lauantai 11. huhtikuuta 2015

Tummaihoisia päähenkilöitä ei löydy kuvakirjoista

Vain viidesosassa Ruotsissa tehdyistä lastenkirjoista esiintyy tummaihoinen lapsi kuvituksessa. Silloinkin hänen roolinsa on olla usein statistina, seistä taustalla, puhua vähän.

Päähenkilöinä tummaihoisia on vielä paljon vähemmän: vain 15:ssa kirjassa tummaihoinen henkilö oli nostettu hyvin keskeiseen rooliin. Se tarkoittaa viittä prosenttia tarkastelluista kirjoista.

Luvut käyvät ilmi Ruotsin lastenkirjainstituutin selvityksestä, jossa tarkasteltiin 298 ruotsalaista viime vuonna ilmestynyttä kuvakirjaa.

Tarkastelun ulkopuolelle jäi käännöskirjallisuus, mutta pikainen vilkaisu näytti kertovan, että tilanne on sillä saralla huonompi.

Jos Ruotsissa näin, mikä mahtaa olla tulos kotimaassa? Seuraan suhteellisen aktiivisesti uusia ilmestyviä kirjoja, mutta kaikissa uutuuksissa en ole kartalla. Siksi joku saattaa jäädä huomioimatta.

Silti tulos on järkyttävä: vaikka kuinka kaivan muistia ja kirjahyllyjä, ei mieleeni tule yhtään kotimaista hiljattain ilmestynyttä kuvakirjaa, jossa päähenkilönä olisi tummaihoinen lapsi.

Ei yhtään.

Sen rinnalla Ruotsin 15:n kirjan tummaihoinen päähenkilö alkaa vaikuttaa varsin kunnioitettavalta määrältä.


Poikkeuksia ovat Tittamari Marttisen 12 päivää maailmalla (Lasten Keskus 2014), jossa käydään tutustumassa eri paikkoihin maailmassa paikallisen lapsen silmin. Lapsissa on myös tummaihoisia. Kirja on hyvä ja tervetullut, mutta sen asetelma eri kuin tässä haen: Kirjoja, joissa näkee, miten maailma tulee Suomeen, eikä ole vain joku juttu tuolla jossain

Onneksi muistan tämän: Saara Viljamaan 8-vuotiaana kirjoittama tarina Koira ja kirahvi (N-Y-T NYT Oy 2013) joka sijoittuu päiväkotiin. Siinä ketään ei varsinaisesti nosteta päähenkilöksi, vaan lapset leikkivät ryhmänä, ja keskeisessä roolissa on tummaihoinen poika.

Nyt tarkkana: kirjan on kirjoittanut lapsi. Asioista jotka ovat lapselle tuttuja. Tummaihoinen poika kertoo päiväkodissa tarinaa/leikkiä, johon muut lapset osallistuvat. Tummaihoinen poika on yksi lapsista, ei sen kummempaa. Päähenkilö siinä missä muutkin.

Kirjan kuvituksen on tehnyt Mirkka Syrjälä kertomuksen pohjalta. Onko päähenkilön tummaihoisuus lopulta kenen valinta, sitä en tiedä.


Raportti Ruotsista ja oma muistin kaivelu saa kysymään: Ollaanko me aikuiset kirjojen pääasiallisina tekijöinä ihan täysin pihalla? Onko tummaihoinen päähenkilö vielä todella niin vieras asia meille ettei tule mieleen laittaa rooliin tummaihoista lasta?

Ja kyllä, tulos myös kouristaa rintalastan alla. Ei varmasti vain minua, vaan monia muitakin monikulttuuristen lasten vanhempia. En voi olla miettimättä, miltä se todella mahtaa tuntua, kun omaa ihonväriä ei näy missään? Kun lähes kaikki ympärillä ovat vaaleaihoisia, ja sen lisäksi vielä kaikki muu ympärillämme: lehtien, kirjojen, tv:n ja syntymäpäiväkorttien henkilöt, pienen pojan ihailemat palomiehet ja poliisit, ja vieläpä heidän jakamiensa ilmaiskorttien hymyilevät hahmotkin.

Olen ollut maailman kolkissa, jossa valkoihoisuus on ollut harvinaista, ja olen herättänyt huomiota mihin menenkin. Se on tuntunut karulta, pahalta, kiukuttavalta, ärsyttävältä. Väsyneenä hetkenä tuijottavia ihmisiä on tehnyt mieli pitää pilkkanaan, mutta sitten on ajatellut, etteivät he vain satu olemaan järjen jättiläisiä. Ja EI, kaikki me tiedämme ettei se niin ole. Erilaisuus pistää silmään, se on jokin luontainen reaktio, silmä tarttuu poikkeavaan ennen kuin ehtii reagoida ja olla katsomatta.

On ollut huojentavaa saada paeta tätä matkoilla edes kirjallisuudessa. En ole tajunnut olevani onnekas.


PS.
Sanna Pellicionin Onni-poika saa uuden ystävän päähenkilö Onnilla on tärkeä tummaihoinen ystävä.
Leena Virtasen Xing-sarjassa on kiinalaistaustainen päähenkilö, Maire Soiluvan Viivi tykkää koulusta samoin.

Kerrothan, mitä muita kuvakirjoja tiedät, joissa on merkittävässä roolissa tummaihoisia lapsia.


Lähde: Bokprovning på Svenska barnboksinstitutet: En dokumentation Årgång 2014:
12 mars–28 maj 2015



Muokattu 12.4.2015

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Saako olla oma itsensä? Liian vikkelä seepra.

Jenni Desmond: Seepra joka oli liian vikkelä
Kuvitus: Jenni Desmond
Suomentaja: Sanna Hytti
Kustannus: Lasten Keskus 2014
Lyhyesti: Ystävyyden ytimeen ja kysymykseen, saako olla oma itsensä, vähäeleisesti pureutuva kuvakirja. Hellyttävä ja viehättävä lukuelämys noin 3-vuotialle ja sen yli ja ali.



”Leikitäänkö uutta juoksuleikkiäni?” kysyi Seepra. Mutta Norsu ja Lintu käänsivät Seepralle selkänsä ja kävelivät pois.
”Emme enää leiki kanssasi”, ne sanoivat. ”Meitä alkaa huipata.”

Ystävyys ja erilaisuus. 
Yhdessäolon hauskuus ja rasittavuus. 
Mukaan ottaminen?
Saanko olla oma itseni?

Näistä jokaisen lapsen jokaista päivää koskettavista teemoista on Seepra joka oli liian vikkelä kudottu.

Norsu tietää kaiken ja osaa kertoa tarinoita, Lintu osaa naurattaa muita, ja Seepra keksii parhaat leikit ja on ”aina iloinen, vilkas ja pomppivainen”. Joskus liiankin vilkas ja pomppivainen … Muut eivät aina jaksa sen energiaa. Joskus on kiva pysähtyä ja vetää henkeä. Ja silloin toisen pomppiminen ärsyttää. 

Seepra jää yksin. Onneksi se löytää pian uuden kaverin, mutta silti se kaipaa vanhoja. Norsu ja Lintukin  alkavat pian kaivata Seepraa. Mutta mitä nyt? Voivatko he enää olla ”kolme parasta ystävää”?

Eivät, sillä …. nyt kirahvikin otetaan mukaan leikkiin. Ja kaikilla on vielä mukavampaa!

Muotokieleltään yksinkertainen kirja osuu tarkasti ystävyyden ytimeen. Pieni tekstimäärä ja runsas kuvakieli, eläinhahmojen ilmeet ja asennot, kaikki kuvaa yhdessäolon ja ystävyyden iloja ja suruja voimakkaasti. Lapsen kanssa kirja tarjoaa lukemattomia hyviä pohdinnan aiheita: saako jokainen olla oma itsensä? Millaisia vahvuuksia kullakin on? Mikä voi ärsyttää? Miltä tuntuu jos muut eivät ota mukaan?

Kirja on mainio esimerkki siitä, miten näennäisesti vähin keinoin kuvakirja voi olla kasvatuksellinen. Tässäkään kirjassa teemoja ei ole mitenkään alleviivattu, ja lukemisen ja katsomisen ilo on asetettu etusijalle. 

Kuvituksessa yhdistetään ainakin akvarellia ja kollaasia, ja sympaattiset eläimet vetoavat lapseen. Asettelu on ilmavaa.

Kirja toiminee hyvin noin kolmevuotiaista ylöspäin, kun yhdessäolon sääntöjä ja muiden huomioon ottamista aletaan oivaltaa. Isommilla päästään sitten syvemmälle keskustelussa, eikä yksinkertaisen ulkoasun kannata antaa hämärtää sanoman voimaa.

Tekijänä Jenni Desmond on minulle entuudestaan vieras, mutta ehdottomasti sellainen, jonka pidän mielessä! 

Iloista pääsiäistä! JA aprillipäivää!! 










Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...