maanantai 27. toukokuuta 2013

Malin Kivelä: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo


Malin Kivelä: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Maarit Halmesarka
Kustannus: Teos & Schildts & Söderströms 2013

Pixonin pojat, Pekka, Olli, Olle ja Bille, rakastavat istua TV:n ääressä ja syödä karkkia. He keskeyttävät sen vain käydäkseen hakemassa lisää karkkia tai muroja, tai kun he pelaavat tietokoneella. Ja sen näköisiä he ovatkin: laihoja kuin luuviulut, mustat rinkulat silmien alla, kunto yhtä heikko kuin 90-vuotiaalla. 


Sitten kerran yhtenä kaameana päivänä TV menee rikki! 
Äiti! TV ei toimi! Olle kiljuu, Olli ja Pekka juoksevat ympäriiinsä, mutta äiti vastaa vain mumisemalla jotain. Eikö ihminen saa edes sunnuntaisin nukkua!
Pixonin pojat käyvät pitkäkseen lattialle. Silmiä kirvelee. He olivat tottuneet televisioon. Todellisuus on toisenlainen, haarmaampi mutta reunoiltaan terävä.
Veljekset menevät ulos rappukäytävään. Jotainhan täytyy tehdä. Elämässä
.
Rapakuntoiset, ulkomaailmaan tottumattomat veljekset päätyvät rapussa tapaamiensa naapurin tätien vatkulin ääreen - jota he syövät neljä lautasellista kukin - ja lopulta pienelle kasalle katsomaan maisemia - jonne kiipeäminen kestää ikuisuuden, kunto heillä tosiaan on kuin 90-vuotiaalla! Siellä he keksivät, että jos Olle olisi lisko ja Olli lohikäärme, niin Pekka voisi olla dinosaurus ja Bille dinosaurusvauva. Leikki vie siihen tottumattomatkin mukanaan. Kun tulee ilta, on kotiinlähdön aika, mutta selviävätkö TV:n ja huonon ravinnon heikentämät pojat sinne asti? 

Malin Kivelän ja Linda Bondestamin uutuus, Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo on hillitön teos, sellainen että saa aikuisenkin hieraisemaan silmiään muutamassa kohdassa. Aihe on tuttu: lapset liikkuvat liian vähän ja syövät liian epäterveellisesti ja yksipuolisesti. Mutta sen sijaan että paasaisi terveiden elämäntapojen puolesta, kirja vetoaa vetämällä lapselle oikeista naruista: huumorista ja draamasta. Yllättävät juonenkäänteet - no, yllättävät!


Lapsen mieltä selvästi viehätti ajatus: näinkö kävisi, jos oikeasti saisi aina katsoa TV:tä ja syödä karkkia? 

Linda Bondestamin kuvitus on yhtä kekseliästä kuin aina, tällä kertaa myös dramaattista, hauskaa ja tummaa. Etenkin nämä aukeamat (vieressä ja alla) saivat lapset ensin haukkomaan henkeä järkytyksestä ja sivua käännettäessä nauramaan hillittömästi. (Koska oikeasti loppu ei ole näin synkkä...)


Kirjaan on ujutettu humoristisesti myös toinen oikeasti ihan vakava säie, äiti, joka vaikuttaa hyvin väsyneeltä, joka ostaa lapsilleen ruoaksi muroja, ja joka melkein huolestuu kun pojat ovat kokopäivän (syömättä) ulkona. Kyllä hän selvästi poikiaan rakastaa - ostaa heille sunnuntain kunniaksi ekstrasokeroituja muroja - mutta perheitä on hyvin erilaisia, ja joskus vanhempia väsyttää vähän liikaa...

7-vuotias ihastui kirjaan heti ensilukemalta mielettömästi, mutta se nauratti myös 3-vuotiasta, aikuisista puhumattakaan! 
Lääkäri kertoo: Pixonin poikien käsivarsien lihakset ovat kuin herneet. Heidän ikäisillään ne ovat yleensä kananmunan kokoiset. Heidän veressään virtailee aivan liian vähän vitamiineja. Ei oikeastaan yhtä ainuttakaan. Muroissa ja karkeissa on valitettavasti nolla prosenttia vitamiineja. 
Voin vain kuvitella, miten paljon paremmin kirja ajaa asiaa sen puolesta, että lapset innostuisivat liikkumaan ja tajuaisivat terveellisen ruoan merkityksen, kuin salaatti leivän päällä ja äidin ikuinen jankkaus... 

Ja tottakai välillä voi herkutella, syödä muroja suoraan purkista, vaikka sitten sunnuntain kunniaksi, istua koko perhe yhdessä sohvalla ja nauraa, kun "kaikki on ihanampaa kuin koskaan."  

Tähtiä 4,5 / 5

Iloista (ja kenties vähän terveellistä) viikon jatkoa!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sari Markkanen: Tipsu ja oivallusten opus

Sari Markkanen: Tipsu ja oivallusten opus
Kuvitus: Meri Qvist
Kustannus: Basam Books 2013
60 s. 


Tipsu on pieni hörökorvainen metsän asukki, joka elää ja tuntee vahvasti niin iloa, kiukkua, pelkoa kuin kiitollisuuttakin. Kirjan kymmenessä pienessä tarinassa Tipsu tajuaa monia elämän suuria opetuksia: sen, miten näädän äkäisen kuoren alla asuu yksinäinen ja surullinen eläin ja miten lempeys on paras lääke äkäisyyteen, tai miten omilla ajatuksilla saa koko päivän muuttumaan joko onnelliseksi tai karmeaksi. Miten kiitollinen voi olla keväästä. Ja että onni ei tule koskaan, jos ajattelee sen tulevan sitku...
"Sinä puhut siitä sitku-onnesta. Siitä, joka tulee sitten, kun on lauantait ja aurinkoiset kesäpäivät ja siivottu ja uusia juttuja hankittu, muttei se oikeastaan tule silloinkaan. Vaikka nämä asiat ovatkin hauskoja, ne eivät tuo onnea mukanaan. Ilon hetket, ne pienetkin, kiitävät lopulta ohi, ja sitten koittaa taas arki; tuntuu että onni aina lipsahtaa hyppysistä."
Tipsu löytää viisaudet ja oivallukset elämästä sisimmästään, kuulosteltuaan hetken oloaan. Lukijakin havahtuu Tipsua lukiessaan, ja jää väistämättä miettimään omien tekojensa ja ajatustensa voimaa.

On hienoa, että Markkanen on kirjoittanut tämän kirjan nimenomaan lapsille. En muista toista vastaavaa, vaikka Basam Booksin 2012 julkaisemassa Pandan zentarinoissa liikuttiin samoilla vesillä, ikiaikaisissa viisauksissa.

Tipsu on kuitenkin erilainen. Tarinat ovat pidempiä, 3-4 sivun mittaisia, mikä on juuri hyvä mitta iltasaduksi. Kieli on raikasta ja kekseliästä, ja sen konstailemattomuus tekee tarinoista herttaisia, vähän kuin kertoja keksisi niitä samalla päästään. Asioiden syvyys ja tärkeys ja toisaalta kertomistavan ja Tipsun keveys ja leikkisyys kulkevat hyvin käsi kädessä. Meri Qvistin lapsenomainen kuvitus korostaa kepeyttä ja tuo lisää huumoria tarinoihin.

Vaikka aikuista välillä häiritseekin, että oivallukset tuntuvat tippuvan Tipsun päähän kuin puusta, on kuitenkin hyvä, ettei kurjassa olossa vellota sen kauempaa, vaan kirja näyttää, miten pienestä mielen suunnanmuutos on todellakin kiinni.

Tipsun lukijakunnaksi mainitaan 6-11-vuotiaat. Itse luin tämän kuusivuotiaalle, joka kuunteli tarinoita mielellään, ja uskon jotain pientä voineen tarttua tarinoista mieleen. Suuri osa oivalluksista meni kuitenkin selvästi vielä ohi. Siksi suosittelen kirjaa etenkin alakouluikäisille.

Kirjan sanoma on ehdottoman tärkeä, siitä ei ole epäilystäkään. Olen vakuuttunut, että positiivista ajattelua voi ja kannattaa opetella, sillä tekee omasta ja muiden elämästä vain kivempaa! Toki temperamenttierot tekevät meistä erilaisia, mutta kaikille tekee silti hyvää oppia ajattelemaan, että on hyvä juuri tälläisena, ja että ajatuksilla on oikeasti voimaa siihen, miltä elämä maistuu.

Kirjan kirjoittanut Markkanen on mindfulness-ohjaaja ja koulutukseltaan opettaja. Hän kouluttaa mm. opettajia ja kasvattajia mindfulnessistä. Tavoitteena on, että mindfulness tulisi osaksi kouluopintoja. Se varmasti rauhoittaisi, virkistäisi ja auttaisi jaksamaan koulussa.

Vielä loppuun ihana, tähän hetkeen ja kevään vastustamattomaan energiaan sopiva lainaus kirjasta:

Talven selkä tuntui todella taittuneen. Aivan kuin jää olisi murtunut Tipsunkin sydämeltä. "Miten hienoa tämä onkaan", hän toisteli. "Miten onnekas olenkaan! Miksi joskus unohdan tämän? Välillä ajatukset tuntuvat maatuneilta, sameilta ja tunkkaisilta." Tipsun sydämeen pulppusi keveys ja hilpeys, jopa pienoinen hulvattomuus. Hänestä tuntui yksinkertaisesti niin hyvältä elää, voida kuunnella lintuja ja katsella kevättä.
...
Tipsu hyppäsi ilmaan ja kiitti kevättä, lintuja, solisevia puroja, haipuneita vaivoja - joka hetkellä mieleen tulvi enemmän kiitollisuuden aiheita, paikattuja jalkineita ja löytyneitä lusikoita - ja sydän lämpeni. "Miten ihanaa onkaan herätä aamuun ja omistaa pesäkolo ja saada sulaa vettä jäkäläteehen ja ja ja..." Ilon aiheita riitti loputtomiin, ja miten hyvältä se tuntuikaan kehossa.




Tipsua on luettu myös mm. Piilomaassa.


Aurinkoa ja iloa kevääseen!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...