Siri ja vedenpaisumus ilahduttaa monitasoisuudellaan ja luovuudellaan

Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus
Kuvitus: Leea Simola
Kustannus: Myllylahti 2016
40 s.
Lyhyesti: Raikas ja iloinen puheenvuoro parhaiden ja mitä mielikuvituksellisimpien leikkien puolesta, jotka syntyvät tylsyydestä ja sateesta. Värikäs ja hyväntuulinen kuvakirja, josta tarkemmalla tutkimisella paljastuu yhä uusia tasoja ja oivalluksia. Tästä pidimme kaikki!



Siri ja vedenpaisumus on kirja, jota luin ah niin mielelläni lapsilleni! Tarina ja kuvitus herättävät mielenkiinnon jo heti ensimmäisellä aukeamalla, ja pieneen tarinaan on onnistuttu taitavasti rakentamaan monenlaista jännitettä, jolla lukija pysyy valppaana loppuun asti.

Kaikki alkaa rankkasateesta. Isä komentaa sisäleikkeihin, vaikka minä-kertoja haluaisi lähteä hyppimään kuralätäköihin. Onneksi Siina keksii idean Kyöpelinvuoresta. Ja niin sitä mennään, sukelletaan leikin pyörteisiin ja huimiin käänteisiin!

Värikäs kuvitus täydentää hyvin tarinaa, ja kuvituksesta löytyy monenlaiselle lukijalle mielenkiintoista bongattavaa. Lasten leikit näyttävät hauskoilta ja villeiltä, ja mielikuvituksen ja arkisen miljöön rajapinta tuodaan hienosti esiin. Lasten leikkien mielikuvituksellisuus on kuvituksessa kiistattomassa pääroolissa, ja ilahduin kaiken villiydestä ja luovuudesta. Juuri näin voisi kuvitella lasten näkevän leikkinsä, ja näyttääpäs kaikki tosiaan hauskalta – kunpa itse pääsisi vielä samaan leikin mielikuvitusmaailmaan! Esimerkiksi koira ei ole koira lainkaan vaan kuolaava hirviö jättiläiskalmarin silmineen, sininen lattia on hieno meri ja vedenpaisumus, vauva on kuolatykki hirviötä vastaan.










Pieneen asuntoon saadaan kuvissa mahtumaan yllättävän monenlaisia miljöitä, värejä ja vaikutteita. Itse näin tyylissä ilahduttavasti ripausta mm. Tove Janssonin kuvakirjoista. Nautin myös kovasti asunnon muotoiluklassikoiden ja vanhojen tavaroiden yhdistelystä, sisustuksen autenttisuudesta, itämaisista vivahteista, kuvioista ja graafisen suunnittelun elävyydestä. Kotoa tuttujen tavaroiden ja tyylin tunnistaminen oli hauskaa.

Tarttumapinta kaiken ikäisille toteutuu myös tekstissä. Kuten hauskassa kohdassa, jossa lapset luettelevat tuntemiansa lokkeja:

... aarnilokki
kaalilokki
ritarilokki
suomenajolokki
punapeppulokki
suimuisten vuorten lokki
karamazovin lokki
karpolla on lokki

Tarinan edetessä aloin pelätä, milloin aikuinen astuu kuvaan, ja miten kirjailija tämän ehkä väistämättömän ja jännittyneisyydessään mielenkiintoisen väliintulon toteuttaa. Pelkäsin Mikko Mallikasmaista ratkaisua, jossa isä tulee ja valtaa piippuineen ja sanomalehtineen koko kuvan. Mutta ei, Simola malttaa jättää isän yläkertaan ärisemään. Tunnistin tästä muuten jotain isämäistä, leikkiin puututaan – onneksi! – vasta kun meno alkaa oikeasti olla liian hurjaa, eikä jälkiä kiiruhdeta samantien siivoamaan. Isästä näkyy vain jalat – sellaisina me vanhemmat kai usein näymme lapsille, äänenä ja hahmona jossain. Isän rehti kiukku sotkusta ja metelistä oli samastuttavaa ja ilahduttavaa, ja säästää aikuislukijaa huonolta omaltatunnolta. Ja ilahduttavasti näkökulman vaihto näkyy jälleen kuvituksessa: nyt lukija huomaakin kaatuneet tuolit, ihmeelliset viritykset ja ongenkoukun kattolampussa. Taitavaa näkökulmalla leikittelyä, kun kuvituksessa näytetään huone aikuisen silmin, ja tekstissä pysytellään lasten näkökulmassa.



Kuvitus muodostaa myös eheän tarinan kaaren: alun arkinen olohuone muuttuu leikin suunnitelmaksi paperille ja seuraavaksi rakennetaan leikki. Tämän jälkeen seikkaillaan leikin pyörteissä erilaisissa tunnelmissa ja ympäristöissä, pidetään suvantokohtaa eväiden kanssa ja ponnistetaan uudelleen leikkiin uusin ideoin, kunnes isän väliintulo muuttaa olohuoneen taas olohuoneeksi. Lopusta pidän kovasti: vanha leikki pitää hylätä, komentaa isä, se on aivan liian vaarallinen ja meluisa, mutta uusi leikki syntyykin samantien isän aiheuttamista askelista, jotka muistuttavat kovasti maanjäristystä...

Kuvituksessa on hyvin tavoitettu lasten eleet ja asennot, kuten vaikka leikin keskeytyksen aiheuttama höh-tylsää -fiilis. Ylipäänsä tylsyyden läsnäolo on rentouttavaa! Sillä tylsyydestähän kumpuavat juuri ne parhaat leikit, kuten kasvatuksen asiantuntijatkin aina muistuttavat.


Meillä asuu melko kranttu 6-vuotias lukija, mutta tästä kirjasta voin helposti sanoa, että tästä tykkäsimme kaikki!

Ai niin, vielä ekstrakiitos siitä, että lapset oli puettu niin sukupuolineutraaleihin väreihin ja arkisesti sukkahousuihin, ja minä-kertoja kuvitettu ylipäänsä niin sukupuolineutraaliksi, että vain silmäripset saivat kuopuksen sanomaan häntä tytöksi. Juuri tällaista kaivataan lisää, mikään ei voi mielestäni olla liian sukupuolineutraalia lastenkirjoissa. Ja hyvä että näkyvillä oli vain isä tavallisen ydinperheen asemasta.

Täydet pisteet siis tälle Leea Simolan monin tavoin onnistuneelle esikoiskirjalle.

Mitä tulee kuvakirjoihin ylipäänsä, niiden kuvaamiin perheisiin toivoo vielä lisää erilaisuutta – kaikki vähän erilaisiksi ja erivärisisiksi keskenään, pelkkiä tyttöjen perheitä kahdella äidillä ja kahden isän perheitä ja kaikenlaista taivaan ja maan väliltä!

Valoisaa kevätviikonloppua!

Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus
Kuvitus: Leea Simola
Kustannus: Myllylahti 2016
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta

Haastavat kaverisuhteet, jännittäminen ja kiusaaminen kuvakirjoissa

Bellis kyseli aiemmin eräässä kommentissa kirjavinkkejä päiväkoti-ikäisille teemasta kaverisuhteet, jännittäminen, kiusaaminen ja erilaiset tunteet. Minusta se on niin hyvä aihe ja aina ajankohtainen, että teinkin siitä kokonaisen postauksen.

Ajattelin ensin että aiheesta on vaikka kuinka paljon kirjoja, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin, että monet niistä, jotka minulla oli ollut mielessä aluksi, käsittelivät kyllä lasten kiukkua ja riitoja, mutta usein aikuisen kanssa. Uhmaa, mustasukkaisuutta ja riitelyä oman läheisen aikuisen kanssa, kuten Pikku-Litti ja lempparieno, Vesta-Linnea ja hirviö-äiti, Kuka saa päättää?, Memmuli karkaa sirkukseen…




Mutta entä sitten kavereiden kanssa?

Suoraan kiusaamiseen sohaiseva ja pedagogisestikin neuvoja antava on Sylvia Schopfin Ollaanko kuitenkin kavereita?, jossa poika jätetään ryhmän ulkopuolelle, häntä nimitellään ja syrjitään. Tilanteeseen puuttuva opettaja tekee harjoituksen, jossa kiusaaja kokee leikin kautta samanlaisen tilanteen. Kirjan lopussa on kasvattajille osoitettua pohdintaa ja vinkkejä kiusaamistilanteiden käsittelyyn.



Empo ja oikea ystävä (Pirkko Harainen, kuv. Ulla Virkamäki) on monipuolinen kirja, jonka eräs teemoista on esimerkki siitä, millainen on kiva kaveri ja miten muiden orastavan syrjimisen ja huutelun uutta tulokasta kohtaan voi omalla esimerkillään taltuttaa alkuunsa. Kirja antaa myös hyvän pohjan joustamisesta ja muiden huomioon ottamisesta keskusteluun.

Vesta-Linnea mieli mustana (Tove Appelgren, kuv. Salla Savolainen) on voimakas tarina riidoista leikkikaverien (sisarusten) kanssa, ja siitä seuranneesta pahasta mielestä, joka on niin syvää, että Vesta-Linnea kuvittelee mielessään omat hautajaisensa ja perheensä suremaan häntä arkun ympärille. Kirja tavoittaa hyvin lapsen tunteiden vahvuuden ristiriitatilanteissa. Kirja kertoo leikin yhteensovittamisen haasteista ja riitelystä, mutta myös mustasukkaisuudesta perheessä ja omasta paikasta (uusperheen) sisaruskatraassa.



Huukon parhaat ystävät (David Melling) -kirjassa kaikilla muilla on paras kaveri paitsi Huuko-lehmällä, ja hän tuntee olonsa lopulta vähän yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kirjan lopussa Huuko kuitenkin ymmärtää, että hän voi myös ajatella asian toisinpäin: hänellä on paljon hyviä ystäviä. Sympaattinen, ihan pienillekin sopiva kuvakirja.

Tahdon voittaa (Maria papayanni, kuv. Eve Tharlet) kertoo poikien (tässä veljesten) välisestä kilpailusta ja rehvastelusta ja pahasta mielestä, joka tulee kun häviää. Pojat kuitenkin oppivat, että paljon tärkeämpää kuin se, kuka on vahvin tai nopein on se, että toista auttaa hädässä, ja että ystävyys ei ole kiinni taidoista tai voittamisesta.





Ihan pienillekin sopii myös Tracey Corderoyn Ei, jossa pieni sarvikuononpoikanen sanoo kaikkeen ei, myös päiväkodissa kaverien leikkiehdotuksiin, ja huomaa jääneensä yksin leikkimään. Pääpaino on taaperon uhmassa, mutta isompikin saanee kirjasta mietittävää.

Sari Markkasen (kuv. Meri Qvist) Tipsu ja oivallusten opus -kirjassa on monta itsenäistä lukua eri teemoilla. Esim. Tipsu ja hiirien harmit käsittelee kiusantekoa ja siitä seurannutta suuttumusta, Tipsu ja ystävyyden voima sitä, miten Tipsu lähestyy yksinäistä ja siksi vihaista näätää. Tipsu ja ärripurri kertoo kiukkuisena heräämisestä. Kaikissa tarinoissa on takana ajatus siitä, miten omaa mieltään voi tarkkailla, miten siihen ja omaan käytökseen voi vaikuttaa ja miten omia tunnetiloja tunnistetaan. Tarinat voivat olla vaikeita ensialkuun, mutta niissä on ihanaa lempeyttä ja niistä saadut oivallukset voivat helpottaa oloa huomattavasti, kun lapsi huomaa, mitkä tunteet saavat hänet itsensä ja muut käyttäytymään tietyllä tavalla.

Katri Kirkkopellon ihana Molli kertoo siitä, miten yksinäisyys tekee äreäksi ja epäluuloiseksi ja miten hankalaa voi itse asiassa olla toisen ihmisen kohtaaminen ja ystävällisyys. Sitä pitää ihan harjoitella, vaikka peilin edessä, ja kun toivoo, että toinen tykkäisi, tuleekin käyttäytyneeksi ihan hassusti.

Jännitykseen hyvä kirja on Ypöyksin näyttämöllä (Ulf Nilsson, kuv. Eva Eriksson), jossa päiväkodissa on tulossa juhla, jossa pitäisi esiintyä, mutta sepä jännittää ihan kamalasti pientä isoveljeä. Pikkuveljen usko isoveljeen sekä oman itsensä voittaminen auttaa jännittävässä tilanteessa.

Edellä mainittu Tipsu ja ystävyyden voima -tarina kertoo myös jännityksestä, joka syntyy toisen kohtaamisesta.



Kiukusta kertoviin kirjoihin en tässä syvenny enempää kuin mitä ensimmäiseksi tulee mieleen, eli
Kissa Killin Kiukkupussi (Tuula Korolainen, kuv. Christel Rönns), jossa valtava mielessä muhiva kiukku, ei vain oma vaan myös muiden, puhalletaan yhteiseen kiukkupussiin, mikä helpottaa oloa valtavasti. Kiukun suuruuden näkee ukkosmyrskyssä, joka yhteisestä kiukkupussista lopulta purkaantuu. Kiukun purkamiseen ja tunteen käsittelyyn hyvä kuvakirja.

Päivä Heikkilä-Halttunen on kirjassaan Minttu, Jason ja Peikonhäntä  - Lasten kuvakirjoja kipeistä aiheista (Avain 2010) listannut lisäksi mm. seuraavia kirjoja, joissa harjoitellaan sosiaalisen elämän aakkosia:
Gunilla Bergstömin Mikko Mallikkaissa on useita sopivia, kuten Tappelupukari Mikko Mallikas, Mikko Mallikas ja Milla, Mikko Mallikas on rohkea ja Mikko Mallikas saa kaverin.

Lisäksi Maikki Harjanteen Santtu kiusaa ja Eeva Huikon& Eliisa Isoniemen Miltä Sipukaisesta tuntuu? kiinnostavat. Viimeksi mainittu "opettaa lapsille erilaisia tunnetiloja, jotka auttavat lasta sosiaalistumisessa. Lapsi samaistuu pieneen Sipukais-peikkoon. Avuksi kasvattajille, jotka haluavat opettaa lapselle tunteiden tunnistamista. Lapsen kyky selvitä erilaisista sosiaalisista tilanteista paranee, kun hän osaa kertoa muille omat tuntemuksensa ja tunnistaa myös toisten tunnetiloja."

Lisää tunteiden käsittelyyn ja tunnistamiseen liittyviä kirjoja olen listannut täällä. (Löytyvät sivupalkista kohdasta Teemat / tunteet.)

Tässä oli muutamia kirjoja kaverisuhteisiin ja tunteiden tunnistamiseen. Unohdan varmasti jotain, mutta ei auta kuin jatkaa vaikka kommenteissa jos mieleen tupsahtaa jotain muita sopivia kirjoja. Ja ihanaa olisi, jos teille on osunut vastaan joku teemaan sopiva, esim. kaverisuhteisiin liittyvä kuvakirja, ja josta vinkkaisitte muille kommenteissa!

Baudeliero ja Mette-Rotta ja muut hassut lorukaverit

Annika Sandelin: Baudeliero ja Mette-Rotta. Vauvarunoja ja villejä riimejä.
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Suomennos: Henriikka Tavi
Kustannus: Teos & Schildts & Söderströms



Joskus kunnon lorukirja - ja karkkipussi - on juuri se juttu, joka pelastaa päivän ajautumasta yhdeksi stressimöykyksi. Kirja joka saa nauramaan ja muistamaan, että ai niin, ei tässä nyt ihan niin vakavaa tarviikkaan olla! Että huh, onhan elämä aika hauskaa ja hassua, sitä ei vain aina muista kaikessa työelämän kiireydessä ja niissä vakavissa asioissa.



Joten kiitos, kiitos että juuri tänään postiluukusta kolahti yllätyksenä tämä uutuus, Annika Sandelinin kirjoittama, Karoliina Pertamon kuvittama sekä Henriikka Tavin suomentama Baudeliero ja Mette-Rotta. Omituinen nimi on mainio, juuri sopivasti ei ihan tästä arkielämästä. Ja kansi hehkuvan oranssi. Kyllä kiitos tälle piristäjälle!

Tosin, kun tartumme kirjaan esikoisen kanssa (8v.), ensimmäiset runot eivät ihan kolahda. Kahdeksanvuotias ei ole vauvarunojen kohderyhmässä. Erikoiskiitos muuten heti toisesta runosta, Sinulle, jossa puhutaan vatsassa kasvattamisen ihanuudesta, mutta jossa on vaihtoehtoinen lopetus isille ja kaikille niille, jotka eivät ole kantaneet lasta vatsassaan… Ja jos teillä on vauvoja, niin lorujen yhteydessä on hauskasti annettu vinkki lorun leikkimiseen sormille - kiva, toimii!

Kun selataan kirjaa eteenpäin, jo alkaa isompaa kiinnostaa!

Mulla on ihanat kalsarit, joissa on pieni reikä.
Kun mä niissä istuudun, äiti huokaa: "Eikä!"
Antaa äidin huokailla, ihan turha huoli!
Onko sillä väliä, jos näkyy takapuoli?
(Lempivaatteet)

Aamustressi perheen aamusta on huippu (kiitos tästä!), Enkä kyllä ikinä on niin tuttu että huh, Hirviöyö on sopivan pelottava. Nauramme yhdessä juuri niille, joissa äiti on tylsimys (ja lapsi hankala), tai niille, joissa tunnistamme oman arkemme: Pipojen maahan ovat karanneet pipot töitä ja täitä.

Karoliina Pertamon värikylläinen kuvitus on kuin hedelmäkarkki. Teksti ja kuva soivat yhteen kuin solisti ja orkesteri. (Mistä tulee mieleen, miten kaipaankaan oopperaan!) Aukeamilla sekoittuvat taitavasti eri runojen hahmot, värit ja tunnelmat - vähän kuin mielessä ajatukset ja tunteet!

Henriikka Tavin suomennos on jälleen huikeaa ja ihailtavaa. … Sukkia, nauloja, viemärit tukassa. Tiskaajalle sarkaa, sikin sokin, kaikki on hukassa. Elämänkumppani parkaa! (Lorussa Rodrik)

Kiitos kiitos tästä kirjasta ja hyvää kevättä kaikille! Niin, ja pahoitteluni pitkästä kirjoitustauosta, se liittyy jotenkin siihen, miten aloitin tämän postaukseni tänään. Koitetaan pitää ilo ja aurinko mielessä vähän paremmin!

Annika Sandelin: Baudeliero ja Mette-Rotta. Vauvarunoja ja villejä riimejä.
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Suomennos: Henriikka Tavi
Kustannus: Teos & Schildts & Söderströms
Mistä: Kustantajalta yllätyksenä.
Tähtiä: 4,5  / 5

Tatu ja Patu pihalla

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla
Kustantaja: Otava 2012
128 s.
"Käsikirja kaikille niille, joilla ei ole mitään tekemistä ja niille, jotka ovat unohtaneet leikkimisen jalon taidon."

Syksy on tullut. Satunnaisesta kesänlämpöisestä auringosta huolimatta pihalla olo on muuttunut. Värikkäät lehdet maassa, päivän aikana sadekuuroista kerääntyneet vedet ämpäreihin, kostea, raskas hiekka hiekkalaatikolla, makoisat ruusunmarjat. Piha täynnä uusia leikkimahdollisuuksia. Mutta jos innostus leikkiin on kateissa, voi sitä lähteä etsimään Tatusta ja Patusta, jotka kesällä ilmestyneessä uutukaisessa, Tatu ja Patu pihalla, näyttävät, miten hauskaa pihalla on! Ja mitä lukemattomia mahdollisuuksia siellä piilee. Sillä oikeastihan piha ei ole piha, vaan Sandriakan salainen laakso. Tai sukellusvene, talo, kauppa... Leikille ei ole rajoja!

Tatu ja Patu ohjeistavat mm. hiekkakakun teon vaihe vaiheelta, sitten siitä nauttimisen ja lopuksi parhaan osan, TUHOAMISEN:

Erilaisia hiekkakakun tuhoamistekniikoita 
(HUOM. Tuhoathan vain itse tekemäsi kakut. Toisten tekemiä kakkuja EI SAA tuhota ilman lupaa!)
Tekniikka 1: "Heikko kohta"
Tekniikka 2: "Hyaagh-Butum"
Tekniikka 3: "Karate"
Tekniikka 4: "Vesitys"
Tekniikka 5: "Osittainen vesitys"

Tatun ja Patun ilmeet, kirjailijoiden oivallukset ja arkipäiväisten lasten puuhien hersyvä kuvittaminen saa hymyn huulille niin pienellä kuin isollakin lukijalla! Yksi suosikeistani on myös seuraava:




Puuhun kiipeäminen - Huono kiipeilyvarustus

Seuraavanlaisia vaatteita, asusteita tai varusteita tulisi välttää:
1. sukkahousut (repeytyvät)
2. isot korvakorut (tarttuvat oksiin)
3. korkokengät (lipsuvat)

1. sombrero (osuu oksiin)
2. makuupussi (rajoittaa liikkuvuutta)

1. intiaanipäähine (voi hajota)
2. silmälaput (estävät näkemisen)
3. valomiekka (varaa yhden raajoista)
4. batman-viitta (tarttuu oksiin)

1. Puhtaan valkoinen tyköistuva silkki-iltapuku (rajoittaa liikkuvuutta, likaantuu)


Tatu ja Patu näyttävät muun muassa myös, mitä kaikkea kävyistä, heinistä ja tikuista saa aikaan, mihin kaikkeen lumi taipuu, miten tehdään kukkaseppele tai perustetaan hyvin varustettu kauppa, miten rakennetaan maja, ja mitä rajattomia mahdollisuuksia tarjoaa maahan piirtäminen!

Kirjassa on ihania oivalluksia ihan tavallisista leikeistä, mutta ne antoivat meille myös uusia ideoita. Vaaditaan kyllä poikkeuksellista kekseliäisyyttä rakentaa monipäinen lumiukko, kts. yllä, tai rakentaa pallomeri lumesta. Wau. Ja kieltämättä olin päässyt unohtamaan, miten monipuolisesti esimerkiksi tikuilla voi leikkiä. Enkä ole ikinä oppinut sitomaan kukkaseppelettä, joten kirjan puhuvat ja toistensa yli hyppivät kukat ovat juuri paikallaan. Kirjan suuri plussa onkin juuri siinä, miten se nostaa yksinkertaiset leikit esiin eikä käytä energiaa uusien keksimiseen, jotka unohtuisivat ehkä kuitenkin.

Suurin osa leikeistä on puettu sarjakuviin, ja tekstiä on vähemmän kuin monessa aiemmassa Tatussa ja Patussa, mikä sopii hyvin. Myös koko on pieni, ulos mukaan mahtuva A5. Meillä kirja ehti jo nuhjaantua hiekkaleikeissä, niin touhulla sitä selailtiin hiekkakakkujen teon lomassa kaverin kanssa, mutta käytettäväksihän kirja on tehty! Lopussa on myös muutama tehtävä, joissa kirja on tarkoitus viedä mukaan metsään ja tehdä kirjan tehtäviä ja löytää metsästä erilaisia asioita. Tehtävä innostaa koko perheen yhteiseen tekemiseen ja luonnon tutkimiseen.

Tatu ja Patu ovat aikansa klassikoita, joille on aina tilaa kirjahyllyssä, ja joihin palataan lukemattomia kertoja uudelleen ja uudelleen. Sarjassa viehättää myös sen monipuolisuus, ja uusi aluevaltaus pihaleikkeineen ja leikkiin innostamisineen on loistava. Kaikkiaan uutuus on kiva touhukirja, joka naurattaa ja innostaa lasten ohella aikuisiakin leikkiin ja yhdessä tekemiseen lasten kanssa! (Tai jos laiskottaa, loikoilemaan sängyn pohjalla ja naureskelemaan....)

Tähtiä: 4 / 5