 |
| Kuva Viivi Handolin |
Toisinaan minä kyllästyn Sakuun ja Nakuun ja silloin minusta tuntuu, että olisi parempi, jollei olisi ollenkaan veljiä. He kiusaavat minua, kun minä leikin nukeillani. Ja sitten he aina nyrkkeilevät ja ovat niin kovakouraisia. Ja aina he väittävät, että on minun vuoroni kuivata astiat. Kerran Saku sanoi äidille, ettei hän käsitä mitä itua oli hankkia itselleen tyttö. Olisi ollut paljon viisaampaa hankkia Sakun ja Nakun lisäksi yhdeksän poikaa, niin olisi riittänyt jalkapallojoukkueeksi.
(Astrid Lindgren: Melukylässä tapahtuu. 3. painos. Wsoy 1968.)
Jos minulla olisi yksitoista poikaa, talo olisi täynnä kilpailua, mäiskettä, juoksua, huutoa ja taistelua - sekä naurua ja iloa. Ainakin sillä kokemuksella, mikä minulla on yhdestä elämäniloisesta tuulispäästä, sekä näistä Jaipurin I-Indian Child Inn:in poikakodin hurmureista. Pojissa on jotain jännää energiaa, jota ei aina ihan ymmärrä. Mutta sitä oppii rakastamaan.
Ja mitä tulee Astrid Lindgrenin Melukylään, niin samanlaiset, maapallon joka kolkalle yhteiset, ajattomat kujeet, leikit ja lapsuuden huolettomuus viehättää kirjassakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!