tiistai 21. helmikuuta 2017

Kun isovanhemmasta joutuu luopumaan. Vaarin saari.

Benji Davies: Vaarin saari
Kuvitus: Benji Davies
Suomennos: Leena Perttula
Kustannus: Karisto 2016
Lyhyesti: Vaarin saari johdattaa lukijan hellästi viimeiselle matkalle isovanhemman kanssa. Se kurkistaa paikkaan, jonne vaari kuollessaan siirtyy, ja näyttää, että siellä on kaunista, siellä on hyvä olla. Upea voimakas kuvitus ja koskettava tarina.




Vaarit ja mummit, mummot ja ukit, paapat ja mummat... joskus ihanimpia ja tärkeimpiä ihmisiä elämässä. Miten kipeältä tuntuukaan, kun heistä joutuu luopumaan!

"Niinkö?" kysyi Lassi. "Mutta etkö ole täällä yksinäinen?"
"En... enpä usko", vaari sanoi hymyillen.
Lassi halasi vaaria vielä kerran. Hänen tulisi vaaria kova ikävä. 

Lassin ja vaarin viimeinen yhteinen matka alkaa vaarin vintiltä. Sieltä löytyy ovi, jota Lassi ei ole koskaan aiemmin huomannut. Oven takana odottaa laiva, joka vie Lassin ja vaarin yhdessä kauniille saarelle, värikkäiden lintujen ja upean luonnon keskelle. Mutta vaari ei aiokaan palata Lassin kanssa kotiin. Lassin kotimatka yksin tuntuu tuuliselta, pitkältä ja harmaalta. Mutta onneksi vaarin luo voi aina palata ajatuksissa.

Benji Daviesin Vaarin saari ottaa lukijaa kädestä ja vie hänet lempeästi ja lohduttavasti viimeiselle matkalle isovanhemman kanssa.


Tarina itsessään on pieni eikä vähäpuheisuudessaan aukea lapselle heti (edes 10-vuotias ei tajunnut, mistä kirja kertoi), mutta aikuinen pystyy sen avulla avaamaan lapselle kuolemaa: konkreettista poismenoa ja siihen liittyviä tunteita niin kuolevalle kuin tänne jääneellekin. Pidän juuri siitä, miten isovanhempi ja hänen tunteensa ja ajatuksensa kuolemasta ovat kirjassa läsnä.

Tajusin kuvituksen sanoman selkeästi lukiessani kirjaa 2-vuotiaalle, eli katsoessamme kuvia. Tajusin, että kirja ei kerrokaan pelkästään kuolemasta, vaan siitä matkasta, jonka isovanhemman kanssa voi yhdessä tehdä, jos tämä on lähdössä. Kirjan kanssa kuolemaa voi katsoa yhdessä silmiin ja pohtia, minne kuollessa menee ja mitä siellä tapahtuu. Kirja tuo esiin sen, miten vanhus usein jo haluaa lähteä.

Kirjan voi toisaalta tulkita myös lapsen mielikuvitusmatkaksi poismenneen luokse silloin, kun tämä on poistunut nopeasti ja jäljellä on vain tyhjä koti.


Kuvitus vyöryy paikoin intensiivisenä yli sivujen ja tuo lähelle elämän kauneuden ja voiman. Kuva näyttää kouriintuntuntuvasti, miten vähillä matkatavaroilla viimeiselle matkalle lähdetään. Kaunista on, että kirjassa elämän ihmeellisyys ei lopu kuolemaan.












Itselleni tämä oli ensimmäinen Daviesin kirja, joka on tullut vastaani. Olisi hauska tutustua myös muihin, aeimpiin kirjoihin. Puhuttelevia tarinoita ja niitä täydellisesti täydentäviä, kauniita kuvituksia ei nimittäin tule joka kuukausi vastaan. Daviesin kirja on ihana. Ja itkettävä.


Vaarin saari on luettu myös Sinisellä keskitiellä. 


Benji Davies: Vaarin saari
Kuvitus: Benji Davies
Suomennos: Leena Perttula
Kustannus: Karisto 2016
Mistä: Arvostelukappale

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Napakkaa tekstiä ihmisestä

Iiris Kalliola: Ihminen napakasti
Kuvitus: Väinö Heinonen
Kustannus: Avain 2016
62 s.
Lyhyesti: Napakka ja selkeä tietokirja ihmiskehosta. Parhaimmillaan alakoululaisella, ehkä etenkin noin 10-vuotiaalle termiensä vuoksi.




Ihminen napakasti on tietokirja, jonka keskiössä on kiehtova ihmiskeho: solujen olemus, luuston rakenne, lihasten toiminta, sisäelinten merkitys, aistit ja ihmiselämän kaari syntymästä vanhuuteen. Tekijöinä ovat nimekkäät tietokirjailijat Iiris Kalliola (mm. Suomen lasten luontokirja) ja Väinö Heinonen (mm. Evoluution kuvittaja).

Ensimmäiseksi kirjaa lukiessani kiinnitin huomiota tekstin niukkuuteen ja lyhyisiin lauseisiin. Syykin selkeni, kun huomasin kirjan saaneen valtion selkokirjatukea. Erinomaista. Ihmiskehon toiminta on sen verran monimutkaista hommaa, että teksti menee helposti liian kovaa ja korkealta ohi.

Vaikka ei kehon toiminta suorastaan helpoksi muutu vieläkään. Lauseista on kuitenkin yritetty tehdä mahdollisimman selkeitä ja mukana on myös puhekielimäisiä elementtejä. Heinosen kuvitus on selkää, informatiivista ja eläväistä - lisäpisteitä erivärisistä ihmisistä kirjassa. Välillä kuvitus olisi voitu linkittää vielä selkeämmin tekstiin. Pääosin kuvituksessa on kuitenkin yritetty avata juuri niitä kehon monimutkaisimpia toimintoja, ja sitä todella tarvitaan lasten tietokirjassa.





Ihailen sitä, miten perusteellista työtä tekijäpari on kirjan kanssa tehnyt. Tietenkään en ole likimainkaan ihmiskehon ammattilainen, mutta en keksi sisällöllisesti mitään, mitä kirjasta puuttuisi tai mitä siihen toivoisin lisää. Pidän selkeästä ulkoasusta ja taitosta, tekstin jaottelusta lyhyiksi mutta ei liian lyhyiksi kokonaisuuksiksi, ja kuvan ja tekstin suhteesta - paljon kuvaa, ilmavaa tekstiä, niin kuin vaikea aihe vaatiikin. Jos jotain toivon, niin ehkä teksti olisi voinut olla paikoin vielä sidosteisempaa, yhtenäisempää ja yksinkertaisempaa. Nyt termit ja teksti tuntuivat kaikesta huolimatta välillä yhä vaikeilta.

Kattava kirja, johon tulemme varmasti vielä palaamaan, kun ekaluokkalaisellakin on nyt kevään teemana sopivasti ihmiskeho.

Kirjasta on pidetty Kian Luetaanko tämä -blogissa, ja selkokielisyyttä ja kieltä on pohdittu paneutuvasti Tuijata-blogissa.



Iiris Kalliola: Ihminen napakasti
Kuvitus: Väinö Heinonen
Kustannus: Avain 2016
Mistä: Arvostelukappale

perjantai 3. helmikuuta 2017

Erilainen on uusi tavallinen. Meidän perhe!

Katri Vuorinen, Tiina Eskola: Meidän perhe
Kuvat: Martti Lintunen ja Pieni Karhu
Kustannus: Pieni Karhu 2016
52 s.
Lyhyesti: Kostailematon ja elämänläheinen kirja, joka kuvaa tämän hetken moninaisia perheitä Suomessa. Ei tietokirjamainen aiheestaan huolimatta. Valokuvakuvitus ja ihmisten avoimuus tekevät kirjasta poikkeuksellisen lämpimän ja mieleenjäävän. Tälläiselle oli tilaus!




 Meidän perhe on tälläinen. Vähän erilainen kuin naapurin perhe, mutta ihana juuri tälläisenä.

Näin ajatellaan varmaan monessa perheessä. Perheiden moninaisuus on onneksi tänä päivänä niin suurta, ettei tavallista perhettä enää oikeastaan juuri olekaan. Esimerkiksi omien lasteni luokalla on perheitä toisesta kulttuurista, perhe, jossa on myös adoptiolapsia (siis me), perheitä, joissa toinen vanhempi on toisesta kulttuurista, eronneita vanhempia, kahden äidin perheitä, romaniperheitä, yksinhuoltajaperheitä, ja sitten perheitä, joissa on isä ja äiti ja lapsia. Yhden lapsen perheitä ja seitsemän lapsen perheitä, aikuisia sisaruksia tai vastasyntyneitä. Perheitä, joissa on liskoa tai frettiä, joissa ratsastetaan, pelataan jääkiekkoa, uidaan, sirkuskouluillaan, piirretään, ei harrasteta mitään. Joissa puhutaan kolmea kieltä tai vain yhtä.

Juuri tämän hienon, mielettömän rikkauden ja perheiden moninaisuuden Meidän perhe -kirja tuo esiin. Sen sijaan, että erilaiset perheet esiteltäisiin tietokirjamaisesti, on tarina ja juoni, alku ja loppu, kaunokirjallinen tapa käsitellä teemaa.

Kaikki alkaa siitä, kun Annin mummin koira karkaa, ja Anni lähtee etsimään Suloa naapurustosta. Hänen oma perheensä on vastaanottoperhe, johon lapset tulevat väliaikaisesti, ennen kuin palaavat kotiin tai muuttavat sijaisperheeseen. Naapurustossa asuu iso kirjo erilaisia perheitä, yllä mainittujen lisäksi mm. sijaisperhe, kolmosperhe, uusperhe, kehitysvammaisen pojan perhe ja isossa maatalossa asuva perhe.



Kerronta on konstailematonta ja hyvin etenevää, viihdyttävää ja vaivihkaa informativista. Perheiden erilaisuutta onnistutaan olemaan alleviivaamatta millään tavoin, kaikki esitellään ihailtavan luontevasti ja vaivattomasti. Mikään ei ole hämmentävää saati sitten mustavalkoista. Kaikilla perheillä on omat tapansa, ja kaikissa on paljon samaa. Asutaan, syödään, leikitään, riidellään, jutellaan, lomaillaan yhdessä, käydään koulussa ja yleensä töissä, tavataan tuttuja.

Kuvitus hoituu runsain valokuvin. Perheillä on sukunimet ja etunimet ja ihmiset tulevat liki, käyvät melkein tutuiksi.



Jotenkin kirja onnistuukin mielettömän hyvin suhteellisen pienellä tekstimäärällään (juuri sopivalla) siinä, missä moni yritys epäonnistuu: avaa silmiä toisten arjelle, auttaa ymmärtämään toisten tapoja ja taustoja, ja ennen kaikkea sitä, että hei, on ok ja tosi tavallista, että me kaikki ollaan tälläisiä perheitä kuin ollaan, erilaisia ja silti aika samanlaisia.

Kerrassaan pop kirja! Kirja, jota myös 10-vuotias luki tosi mielellään (löysi itse asiassa kirjan, tarttui siihen ja kysyi heti ekan sivun luettuaan, että saako lukea tämän (ihan kuin nyt joskus kieltäisin lukemasta kirjaa). Kirja, jolle oli tilausta, joka sopii hienosti tähän hetkeen ja opettajien avuksi ja kaikkiin perheisiin - jottei me vaan vahingossakaan pudottaisi siihen tavalliset ja epätavalliset perheet, tällaiset kuin me ja sitten noi muut -kuoppaan!

Lue myös, mitä Lastenkirjahylly kirjoittaa Meidän perhe -kirjasta.




Katri Vuorinen, Tiina Eskola, Martti Lintunen: Meidän perhe
Kuvat: Martti Lintunen ja Pieni Karhu
Kustannus: Pieni Karhu 2016
52 s.
Mistä: Lahja


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...