Millainen minä? Lasten tunnetaitoja osa 1

Jenni Erkintalo: Millainen minä?
Kuvitus: Jenni Erkintalo
Kustannus: Etana Editions 2016
Lyhyesti: Perustunteita ilmeikkäästi esiin tuova kirja, joka hurmaa yksinkertaisuudella, värien ja siveltimen vetojen kekseliäällä käytöllä ja osuvilla kielikuvilla. Kirjan kanssa on hyvä tarkastella sitä, missä kohtaa kehoa tunteet tuntuvat. Ihan pienellekin sopiva kirja. Plussaa pienestä koosta.

Iiiiik, olen ujo. Ujous estää jalkojani.
Voiiiiiii, olen surullinen. Suru valuu silmistäni. 

Kuvakirjat, jotka opettavat erilaisia tunteita ja niiden kanssa olemista, ovat mahtavia. Yksi mainio kotimainen muutaman vuoden takaa on Jenni Erkintalon Millainen minä? 

Pienikokoisessa kirjassa käydään läpi kaikkein yleisimmät tunteet näennäisen yksinkertaisesti, mutta oivaltavasti, hauskasti ja monipuolisesti. Muutamalla siveltimenvedolla Erkintalo on jäljittänyt ilmeet kullekin tunteelle. Tunnetiloja vahvistetaan vielä sopivilla väreillä.

Käsiteltyjä tunteita on yhteensä neljätoista, rauhallisuudesta pelkoon ja yllättyneisyydestä ylpeyteen.

Kaiken kruunaa muutama rivi siitä, miltä ja missä tarkalleen kehossa tunne tuntuu. Esimerkiksi viha kiehuu päässä, nolous kuumottaa korvia, uteliaisuus kutkuttaa nenää ja kateus kurkkaa kurkusta. Ihastelen kielen kekseliäisyyttä ja sitä, miten se osuu naulan kantaan muutamalla sanalla.

Kirja voi toimia hienosti keskustelunavaajana lasten kanssa. Miksi kateus kurkkaa kurkusta, mitä silloin tulee usein sanottua?



Meillä on luettu kirjaa etupäässä kolmevuotiaan kanssa. Häntä naurattaa etenkin kirjan kieli, kuten se, kuinka uteliaisuus saa kysymään mitämitä?

Ihan samanlaista (ihan pienillekin sopivaa) perusteosta tunteista ei tule mieleen, joten tämä on mainio! Ja aivan valtavasti pidän siitä, miten kirja keskittyy olennaiseen eikä mukana ole yhtään ylimääräistä sanaa tai viivaa!

*****

Ps. Blogi on ollut pitkään tauolla. Ei loppunut kuitenkaan! Jatkan edelleen vanhalla tutulla linjalla, tosin joitain ulkomaisia vaikutteita ja yllättäviä hyppyjä lastenkirjasaralla saattaa tulla lähipostauksissa vastaan. Stay tuned, ja valoisaa kesää!


Jenni Erkintalo: Millainen minä?
Kuvitus: Jenni Erkintalo
Kustannus: Etana Editions 2016
Mistä: Arvostelukappale

TOOTOO-vaari ja tötteröauto

Ville Hytösen kynäilemä ja Mira Malliuksen kuvittama TOOTOO-vaari ja tötteroauto on oivaa kesälukemista pienille autofaneille, jossa kuuntelun hurmaa lisäävät lukuisat TOOTOO, BRUMBRUM ja PÖTPÖT -äänet. 

Auto on huvittava jäätelötötteröauto, ja sen kuljettaja TOOTOO-vaari kiltti, taitava, ehtiväinen vaari, joka jemmailee työkaluja vyötäisillään ja korjaa jos jonkinmoista väärinpäin kääntyneestä huoneesta tavaratalon kattoon ja ruosteiseen liettulaismopoon. 

Mutta jos vaari on taitava, niin kaikkein taitavin on kuitenkin tötteröauto. Sillä sillä välin kun vaari lupailee sinne ja tänne korjata jos mitä rikkimennyttä, hoitelee tötteröauto asiat kuntoon. Kyllä vaarit ja autot ovat ihmeellisiä! 

2-vuotias (ja 7-vuotias) tykkää!

Kuvituksessa onnistutaan yllättämään mielikuvituksen lennolla. Se on iloista ja kepeää ja selkeää pienenkin seurata. 

Kieli on kuvakirjaksi monivivahteista ja kasvattaa sanavarastoa. Mukana on ilahduttavia sanavalintoja, kuten nisu, vehnänen ja mustikkaruhnu, äänet ovat honottavia ja sanomisen sijasta meuhkataan, paasataan ja tuskaillaan, ajellaan pitkin mantuja ja kontuja. 

"Siitäpä tuli ärjyn hieno!" sanoi punapipoinen nuorukainen ja hyppi tasajalkaa innosta. Liettualaismopo Lipikin oli tyytyväinen. Se ajeli itsekseen ympäri mopotallia ja puhalteli krominkiiltävästä kehostaan riehakkaita pikkuääniä: "PÖTPÖT! PÖTPÖT!"

***
Kaunista kesää! Blogi on ollut kesä-, työnteko-, lastenhoito- ja kaikilla mahdollisilla tauoilla, mutta ei kuitenkaan kuopattu, täällä edelleen lastenkirjoista inspiroituneena sivuja rapistellaan! :)



Ville Hytönen: TOOTOO-vaari ja tötteroauto
Kuvitus: Mira Mallius
Kustannus: Savukeidas 2017
Mistä: Arvostelukappale 

Saako olla oma itsensä? Liian vikkelä seepra.

Jenni Desmond: Seepra joka oli liian vikkelä

Kuvitus: Jenni Desmond

Suomentaja: Sanna Hytti

Kustannus: Lasten Keskus 2014

Lyhyesti: Ystävyyden ytimeen ja kysymykseen, saako olla oma itsensä, vähäeleisesti pureutuva kuvakirja. Hellyttävä ja viehättävä lukuelämys noin 3-vuotialle ja sen yli ja ali.

”Leikitäänkö uutta juoksuleikkiäni?” kysyi Seepra. Mutta Norsu ja Lintu käänsivät Seepralle selkänsä ja kävelivät pois.
”Emme enää leiki kanssasi”, ne sanoivat. ”Meitä alkaa huipata.”

Ystävyys ja erilaisuus. 

Yhdessäolon hauskuus ja rasittavuus. 

Mukaan ottaminen?

Saanko olla oma itseni?

Näistä jokaisen lapsen jokaista päivää koskettavista teemoista on Seepra joka oli liian vikkelä kudottu.

Norsu tietää kaiken ja osaa kertoa tarinoita, Lintu osaa naurattaa muita, ja Seepra keksii parhaat leikit ja on ”aina iloinen, vilkas ja pomppivainen”. Joskus liiankin vilkas ja pomppivainen … Muut eivät aina jaksa sen energiaa. Joskus on kiva pysähtyä ja vetää henkeä. Ja silloin toisen pomppiminen ärsyttää. 

Seepra jää yksin. Onneksi se löytää pian uuden kaverin, mutta silti se kaipaa vanhoja. Norsu ja Lintukin  alkavat pian kaivata Seepraa. Mutta mitä nyt? Voivatko he enää olla ”kolme parasta ystävää”?

Eivät, sillä …. nyt kirahvikin otetaan mukaan leikkiin. Ja kaikilla on vielä mukavampaa!

Muotokieleltään yksinkertainen kirja osuu tarkasti ystävyyden ytimeen. Pieni tekstimäärä ja runsas kuvakieli, eläinhahmojen ilmeet ja asennot, kaikki kuvaa yhdessäolon ja ystävyyden iloja ja suruja voimakkaasti. Lapsen kanssa kirja tarjoaa lukemattomia hyviä pohdinnan aiheita: saako jokainen olla oma itsensä? Millaisia vahvuuksia kullakin on? Mikä voi ärsyttää? Miltä tuntuu jos muut eivät ota mukaan?

Kirja on mainio esimerkki siitä, miten näennäisesti vähin keinoin kuvakirja voi olla kasvatuksellinen. Tässäkään kirjassa teemoja ei ole mitenkään alleviivattu, ja lukemisen ja katsomisen ilo on asetettu etusijalle. 

Kuvituksessa yhdistetään ainakin akvarellia ja kollaasia, ja sympaattiset eläimet vetoavat lapseen. Asettelu on ilmavaa.

Kirja toiminee hyvin noin kolmevuotiaista ylöspäin, kun yhdessäolon sääntöjä ja muiden huomioon ottamista aletaan oivaltaa. Isommilla päästään sitten syvemmälle keskustelussa, eikä yksinkertaisen ulkoasun kannata antaa hämärtää sanoman voimaa.

Tekijänä Jenni Desmond on minulle entuudestaan vieras, mutta ehdottomasti sellainen, jonka pidän mielessä! 

Iloista pääsiäistä! JA aprillipäivää!! 

Meidän jouluajan hitti: Joulupukin soiva laulukirja

Mauri Kunnas: Joulupukin soiva laulukirja
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2014
Lyhyesti: Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Mauri Kunnaksen Joulupukin laulukirja säestyksellä. Meillä nousi suureen suosioon, sillä valikoimassa on niin perinteisiä kuin uusiakin lauluja. Uusien laulujen määrä ilahduttaa, ja säestys on pop.

Meidän tämän joulunajan hittijuttu on tässä: Mauri Kunnaksen joulukuvituksilla varustettu joululaukukirja (43 laulua) säestyksellä. Näin kattavaa kirjaa joululauluista meillä ei ole ollutkaan. Kirja ilman säestystä ilmestyi 2012.

Mukana on tosi perinteisiä lauluja, mutta sitten, mikä ilahdutti erityisesti, uusia tuttavuuksia, joista ihastuin heti esim. Soili Perkiön Metsän juhliin (kts. alla).

Lapset ihastuivat hengästyttävän nopeaan Tuntureilla tuiskuttaa (Walter Kollo), joka on jäänyt minulle jostain syystä tuntemattomaksi. Sitten mukana on esim. Jukka Karjalaisen ja Tommi Vikstenin Joulupukin töissä (1996), Joulupukki ja noitarumpu -animaation tunnuskappale, ja muutamia tähän mennessä etupäässä ulkomailta tuttuja joululauluja, kuten Kellot soi (Silver Bells). Ainahan jotain jää kaipaamaan (itse olisin laittanut mukaan vielä suosikkini, Sylvian joululaulun ja Joulumaan), mutta muuten valikoima on hyvä: uutta ja vanhaa, mollivoittoisempaa hidasta ja pirteämpää iloista.

Säestys on kirjassa super hyvä olla mukana, sillä laskin mukana olevan jopa 18 laulua, joita en ollut joko koskaan kuullut tai joita en ainakaan osaisi laulaa ilman säestystä. Ilman säestystä laulut jäisivätkin samojen vanhojen pyörittämiseen. Nyt iso nautinto on uusien kivojen sävelien kuuntelu ja niiden opettelu. Säestyksen äänikin on yllättävän miellyttävä.

Lapset on tosi ihastuneita kirjaan. Isompi yrittää sovittaa sanoja säveliin ja pienempi kuuntelee sävelmiä. Pieniä haasteita hänelle asettaa tosin painelumekanismin hitaus. Mutta kyllä sen kanssa pärjätään.

Tuskinpa millään muulla kuvituksella kirja tuntuisi ihan samalta kuin Mauri Kunnaksen joulukirjoista tutuilla kuvilla, niin paljon jouluisia muistoja ja tunnejälkiä niihin liittyy. On hauska ajatella, että samoihin kuviin ja tietysti näihin säveliin tulee tallentumaan lastenkin joulumuistoja. Kiva, että jotkut asiat eivät muutu. Itse luen Mauri Kunnaksen joulutarinoita varmaan vielä vanhainkodissakin, samoin kuin tietysti laulan näitä joululaulujakin...

Iloista loppuviikkoa ja marraskuun viimeisiä päiviä!

Mauri Kunnas: Joulupukin soiva laulukirja
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2014
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä kiitos

Ihana Koiramäen tarinat

Mauri Kunnas: Koiramäen tarinat
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2013
Lyhyesti: Viisi klassikkotarinaa yhdessä: Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko ja Koiramäen lapset ja näkki. Tarinat ovat vuosilta 1980-2007.

Kuvaushetkellä vielä kesän valoa ja vehreyttä

Mauri Kunnas on aina Mauri Kunnas. Hänen omintakeinen tyylinsä, kuvituksen hupaisuus ja tiedon valtaisa määrä kirjoissa tekee niistä kirjoja, joita voi lukea lähes loputtomasti. Koiramäen tarinat, viiden kirjan yhteisnide, tuo eläväksi 1800-luvun elämän esineineen, touhuineen, ammatteineen ja tapoineen, ja on yksinkertaisesti ainutlaatuinen tietovarasto ja nautinnollinen kuvakirja Suomen historiasta. Tällä kertaa ihailen etenkin tiedon valtavaa määrää ja Kunnaksen taitoa pukea se kirjoiksi, joita jo parivuotias jaksaa seurata. Niin ja yksityiskohtaisesti kuvitettujen, autenttisten, kauniiden vanhojen esineiden yltäkylläisyyttä. 

Koiramäen tarinat sisältää seuraavat kirjat:

Koiramäen talossa on Kunnaksen toinen kuvakirja, se on tehty vuonna 1980 ja kuvaa 1800-luvun elämää maaseudulla: arjen puuhia ja työtä sekä niissä tarvittuja työkaluja. Itselleni tämä on läheisin näistä kirjoista. (Ensimmäinen Kunnaksen kirja on muuten Suomalainen tonttukirja (1979), ja se oli myös meidän perheen ainoita Kunnaskirjoja lapsena.) 

Koiramäen lapset kaupungissa syntyi 1987, ja sijoittuu 1853-luvun paikkeille. Materiaalia tarinaan Kunnas on ammentanut Turussa sijaitsevasta museoidusta käsityöläiskorttelista. Tekstiä on tässä tarinassa huomattavasti ensimmäistä enemmän ja tiedon määrä valtaisa: Millaista oli meritse tapahtuva kaupunkäynti, millaista kaupunkielämä, millaisia ammatteja ja tehtäviä oli, entä koulunkäynti, tehtaiden tuleminen… Pieni henkilökohtainen ilonhetki: löydän sivuilta pumpernikkelin, lapsuuden herkun jota olen metsästänyt lähikaupoista viime aikoina. Ilmeisesti kyseessä on herkku jo 1800-luvulta (ehkä, sillä Kunnas sanoo esipuheessa ottaneensa itselleen ottanut taiteilijanvapauksia).  

Kirjasta Koiramäen lapset kaupungissa

Koiramäen talvessa (1988) ollaan jälleen maaseudulla ja metsässä, ja tutustutaan myös juhliin - jouluun, laskiaiseen ja pääsiäiseen - ja niihin liittyviin perinteisiin ja uskomuksiin. 

Laskiainen on hauska päivä. Silloin syödään rasvaista ruokaa niin että suupielet ja sormet kiiltelevät, ja tietysti papusoppaa.
Äiti, Tilta, Miina ja Heta harjaavat hiuksiaan pitkin päivää. Sen pitäisi vaikuttaa tulevan kesän pellaviin. Työt lopetetaan aikaisin ja mennään saunaan. Saunassa ei saa hiiskahtaa sanaakaan ellei halua hyttysenpistoja seuraavana päivänä.
Iltapäivällä koko Koiramäen väki menee kelkkamäkeen. Siellä on iloinen hulina. Kaikki lähiseudun asukkaat ovat tulleet mäkeä laskemaan. 

Koiramäen joulukirkon (1997) Kunnas piirsi ja kirjoitti, kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko oli tuhopoltettu, ja taiteilija halusi kuvata kirkon jouluista tunnelmaa iloisena ja kauniina. Tässä kirjassa tämä tarina on ensimmäistä kertaa isossa koossa. 

Koiramäen lapset ja näkki (2007) -kirjassa kuullaan kummitusjuttuja ja muita jänniä tarinoita, joita entisaikaan kerrottiin: hiisistä, kummituksista, trulleista, roisvoista, haamuista. Ne Kunnas on kerännyt joko suvustaan ja omasta lapsuudestaan tai murretutkijoilta. 

Kirjasta Koiramäen lapset ja näkki

Kirjasta Koiramäen lapset ja näkki

Sivujakin tässä teoksessa on ihan hirrrveästi, 200. Mieletön - ja nautinnollinen - tietopläjäys siis. 

Olisipa hauska kuulla, mikä on kenenkin oma Kunnas-suosikki? Minulla se lienee Joulupukki, siinä on vain niin ihana tunnelma. Mutta palatakseni oman lapsuuteni Kunnas-kirjaan, Suomalaiseen tonttukirjaan, kyllä Välikaton Feetu on sittenkin jäänyt kaikkein parhaiten muistiin.



Mauri Kunnas: Koiramäen tarinat
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2013
Mistä: Kustantamosta

Ei ei ei ei!

Tracey Corderoy: Ei! (orig. No!)
Kuvitus: Tim Warnes
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2013
Lyhyesti: Aaro on ihana pieni sarvikuonon poika. Mutta sitten hän oppii uuden sanan, jota hän pian karjuu joka välissä: EI! Eikä elämä olekaan sitten enää ihan yhtä hauskaaa kuin ennen. Etenkään Aarolle.

Aaro ihastui upouuteen sanaansa. Hän käytti sitä yhä useammin. Hän sanoi sen ruokapöydässä…
EI!
Hän sanoi sen kylpyaikaan… EI!
Ja hän sanoi sen aina kun piti mennä nukkumaan… EI!

Kirja, joka kolahtaa jokaisen lapsen kohdalla: se vaihe, kun sanotaan EI, EI ja vielä kerran EI! Samoihin aikoihin kuulee paljon "MINÄ ITSE" ja tulee isoja raivareita. Joillakin lapsilla vaihe menee ohi vähän huomaamattomammin, toisilla se kestää 1-2-vuotiaasta toistaiseksi… (nim. been there!)

Tracey Corderoyn EI! on meillä ensimmäinen tekijänsä teos, Sinisellä keskitiellä Bleue kehui häntä. Eikä suotta, sillä yksinkertaisesta, silti kaikkia koskettavasta aiheesta EI! on varsin hyvä kirja kohdeikäisille, 1-vuotiaasta ehkä 3-4-vuotiaaseen. Tekstiä on vähän ja tiivistyy olennaiseen: Tilanteisiin, joissa EI raikaa ja seurauksiin, mitä sanan yltiöpäisestä käytöstä tulee. Kuten:

ei pääse mukaan leikkiin (koska ei halua leikkiä kenenkään kanssa)

ei saa herkkuja (koska huutaa ei ennen kuin tietää mitä kysytään)

ilmapiiri kotona kärsii

päiväkodin täti näyttää vihaiselta (koska ei ota muita leikkiin)
Ei ole kivaa - kellään!

Tim Warnes kuvittaa ilmeikkäästi pienen sarvikuonopojan uhmailmeet ja kiukun alla piilevän neuvottomuuden vaikeissa tilanteissa. Aukeamiin on niin helppo mennä mukaan! Isä ja äiti näyttäytyvät enimmäkseen täydellisen rauhallisina, turvallisina ja vakaina tukipilareina taaperolle, syli aina auki mikäli Ei vaihtuisikin JOOksi. Ja sylillehän on aina tarvetta… ennemmin tai myöhemmin. 

Kiva kirja tutkia vaikeita uhman tunteita yhdessä nappulan kanssa (4-vuotias oli jo vähän iso kirjalle) ja aikuisillekin melkein "terapeuttinen" kirja, koska toisten vaikeista tilanteista lukeminen auttaa aina: ei me ollakaan maailmassa ainoita vahvan lapsen ja EIn kanssa kamppailevia! Vaikka tosin Aaro oppi uuden sanan (JOO!) ehkä hieman liian nopeasti tämän äidin makuun… 

Tracey Corderoy: Ei! (orig. No!)

Kuvitus: Tim Warnes
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2013
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta

Huukon parhaat ystävät - ystävyyden kiemuroista pienille

David Melling: Huukon parhaat ystävät (orig. We love you, Hugless Douglas)
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2013
Lyhyesti: Huukolla on paljon kavereita, mutta ei yhtä parasta ystävää. Kaikilla muilla on joku erityinen, paras kaveri, ja Huukoa se pikkaisen masentaa. Ystävyysasioita ja -kiemuroita pienille.

Lampaat näyttivät iloisilta ja kipittivät tiehensä käsi kädessä.
Huuko huiskutti heille apeana. "KUNPA MINULLAKIN OLISI PARAS YSTÄVÄ", hän sanoi. 

Iso ja pehmeä karhu on varmaan lähes jokaisen ainakin noin 1-5-vuotiaan mieleen, etenkin kun karhu on ystävällisyyden perikuva, auttavainen, sen päällä voi pomppia ja sen kainalossa matkustaa. Englannissa Huuko (englanniksi hauska Hugless Douglas) on ilmeisesti jo jonkinlainen käsite, mutta meille ihan uusi juttu.

Kirjassa on hyvä idea: kimurantit ystävyysasiat. Huukolla ei ole ketään parasta ystävää, sen sijaan monta hyvää ystävää. Siitä huolimatta, muiden rinnalla, se tuntee olonsa vähän yksinäiseksi. Lapsethan (etenkin tytöt) ovat hanakoita valitsemaan jonkun tietyn parhaaksi kaveriksi, mutta entä jos ei olekaan kenenkään paras kaveri, niin kuin Huuko? Jos vaikkapa päiväkodissa kaikilla muilla on paras kaveri, eikä itse tule koskaan valituksi ensimmäisenä leikkiseuraksi, vaan on vähän kuin kolmas pyörä aina. Pelkkä ajatuskin saa sydämen särkymään!

Siksi tämä voikin olla huojentava, silmiä avaava kirja. Etenkin jos silti on leikkikavereita, eikä ole ihan yksin. Siinä tapauksessa asiaan voi nimittäin suhtautua toisellakin tavalla. Voi ajatella, ettei minulla ole parasta kaveria, tai sitten toisinpäin, kuten Huuko: minulla on paljon hyviä ystäviä! On mieletön taito, jos osaa leikkiä/olla monen kanssa, ja rikkaus, jos on monta hyvää kaveria.

Eri asia on sitten, jos ei kerta kaikkiaan ole yhtään ystävää. Yksinäisyydestä kertovia kirjoja olen esitellyt täällä.



Kuvitus on pienille sopivaa, Huukon kaverit ovat nimittäin pehmoleluja: lampaita, lehmiä ja pupuja.

Kaikkinensa tämä on aika kiva kirja käsittelemään ystävyyskysymyksiä pienten kanssa sekä esimerkiksi päiväkoteihin yhteishenkeä luomaan.

"Sinä kaipasit kuulemma parasta ystävää", Jänis sanoi, "joten me kaikki tulimme".
Huuko nauroi ja tajusi olleensa hölmö. "Niin tietysti, mehän olemme kaikki parhaita ystäviä! Voi että minä tykkään teistä."
"NIIN MEKIN SINUSTA, HUUKO!" toiset huusivat. 

David Mellingin blogista kurkkasin, että uusin Huuko, Happy Birthday Hugless Douglas, on jo ilmestynyt Englannissa, suomennos ilmestyy Kustannus-Mäkelältä tänä vuonna. Ensimmäisessä Huukossa on halipula, toisessa yökyläillään ja kolmannessa ollaan huolissaan, kun isältä saatu upouusi pipo purkautuu. Kaikki aiheita ja tunteita, jotka koskettavat jokaista pikkuista, ei nyt ehkä pipon purkautumisen muodossa mutta jotenkin muuten :)

Lopuksi kysyin vielä parhaan kaverin merkityksestä 8-vuotiaalta: 

"Entä jos ei olis parasta kaveria, oisko se tylsää?"
"Vähän. Ois se!"
"Miks?"
"No koska sit ei vois niinku leikkiä."
"Eiks kaikkien kaa voi leikkiä?"
"Voi mut" (syvä kulmienrypistys) "se ois kyl aika tylsää."

Voi sentään.

David Melling: Huukon parhaat ystävät (orig. We love you, Hugless Douglas)
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2013
Mistä: Yllätys kustantajalta

Lasten lintukirja innostaa kuuntelemaan ja tutkimaan lintuja

Pertti Koskimies: Laulava kirja. Lasten lintukirja.

Kustannus: Kids.fi 2014

18 s.

Lyhyesti: Havainnollinen ja kaunis lintukirja, jossa esitellään noin 80 lintua elinalueiden mukaan, ja noin 30 linnusta on mukana ääninäyte. Innostava kirja!

Peippo on Suomen toiseksi runsaslukuisin pesimälintu pajulinnun jälkeen. Sen ponteva laulu kuuluu kaikenlaisista metsistä. 

Meillä on mökin vieressä mäntymetsä, jossa on mustikan varpujen lisäksi melkoisen paljon lintuja. Palokärki on helppo tunnistaa, ja eräänä kesänä metsässä näkyi myös jokin Suomen pöllöistä. Lisäksi siellä laulaa moni pikkulintu, jota en tunne. Mutta nyt tunnen ainakin yhden, sen jonka laulu kaikuu innokkaimmin tälläkin hetkellä pöydän ääressä istuessani: peippo!

Kiitos tästä kuuluu Lasten lintukirjalle. Koska sekoitan kuovin ja kuikan enkä tunne edes yleisimpiä lintujamme, tämä uutukainen kirja oli kuin vastaus toiveeseen, jota en ollut tajunnut toivoa. Alun perin tästä innostuivat kuitenkin lapset (8 ja 4v.), jotka kiinnostuvat kaikesta soivasta ja paineltavasta.

Kirjassa esitellään kahdeksan erilaista suomalaista luontotyyppiä, ja joka aukeamalla on esitelty noin kymmenen lintua, joista on kerrottu muutamalla lauseella olennaisin. Lisäksi, mikä ihana lisä, yhteensä 30 linnusta on mukana ääninäyte. 

Mukana ovat kaikki tyypillisimmät suomalaiset lintujen elinalueet ja niiden linnut: pihapiirien, peltojen, rantojen, saariston, kosteikkojen, havumetsien, lehtimetsien, soiden ja tunturien linnut.

Tietokirjailija ja lintututkija Pertti Koskimiehen kuvat ovat upeita. Tekstiä on niukasti ja se on tietokirjamaista. Linnuista kerrotaan mm. niiden talvimuutosta, pesästä, ruokavaliosta, ominaisuuksista, mutta ulkonäköön ei esimerkiksi ole keskitytty juurikaan, mikä on minusta hyvä. Kuvista on helppo nähdä, kenen ääni löytyy kuunneltavaksi, vaikka välillä oikea lintu onkin hankala löytää 30 pikkukuvan joukosta.

Tämä kirja innostaa bongaamaan lintuja lähiympäristöstä. Oikeastaan ainoa mitä jää kirjasta toivomaan on lisää ääninäytteitä! Miltä kuulostaa esimerkiksi havumetsän metsäkirvinen tai kuukkeli, tai rantojen telkkä? Pitäisikö kaivaa netistä lisää ääninäytteitä? Onko tässä nyt uusi innostus viriämässä…

Kirja sopii paksujen pahvikansien vuoksi ihan pienillekin, jo 1-2-vuotiaille. Meillä se kiinnostaa koko perhettä: 8-vuotias tavailee lintujen nimiä ja etsii linnun ääntä, 4-vuotias kuuntelee ääniä. Mies tutkii lintuja ja niiden ulkonäköä heränneellä mielenkiinnolla, ja itse painelen etenkin omia suosikkejani - kaupunkikotimme pihalla laulavaa mustarastasta, lapsuuteni pelloilla laulavaa kuovia, iltanuotioilla järven rannalla kuuntelemaani kuikkaa, sekä Helsingin ja meren symbolia, lokkia, joka on minulle kotiääni.

- On itse asiassa aika yllättävää, millainen voima äänillä onkaan muistojen ja tunnelmien luojana ja kannattelijana!

Lasten lintukirjaa on esitelty myös Kaunis päivä -blogissa.

Ihanaa kevättä ja alkavaa kesää kaikille!

Pertti Koskimies: Laulava kirja. Lasten lintukirja.

Kustannus: Kids.fi 2014

Mistä: Kustantajalta

Tähtiä: 4,5 / 5

Soiva laulukirja

Soili Perkiö: Soiva laulukirja
Kuvitus: Terese Bast
Kustannus: Tammi 2013
95 s.
Lyhyesti: Laulukirja, jossa on säestys! Nappia painamalla voi valita melodian 50 suomalaiseen lastenlauluun. Suurin osa klassikoita, mukana kuitenkin myös uutuuksia.

Soiva laulukirja on varmaan tuttu jo aika monelle, itse ennätän blogata tästä vasta nyt. En ollut ehtinyt perehtyä kirjaan, ja sen lisäksi en ole varsinaisesti mikään hirveän innokas laulaja, vaikka lauloinkin paljon kun esikoinen oli pieni. Niinpä kirja onkin alkanut kukoistaa kunnolla vasta viime aikoina, oikeiden lukijoiden käsissä: mummon, 2-vuotiaan ja 4-vuotiaan.

Mistä on kyse? Ensinnäkin kirjassa on sanat ja nuotit 50 suomalaiseen lastenlauluun sekä kiva ja höpsö Terese Bastin kuvitus. Lauluista neljäsosa on minulle vieraita, kuten Hevonen se heiniä rouskuttaa, Nyt saavat peukalot hyppiä, Junan lähtö, Kirppu ja härkä. Kirjan juju on kuitenkin SOITTOlaitteessa (kts. kuvaa), josta voi numeron mukaan soittaa melodian kuhunkin lauluun. Ei muuta kuin laulamaan! Säestys on enimmäkseen pianolla ja kivan kuuloinen. Tulee elävästi mieleen muskari, jossa kävin esikoisen kanssa. Kirja lienee hitti juurikin ihan pienten kohdalla, ja tosiaan, meilläkin kylässä ollut 2-vuotias vietti pitkän aikaa nappia painellen ja itseään heilutellen <3

Meidän perheen ylivoimainen suosikkilaulukirja on Tammen Kultainen laulukirja (Tammi 2007), joka on lähes liimauksestaan irronnut. Soili Perkiö on molempien toimittaja (Kultaisessa laulukirjassa myös Hannele Huovi), joten kirjasta ensi kerran lukiessani ajattelin saavani melodian joihinkin Kultaisen laulukirjan itsellleni vieraisiin sävelmiin, etenkin Soile Perkiön lauluihin. Soivassa laulukirjassa mennään kuitenkin aika tutulla pohjalla, joten tämä ajatus ei toteutunut. Mutta ei se mitään. Soivan laulukirjan anti on muussa: lapsen ja aikuisen yhteisissä hetkissä tuttujen ja rakastettujen klassikoiden kanssa. Ehkä kirjaan voisi tulla jatko-osa, jossa sitten olisi vähemmän tunnettuja lauluja?

Terese Bastin kuvitus on iloista ja sitä on mukavan paljon. Kirja onkin kuvakirja ja laulukirja yhdessä. Kuvitus modernisoi klassiset laulut ja antaa hahmoille veikeän ulkoasun, monikulttuurisuutta unohtamatta.

Etenkin pikkulapsiperheeseen tämä on aivan mainio lahjaidea ja voi innostaa laulamiseen sellaisiakin (aikuisia), joita laulaminen ei muuten innosta. Lapset kai kaikki rakastavat laulamista luonnostaan.

Soivasta laulukirjasta ovat bloganneet mm. Lähiömutsi, PikkuVanilja ja Pihin Naisen elämää -blogi. 

Soili Perkiö: Soiva laulukirja
Kuvitus: Terese Bast
Kustannus: Tammi 2013
Mistä: Arvostelukappale

Äiti, rakastatko minua?

Jeanne Willis: Äiti, rakastatko minua? (orig. Mummy do you love me?)
Kuvitus: Jan Fearnley
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2008
Suomennos: Raija Viitanen
Lyhyesti: Ihan pienillekin sopiva kirja rakastamisesta ja vanhempien rakkauden voimasta. Vaikka suututtaa (vanhempaa tai lasta) rakkaus on kuin kallio.

Se kiljui ja kirkui ja kaakatti aina vain kovempaa.
Kana yritti uudestaan.
"Ole nyt hiljaa, pikku tipu."
Mutta tipu ei totellut.
Se vain mekasti kovempaa ja kovempaa.
Silloin kana huusi takaisin… OLE HILJAA, PIKKU TIPU!
Tipu ei ollut uskoa korviaan: äiti oli huutanut sille!
Eikö äiti tykännytkään siitä enää?

Kaikkia pikkutyyppejä mietityttää joskus kysymys, rakastaako isä tai äiti minua? Entä jos teen tollon töitä, mitä sitten, rakastavatko he silti? Mitä jos isä tai äiti huutavat - miksi, eivätkö he enää rakastakaan?

Meilläkin näitä kysymyksiä on pohdittu molempien pikkutyyppien kohdalla, eri asioihin ja tilanteisiin liittyen, mutta silti ne tulevat aina välillä esiin.

Tässä suloisessa kirjassa, joka laajentaa rakastamiskysymisen ja sen vakuuttelun tottelemattomuuteen ja senkin jälkeiseen rakastamiseen, asiaa käsitellään näin, kuvien mukaan:

1. kun äiti on vakuutellut rakkauttaan, pikkutipu tulee niin iloiseksi ja riehakkaaksi...

 2. että se intoutuu riehumaan hiukka liikaa ja unohtaa totella äitiä…

3. … jolloin äiti joutuu huutamaan. 

4. Pikkutipu huolestuu ja pelästyy ja juoksee piiloon. Voiko häntä rakastaa vaikka hän käyttäytyi huonosti?

5. Äiti kertoo: Äiti rakastaa aina, vaikka suuttuu välillä. 

"Minkä takia?" tipu kysyi. 

"Koska minä olen sinun äitisi", äiti sanoi.

Tähän yksinkertaiseen lauseeseen tiivistyy kaikki. Ei tarvita enempää eikä vähempää selittelyitä. Koska niin se vain on. Rakastan, vaikka tekisit mitä.

Tämä isotekstinen, vähätekstinen kirja pureutuu rakastamiseen juurta jaksain, kääntelee ja kaivelee kysymystä niin ettei kirjan lukemisen jälkeen pienelle pitäisi jäädä mitään epäselvyyksiä, miten asiat ovat, tai mikä on tämän mystisen rakkauden takana, joka kestää kaiken.

Kirja sopii ison kokonsa ja perinteisen kuvituksensa vuoksi ihan pienillekin, 1-vuotiaasta mihin vain. Sillä yhtä lailla 8-vuotiaskin käpertyi kainaloon kuuntelemaan. Harvinainen hetki, sitäkin arvokkaampi. Hetki kirjan äärellä, lapset molemmilla puolilla, oli viikon parhaita hetkiä. Vanhemmuuden parasta mitä on.

<3

Kiitos hyville kirjoille joiden avulla tulee käsitellyksi kaikenlaisia kysymyksiä, joista ei aina muista puhua!

PS. Vanhemman rakkautta käsitellään myös ainakin kirjoissa Arvaa kuinka paljon sinua rakastan sekä Kulta pieni. Molemmat suosituksen ansainneita rakastamisen pohdinnan kirjoja. Jälkimmäisessä värikäs Debi Gliorin kuvitus.

Jeanne Willis: Äiti, rakastatko minua? (orig. Mummy do you love me?)
Kuvitus: Jan Fearnley
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2008
Suomennos: Raija Viitanen
Mistä: Arvostelukappale

Baudeliero ja Mette-Rotta ja muut hassut lorukaverit

Annika Sandelin: Baudeliero ja Mette-Rotta. Vauvarunoja ja villejä riimejä.
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Suomennos: Henriikka Tavi
Kustannus: Teos & Schildts & Söderströms



Joskus kunnon lorukirja - ja karkkipussi - on juuri se juttu, joka pelastaa päivän ajautumasta yhdeksi stressimöykyksi. Kirja joka saa nauramaan ja muistamaan, että ai niin, ei tässä nyt ihan niin vakavaa tarviikkaan olla! Että huh, onhan elämä aika hauskaa ja hassua, sitä ei vain aina muista kaikessa työelämän kiireydessä ja niissä vakavissa asioissa.



Joten kiitos, kiitos että juuri tänään postiluukusta kolahti yllätyksenä tämä uutuus, Annika Sandelinin kirjoittama, Karoliina Pertamon kuvittama sekä Henriikka Tavin suomentama Baudeliero ja Mette-Rotta. Omituinen nimi on mainio, juuri sopivasti ei ihan tästä arkielämästä. Ja kansi hehkuvan oranssi. Kyllä kiitos tälle piristäjälle!

Tosin, kun tartumme kirjaan esikoisen kanssa (8v.), ensimmäiset runot eivät ihan kolahda. Kahdeksanvuotias ei ole vauvarunojen kohderyhmässä. Erikoiskiitos muuten heti toisesta runosta, Sinulle, jossa puhutaan vatsassa kasvattamisen ihanuudesta, mutta jossa on vaihtoehtoinen lopetus isille ja kaikille niille, jotka eivät ole kantaneet lasta vatsassaan… Ja jos teillä on vauvoja, niin lorujen yhteydessä on hauskasti annettu vinkki lorun leikkimiseen sormille - kiva, toimii!

Kun selataan kirjaa eteenpäin, jo alkaa isompaa kiinnostaa!

Mulla on ihanat kalsarit, joissa on pieni reikä.
Kun mä niissä istuudun, äiti huokaa: "Eikä!"
Antaa äidin huokailla, ihan turha huoli!
Onko sillä väliä, jos näkyy takapuoli?
(Lempivaatteet)

Aamustressi perheen aamusta on huippu (kiitos tästä!), Enkä kyllä ikinä on niin tuttu että huh, Hirviöyö on sopivan pelottava. Nauramme yhdessä juuri niille, joissa äiti on tylsimys (ja lapsi hankala), tai niille, joissa tunnistamme oman arkemme: Pipojen maahan ovat karanneet pipot töitä ja täitä.

Karoliina Pertamon värikylläinen kuvitus on kuin hedelmäkarkki. Teksti ja kuva soivat yhteen kuin solisti ja orkesteri. (Mistä tulee mieleen, miten kaipaankaan oopperaan!) Aukeamilla sekoittuvat taitavasti eri runojen hahmot, värit ja tunnelmat - vähän kuin mielessä ajatukset ja tunteet!

Henriikka Tavin suomennos on jälleen huikeaa ja ihailtavaa. … Sukkia, nauloja, viemärit tukassa. Tiskaajalle sarkaa, sikin sokin, kaikki on hukassa. Elämänkumppani parkaa! (Lorussa Rodrik)

Kiitos kiitos tästä kirjasta ja hyvää kevättä kaikille! Niin, ja pahoitteluni pitkästä kirjoitustauosta, se liittyy jotenkin siihen, miten aloitin tämän postaukseni tänään. Koitetaan pitää ilo ja aurinko mielessä vähän paremmin!

Annika Sandelin: Baudeliero ja Mette-Rotta. Vauvarunoja ja villejä riimejä.
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Suomennos: Henriikka Tavi
Kustannus: Teos & Schildts & Söderströms
Mistä: Kustantajalta yllätyksenä.
Tähtiä: 4,5  / 5

Ian Bowie: Lumiukko tuli tupaan

Ian Bowie: Lumiukko tuli tupaan
Kuvitus: Keanne van de Kreeke
Suomennos: Maarit Varpu
Kustannus: Aurinko Kustannus 2013
Lyhyesti: Pikkuinen tarina lumiukon vierailusta. Kuka oven takana kolkuttaa ja mihin vieras sitten häipyikään? Talven kuvaus hehkuvin värein teki vaikutuksen. 1 - 4-vuotiaille sopivasti jännittävä tarina.

Nyt kun Etelä-Suomeenkin on satanut lumi, on juuri oikea aika blogata tästä viehättävästä pienestä tarinasta, jossa värit leiskuvat kuin ulkona pakkanen ikään!

Eräänä iltapäivänä Anna on mukavasti nojatuolissa lukemassa kirjoja, kun oveen kolkuttaa hymyilevä lumiukko kukkaruukku päässään. Se ilmoittaa kohteliaasti tulevansa viikonloppuvierailulle. Hämmästynyt Anna käy tekemässä lumiukolle kinkkuvoileivän ja mehua, mutta mitäpä hän näkeekään palattuaan? Lattialla vesilammikon ja sen keskellä lumiukon knallin.

Nyt kaikki luonnollisesti ajattelevat lumiukon lämpöistä, surullista kohtaloa - mutta ei hätää, sillä...

Lumiukko olikin vain pelästynyt aiheuttamaansa sotkua ja paennut pihalle, jossa se seisoo onnellisena!

Pikkuisessa tarinassa on viehättävää sen kepeys ja lämpö. Ja varmasti se on juuri sopivalla tavalla jännittävä pienille kuulijoille. Saadakseen pikku kuulijan täyden huomion Bowie juttelee hauskasti lukijan kanssa pitkin tarinaa.

Olet varmasti samaa mieltä, että hymyilevä lumiukko on aika kumma juttu. Sinä varmasti ihmettelet aivan kuin Anna, miksi ihmeessä lumiukko rimputti ovikelloa talvisena iltapäivänä. No, on vain yksi tapa saada asiasta selvää: luetaan eteenpäin!

Tarinan takana on Ian Bowie, joka on kirjoittanut useita mm. Suomesta humoristisesti kertovia kirjoja, ja tämä on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. Kuvituksen on tehnyt hollantilainen Keanne van de Kreek. Hänen kuvituksiaan olenkin ihaillut joskus ja jossain, mutta en muista missä. Molemmat ovat asuneet Suomessa jo pitkään. On kiva, miten kirkkaisiin väreihin van de Kreek on pukenut talvitarinan. Koska itse kaipaan juuri nyt näitä sävyjä meidän valkoiseen, kylmän kauniiseen maisemaan, on ihanaa että talvitarinoitakin ja etenkin niitä löytyy näin hehkuvasti kuvitettuna.

Söpö kirja sopii hyvin jo ihan pienille kuulijoille, parhaiten ehkä n. 1 - 4-vuotiaille. Vaikutuksen minuun teki muuten myös Annan ja lumiukon kohteliaisuus puolin ja toisin. Mainio keino tehdä hyvistä tavoista luontevia!

Kauniita talvipäiviä (ja lumiukontekoilmoja) kaikille!

Ian Bowie: Lumiukko tuli tupaan
Kuvitus: Keanne van de Kreeke
Suomennos: Maarit Varpu
Kustannus: Aurinko Kustannus 2013
Saatu yllätyksenä kustantajalta.

Autokirjoja: Iso kirja isoista ajoneuvoista & Pikkukaverit rakennusmiehinä

Megan Cullis: Iso kirja isoista ajoneuvoista
Emilie Beaumont: Pikkukaverit rakennusmiehinä
Kustannus molemmat: Aurinko Kustannus

Lyhyesti: Autokirjoja todellisille automiehille. Pikkukaverit rakennusmiehinä -kirjassa on irrotettavia, pahvisia autoja, joten kirja toimii yksinkertaisena palapelinä. Pikkukaverit rakennusmiehinä 1-2-vuotiaille ja Iso kirja isoista ajoneuvoista ehkä 2-7-vuotiaille.

Autokaverit huomio! On autokirjoja, ja sitten on ISOJA autokirjoja. Kuten Iso kirja isoista ajoneuvoista, jossa on esitelty maailman painavimmat, kookkaimmat ja vahvimmat ajoneuvot. Tämä jos mikä innostaa tutkimaan konttiautoja, kippiautoja, säiliöautoja, tienhuoltoautoja, moduulikärryjä… you name it.

Meillä isosta kirjasta ja sen jättisuurista ajokeista innostui kovasti 4-vuotias automies, kuten arvasinkin nähdessäni kirjan kirjamessuilla. Hänellä alkaa kirjamaku tosin pikkuhiljaa muuttua, eli pidemmät tekstit ja yhä monipuolisemmat tarinat alkavat vallata itselleen tilaa, mutta tämä autokirja kolahti vielä hyvin.

Kirjassa on valtavia, aukitaiteltavia sivuja, neljän sivun kuvakokonaisuuksia, ja paksu pahvi kestää kuolaa ja vääntelyä… :)

"Jättimäisiä maansiirtokoneita käytetään siirtämään kuormia kaivoksilta ja louhoksilta. Ne ovat usein niin valtavia, että ne pitää siirtää osina kaivokselle ja koota paikan päällä. Tämä kiviauto on Liebherr T 282B. … "

Kulkuneuvoista on kerrottu hyvinkin tarkkoja faktoja, joista osa todella hämmästyttää. Tiesitkö, että hirviöautot ovat viisi metriä korkeita, ja että on olemassa suihkumoottorikuorma-autoja, joissa käytetään taistelukoneiden moottoreita. Huh! Täytyy myöntää, että vaikka otan autokirjan käteeni (joskus) (vähän) kyllästyneenä, innostun lukiessani niiden maailmasta sitten kuitenkin. Pikkupoikani ansiosta olenkin saanut kerrassaan hämmästyttäviä tietoja…

Toisessa kirjassa, Pikkukaverit rakennusmiehinä (kuva alla), on paksuja irrotettavia autoja ja ukkeleita, joista uskoisin etenkin 1-2-vuotiaan innostuvan. Tekstin ohella kirjassa on kysymyksiä, joissa kysellään värejä ja ajoneuvojen nimiä, joten kirja on hauskaa ajanvietettä pikkuisille päristelijöille.