Ihana ja niin uninen: Lumotun maan rauha

Mirva Soinio: Lumotun maan rauha. Lempeä hyvänyön kirja.
Kuvitus: Mirva Soinio
Kustannus: Basam Books 2014
Lyhyesti: Hehkuvasti kuvitettu taideteos, jonka rauhalliset, lyhyet sadut ovat viisaita ja koskettavia, ja nostavat esiin elämän tärkeitä asioita: ystävyyttä, kiitollisuutta, lohtua, hiljaisuutta, itsensä kuuntelua, muiden arvostamista….

Illalla ennen kuin nukahdan, saatat miettiä: mitäköhän huominen tuo tullessaan? Asiat voivat alkaa painaa mieltä, ja joskus sitä on vähän huolissaan. Ole rauhassa, sillä kaikki on kuitenkin tässä ja nyt, eikä muulla ole väliä. Eilen oli eilen, huomenna on huomenna, niille et juuri nyt mahda mitään. Olet juuri tässä, ikiomasta elämässä. 

Miten rauhoittava kirja voi oikein ollakaan? 

Tätä mietin, kun sain ilon tutustua mm. silkkitaiteilijana toimineen Mirva Soinion uutukaiseen esikoiseen, Lumotun maan rauha. Lempeä hyvänyön kirja. 

Ensin olin onnellisen häikäistynyt kuvituksesta. En ole hetkeen nähnyt näin hehkuvasti ja upeasti kuvitettua teosta. Keijut ja eläimet leijuvat silmät kiinni värikylläisillä sivuilla, kuvat ovat puhdasta, harmonista kauneutta.

Parin päivää myöhemmin tartuin kirjaan illalla, lukeakseni. Kun laskin pään tyynyyn, se oli tuttuun tapaan täynnä kaikkea: päivän tapahtumien kelausta, ideoita ja innostusta tulevasta, suunnitelmia ja aikataulutusta ja stressiä huomisesta, orastavia huolia lapsista ja elämästä, kaikenlaista sekavaa ja pyörivää. Tekstiviestiä, sähköpostia, muistilappua, muistettavaa vaatekasaa ulko-ovella.

Sitten avasin kirjan ja luin jotain, joka alkoi kuten alussa ja jatkui tällaisena

Kun hengität, rauhassa nyt, huomaat olevasi väsynyt. Ja mitä huominen tuokin tullessaan, se tulee vasta ajallaan. Kun nukahtaa, on varmaa, että uni kuljettaa junan lailla, hetki hetkeltä, kohti aamua ja uutta alkavaa päivää. Senkus lepäät, nyt käydään nukkumaan. 

Olin myyty. 

Luin sadun toisensa jälkeen. 

Se onnistui hyvin, sillä niiden pituus on keskimäärin neljä tai viisi kertaa ylläoleva kappale. 

Sitten esikoinen ei saanut unta ja toivoi lisää laulua, mutta sen sijaan luin hänelle näitä. Ensimmäisen jälkeen hän kysyi: "äiti, olisko mitään jännempää?" mutta sanoin "hss, kuuntele, nämä on helmiä." Ja myöhemmin: "Eikö ole ihania?" johon hän vastasi unenpartaalla "yyym". 

Ja kesken sadun hän nukahti. 

Se oli hyvä satu. 

Itse en saanutkaan unta ja luin ensin miehelle (tätä ei ikinä satu). Sekin nukahti. Sitten nousin lukemaan lisää kun muut jo nukkuivat. Mietin mihin laitan kirjan näkyville kotona, se on niin viisas ja kaunis ja ihana. 

Pehmeäkantiseen pakettiin pakatut sadut kannustavat uskomaan unelmiin, uskaltamaan avata uusia ovia, lohduttavat murheessa, auttavat ymmärtämään unen voimaa ja tärkeyttä ja viisautta, kertovat hiljentymisestä ja meditoinnista (tässä vaiheessa haukon henkeäni), naurun voimasta, kiitollisuudesta, ystävyydestä, itsensä kuuntelusta, luonnon kunnioittamisesta, kehon ja mielen tanssista, toisten arvostamisesta.... 

Kaikesta. 

Mikä on tärkeää. 

Elämässä.

Jokaiselle jotakin.

Joissakin saduissa on keijuja, joissakin hevosia, jäniksiä tai Peteliuksia (joko kiinnostuit?). 

Pidän kielen epätasaisen pomppivasta, ajoittaisesta riimittelystä ja keveydestä, siitä ettei mikään ole pakotettua. Loppusointu tulee jos se sopii. 

Tiesitkö, että hiljentymällä ja hengittämällä voi päästä kurkistamaan hiljaisuuden sisään? Ihan totta, kyllä voi! Siellä ollaan sinä ja minä, kaikki vain on, tieto simppeli ja verraton. Meditointi ei ole kumma juttu, hengittäminen on jokaiselle vanha tuttu. Jos siis leikin ja matkin hetken, voin minäkin tehdä hiljaisuuretken. Silti ilo ja melu saa kuulua, olkoon täynnä riemua ja elämän ääniä koko maa. Kun vain välillä muistaa oivaltaa hiljaisuuden.

Kiitos tekijälle iloa ja hyvää oloa levittävästä helmestä jonka laatuisia ei tule juuri koskaan vastaan. 

Muita kirjoja jossa käsitellään tunteita löytyy täältä. Jos sinua kiinnostaa meditointi, mindfulness tai muu samantapainen lastenkirjallisuus, kurkkaa myös nämä aiemmin täällä esitellyt kirjat. 

Sari Markkanen: Tipsu ja oivallusten opus
Jon J. Muth: Pandan zentarinoita


Tähtiä 5 / 5

Mirva Soinio (teksti & kuvitus): Lumotun maan rauha. Lempeä hyvänyön kirja.

Kustannus: Basam Books 2014

Mistä: Kiitos tekijälle!

Sari Markkanen: Tipsu ja oivallusten opus

Sari Markkanen: Tipsu ja oivallusten opus

Kuvitus: Meri Qvist

Kustannus: Basam Books 2013

60 s. 

Tipsu on pieni hörökorvainen metsän asukki, joka elää ja tuntee vahvasti niin iloa, kiukkua, pelkoa kuin kiitollisuuttakin. Kirjan kymmenessä pienessä tarinassa Tipsu tajuaa monia elämän suuria opetuksia: sen, miten näädän äkäisen kuoren alla asuu yksinäinen ja surullinen eläin ja miten lempeys on paras lääke äkäisyyteen, tai miten omilla ajatuksilla saa koko päivän muuttumaan joko onnelliseksi tai karmeaksi. Miten kiitollinen voi olla keväästä. Ja että onni ei tule koskaan, jos ajattelee sen tulevan sitku...

"Sinä puhut siitä sitku-onnesta. Siitä, joka tulee sitten, kun on lauantait ja aurinkoiset kesäpäivät ja siivottu ja uusia juttuja hankittu, muttei se oikeastaan tule silloinkaan. Vaikka nämä asiat ovatkin hauskoja, ne eivät tuo onnea mukanaan. Ilon hetket, ne pienetkin, kiitävät lopulta ohi, ja sitten koittaa taas arki; tuntuu että onni aina lipsahtaa hyppysistä."

Tipsu löytää viisaudet ja oivallukset elämästä sisimmästään, kuulosteltuaan hetken oloaan. Lukijakin havahtuu Tipsua lukiessaan, ja jää väistämättä miettimään omien tekojensa ja ajatustensa voimaa.

On hienoa, että Markkanen on kirjoittanut tämän kirjan nimenomaan lapsille. En muista toista vastaavaa, vaikka Basam Booksin 2012 julkaisemassa Pandan zentarinoissa liikuttiin samoilla vesillä, ikiaikaisissa viisauksissa.

Tipsu on kuitenkin erilainen. Tarinat ovat pidempiä, 3-4 sivun mittaisia, mikä on juuri hyvä mitta iltasaduksi. Kieli on raikasta ja kekseliästä, ja sen konstailemattomuus tekee tarinoista herttaisia, vähän kuin kertoja keksisi niitä samalla päästään. Asioiden syvyys ja tärkeys ja toisaalta kertomistavan ja Tipsun keveys ja leikkisyys kulkevat hyvin käsi kädessä. Meri Qvistin lapsenomainen kuvitus korostaa kepeyttä ja tuo lisää huumoria tarinoihin.

Vaikka aikuista välillä häiritseekin, että oivallukset tuntuvat tippuvan Tipsun päähän kuin puusta, on kuitenkin hyvä, ettei kurjassa olossa vellota sen kauempaa, vaan kirja näyttää, miten pienestä mielen suunnanmuutos on todellakin kiinni.

Tipsun lukijakunnaksi mainitaan 6-11-vuotiaat. Itse luin tämän kuusivuotiaalle, joka kuunteli tarinoita mielellään, ja uskon jotain pientä voineen tarttua tarinoista mieleen. Suuri osa oivalluksista meni kuitenkin selvästi vielä ohi. Siksi suosittelen kirjaa etenkin alakouluikäisille.

Kirjan sanoma on ehdottoman tärkeä, siitä ei ole epäilystäkään. Olen vakuuttunut, että positiivista ajattelua voi ja kannattaa opetella, sillä tekee omasta ja muiden elämästä vain kivempaa! Toki temperamenttierot tekevät meistä erilaisia, mutta kaikille tekee silti hyvää oppia ajattelemaan, että on hyvä juuri tälläisena, ja että ajatuksilla on oikeasti voimaa siihen, miltä elämä maistuu.

Kirjan kirjoittanut Markkanen on mindfulness-ohjaaja ja koulutukseltaan opettaja. Hän kouluttaa mm. opettajia ja kasvattajia mindfulnessistä. Tavoitteena on, että mindfulness tulisi osaksi kouluopintoja. Se varmasti rauhoittaisi, virkistäisi ja auttaisi jaksamaan koulussa.

Vielä loppuun ihana, tähän hetkeen ja kevään vastustamattomaan energiaan sopiva lainaus kirjasta:

Talven selkä tuntui todella taittuneen. Aivan kuin jää olisi murtunut Tipsunkin sydämeltä. "Miten hienoa tämä onkaan", hän toisteli. "Miten onnekas olenkaan! Miksi joskus unohdan tämän? Välillä ajatukset tuntuvat maatuneilta, sameilta ja tunkkaisilta." Tipsun sydämeen pulppusi keveys ja hilpeys, jopa pienoinen hulvattomuus. Hänestä tuntui yksinkertaisesti niin hyvältä elää, voida kuunnella lintuja ja katsella kevättä.

...
Tipsu hyppäsi ilmaan ja kiitti kevättä, lintuja, solisevia puroja, haipuneita vaivoja - joka hetkellä mieleen tulvi enemmän kiitollisuuden aiheita, paikattuja jalkineita ja löytyneitä lusikoita - ja sydän lämpeni. "Miten ihanaa onkaan herätä aamuun ja omistaa pesäkolo ja saada sulaa vettä jäkäläteehen ja ja ja..." Ilon aiheita riitti loputtomiin, ja miten hyvältä se tuntuikaan kehossa.

Tipsua on luettu myös mm. Piilomaassa.

Aurinkoa ja iloa kevääseen!

Jon J. Muth: Pandan zentarinoita

Jon J. Muth: Pandan zentarinoita
Kustannus: Basam Books 2012
Suomennus: Lauri Porceddu
40 s.

Eikö ole suloisen näköinen kirja? Nimittäin Jon J. Muthin Pandan zentarinoita. Se on kirja joka on mietityttänyt minua viime aikoina. Kirjassa on kolme sisarusta, jotka tutustuvat eräänä päivänä naapurissaan asuvaan karhuun, Tyyneen Veteen. Jokainen lapsi käy vuorollaan kyläilemässä Tyynen Veden luona, ja karhu kertoo jokaiselle pienen tarinan, zentarinan, pienen mietteen elämästä, joka sopii tilanteeseen ja usein lapsen mielialaankin. Tarinoissa on iätöntä lumoa, sillä niitä on kerrottu satoja vuosia, ellei kauemminkin, taolaisuuden ja zenbuddhalaisuuden parissa. Zen tarkoittaa japaniksi mietiskelyä, ja zenissä Buddhan opetuksia on välitetty opettajalta oppilaalle, kerrotaan kirjan takasivuilla. Zentarinat hiovat kykyämme toimia intuitiivisesti, haastavat meidät tarkistamaan tottumuksiamme, halujamme, käsitteitämme ja pelkojamme.

Kirjan kehystarina on kuvitettu vesivärein, mutta zentarinoiden kuvituksena ovat kauniit, mustavalkoiset, itämaistyyliset piirrokset. Japani heijastuu kuvissa vahvasti - se on tullut kylään amerikkalaisen perheen luo.






Ensimmäisessä tarinassa, Ry-setä ja kuu, Tyyni Vesi kertoo Addy-tytölle Ry-sedästään, jonka taloon murtautuu varas. Ry-setä kohtaa varkaan, tervehtii ystävällisesti ja haluaa antaa vieraalle jotain. Sedällä ei ole kuitenkaan muuta annettavaa kuin kaapu päältään, ja jälkikäteen setä säälittelee, miten mielellään hän olisikaan antanut miesparalle taivaalla olevan kauniin kuun. Ry-sedän hahmo pohjautuu rakastettuun japanilaiseen runoilijaan Ryookan Taiguun, joka eli 1758 - 1831. Tarina saa Addyn miettimään, olisiko hän itse valmis vastaavaan. Samalla ehkä kyseenalaistuu materian tärkeys.






Toinen tarina on suosikkini, vuosituhansia vanhasta taolaisuudesta periytyvä Maanviljelijän onni (yllä). Se kertoo sattumuksesta maanviljelijän kotona, joka johtaa yhä uuteen tapahtumaan, välillä hyväonniseen, välillä huono-onniseen. Tapahtumien jatkumossa hyvä ja huono onni kietoutuvat yhteen. Tarinan loputtomuus (myös tosielämässä) naurattaa. Koskaan ei voi tietää, onko jokin asia hyvä vai huono, sillä ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Viimeisessä tarinassa, Raskas taakka, Tyyni Vesi kertoo isoveljeensä suuttuneelle Karlille kahdesta munkista, jotka kohtaavat matkallaan ylpeän ylhäisen neidon. Vanhempi munkeista auttaa neitoa saamatta kiitosta avustaan. Neidon kopea käytös jää harmittamaan nuorempaa munkkia. "Minä laskin naisen maahan jo monta tuntia sitten", vanha munkki vastasi. "Miksi sinä kannat häntä vieläkin mukanasi?"

Zentarinoissa tuntuu olevan ilmiselvää taikaa, viisautta, niin että ne jäävät mietityttämään pitkäksi aikaa. Ehkä ne juuri siksi ovat säilyneet ihmiskunnan ikiaikaisina tarinoina, vuosisadoista ja -tuhansista toiseen kirjallisuudessa ja tarinankerronnassa. Jokainen kuulija kuulee ne omasta näkökannastaan käsin, tarttuen niihin seikkoihin tarinoissa joita hän kulloinkin tarvitsee. Tarinat ovat pieniä, mutta niiden sisällöt valtavan suuria. Miten niin vanhat tarinat osaavatkin yhä koskettaa kuulijaa?

En ainakaan muista nähneeni vastaavanlaisia zentarinoita suomennetussa lastenkirjallisuudessa (kerrothan jos tiedät!), joten on tosi ilahduttavaa, että Basam Books on julkaissut kirjan Suomessa. Kirjan tenhosta kertoo jotain se, että vaikka yleensä 6-vuotias tyttäreni saa itse valita iltasadun, halusin välttämättä yhtenä iltana lukea tämän. Hän oli eri mieltä, hän olisi halunnut paljon pidemmän kirjan, joten iltasatuhetki alkoi melko myrtyneissä tunnelmissa. Emme ehtineet kääntää kuitenkaan kuin muutaman sivun, kun tarinaa kuunneltiin hipihiljaa, sekä 6- että 3-vuotias kuulija, ja vaikka zentarinat menivät ehkä vielä molemmilta ohi (tai hetkinen, mikä tylsä kommentti, pikemminkin he kuulivat ne omalla tavallaan!), itse kirja viehätti ensikuulemalta, ja olen varma että tarinoiden taika avautuu molemmille, kun luemme kirjaa yhä uudestaan. Kuten kävi itsellenikin. Sillä joskus nämä pienet tarinat tarvitsevat aikaa puhutellaksemme mieltämme. Minusta kuitenkin tuntuu, että mitä enemmän niitä kuulee ja lukee, sitä enemmän ne tosiaan kehittävät intuitiotamme. Ja sitä enemmän löytää uusia ajatuksia ja puolia, joita ei tullut aluksi ajatelleeksikaan.

Kuvitusta on muuten kirjassa niin runsaasti, että kirja sopii oikein hyvin jo 3-vuotiaalle kuulijalle. Hän on tosi viehättynyt isosta karhusta istumassa milloin teltassa, milloin puussa, milloin uima-altaassa, mutta myös zentarinoista. Kaikkinensa koko perheen kirja, joka saa meiltä kauniin kokonaisuutensa ansiosta täydet tähdet.

Tähtiä: 5 / 5

Innostuin muuten lukemaan lisää puhuttelevista zentarinoista. Muun muassa täältä ja täältä löytyy 10 tarinaa englanniksi. Minusta oli tosi kiinnostavaa lukea, millaisia ajatuksia eri lukijat tarinoista löytävät, sillä kuten sanottu, jokainen kuulee ne omalla tavallaan.