keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustannus: Tammi 2013
264 s.

Tällä kertaa hieman erilaista, nuorille suunnattu ja lukioon sijoittuva mutta aivan yhtä hyvin aikuisille sopiva jännitystrilogian ensimmäinen osa...

Tapahtumat alkavat 28.2. Alulla, joka on yksi hienoimmista, jonka olen lukenut pitkään aikaan.
Hanki hohti valkeana. Vanhan lumen päälle oli viisitoista minuttia sitten satanut uusi, puhdas ja pehmeä kerros. Viisitoista minuuttia sitten kaikki oli ollut vielä mahdollista. Maailma oli näyttänyt kauniilta ja tulevaisuus oli häivähtänyt jossain edessäpäin valoisampana, rauhalisempana ja vapaampana. Tulevaisuus, jonka takia kannatti ottaa hurja riski, jättää kaikki yhden kortin varaan, yrittää riuhtaista itsensä irti kerralla. 
Lukiolaista Lumikki Anderssonia ovat kiusanneet muistumat menneisyydestä niin kauan kuin hän muistaa. Tampereella, kaukana Riihimäen ympyröistä, hän on vapaa menneestä. Tapahtumista, jotka ovat opettaneet hänet olemaan sekaantumatta muiden asioihin, olemaan valppaana ja valmiina ryntäämään karkuun minä hetkenä hyvänsä. Silti Lumikki on yhtäkkiä keskellä omituisia tapahtumia, joihin hän sekaantuu hetki hetkeltä enemmän. Pestyä rahaa, hysteerinen luokkatoveri, jahtaaja metsässä. Menneisyys peilautuu uudelleen Lumikin silmien eteen, ja samalla voimalla ja peräänantamattomuudella kuin lapsena Lumikki taistelee tälläkin kertaa. Nyt vastassa on kuitenkin laaja rikollismaailma ja huumebisnes.

Nuortenkirjojen Topelius-palkinnolla teoksistaan Jäljellä ja Toisaalla vuonna 2012 palkittu Salla Simukka aloittaa uuden jännitystrilogiansa vahvasti. Ensimmäisen sivun jälkeen oli pakko istua alas. Tarina koukutti heti, enkä olisi sen jälkeen laskenut kirjaa mielelläni käsistäni ollenkaan. Simukan kieli on vahvaa, kaunista ja kuvailevaa, mutta juoni vetää silti sopivan rivakasti. Jännitystä tihkuva ilmapiiri tempaa lukijan mukaansa.
Tyttö luotti niin kuin luottavat ne, joiden alta maa ei ole vielä koskaan pettänyt, joita kukaan ei ole koskaan pettänyt. Hän roikkui pää alaspäin ja luotti siihen, ettei putoaisi. Tai jos putoaisi, joku ottaisi kiinni.
Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.
Menneisyys kutoutuu taitavasti nykyiseen, ja näyttää, miten ihminen on kaiken sen summa mitä on kokenut elämässään. Lapsen maailma sellaisena kuin se on jos pelkää on yksi kirjan vahvimmista säikeistä, joka toistuu yhä uudelleen ja uudelleen eikä suostu jättämään lukijaa rauhaan. Se pakottaa muistelemaan omaa lapsuuttaan, etsimään merkkejä kiusaamisesta ympäriltä, tai tutkimaan läheisten lasten koulunkäyntiä nyt. Kiusaamisen musertavuus lapselle joka sen kokee hyppää silmille, saa haukkomaan henkeä ja silmät kirvelemään. Se on yksi Simukan kirjan parhaista puolista, ja jättää muistijäljen vielä kauan senkin jälkeen kun kirjan jännittävät tapahtumat ovat hautautuneet jokapäiväisten asioiden alle.

Henkilökuvat ovat eläviä ja todentuntuisia, ja etenkin päähenkilö Lumikki ja hänen kanssaan ystävystyvä Elisa tulevat liki. Samanlaisia voisi melkein kuvitella löytyvän lukiosta. Lukiolaiselle kirja tarjonneekin ihan erilaisen tarttumapinnan kuin minulle, joka näen sen ikäisten maailmaa vain satunnaisesti sivusta. Voisin kuvitella kirjasta syntyvän hedelmällisiä keskusteluja lukion äidinkielentunnilla. Aivan yhtä hyvin kirja sopii kuitenkin aikuisellekin.

Trilogian toinen osa ilmestyy elokuussa 2013.

4 / 5

Punainen kuin veri saanee blogeissakin paljon huomiota, ja tähän mennessä se on luettu ainakin Amman lukuhetkessä, Nenä kirjassa ja Järjellä ja tunteella -blogeissa.

/ Kirja on arvostelukappale.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Ei nukuta yhtään!

Jane Chapman: Ei nukuta yhtään! (orig. I'm Not Sleepy!)
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 2012

"Mitä nyt? Mikä hätänä?" puuskutti mummu.
"Ei nukuta yhtään!" Peetu sanoi. "En halua mennä nukkumaan. Minä haluan leikkiä!"
Aika monessa perheessä on varmaankin joka ilta pienoinen nukkumaanmeno-näytelmä. Oman versionsa siitä tarjoaa Jane Chapmanin Ei nukuta yhtään!, jossa kiltti pöllömummu yrittää laittaa pikkuista pöllönpoikasta nukkumaan.  Mikä ei olekaan ihan niin helppoa! Ensin unohtuu iltakeksi (!), sitten peittely, sitten poikanen haluaa leikkiä. Lopuksi mummu keksii hyvän keinon. Hän menee itse nukkumaan ja poikanen huolehtii hänestä. Huh, se onkin kova homma, ja pikkuista pöllönpoikaa alkaa moinen tohina kovasti nukuttaa.


Kirjassa on ihanan lempeä ote monet vanhemmat välillä hermoromahduksen partaalle ajavaan asiaan. Mummu vaikuttaa pöllöltä, jolla ei koskaan mene hermot. Hirveän ihailtavaa. Huvittavaa myös, että se on juuri mummu, eikä äiti. Kunnia ihanille, pehmeille mummeille!

Kuvitus on kivan unisenväristä, ja pöllön suuret silmät ja selkeät kuvat ilman ylimääräisiä aistivirikkeitä viehättävät varmasti 1-3-vuotiaita ja tuudittavat (toivon mukaan) uniseen olotilaan. Kirja onkin hyvä iltsatukirja, jolle voi ensin naureskella yhdessä ja sitten kömpiä sänkyyn. Ja jos lapsi ei sattuisikaan nukahtaman ideaalisti, toimisikohan pöllömummun tapa: itse nukkumaan ja poikanen toimittamaan ilta-askareita?


Jane Chapman on kirjojen kuvittaja, joka on hiljattain alkanut myös kirjoittaa. Häneltä on ilmestynyt useita samantapaisia suloisia eläintarinoita.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tuula Pere: Lauri - pikku matkamies

Tuula Pere: Lauri - pikku matkamies
Kuvitus: Virpi Nieminen
Kustannus: Wickwick 2012

Arvioin blogissa viimeksi Tuula Peren runoileman Sillisalaatti-kirjan, joten on mielenkiintoista jatkaa saman kirjoittajan tuotannolla, vaikkakin täysin erilaisella teoksella Lauri - pikku matkamies.


Lauri hämmästeli näkemäänsä. Auringon säteet osuivat keskeneräisen kirkon torni-ikkunaan ja saivat sen sädehtimään. Lauri ymmärsi, että rakennus oli kuin elämä - suuri unelma täynnä yksityiskohtia, eikä koskaan valmis. Juuri niin oli hyvä. 
Lauri on pieni poika, joka lähtee kotilaaksostaan katsomaan suurta maailmaa. Tuuli on kertonut hänelle terveisiä oudoista paikoista, ja nyt on tullut aika nähdä ne itse. Juna vie Laurin uusiin paikkoihin, joissa hän kohtaa ihmisiä, kuulee heidän tarinoitaan ja oivaltaa elämästä erilaisia asioita. Upeassa, veden ympäröimässä, rapistuvassa kaupungissa hän ymmärtää, että muistot kauniista asioista kulkevat mukana vaikka asiat katoaisivatkin. Hakatessaan naulan puolivalmiiseen kirkkoon hän näkee keskeneräisen unelman olevan kaunista. Ikiaikaisella vaellusreitillä hän huomaa, miten hiljaa kulkemalla ajatukset pysyvät mukana. Elämässä on paljon sellaista, jonka ajattelu vaatii aikaa ja rauhaa.

Matkallaan hän myös huomaa, miten eri puolilla maailmaa (Eurooppaa) tavat ja kieli saattavat olla erilaiset, mutta silti kaikki on ihmeellisen tuttua. Lapset leikkivät, ihmiset syövät yhdessä, kasvattavat kukkia, leipovat. Musiikinkin kieli on yhteinen.

Lauri - pikku matkamies on hyvin omanlaisensa kirja, niin kuvitukseltaan kuin kerrontatavaltaankin. Se löytää lukijoita yhtä lailla aikuisista kuin lapsistakin, ellei jopa paremmin aikuisista, sillä keskeisemmäksi kirjassa nousevat juuri filosofiset pohdinnat elämästä. Ennen kaikkea kirja haastaa lukijan pysähtymään. Sanomaa ja mietelmiä ei ehdi niellä vauhdilla.


Kuten Sillisalaatissakin, myös Lauri – pikku matkamies -kirjassa huomion vie ensiksi kuvitus, joka on Virpi Miettisen taiteilemaa. Voimakkaat potretit Laurista ja tummasävyiset maalaukset hänen matkallaan kohtaamista asioista vaativat katsomaan tarkemmin. Kuvia ei ohita ihan helpolla. Ne jakavat varmasti lukijoita. Omasta mielestäni teksti olisi herännyt eloon eri tavalla toisentyyppisen kuvituksen kanssa, matkaa kuvaavamman. Nyt kuvitus ja tarina olivat jotenkin eri tasolla. Ehkä luin kirjaa väärin odotuksin, liiaksi lastenkirjana? Toisaalta kuvitus nyt ainakin pysäyttää hetket. 

Vaikka mietin, puhutteleeko kuvitus lapsia, ajattelen myös, että vaikka lastenkirjalle epätyypillinen kuvitus ei innostaisikaan kaikkia lapsia, on kuitenkin tärkeää, että lapsille on tarjolla erityyppistä kuvitusta ja kirjallisuutta.

  











Miten kirja kolahti? Hmm. Pakko myöntää, että mietin pitkään, kenelle kirja on tarkoitettu. Alle kouluikäinen oli selvästi liian nuori pohtimaan kirjan nostamia asioita. Myöskään kuvitus ei vedonnut meillä, melkein 7-vuotias olisi kaivannut lisää värejä. Tarina oli ihan kiva. Laurin matka alkoi ehkä Sveitsistä, ehkä Pohjois-Italiasta, jostain pienestä laaksosta, jatkui Venetsiaan, Barcelonaan, meren rannalle... Aikuisen oli helppo kuvitella paikat mielessään. Nautin eurooppalaisen vanhankaupungin kuvailusta, jota lukiessa voi hyvin nähdä mielessään mutkittelevat kujat, sivuun jääneen aukion ja siellä kahvilan, joka odottaa asiakkaita.

Summa summarum, erilaisuudessaan rohkea ja mieleen jäävä, vaikkakin hieman hämmentävä kuvakirja, joka sopisi lahjaksi hyvin monen ikäiselle.

Tähtiä 3 / 5
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...