Mauri Kunnas: Joulutarinat

Mauri Kunnas: Joulutarinat + äänikirja
Kustannus: Otava 2011
n. 140 s.

Täällä meillä leijailee vielä ihan selvästi jonkinlaista joulumieltä ilmassa (katsoimme juuri perheen kanssa Napapiirin pikajuna -elokuvan), joten blogataan vielä yhdestä joulukirjasta, joka on Meri Savosen Tonttulapset ja seikkailujen joulu -kirjan ohella ollut meillä suosikki tänä jouluna. Mikäpäs muu se olisikaan kuin suomalaista lastenjoulukirjaperinnettä ainakin itselleni vahvimmin edustava Mauri Kunnaksen Joulutarinat. Yhteisnide kolmesta kirjasta julkaistiin 2011, kun Kunnaksen Joulupukki-kirjan julkaisemisesta tuli kuluneeksi komeat 30 vuotta.

Joulupukki (1981) -tarinan lisäksi kirjasta löytyvät myös Kaksitoista lahjaa joulupukille (1987) sekä Joulupukki ja noitarumpu (1995). Kirjojen lisäksi nide sisältää äänikirjan samoista kirjoista, mikä ilahdutti meitä erityisesti, sillä äänikirjat ovat aina ihania. Kunnaksen Joulutarinoiden lisäksi meillä onkin kuunneltu paljon Suomalainen Tonttukirja -äänikirjaa, joka itse asiassa on itselleni ainoa Kunnaksen joulukirjoista, jota luin paljon lapsuudessani. Muistin vuosikymmenten tauonkin jälkeen elävästi Välikaton Feetun ja Saunatontun, joka tietämättömuudessään uinahtaa paljuun löytääkseen itsensä aamulla suureksi kauhukseen puhtaana ja noettomana. Kunnaksen piirrokset tontuistaan ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni ja kuuluvat itselleni tärkeisiin lastenkirjamuistoihin.

Nyt kuitenkin tarkempi katsaus Joulutarinoihin. Joulupukki-kirja on kuulunut lasteni jouluihin jo hetken, sen sijaan kaksitoista lahjaa joulupukille -kirjaa ollaan lainattu vain joskus kirjastosta, ja Joulupukki ja noitarumpu oli vallan tuntematon. Ehkä siksi 6-vuotias esikoinen ihastuikin juuri siihen kaikkein eniten.

Joulupukki ja noirarumpu -tarinassa on metka juoni: ensin löytyy vanhannäköinen kirje, jossa on kummallinen piirrustus ja allekirjoituksena Vekara. Kaikki mestaritontut tulkitsevat piirroksen omalla tavallaan ja alkavat valmistaa Vekaralle lahjaa. Samalla Korvatunturilla tapahtuu kummia. Joku tekee jatkuvasti pieniä tihutöitä: joulupuuroon on kaadettu pippuria, suklaakonvehtikone menee sekaisin ja Bertta Bitin tietokoneeseen ilmestyy virus. Tihutöitä säestää omituinen, matala rummutus. Loppuratkaisu on kummallisempi kuin kukaan olisi osannut arvata, sillä jäljet johtavat 50 vuotta vanhaan tapahtumaan ja itse shamaaniin, lapinnoitaan. Onneksi epäselvyydet saadaan ratkottua ja pukki saa samalla itselleen uuden, innokkaan apulaisen.






Joulupukissa ja noitarummussa piirrosjälki (kts. yllä) eroaa selvästi kahdesta muusta. Tyyli muistuttaa Don Rosan rosoisesta piirrosjäljestä, ja tuntuu alkukankeuden jälkeen kokoajan paremmalta, kun siihen tottuu. Kunnas on kirjoittanut teokseen alkupuheen, jossa kertoo mielenkiintoisia kaikkien tarinoiden syntyvaiheista ja niiden kuvituksesta. Joulupukki ja noitarumpu -tarina kirjoitettiin alunperin animaatioelokuvaan, ja samalla syntyi sitten kirjakin. Elokuva, kuten myös kirja, on ilmestynyt monilla kielillä, itse en ole vain koskaan siihen törmännyt. Hassu tarina ärhäkästä (ja vähän hellyyttävästäkin) lapinnoidasta valloitti kuitenkin 6-vuotiaan nyt ihan kokonaan.

Tarinoista vanhin, iki-ihana Joulupukki kertoo aattoon valmistautumisesta ja Korvatunturin monista puuhista etenkin tonttujen näkokulmasta, ja lopulta joulupukin matkasta aattona lasten luo. Kuvituksesta löytyy roppakaupalla perinteisiä suomalaisia talonpoikaisesineitä ja yksityiskohtia, joita jaksan aina ihailla Kunnaksen vanhimmissa kirjoissa. Itselleni Joulupukki onkin ehkä kaikkein ihanin kolmesta tarinasta, niin läpikotaisin suomalaisen joulun oloinen ja vahvasti perinteikäs.

Kirjan keskimmäinen tarina, Kaksitoista lahjaa joulupukille kertoo pienestä Ville-tontusta, hyvää tarkoittavasta pienestä säheltäjästä, joka haluaa ja yrittää parhaansa mukaan ilahduttaa joulupukkia jokaisena jouluaattoa edeltävänä päivänä. Usein lopputulos on jonkinlainen hassu kommellus tai haaveri, mutta tärkeintä on, että joulupukkia Villen tempaukset naurattavat, ja sehän se joululahjassa tärkeintä onkin. Kunnas itse kertoo kirjan alussa, että siinä missä Joulupukki-tarinan kuvitus ammentaa vielä suomalaisesta jouluperinteestä olkikoristeineen, on Kaksitoista lahjaa joulupukille -kuvitukseeen hiipinyt ruotsalainen henki sievine ykstyiskohtineen esineissä ja sisustuksessa. Tässä kuvituksessa onkin ehkä eniten yksityiskohtia ja tekstin ulkopuolle jätettyjä pikkuhahmoja, jotka touhuavat omissa askareissaan.

Yhteisniteen yksi antoisimmista seikoista on Kunnaksen kirjoittama esipuhe kirjojen kuvituksista ja syntyvaiheista. Hän paljastaa mm. Kaksitoista lahjaa joulupukille kuuluvan omiin suosikkeihinsa koko tuotannostaan, ja kirjaan saaneen alkunsa perheen viettäessä joulua Kaliforniassa vuonna 1985. Koti-ikävän iskiessä ei auttanut muu kuin ottaa kynä käteen ja hahmottaa perheelle skandinaavista joulutunnelmaa. Oli myös mielenkiintoista lukea, miten alkuperäiseeen Joulupukki-kirjaan oli piirretty jopa joulupukin ja YK:n pääsihteerin tapaaminen. Valmiista kirjasta kuva jäi kuitenkin pois, vain rauhankyyhky jäi jäljelle. "Onneksi", toteaa Kunnas nyt.

Kaikkinensa Kunnaksen paksu (140-sivuinen!) joulun yhteisnide on sellainen suomalainen klassikko, joka on kiva kaivaa esiin joka joulu ja palata kunnasmaiseen maailmaan tuttuine, mieleenpainuvine piirroksineen, ja jonka haluan ehdottomasti siirtyvän taas yhden sukupolven eteenpäin. Äänikirjaa kuunnellessa on aikaa paneutua kuvitusten loputtomiin yksityiskohtiin, Korvatunturin elämäniloon ja värien runsauteen. Siinä missä suomalaista lastenkirjallisuutta ei voi kuvitella ilman Kunnasta, ei joulupukkia ja tonttujakaan voi enää nähdä mielessään ilman Kunnaksen kynänjälkeä.

Meri Savonen: Tonttulapset ja seikkailujen joulu

Meri Savonen: Tonttulapset ja seikkailujen joulu
Kuvitus: Sirja Iisakka
Kustannus: Saarni-kirjat 2010
133 s.

Hyvää Uutta vuotta kaikille! Vaikka uusi vuosi on alkanut jo muutama päivä sitten, varastan vielä hetken joululle ja tontuille, siksi viehättävä joulukirja on jäänyt joulun tuoksinassa bloggaamatta. Ja itse asiassa on mukava venyttää joulun rauhallista tunnelmaa vielä lisää. (Pahoitteluni muuten kuvien epämääräisyydestä, valo ei vain riitä!)

Kirjoitin aiemmin Meri Savosen viehättävän verkkaisesta, tonttujen kesästä kertovasta kirjasta Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat, joka valloitti kuusivuotiaan kuuntelijan ihan täysin. Nyt meillä on ollut ilo tutustua Savosen 2010 ilmestyneeseen jouluiseen lastenromaaniin, Tonttulapset ja seikkailujen joulu.  

Lumimyrsky yltyi kuitenkin yltymistään. Tuuli tarttui poikien tonttulakkeihin ja alkoi leikkiä niillä korkealla ilmassa. Hetkessä poikien hiukset muuttuivat jääpiikeiksi. Mutta he eivät voineet edes sitoa kaulaliinojaan päidensä suojiksi, koska eivät pystyneet irrottamaan käsiään hetkeksikään. Heidän oli pidettävä tiukasti kiinni pysyäkseen Jeiporon selässä. 

Joulu on lähestymässä, kun tonttulapset Tiitu, Tuisku, Timi ja Verne kuulevat Korvatunturilla liikkuvista huolestuttavista uutisista. Joulupukki on saanut vähemmän kirjeitä lapsilta kuin koskaan aiemmin, eivätkä aikuiset enää kerro lapsilleen tontuista ja joulupukista entiseen tapaan. Toimeliaat tonttulapset päättävät tehdä uskaliaan kierroksen ihmisten parissa Havukosken kylällä lentävillä poroillaan. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niinkuin on suunniteltu, ja hyvin paljon ja hyvin jännittäviä asioita ehtii tapahtua ennen kuin tonttulapset saavat istua Korvatunturin tuttuun joulusaliin nauttimaan jouluateriasta. 

Tonttulapset ja seikkailujen joulu -kirjassa on roppakaupalla jouluun liittyvää salaperäisyyttä, tonttujen taikaa ja taustalla vaikuttava, paikoin armotonkin talvinen luonto, jonka tuiskut eivät säästä tonttujakaan. Nautin paitsi näistä myös Savosen kerrontatavasta. Tontut ovat juuri sellaisia jollaisena olen ne itsekin lapsille kuvaillut, ja kaikki on jotenkin sopivan perinteikästä. Kuten mielellään jouluna asiat ovat. Mietinkin monessa kohdin, että Savonen on kasvanut Mauri Kunnaksen ja muiden perinteisten suomalaisten tonttukertojien parissa, lisäten ja sekoittaen soppaa sopivasti kirjailijan vapauksin, muttei kuitenkaan liikaa.

Lentävistä poroista voi toki olla montaa mieltä, mutta lapsikuuntelija nieli nekin itsestään selvänä, ja minusta sekin sopi hyvin satuun, jota reunustivat muutenkin yliluonnollisuus ja jouluun liittyvä salaperäisyys. Pidin kovasti myös muun muassa Vaari Riihirannan hahmosta ja ideasta ainoana ihmisenä, joka tuntee Korvatunturin salaisuuden, joulupukista hahmona sekä Korvatunturista tonttukansan kotina. Solahdin sujuvasti tonttujen tunnelmallisiin koteihin Korvatunturin kätköissä, hetkeen kun isä- ja äititonttu juttelevat keittiössä ja tonttulapset ovat kaivautuneet sänkyihinsä.

Kaikkinensa niin tässä kuin Savosen aiemmassakin teoksessa on ihastuttavaa vanhanaikaisuutta, rehtiyttä toisista ja yhteisestä huolehtimisen muodossa sekä kunnon satua, joka ei pelota missään vaiheessa lapsikuuntelijaa liikaa. Tässä ensimmäisessä kirjassa on selvästi enemmän jännitystä kuin seuraajassaan, ja itse taisinkin nauttia enemmän juuri tästä kirjasta. Kuusivuotias piti molemmista kirjoista yhtä paljon, ja tällä hetkellä Tiitun ja ystävien seikkailut ovatkin hänelle mieluisinta joululukemista. Iltasatua oli joka ilta yhtä vaikea lopettaa!

Sirja Iisakan pehmeitä lyijykynäpiirroksia olisi katsellut mielellään enemmän, ne sopivat hienosti kirjaan.

Suosittelen tonttulapsista kertovia kirjoja noin viisivuotiaasta ylöspäin itse lukeville alakoululaisille. Itse luen kirjan mielelläni muulloinkin kuin jouluna, siksi viehättävä tunnelma kirjassa on.

Tonttulapsista on blogattu myös Luen ja kirjoitan -blogissa ja Kirsin kirjanurkassa.

Meiltä tähtiä 4 / 5 ja lapselta jälleen täydet tähdet!

Meri Savonen: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat

Meri Savonen: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat
Kuvitus: Sirja Iisakka
Kustannus: Saarni-kirjat 2011
171 s.

Lopulta yllätin itseni siinä pienessä puusaunassa hengittämästä hitaammin. Minä todella hengitin hitaammin ja ihmettelin, mihin se kokoajan nopeammin tikittävä, vihaista seinäkelloa muistuttava ääni oli hävinnyt korvistani. Ensi kerran moneen vuoteen ehdin katsoa sormiani ja varpaitani ja kuunnella hengitystäni ja miettiä, miten paljon minulla oli aikaa. Kaiken oli pysähdyttävä ennen kuin ymmärsin, että vain hitaus tuo aikaa. 

Tontuilla on suuri huoli - vanhoja puusaunoja ympäri Suomen puretaan kovalla vauhdilla, sillä kiireiset ihmiset eivät ehdi eivätkä halua niitä kunnostaa, vaan korvaavat ne sähkösaunoilla. Samalla uhkaavat hävitä saunatonttujen kodit! Joulutontut lähtevät auttamaan saunatonttuja saunojen kunnostamisessa, ja seikkailuun päätyvät myös pienet tonttulapset Tiitu, Timi, Tuisku ja Verne. He saavatkin oikein tärkeän tehtävän, sillä he auttavat saunatonttu Justusta kunnostamaan Elsa Koivuniemen puusaunaa, joka ottaa ainoana puusaunana osaa Suomen upein sauna -kilpailuun! Jos Elsan sauna voittaisi kilpailun, olisi puusaunoilla vielä mahdollisuus! Ikävä kyllä toinen tuomareista on kiireinen, hätäilevä uramies, joka ei puusaunojen päälle ymmärrä. Nyt tarvitaan kiireesti tonttujen kekseliäisyyttä!

Meri Savosen Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat sijoittuu kevääseen, mutta sopii tavattoman hyvin luettavaksi myös marraskuun hämärässä, ovathan päähenkilöinä tontut. Myös kirjan verkkaisuus istuu hyvin juuri tähän hetkeen vuodesta.

Tonttujen pienet, harmittomat seikkailut Varis Vaakkurin ja Liekki-ketun kanssa saivat kuusivuotiaan lapsikuuntelijan herpaantumattomaan otteeseensa. Häntä jännitti hirveästi, voittaako Elsan sauna Suomen upein sauna -kilpailun. Tarinan hahmot, Justus Tunturikäpälä, Joulumuori, Joulupukki ja saunatonttujen vanhin Nuutti Vuonankaali olivat sympaattisia.

Aikuista kirjassa viehätti ertityisesti suomalaisen perinteen arvostaminen ja elämän hidastaminen. Tarinointi puusaunoista oli hellyyttävää ja iltaisin oli hyvä rauhoittua kirjan kanssa iltasadun lukuun. Välillä olin itse tuskastua loputtomaan mietiskelyyn puusaunoista, ja tekstiä olisi voinut paikoin hieman vähentää - toisaalta oli kiva, että kirja kesti juuri niin kauan kuin kesti. Lasta hidastempoisuus ei häirinnyt, päinvastoin hän ei olisi halunnut kirjan ollenkaan loppuvan, vaan halusi aloittaa sen heti uudelleen alusta!

Kirja sopi hyvin paitsi kuuden kieppeillä olevalle - ja pienemmällekin, jos jaksaa kuunnella hitaanpuoleista tarinaa ilman kuvia - mutta myös itse lukevalle alakoululaiselle ja tonttutietouden kartuttamiseksi. Sirja Iisakan kooltaan pienet lyijykynäkuvitukset maustavat tarinaa harvakseltaan, mutta ne sopivat kirjan verkkaiseen, vanhanaikaiseen ja konstailemattomaan ilmapiirin.

Vaikka kestikin useita iltoja syttyä kirjalle, se jätti jälkeensä hyvän olon. Puusaunojen tunnelmaan ja rätisevän tulipesän loimotukseen pääsee hyvin leijailemaan kirjan sivuilla, ja samalla voi vetäistä henkeä ja rauhoittua. Kirja sopii muuten hyvin luettavaksi toki myös keväällä, kun mökkisaunoja aletaan lämmittelemään. Tonttulapsista on ilmestynyt aiemmin toinenkin teos, Tonttulapset ja seikkailujen joulu (Saarni-kirjat 2010), ja se tekisi kyllä mieli lukea!

Tähtiä 3,5 / 5
... ja lapselta kuulemma "tuhat"!

Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat on arvosteltu useammassakin blogissa, mm. Kirsin kirjanurkassa, Luen ja kirjoitan ja Kirjavassa kukossa.  Tonttulapset ja seikkailujen joulu on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Kirja on saatavilla myös E-kirjana.