Kirjamessujen neljäs päivä oli täynnä tunteikkaita kohtaamisia. Ihastelin Salla Simukkaa ja rauhoituin mindfulnessista, mutta Kirsi Kunnas vei sydämeni olemuksellaan ja sanoillaan ja haurastuneella äänellään tavalla, johon vain kirjallisuus parhaimmillaan voi: koskettamalla sielun sopukoita perustavanlaatuisesti ja ravistellen, niin että seuraavana päivänäkin pyyhkii poskilleen putoilevia kyyneleitä.
Se alkoi ständillä, jossa seisoi
Shazde Irannezhad. Hän on kirjoittanut farsin ja englannin kielellä The Book of Wisdomin, joka perustuu ikiaikaisiin oppeihin, joista kirjailija kertoo jo Buddhan ammentaneen. Runomuotoon kirjoitetut viisaudet puhuvat ihmisyydestä, ihmisen vastuusta itseään ja muita kohtaan, siitä miten ihminen voi avata itsensä niin että hän saa valaistuneen viisauden. Tai jotain niin. Irrannezhadin tapa puhua oli kaunis ja intensiivinen ja kuuntelin häntä mielelläni, ja otin kotiin viemisiksi yhden hänen korteistaan ja runoistaan:
One day, soil will all this beauty be
And hidden in Earth's heart will be.
But because love created beauty,
Again, the World, by your love, beautiful will be.
- Shazde Irannezhad -
Sen jälkeen lumouduin
Salla Simukan innostavasta karismasta ja energisyydestä nuorten Louhi-lavalla. Hän kertoi siitä, miten Lumikki-trilogia oli syntynyt, miten trilogian nimet olivat näyttäytyneet hänelle ennen ensimmäistäkään riviä, ja miten hän oli Frankfurtissa kirjakaupassa seistessään nähnyt näyn omasta kirjastaan tällä tittelillä kaupan hyllyllä. Ja mikä oudointa, palatessaan kirjakauppaan myöhemmin hänen näkynsä oli tullut todeksi, kirja oli seissyt hänen edessään juuri sellaisena kuin hän oli sen aiemmin kuvitellut.
Simukka loisti Louhi-lavalla tyytyväisyydestä nuorten lavaa kohtaan, mutta suri ja harmitteli samaan hengenvetoon sitä, että lastenkirjailijat oli siivottu Tarinalaakson eräänlaiseen telttaan, johon piti ryömiä sisään (oma kokemukseni), ja jossa lastenkirjailijoiden roolina oli hauskuuttaa väsähtäneitä lapsivieraita lukemalla näille katkelmia loistavista, hauskoista, koskettavista teoksistaan. Vaikka lastenkirjailijoilla olisi yhtä lailla vaikka mitä superkiinnostavaa sanottavaa vaikka mistä. "Hirveän sääli", hän kritisoi.
En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä. Tarinalaakson lattialla istuminen oli kömpelöä ja hankalaa ja loi vähän ahtaanpaikankammoa, ja vaikka "teltta" olikin lapsille mukava ja turvallinen pesä, sen viereen olisi niin kaivannut toista paikkaa jossa lastenkirjailijoita olisi haastateltu! Oli kiva, että Tarinalaakso oli suht keskeisellä paikalla, mutta siis vielä, kyllä, lisää ja selkeämmin loistavan kotimaisen lastenkirjallisuuden nostamista lavalle!
Simukkaan palatakseni, oli hauska kuulla, miten lukijat pyörteisiinsä imaiseva trilogia oli syntyessään imaissut kirjailijan mukaansa samalla voimalla. "Etenkään kolmannen kirjan synnystä mulla ei ollut sen valmistuttua juurikaan muistikuvia. Ihan kuin olisin elänyt läpi leffan tai unen. Ikäänkuin Lumikki olisi tarttunut mua kädestä ja kysynyt, tehdäänkö tää yhdessä, ja sitten me juostiin kaikki läpi."
Juoksu onnistui. "Kirjoissa ei ole mitään mistä tuntuu ettei se voisi olla noin", kiittivät Simukan haastattelijat, lukiolaistytöt.
7/11 rauhoittaa lapset tehokkaasti
Simukan jälkeen rauhoitin ajatuksiani teemalla
Mindfulness kouluissa, jossa mindfulnessistä lasten, ja vähän aikuistenkin, parissa kertoivat mindfulness-ammattilaiset (oma opettajani)
Sari Markkanen ja
Maarit Lassander. He ovat vetäneet niin lapsille kuin aikuisillekin mindfulnesskursseja ja kertoivat mindfulnessin monista hyvistä vaikutuksista lapsiin.
"Empatiakyky vahvistuu, lapset aloittavat vähemmän riitoja, he ovat avuliaampia, heidän keskittymiskykynsä paranee", ammattilaiset luettelivat. He ovat hyödyntäneet lasten kanssa työskennellessään Markkasen kirjaa
Tipsu ja oivallusten opus sekä
Eckhart Tollen tänä vuonna ilmestynyttä
Miltonin Salaisuutta. Näistä ensimmäinen kertoo muun muassa läsnäolosta, tunteista ja niiden kanssa olemisesta, Miltonin salaisuus puolestaan on hyvä kirja mm. kiusaamistilanteissa ja vaikeissa vuorovaikutustilanteissa toimimiseen.
Mindfulnessista on huomattu olevan selvää hyötyä myös kiusaamistilanteissa. Se vahvistaa joustavaa sopeutumista ja katkaisee itsekriittisen mielen puheen siitä, miten "minusta ei tykätä, olen huono, minussa on jotain vikaa" jne. Myös kiusaajalle se auttaa selvittämään omaa käytöstään sekä tunteita ja ajatuksia sen takana.
Mieleen jäi etenkin nopea käytännön vinkki siitä, miten tunnilla tai kotona lapsia voi hetkeksi ankkuroittaa kehoonsa ja siihen hetkeen, missä kulloinkin ollaan. Harjoituksen nimi on 7/11, ja se tarkoittaa, että sisäänhengityksellä lasketaan seitsemään ja uloshengitylsellä yhteentoista. Ei sen kummempaa, mutta vaikutus on välitön. Kokeile vaikka itse.
Sanat jotka koskettavat syvältä
Päivä loppui kyyneliin. Joulukuussa 90 vuotta täyttävä
Kirsi Kunnas oli saapunut lukemaan runojaan, ja mahduin juuri ja juuri johonkin pieneen rakoon lähelle lavaa, missä seisoin satojen muiden vieressä ja välissä pysähtyen hänen äänensä ja runojen yhdessä muodostamaan käsinkosketeltavaan lumoukseen, joka virisi kuulijoiden kunnioituksesta iän haurastuttamaa ja silti voimakasta, niin tärkeää hattupäistä naista kohtaan, sekä ilosta ja liikutuksesta jota runot loivat.
Oli hämmästyttävää, miten keskellä hektistä messualuetta kaikki hälinä vain katosi, kun kuunteli Kunnaksen jo haurastuneella ja hidastuneella, silti elämänilon täyttämällä äänellä lukemia runoja. Äänestä kuuli, että nämä hän tunsi, nämä olivat hänen sanojaan, hänelle tärkeitä, ja käsittämättömällä voimalla ne koskettivat minua ja ihmisiä ympärilläni. Kuten nuorta poikaa, joka oli käpertynyt pöydän alle kuuntelemaan, ja ajattelin, miten hänkin oli onnistunut siinä mitä Kunnas oli toivonut - että jokainen saisimme tässä vilinässä ja ahtaudessa oman tilamme kuunnella, ja että runojen kautta löytäisimme itsemme, sielumme, jotain joka on meissä tapahtunut.
Kunnas oli valinnut päivän teemaksi puun. Runot olivat minulle suureksi osaksi vieraita, ne koskettelivat puita, valoa joka hiipuu, kylmyyttä joka saapuu, värejä joka lakastuvat - syksyä. Jotkut olivat haikeita, toiset naurattivat. Puiden jälkeen oli muutama runo Helsingistä, ja lopuksi, sittenkin, lavalle haettiin ex temporesti Tiitiäisen satupuu, josta luontoteemaan sopivasti
Metsähiisi.
"Kuulette samalla miten se pitää lukea", ei voinut olla sanomatta
Leena Kirstinä, joka siinä vaiheessa oli astunut lavalle Kunnaksen "oikeaksi kädeksi" ja jonka Kirsi Kunnaksesta toimittama elämänkerta Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa on juuri julkaistu. Tähän Kunnas vain huiskaisi kädellään, mutta aloittipa kuin aloittikin runonsa metsähiisistä kahteen kertaan "jotta kuulette miten se pitää lukea" (ainakin säkeen alut melko rivakasti yhteen, niele pois rivivaihdot). Kirstinän ja Kunnaksen sanavaihdossa oli paljon lämpöä ja perinpohjaista tuttuutta, puolitoistavuotisen kirjoitusprosessin aikana syntynyttä.
Kun Kunnas lopulta nousi ja signeerasi muutaman runokirjan ennen kuin hänen voimansa loppuivat, nousi yleisö seisoen taputtamaan, ja sumentunein silmin katsoin tuota lierihattuista naista, jonka sanat ovat antaneet niin paljon naurua meidänkin perheeseemme (etunenässä Jaakko Vaakko), jonka Tunteikas Siili ja Tiitiäisen Tuutulaulu ovat koskettaneet minua niin kauan kuin muistan ja jonka ensimmäisestä julkaisusta, runokokoelmasta
Villiomenapuu on pian 70 vuotta, ja olin kiitollinen, että on sanoja ja niiden kaivertamia muistijälkiä, että on kirjallisuutta ja niiden taitureita, jotka yhdessä koskettavat tavalla johon mikään muu ei yllä.
Puut kantavat valoa
Puut kantavat valoa,
mutta hiljaisuus kevyt lintu
liitää vesiä pitkin.
Puut kantavat valoa,
mutta harmaa siipi jo viistää vettä ja taivasta
hiljaisuus, kevyt lintu,
asettuu puihin ja sytyttää pesänsä,
tulena valo nousee taivasta kohti
eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti
koska kauneus on rakastamista
Koska kauneus on tuskallista
niin kuin linnun ainoa laulu
-Kirsi Kunnas-
