keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

A-M Kaskinen: Kummin paluu

Anna-Mari Kaskinen: Kummin paluu
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Kirjapaja 2010
64 s.

Empulla on tulossa 9-vuotis synttärit, ja hän päättää kutsua mukaan kummitätinsä, jonka on tavannut viimeksi ristiäisissään. Kummitäti on nimittäin muuttanut Keniaan ja hänestä on tullut maailmankuulu leijonantutkija, eikä äitikään ole kuullut sen koommin hänestä mitään.
Synttäripäivänä Emppua odottaakin oven takana iso yllätys: Amelia-täti!

Se että Amelia Jumppanen on hyvin erikoinen kummitäti, käy heti ilmi. Hän antaa Empulle lahjaksi leijonan hampaan. Täti aikoo jäädä Suomeen ainakin vuodeksi, ja samalla hänellä on Emppua varten suuria suunnitelmia. Valokuvausta harrastava Emppu saa avustaa häntä leijonantutkijoiden kongressissa sekä tutkimusapulaisena eläintarhassa. Suunnitelmat saavat kuitenkin erilaisen käänteen kuin Amelia-täti on suunnitellut.
Amelia oli iso ihminen. Emppu ei osannut kuvitella, että hän olisi niin nopea. Muutaman piinaavan minuutin kuluttua Amelia oli ilmestynyt jostain tielle, jota Emppu ja leijona kulkivat. Amelialla oli lihakimpale kädessään. Hän heitti sen leijonan eteen ja puhui Empulle matalalla äänellä: - Mene työhuoneeseen ja laita ovi kiinni. Älä juokse. 

Anna-Mari Kaskisen Kummin paluu kertoo Amelian ja Empun eriskummallisista seikkailuista muutaman viikon ajalta ja siinä samalla kummin ja pojan ystävyydestä. Se on myös eräänlainen luontokirja, sillä lukija oppii yhtä ja toista leijonista ja niiden käyttäytymisestä. Kotimaista eläinulottuvuutta edustaa Pantteri-kissa, joka kulkee Amelian kassissa ja aiheuttaa yhtä jos toista sekasortoa.

Vaikka afrikkalaisuus näkyy enimmäkseen vain Amelian vaatteissa, päähineissä ja useina halauksina, se piristää ja maustaa kirjaa mukavasti. Rehevä Amelia on monessa kuin afrikkalainen täti.

Uskonto on mukana ripauksin: Amelia haluaa kuulla lisää kummin tehtävistä liturgina toimivalta sukulaiseltaan, ja Emppu mietiskelee jo melkein unohtamansa iltarukouksen tilalle uutta, itselleen sopivampaa. Kummallekaan kirkko ei ole läheinen paikka, mutta Kaskinen nostaa mm. juuri rukouksen hienovaraisesti pohdittavaksi.

Kirjan kirkkokohtaus on toisessakin mielessä mielenkiintoinen: Amelia tuo kirkkoon mukanaan kissan, koska päivän teemana on luomakunnan sunnuntai. Pappi ei kuitenkaan suhtaudu kissaan kovin myötämielisesti. Amelian asenne tekee hänestä kiehtovan roolimallin: hän ei pohdi, mitä muut ajattelevat. Hän on tavattoman vahva nainen, joka kulkee omia polkujaan. Kirjan muut henkilöt jäävätkin täysin hänen varjoonsa, mikä näkyy hyvin Matti Pikkujämsän humoristisessa kuvituksessa: Amelia tekee, Emppu katsoo silmät suurina.



64-sivuinen kirja oli sopivasti erilainen niin leijonien ympärille rakentuvan aiheensa kuin henkilöidensäkin puolesta. Luimmekin sen hujauksessa 6-vuotiaan kanssa, ja tykkäsimme kovasti. Kuvitusta on vähän ja kokosivun kuva on 5-10 sivun välein, joten sopiva kohderyhmä lienee 5-vuotiaasta alakoululaisiin. Tekstissä on kuitenkin runsaasti dialogia ja tapahtumia, ja jännitys tiivistyy pariinkin otteeseen siinä määrin, että sivuja lehteilee eteenpäin nopeasti.

Kaikkiaan Kummin paluu on pirteä ja iloinen kirja. Erityinen napakymppi se lienee eläimistä, kaukomaista ja valokuvauksesta kiinnostuneille tytöille ja pojille.


Tähtiä: 3,5 / 5

Tustustu myös blogin muihin Afrikka-aiheisiin kirjoihin.

Muokattu 26.4.2012

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Evoluutio

Jani Kaaro & Väinö Heinonen: Evoluutio
Kustannus: Avain 2011
64 s.

Jani Kaaron kirjoittama ja Väinö Heinosen kuvittama Evoluutio on kattava ja monipuolinen tietokirja maailman, eläinten ja ihmisen kehityksestä. Sen 64 sivua on runsaasti kuvitettu humoristisilla, värikkäillä kuvilla, joiden ansiosta teksti aukenee helposti monenikäiselle lukijalle.

Parhaiten kirja sopii alakoululaisille, mutta meillä myös kuusivuotias tyttäremme innostui kirjasta kovasti. Vaikka hän supattikin yhtenä iltana korvaani, ettei ollut tajunnut kirjasta juuri mitään, se ei tuntunut tahtia haittavan! Vielä monta viikkoa jälkeenpäin hän muistaa, mistä dinosaurus tai ihminen on syntynyt.

Kirja jakautuu neljää osaan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan Charles Darwiniin, joka ymmärtää, miten eri lajit ovat lähteneet kehittymään samasta lajista, ja miten pienimmissäkin eläimissä on yksilöllisiä eroja, jotka puolestaan mahdollistavat eläinlajien kehittymisen ja selviytymisen. Toiseksi tutustutaan geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen. Sen jälkeen pureudutaan maapallon syntymiseen ja eri kausilla eläneisiin eläimiin. Lopuksi kysytään, miten ihminen on kehittynyt, mitkä ovat lähisukulaisiamme, ja mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan ihmisen kehityksessä?

Kirja onnistuu antamaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin selkeästi, helppotajuisesti ja humoristisesti, kohderyhmää unohtamatta. Se on kirjoitettu niin, että lukemisesta nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin.
Nuorta Charlesia ihmetytti, miksi eläimet olivat yhtäältä niin erilaisia ja toisaalta niin samanlaisia. Sammakko oli kaikin tavoin kovin erilainen kuin ihminen, mutta kun sitä katsoi kasvoista kasvoihin, tuli hassu tunne - kuin olisi peiliin katsonut. Sammakollakin oli kaksi silmää, nenä ja suu, ja etujalat ja takajalat. 

Lasten tietokirjassa kuvan ja tekstin sommittelu ja kuvitus on ensiarvoisen ratkaisevassa roolissa. Tässä sekä sommittelu että Väinö Heinosen kuvitus on onnistunut erinomaisesti ollen hauska ja kekseliäs, hieman sarjakuvamainen.


Vaikka kirja oli koko perheen keskenkin luettuna ihana löytö, yhtä paljon nautin sen lukemisesta itsekseni. Ja koin melkein riemua, kun naistenlehteä lukiessani seuraava lause Galápagossaarten merileguaaneista aukesi ihan uudella tavalla: Jokaisella Galápagoksen saarista on hiukan erilaiset merileguaanipopulaatiot. Jotkut ovat mustia, toiset kellertäviä tai puna-vihreitä. (Olivia 5/12)
Kun lause olisi ennen herättänyt vain mietoa kiinnostusta, sai se nyt aikaan uuden oivalluksen: Ahaa, saaret ovat siis olleet eristyksissä ja evoluutio on tehnyt tehtävänsä!

Suosittelen tätä loistavaa tietokirjaa kaikkiin perheisiin!

Tähtiä 4,5 / 5
6-vuotiaalta 6 / 5

Evoluutiosta on kirjoitettu monessa kirjablogissa, mm. Sinisen Linnan Kirjastossa sekä Järjellä ja tunteella -blogissa.

Kirjoitus osallistuu Opuscolon Lasten Linnoitus -haasteeseen.

Muokattu 27.4.2012

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Leena Krohn: Auringon lapsia

Leena Krohn: Auringon lapsia
Kuvitus: Inari krohn
Kustantaja: Teos 2011
80 s.

Leena Krohnin Auringon lapsia on ihastuttava kirja! Ei ole ylisanoja, vaikka sanonkin että se saa käpertymään sykkyrälle nautinnosta ja ajelehtimaan kukkien maailmassa, niiden kauneudessa ja tuoksussa. Kirja hellii aisteja! Inari Krohnin kukkakuvitukset ovat herkkiä ja upeita, ja niissä kukkivat iirikset, kurjenpolvet, akileijat, ruusut, tiikerinliljat, varjoliljat ja malvat, nuo herkät suosikkini!



Kun Orvokki ajoi takaisin kaupunkiin, kostea hiekka ratisi renkaiden alla kuin joku nauraisi hiljaa. Tien pientareet kukkivat kirjavanaan keto-orvokkeja, voikukkia ja kurjenpolvia. Niitä ei myydä kukkakaupassa ja monia niistä pidetään rikkaruohoina, mutta kaikki ne ovat auringon omia lapsia. Maasta, joka vasta äsken oli ollut kuin hauta, yhtä kylmä ja musta, kevään aurinko nosti esiin elämän kaikki värit.
Kevät oli taikureista suurin.



Krohnin romaanissa on vanhan ajan taikaa, jota lukiessa solahdin 50-luvun tunnelmaan ja äitini lapsuuteen, jolloin katupuodeissa myytiin lihaa, kirjoja tai liivejä ja sukkia. Samalla kadulla asustaa Orvokki, joka mielestä kaikkein kaunein näyteikkuna on Senseitsemänkukan kukkakaupassa, joka "syys- ja talvi-iltoina loistaa läpi tihku- tai lumisateen kuin pieni kesä." Kaupan omistaja neiti Horsma juttelee kukille eikä oikeastaan haluaisi myydä kukkia ihmisille, jotka eivät ymmärrä niiden kauneutta.

Orvokista tulee viikon ajaksi neiti Horsman kukkalähetti. Hän saa viedä kukkia erilaisille ihmisille, ojentaa kukat erilaisiin hetkiin tai erilaisia tunteita välittämään. Jokaiseen päivään ja tilanteeseen on oma kukkansa. Samalla Orvokki näkee elämän sen kaikessa värikkyydessään. Saajat eivät aina suhtaudu kukkiin niin kuin niiden lähettäjä on toivonut – juuri lapsen saanut yksinhuoltajaäiti vähät välittää tulppaanista, sillä sillä ei ison lapsilauman vatsoja ruokita. Vankilassa "pitkää kakkua" istuu karski mies, joka herkistyy äidin lähettämästä syntymäpäivän iiriskimpusta. Kaunis missi tyrmää ruusukimpun, kun kuulee sen tulevan kadunlakaisijalta, ja Orvokki oppii, ettei kauneus ja hyvyys aina asu samassa ihmisessä. Lilja-muratti seppele vie Orvokin suuren taikurin hautajaisiin, jonka lapsen(lapsen)lapsi ei ymmärrä ukin arkkuun menon lopullisuutta.


Krohnin rakentama kokonaisuus on tavattoman kaunis ja vahva. Orvokin kohtaamisessa aikuisten mailman kanssa on välillä haikeutta, toisinaan iloa, ja lapsen mielen viattomuus ja ennakkoluulottomuus puhuttelee. Se saa katsomaan asioita hetken toisin, tarkemmin, ja näkemään, miten asioilla on useita värisävyjä. Kirjan laskettuaan mieli on levollinen.


Inari Krohnin kukkakuvitukset, jotka ovat sarjasta Kunnianosoitus Maria Sibylla Merianille, ovat piste i:n päälle! Kuvat ovat myös tarpeen muistuttaakseen ainakin minua eri kukkalajien ihmeellisestä kauneudesta ja herkkyydestä. 


Tämä on täydellinen kevätkirja, kun maasta punkee pienen pieniä vihreitä versoja ja helmililjoja! Kaunis kirja on myös erityisen oivallinen lahja, itse asiassa niin aikuisille kuin lapsillekin. Erityisen hyvin tämä sopii tietysti puutarhanhoidosta ja kukista nauttiville, mutta suosittelen hyvä tekevää lukumatkaa ihan kaikille.

Sain vinkin kirjasta Kirjavan Kammarin Karoliinalta, kiitos!
Myös HS on pitänyt kirjasta.


Tähtiä 4,5 / 5

Muokattu 27.4.2012

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Barbara Taylor: Eläinten pesät

Barbara Taylor: Eläinten pesät (orig. Animal House 2009)
Kustantaja: Karisto 2012
Suomennos: Elina Lustig
23 s.

Haluaisitko kurkistaa sisälle mehiläispesään? Tai tietää miten majavat rakentavat pesänsä ja miten ne elävät? Entä millaisissa kerrostalokoloissa asustavat surikaatit eli nelisormimangustit? Barbara Taylorin Eläinten pesät näyttää tämän ja vieläpä kolmiuloitteisin kuvin! Erilaisten eläinten pesänrakennustaitoja ja lähikuvia ihmettelee ilokseen niin yksin kuin lapsenkin kanssa.

Vyötiäiset kaivavat luolansa yleensä hiekkaiseen maaperään, koska hiekkaan on helppo kaivaa. Kaivaminen on niiden mielestä myös hauskaa, joten yhdellä vyötiäisellä voi olla jopa 15 luolaa ja jokainen niistä viisi metriä syvä.
Vaikka osa eläimistä ei Suomessa asusta, on mukaan mahtunut paljon meille tuttujakin eläimiä kaneista saukkoihin ja kekomuurahaisista haarapääskyihin. Lisäksi mukana on eksoottisia eläimiä kuten mustekaloja, alligaattoreita ja kolibreja. Kirja tuo mieleen iki-ihanan Elävä luonto -tv-sarjan, mutta itse tutkailen asioita mielummin näin, kirjasta omaan hitaaseen tahtiini.


Kirjasta oppii mm., miten simpanssit rakentavat joka yöksi uuden, maljan muotoisen pesän puun latvaan, ja miten kaneilla on maan alla käytävien ja kammioiden sokkelikko, josta ne nousevat yöllä syömään ruohoa ja muita kasveja. Suosikkejani ovat sivut, joissa paneudutaan koko aukeaman verran yhden eläimen elämään, ravintoon ja vihollisiin. Näiden lisäksi kirjassa on paljon lyhyitä tietoiskuja muiden eläinten pesimistavoista.

Kirja saa kaipaamaan hyllyyn muitakin ja paksumpia luontokirjoja. En muistanutkaan miten kiinnostavaa on tutkailla ja katsella, miten erilaiset eläimet elävät ja asuvat. Kuusivuotias kuunteli ja katseli mielissään kirjaa, ja kaksivuotiaskin jaksoi tutkailla kuvia sylissä. Jos joku tietää hyvän koko perheen luontokirjan, vinkatkaa ihmeessä! Tämä 23 sivuinen Eläinten pesät on mainio pienemmällekin lapselle lyhyiden tekstipätkiensä ja monipuolisten ja havainnollisten kuviensa ansiosta, ja tutkiihan aikuinenkin toki mielellään kolmiuloitteista ponnahduskuvaa majavaperheen puuhailusta. Tiiviin, tietokirjamaisen tekstinsä vuoksi kirja sopinee noin viisivuotiaasta ylöspäin alakoululaiselle asti, erityisen hyvin vaikkapa päiväkotien/koulujen luontohetkiin.


Tätä ajatonta kirjaa tullaan lukemaan meillä varmasti paljon! Omia suosikkejani ovat mm. alakuvassa näkyvät kutojalinnut, joiden naaraat valitsevat koiraan tämän pesänrakennustaitojen perusteella. Taidokkaat, pallomaiset pesät roikkuvat puussa suurina yhdyskuntina, kuin näyttävänä lintujen omakotitaloalueena, ja niihin pujahdetaan sisään pohjassa olevan aukon kautta. Ja heh, yhdennäköisyydestä huolimatta meillä ei sentään roiku katossa kutojalinnun pesä, vaan Afrikasta hankittu lamppu.

Mainion eläinkirjan ovat lukeneet myös Karoliina Kirjavasta Kammarista ja Leena Lumi.

Tähtiä 4 / 5

Muokattu 27.4.2012

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Tinkan ja Taikan taikuutta

Sanna Isto: Tinka ja Taika
Kuvitus: Julia Vuori
Kustantaja: Wsoy 2011
176 s.

Sanna Iston esikoisromaani Tinka ja Taika on satumainen, mukaansatempaava romaani täynnä taikapölyä. Sellainen, ettei sitä kovin helposti tee mieli laskea käsistään ennenkuin viimeinenkin sana on luettu. Siinä on samaa tunnelmaa kuin Harry Potterissa, Maija Poppasessa, Onnelissa ja Annelissa ja vieläpä Heinähatussa ja Vilttitossussakin, mutta luo kuitenkin ihan omannäköisensä miljöön suomalaiseen omakotitaloon ja sen puutarhaan. Julia Vuoren kuvitus on kaunista ja elävää ja jättää mukavasti tilaa lukijan mielikuvitukselle. Tai(k)turimainen romaani palkittiinkin tänä vuonna lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnolla.

Romaani kertoo kahdesta siskoksesta, Tinkasta ja Taikasta, jotka viettävät kesälomaa ja odottavat kylään salaperäistä mummoa, jonka ovat tavanneet viimeksi vauvaiässä. Äiti on omituisen hermostunut ja isä kertoo jatkuvasti, miten viimeksi mummon kyläillessä sattui outo tuulenpuuska, joka pelasti Tinkan tipahtamasta ullakon ikkunasta. Tytöt alkavat epäillä - mitä salaisuuksia mummoon oikein liittyy? Entä mikä on tuon mummon mukana saapuvan välillä valtavan painavan ja välillä höyhenenkevyen matka-arkun salaisuus? Ja miten oikeastaan äitikin loihtii herkullisia kakkuja aina suljettujen ovien takana, tai saa puutarhansa kukoistamaan yhdessä yössä?

Taika veti syvään henkeä. "Usko nyt, Tinka, minä vain pelleilin. Ei mummo ole mikään noita, vaan ihan tavallinen mummo vain. Älä nyt takerru siihen juttuun -"
"Entä se taikasauva!"
"Mikä?"
"Hiuksissa! Se kummallinen puikko!"
"Äh!" Taika sanoi ja huitaisi. "Anna olla!"
Sitten kuvaan ilmestyy omituinen, lipevä Montonen, joka saapuu paikalle aina kun isä ja äiti eivät ole kotona. Pehmohevonen Lilli saa tärkeän roolin, ja matka-arkku paljastuu juuri niin kiinnostavaksi kuin tytöt epäilivätkin. Taikapölyä on totisesti kaikkialla, ja tytöillä on edessään huikea seikkailu, jonka päättyessä kaikki on aivan toisin!


Isto rakentaa tarinansa sopivalla määrällä dialogia ja hauskoin, yllättävin juonenkääntein niin, että 176 sivua kuluu kuin huomaamatta. Henkilöhahmot ovat onnistuneita ja jalat maassa oleva isä hellyttävän pihalla perheensä voimakkaiden naisten keskellä. Vai onko sittenkään? Miljöössä on paljon tuttua, jonka mielikuvitus loihtii vaivatta eläväksi. Isto ymppääkin taikuuden taitavasti täysin tuttuun ympäristöön, ja se lienee osa kirjan viehätystä. On myös helppo samaistua niin äidin ja tyttärien kuin äidin ja mummonkin suhteeseen. Tunnelma kirjassa on kauttaaltaan kevyen kesäinen ja kupliva. Pinnan alla kuplii paitsi taikuus, myös epäilemättä kirjoittamisen ilo ja vaivattomuus. Lukijalle se välittyy raikkaasta, helppolukuisesta kielestä.  

Sain vinkin Tinkasta ja Taikasta ystäväni Lumiomenan blogista, ja totta joka sana! Kirja ei pettänyt, vaan nautimme koko perhe sen lukemisesta. Kun viimeinen lause oli luettu, 6-vuotias tyttäreni sanoi: Luetaan uudestaan! Suosittelenkin kirjaa kaikille 5-vuotiaista itse lukeville alakoululaisille, ja rohkenin jopa suositella tätä opettajaystävälleni koulun lukudiplomiin! Meille tämä oli paras lastenkirja pitkään aikaan, ja on helppo uskoa, ettei yhtä kiehtovaa tule ihan heti vastaan.

Tähtiä ehdottomasti 5 / 5 !

Muokattu 27.4.2012

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Annelore Parot: Aoki

Annelore Parot: Aoki
Suomennos: Viia Viitanen
Kustantaja: Wsoy 2011
32 s.

Annelore Parotin Aoki on pulleine pehmustettuine kansineen kuin lahjapaketti, kaunis kuin taulu. Olen itse asiassa pitänyt tätä jo viikkoja hyllyllä taulun asemasta, ihan vain kannen ansiosta... Herkulliseen omenanvihreään taustaan on ommeltu kiinni elegantti japanilainen kokeshi-nukke, kuin kirsikka omenatarhassa.

On hyvin helppo uskoa, että Aoki vetoaa etenkin kauniita asioita rakastaviin 3 - 4 + tyttöihin, sillä viehättävä kuvamaailma jatkuu sisällä. Kuvitus on pinkinsävyistä ja japanilaisaiheista ja piiloutuu osaksi avattavien läppien taakse. Lukija saa etsiä kuvista tekstin nimeämiä asioita ja arvata samalla vastauksia pieniin arvoituksiin.
Aokin kanssa Tokion-seikkailu on lastenleikkiä! Aoki vie pikkulukijansa ja Pouny-pandan suurkaupungin vilskeeseen Yokon vieraaksi. Tarina aukeaa lukijalle kurkistaen ja kokeshien runomaisia repliikkejä seuraten. Kokeshien kanssa opitaan myös hieman japania ja tutustutaan japanilaiseen ruokaan, tietysti kirsikkapuiden alla. Vielä ennen unen tuloa ihaillaan Tokion valojen välkettä Fuji-vuoren huipulla.
Tarina ei ole monimutkainen, ja tekstiä on todella vähän. Lukemisen lumo syntyykin osittain runomuotoisen tekstin, kuvien arvoitusten, erilaisten tilanteiden ja kauniin, omaleimaisen japanilaisvaikutteisen kuvituksen avulla. Samalla kirja on pieni matka Japanin kulttuuriin, sillä kirjassa tutustutaan mm. tervehdyksiin, julkisilla matkustamiseen, ruokaan, pienen tytön lempikauppaan ja kirsikkapuistoon. Mukaan on siroteltu japaninkielisiä sanoja ja kirjoitusmerkkejä.

Itse viehätyin kovasti sivujen kauniista sommitelmista, upeista kimonoista ja kirjan värimaailmasta. Uppouduin tutkimaan yksityiskohtia - joita oli välillä ehkä hieman liikaakin - ja etsimään kuvista tuttuja asioita, kuten susheja, kasveja, vaatteita.


Suosittelen kirjaa, jos haluat viedä pienet lukijat matkalle Japaniin. Tämä on myös kaunis lahja. Sarjassa on ilmestynyt lisäksi ainakin ystäväkirja, Yomista kertova kuvakirja sekä kansio, joihin voi tutustua WSOY:n Kokeshi-sivuilla.

Aokista on kirjoitettu myös Lastenkirjahyllyssä ja The Book Chookissa.

Tähtiä: 3 / 5

torstai 12. huhtikuuta 2012

Voihan Wilson! Positiivisia tarinoita

Wilson Kirwa, Heikki Saure: Voihan Wilson! Positiivisia tarinoita
Kustantaja: Pieni Karhu 2009
103 s.

Lyhyesti: Satusetä ja juoksija Wilson Kirwa kertoo satu- ja tietokirjassa lapsuudestaan jännittäviä ja hauskoja tarinoita, joita lumoutuu kuntelemaan hipihiljaa. Miten Wilson selviää törmätessään yöllisellä vessareissulla virtahepoon, tai miten käy, kun hän piiloutuu puhvelia hyeenan pesäkoloon?

Puissa kiipeilevät apinat tarkkailivat usein kyläläisten touhuja. Eräänä kauniina aamuna näimme kauhuksemme, miten apina laskeutui puusta ja nappasi mukaansa pehmeässä ruohikossa nukkuvan pienen vauvan. Apina roikotti lasta jalasta ja kiipesi puuhun. Kylämme asukkaat katselivat järkyttyneinä apinaa, joka istui korkealla puussa ja tarkkaili vauvaa, joka roikkui pää alaspäin ja parkui suoraa huutoa. 
Samanlaisia mukaansa tempaavia kohtauksia ja tarinoita pursuilee Voihan Wilson -kirja. Siinä suomalaistunut juoksija ja satusetä ja muutama vuosi sitten Suomen positiivisimmaksi henkilöksi valittu Kirwa kuvailee jännittävää ja suomalaisin silmin kovin eksoottista elämäänsä pienessä kylässä Kenian maaseudulla, sekä myöhempiä vaiheitaan juoksijana Suomessa.

Parasta kirjassa ovat lumoavat ja paikoin hengästyttävät tarinat Wilsonin koulunkäynnistä ja 8 km:n koulumatkoista, joilla sai pinkoa pakoon milloin mitäkin villieläintä. Ja jotka piti perjantaisin juosta pussillinen lehmänlantaa kainalossa, jolla koulun lattia tasoitettiin...

Upeita ovat myös kuvaukset lapsuudesta ja nuoruudesta, joita värittivät ankara, vihamielinen isä, viisas äiti, perinteet ja villin luonnon välitön läheisyys. Kirwa on kohdannut lähes kaikki villieläimet ja selvinnyt tilanteista perinnetiedolla sekä nopeudellaan ja oveluudellaan, ja hän kertoo kohtaamisista tavalla, joka naulitsi meidät istumaan hipihiljaa ja odottamaan seuraavaa käännettä. Aina ei tiedä mikä on totta ja mikä tarua, mutta ei sillä niin väliä.


Jännite ei jaksa pysyä yllä ihan kirjaan loppuun asti, ihan kuin Kirwa väsyisi kertomiseen. Hän kertoo elämästään Suomessa melko pikaisesti. Koko kirjan mukana kulkenut puhekielisyysmäisyys ja aukkoja jättävä kertomistyyli alkaa häiritä. Sen sijaan loppuun sijoitetut kenialaiset eläinsadut - joita voi lukea lisää Kirwan satukirjoissa Amani-aasi ja sisäinen kauneus (2005) ja Amani-aasi ja kuuluisa krokotiili (2007, molemmat Pieni Karhu) - ovat herkullisia juonivine hahmoineen, opetuksineen ja onnellisine loppuineen, ja ne ovatkin meidän perheessämme tosi pidettyjä!

Kirja toimii loistavasti ääneen luettuna, ja se oli täydellinen lukuelämys kuusivuotiaalle kuulijalle, joka on juuri innostunut tietokirjoista ja haluaa kuulla jännittävistä jutuista. Poikakuuntelijaa kirjan taistelukohtaukset elänten kanssa olisivat innostaneet varmasti vielä aivan eri tavalla! Ainoastaan kirjan alussa olevaa hurjaa kuvausta vihamielisen isän käytöksestä ei voinut lukea ääneen:
Isäni halusi tappaa minut ja olin monta kertaa vähällä päästä hengestäni. Kun olin kolmevuotias, isäni heitti minut 200 lehmän joukkoon. Selviydyin täpärästi, kun lehmät osasivat väistää pientä poikaa. Kerran isäni yritti hukuttaa minut, mutta naapurin mies ehti väliin.
Yhtä mielellään kuin kuusivuotias kirjaa kuitenkin lukee aikuinenkin! Suosittelen tutustumaan ja matkaamaan Kirwan mukana toisenlaiseen maailmaan, sinne missä norsua pitää juosta pakoon myötätuuleen ja missä nälkäinen opettaja saattaa syödä oppilaan eväät tämän juostessa koulua ympäri muka nukuttuaan tunnilla.

Tustustu myös blogin muihin Afrikka-aiheisiin kirjoihin.

Tähtiä 4 / 5

Muokattu 27.4.2012

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Jens Ahlbom: Lokkivuoren Joonatan

Jens Ahlbom: Lokkivuoren Joonatan (alkup. Jonatan på Måsberget, 1986)
Suomennos: Jenni Kauhanen
Kustantaja: Saarmi-kirjat 2009
32 s

Lyhyesti: Koskettava kuvakirja erilaisuudesta, vammaisuudesta, ulkopuolisuudesta, osallisuudesta, esteiden voittamisesta sekä ystävyydestä. Sopii hyvin päiväkoti-ikäisille ja alakoululaisille, mutta vahvan tarinansa ansiosta kantaa kaikenikäisille lukijoille.

Silloin äiti kaappasi Joonatanin syliinsä ja selitti: "Elämä ei ole aina mukavaa. Joskus joudumme kohtaamaan myös vaikeita asioita. Sinun elämäsi saattaa olla vielä vaikeampaa kuin meidän muiden, koska sinulla ei ole siipiä, mutta sinun on vain opittava selviytymään. Muistathan, että siivettömyys ei tee sinusta muita huonompaa! Olet aivan yhtä hyvä ja tärkeä. Ja me rakastamme sinua valtavasti."

Joonatan asuu isänsä ja äitinsä kanssa korkealla Lokkivuorella, ja leikkii kaiket päivät yhdessä parhaan ystävänsä Saaran kanssa. Eräänä päivänä hän huomaa Saaran tokaisusta kipeän asian: kaikilla muilla on siivet, vain hänellä ei kasva selässään mitään. Kun päiväkodissa koittaa päivä, jolloin kaikki muut opettelevat ensi kertaa lentämään, kokee Joonatan itsensä satuttavan ulkopuoliseksi. Syksyllä, kun koulu alkaa, Joonatan jää kotiin. Ilman siipiä hänellä ei ole mitään asiaa korkealla kallion päällä sijaitsevaan kouluun. Joonatan masentuu - edes Saara ei saa tulla leikkimään hänen kanssaan.

Kunnes eräänä päivänä hän saa yksinäisyydestä tarpeekseen. Hän päättää lähteä kouluun, onhan hänellä kaksi tervettä jalkaa. Matka on pitkä ja hankala, ja Joonatan kokee omakohtaisesti, miten maailma on rakennettu vain lentäville. Hän tapaa vanhuksen, jonka siivet ovat käyneet liian heikoiksi lentämään.
"Tiedän miltä sinusta tuntuu", sanoi ääni Joonatanin takana. "Tätä paikkaa ei ole rakennettu meidän kaltaisiamme varten."
Eräänä päivänä Saara saa yhtäkkiä ajatuksen. Hän keksii, miten Joonatan saadaan lentämään kuten muutkin.

"Joonatan! Me saamme sinut lentämään!" hihkui Saara ja otti lennokin repustaan. "Katsopa tätä. Me rakennamme sinulle siivet, aivan kuin nämä mutta isommat. Sitten sinä voit lentää. Kas näin!" Saara heitti lennokin alas vuorelta, ja lennokki liisi kevyesti ilmassa. 

Ja toden totta, kun kaikki auttavat siipien rakentamisessa, ne valmistuvat, punaiset, kauniit siivet. Kun Joonatan seuraavana aamuna yhdessä isän avustuksella kokeilee siipiään, kaikki onnistuu.
"Minä lennän", Joonatan ajatteli.
"Minä lennän!", hän hihkaisi niin kovaa, että huuot kaikui ympäri laaksoa, ja ihmiset tulivat ikkunoihin katsomaan, mitä oli tekeillä. 
...
"Mitä minä sanoin", hymyili isä. "Tiesin, että tästä pojasta tulee vielä jotakin suurenmoista. Katsokaa nyt... Hän on ainoa koko maailmassa, jolla on punaiset siivet. Katsokaa, kuinka ne kimaltavat auringossa!"
"Huomenna me lennämme kouluun", kuiskasi Saara. "Yhdessä."
Lokkivuoren Joonatan on melko ainutlaatuinen kirja aiheensa vuoksi. Käsiini ei ole pitkään aikaan sattunut lastenkirjaa, jossa olisi käsitelty vammaisuutta ja sen myötä syntynyttä ulkopuolisuuden tunnetta, esteettömyyttä ja sitä, miten maailma on rakennettu täyteen rappusia tai muuten suunniteltu käveleviä varten. Kirjassa maailma on kääntynyt ylösalaisin - käveleviä ei ole huomioitu millään lailla, eikä rappusia tai siltoja ole missään. Se saa lukijan miettimään, miten valtavasti esteitä maailmassa on niille, joilla on liikkumisessaan jokin este, ja miten suututtavalta ja samalla satuttavalta se mahtaa tuntua! Esteettömyydelle on huutava tarve! Kirjassa Joonatan päättää rakentaa isoksi kasvettuaan siltoja ja rappusia ja teitä, ja aloittaa suunnittelun heti isänsä kanssa. Muutosta Joonatanin lokkivuorelle on siis tulossa.

Kirja puhuu myös siitä, miten muut suhtautuvat erilaisuuteen ja miten hankalaa on osallistua ja tuntea kuuluvansa joukkoon kun on erilainen. Kirja lähestyy ajankohtaista aihetta lämpimästi ja ajatuksia herätellen, ja pääsee koskettamaan syvältä.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi jäin miettimään erityisesti isän aitoa ylpeyttä hänen poikansa saadessa uudet, punaiset siivet ja tämän päästessä lentämään muiden kanssa. Ei haittaa, vaikka Joonatan tarvitsee apua pysyäkseen ilmassa jottei putoaisi laakson pohjalle kuin paperilennokki, isän silmissä poika on jotain suurenmoista ja ainutlaatuista, nimenomaan juuri erikoisten siipiensä vuoksi. Hän on ainoa koko maailmassa, jolla on punaiset siivet! Ei tarvitse olla samanlainen, voi olla suurenmoinen juuri siksi, että on erilainen. 

Tämä monin tavoin ihana kirja saa ehdottomasti viisi tähteä, niin paljon ajatuksia se herättää. Myös kuusivuotias tyttäreni piti kirjasta ja antoi sille arvosanaksi melkein täydet 4 tähteä. Jens Ahlbomin kuvituskin toimii hyvin vahvan tarinan kanssa.


Kirjan on julkaissut pieni kustantamo Saarni-kirjat, joka on julkaissut vuodesta 2009 alkaen muutaman lastenkirjan vuodessa, sekä ruotsalaista että kotimaista lastenkirjallisuutta. Lokkivuoren Joonatanilla on ollut kustantamon sympaattisen perustajan Matias Saarnin elämässä aivan erityinen sijansa. Hän tutustui kirjaan asuessaan Ruotsissa, ja erityispedagogiikan opiskelijana kirja viehätti häntä kovasti. Saarni päätti tuoda Joonatanin sekä muita alan kirjoja Suomeen. Samalla hän perusti Saarni-kirjat -kustantamon.

Tulevaisuudessa kustantamo julkaisee kirjoja tihentyvällä tahdilla ja suurempina painoksina, ja ohjelmaan tulevat myös selkokieliset lasten- ja nuortenkirjat, kertoo Matias Saarni. Tämän vuoden alusta Tittamari Marttinen on toiminut yrityksen uutena kustantajana. Kustantamolla on paraillaan yhdessä Selkokeskuksen kanssa käynnissä  nuorille suunnattu selkokirjojen kirjoituskilpailu, jonka tulokset julkistetaan tämän vuoden Helsingin kirjamessuilla.


Lokkivuoren Joonatan on sen kaltainen lastenkirja, että odotan kiinnostuksella tutustumista Saarni-kirjojen muihin kirjoihin. Valikoimaan voi tutustua Lastenkirjakaupan sivuilla.

Tähtiä 5 / 5
Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Malin Kivelä: Mainio herra Iloinen


Malin Kivelä: Mainio herra Iloinen (orig. Den förtäffige herr Glad, 2004)
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Henriikka Tavi
Kustantaja: Teos & Söderströms 2010, 2. painos



Malin Kivelän kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittama Mainio herra Iloinen tekee iloiseksi! Ihastuin heti kirjan valoisaan, aurinkoiseen kuvitukseen ja kivaan tarinaan!

Herra Iloinen on niin    positiivinen kaveri, että vaikka joku tönäisee kadulla, hän hymyilee ja sanoo Anteeksi. Päivisin hän syö leivonnaisia, kävelee rannalla ja antaa tuulen puhaltaa päähänsä, astuu jäätyneeseen lätäkköön niin että saappaiden alle rapsahtelee. Sellaista kivaa.

Sitten alakertaan muuttaa sitruuna. Oikea hapannaama, joka ei ilahdu ei sitten mistään.


Hei, herra Iloinen sanoi. Keltainen ei sanonut mitään, luuti pelkästään. Hei, herra Iloinen sanoi taas.
Minä siivoan, sitruuna sanoi ja lakaisi.
Oletko muuttamassa tänne? herra Iloinen kysyi. Minä siivoan, sanoi sitruuna.
Minä asun täällä, sanoi herra Iloinen. Kerrosta ylempänä.

Sitruuna viuhtoi ympäriinsä luudallaan ja muuttui vielä happamammaksi.




Mainio herra Iloinen on kirja, joka saa väkisinkin hyvälle tuulelle. Herra Iloisen arki Kurtin kahvilassa ja nojatuolissa ja mielenkiintoinen, hapan naapuri on loistava vastaveto kevätväsymykseen tai pimeydestä johtuvaan alakuloon. Tästä kirjasta pimeys on nimittäin niin kaukana kuin se vain voi olla. Kirja vääntää rautalangasta, miten elämästä pitää nauttia! Samalla se auttaa huomaamaan, miten paljon omalla asennoitumisellaan voi vaikuttaa. Valoisuudella voi sulattaa kaikkein happamimmankin ihmisen sydämen.
Ahaa, kyse on jostain pimusta, Kurt sanoi. Mitähän me oikein keksittäisiin, pimut voivat olla nimittäin aika nirsoja, tiedätkös. Kermalinkoja? Puuteritassuja? Niin arkista, niin arkista.  

Eivätkä he sanoneet muuta. Tuli niin hiljaista kuin vain voi tulla kun jokainen tähti valaisee tarkasti kuin timantti.
Hyvää yötä neiti Sitruuna, herra Iloinen kuiskasi. Ja tervetuloa kolmanteentoista kerrokseen.
Mutta neiti Sitruunan puolelta ei kuulunut enää muuta kuin kovaäänistä kuorsausta.

Linda Bondestamin iloinen ja hauska kuvitus tulvii auringonvaloa, ja siinä ja Malin Kivelän tarinassa on jotain aivan vastustamatonta. Henriikka Tavin suomennos ja sanavalinnat on myös sitä luokkaa, että mietin, mistä hän on muistanut tai keksinyt niin loistavan, välillä kovin kummallisen sanan. Kuten vaikka luutii. Tai häntätupsumyssy. Marenkimakkara, silavasulka ja korallikettu?
Myös layout on onnistunut ja sopii hyvin kirjan hassahtaneeseen tunnelmaan.


Täydet tähdet sekä 6-vuotiaalta, jonka mielestä kirja on yliparas, ja itseltäni, jonka mielestä tämä on kuvakirja ihanimmillaan: hauska ja ilostuttava, ja peilaa huvittavasti aikuisten vakavaa elämää, joka ei olekaan yhtään vakavaa.


Tähtiä: 5 / 5, lapselta 7 / 5

Arviota muokattu 27.4.2012
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...