Peippometsän bändikilpailu

Meri Savonen: Peippometsän bändikilpailu

Kuvitus: Johanna Lumme

Kustannus: Robustos 2013

Lyhyesti: Bändikirja! Tarkemmin siis musiikista, musiikkikilpailusta ja eläimien erilaisista bändeistä kertova kuvakirja, jossa on oikeaa musiikkibisneksen tuntua. Samalla kirja kertoo häviämisestä, reilusta pelistä sekä toisten kannustamisesta ja auttamisesta. 

Meri Savosen kuvakirjassa on mainio, poikkeuksellinen idea: se kertoo eläinten bändikilpailusta, voittoon tähtäävästä ahkerasta harjoittelusta ja sitten kitkerältä maistuvasta tappiosta, kilpakumppanien kannustamisesta ja lopulta opetuksesta: voitto kuuluu vain reiluille kilpailijoille.

- Malttakaa hetki Metsämarjat, ei tässä vielä kaikki, Teppo Tikka kähisi salaperäisesti mikrofoniin, kun bändit astelivat jo pois lavalta.
Ruusa, Rolle, Hertta ja Nalle palasivat yllättyneinä keskelle lavaa.
- Metsämarjat tarjosi tänään sellaisen show’n, että haluan kutsua bändin esiintymään kiertueelle Ilvespoikien lämppärinä, Teppo Tikka rääkäisi. – Onnea hyvästä kakkossijasta! You rock!

Metsämarjat – Ruuusa, Rolle, Hertta ja Nalle – haluavat voittaa Peippometsän bändikisan ja saada ykköspalkinnon, päästä esiintymään konserttikiertueelle, mutta kovasta harjoittelusta huolimatta toisin käy: kilpakumppani Ilvespoikien kitarasoolot ja bassosta jyrisevät riffit ovat sitä kaliiberia, että Metsämarjat jää auttamatta kakkoseksi. Ei auta, vaikka voitontahto sokaisee Ruusan silmät ja reilu peli unohtuu solistitytöltä. Ilvespojat osoittavat olevansa paitsi loistava bändi, myös hyvällä itsetunnolla varustettuja herrasmiehiä kaikin tavoin, jotka eivät epäröi auttaa tai antaa tunnustusta kilpakumppaneilleen. Niinpä Metsämarjojenkin harmi vaihtuu pian iloksi ja suureksi mahdollisuudeksi toisten ystävällisyyden myötä!

Keikkailun hurmasta kertovaan ja musiikkisanastoa vilisevään kuvakirjaan en muista aiemmin törmänneeni. Savonen tavoittaa tekstissä elävästi hyvän keikan nostattaman innostuksen ja fiiliksen, ja tuo siten jännällä tavalla lasten kuvakirjaan vähän isompien maailman. Musiikkisanat ovat hauskoja, ja niiden myötä voi kurkistaa aika erityisiin kulisseihin: mikä onkaan riffi, stemma ja svengi? Manageri Teppo Tikka kähisee mikrofoniin ”tiukka kisa, tiukka kisa”, ja yleisö saa mylvinnällä osoittaa, kuka bändeistä voittaa. Samantapaisia musiikkikisoja kai on tv:ssä nykyään aika paljon, ja niihin tottuneille tässä lienee paljon tuttua, mutta meillä kun ei ole telkkaria, olen aika ulkona aiheesta.

Pidän paitsi hauskasta kielestä, myös kirjan opetuksesta, koska pidän ylipäänsä kirjoista, joissa on jotain ajateltavaa. Tässä epäreilua peliä pelaa nimenomaan bändin ainoa tyttö – hyvä! On myös kiva pointti, että aina kovakaan harjoittelu ei tuo voittoa. Joku tosi lahjakas tai ammattilainen voi silti voittaa, ja tietysti se harmittaa, mutta kun ensi harmistus menee ohi, voi toisen puolesta iloita, ja sitä paitsi ei pelkkä voitto tarkoita jotain kivaa. Siitäkin pidän, että voittajasuosikit ovatkin niin läpeensä mukavia ja reiluja, vaikka heidät aluksi esitelläänkin itsevarmoina ja ärsyttävän suosittuina.

Ensimmäisen kuvakirjansa kuvittaneen Johanna Lumpeen kädenjälki on sympaattista ja jotenkin hellyyttävää, ja tukee tarinaa hyvin. Nykyisin on paljon loistavavärisiä ja hehkuvia kuvakirjoja, ja niiden rinnalla Lumpeen kädenjälki on viehättävää vaihtelua. Kaikkinensa kirjan kokonaisuus toimii hyvin ja tuo aiheensa ja kovin puhekielimäisen ja musiikkijargonia sisältävän sanaston puolesta lastenkirjoihin uutta. Päiväkoteihin, alakoulun musiikkitunneille (?) ja etenkin perheisiin, jossa harrastetaan musiikkia - tai jotain kilpailua - tämä on hauska kirjavinkki.

Meillä on aiemmin luettu nautiskellen Meri Savosen Tonttulapsista kertovia kirjoja, etenkin Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat on ollut 8-vuotiaan suosikki. Sen tunnelma on melko erilainen kuin tässä kuvakirjassa, mutta ehkä tarinoissa tunnistaa samaa reiluuteen, uskallukseen ja ystävien arvostamiseen kannustamista. Tekijältä jää odottamaan seuraavaa lastenkirjaa.

Peippometsää on luettu mm. Kirsin kirjanurkassa ja Opuscolossa.

Meri Savonen: Peippometsän bändikilpailu

Kuvitus: Johanna Lumme

Kustannus: Robustos 2013

Mistä: Arvostelukappale

Esiintymispelosta: Ypöyksin näyttämöllä

Ulf Nilsson: Ypöyksin näyttämöllä (orig. Ensam mullvad på en scen)
Kuvitus: Eva Eriksson
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2012
Lyhyesti: Pienen pojan esiintymispelosta kertova kuvakirja. Pikkuveljen ihailu ja rohkaisu auttaa isoveljeä pääsemään esiintymispelosta yli, ja tämä huomaa esiintymisen olevan oikeastaan tosi hauskaa!

Illalla en saanut unta. Yksin näyttämöllä. Pitää puhua KOVAA. Koko sali täynnä vanhempia. Pelkkä ajatuskin oli niin kamala, että kädet alkoivat hikoilla. Entä jos en muistaisikaan, mitä minun piti sanoa? Siitä tulisi täysi fiasko!

Isoveli rakastaa laulaa ja esiintyä pikkuveljelleen, mutta kun koulussa tulee kevätjuhlan aika ja hänen pitäisi esiintyä oikealla lavalla, valonheitinten loisteessa - apua mikä painajainen! Hänen roolinaan on sanoa esityksen päätössanat. Yöllä hän näkee painajaista, jossa mörkö syö hänet näyttämöllä, ja aamulla kädet tärisevät pelosta. Kun esitys on käynnissä ja isoveljen vuoro lähestyy, hän istuukin naulakossa, piilossa ja surkeana takkien takana. Onneksi pikkuveli tulee hakemaan häntä! Ja lavalla isoveli sitten huomaa, ettei esiintyminen olekaan oikeasti kovin jännittävää - päinvastoin, se on tosi hauskaa!

Ruotsalainen tekijäkaksikko Ulf Nilsson ja Eva Eriksson ovat tehneet puhuttelevan, aiheeltaan erittäin tärkeän kuvakirjan esiintymispelosta, jännittämisestä ja ujoudesta, omien pelkojen voittamisesta sekä sisarussuhteen voimasta. Mitä voi tehdä jos esiintyminen jännittää aivan hirveästi, niin että kädet tärisevät? Aikuisten puhe katsomaan tulemisesta vain pahentaa tilannetta. Tässä kirjassa tilanne raukeaa sisarusten välisen huumorin ja toiseen uskomisen avulla.

Esiintymisjännitys on niin ikävä tunne, että on helppo muistaa kehokokemuksen kautta miltä se tuntuu, miten kädet hikoavat, sydän hakkaa kurkussa asti eikä ilma tunnu riittävän. Tunne on hirveän voimakas, kaikennielevä - ja yleinen. Kuten isoveli naulakossa miettii, on surullista jäädä pois jostain jos ei uskalla. Oma pelkuruus suututtaa, mutta keinoja sen taltuttamiseksi ei ole helppo löytää. Jännityksen kanssa ei ole hyvä elää. Siksi siitä kannattaa oppia vapautumaan niin, ettei se rajoita elämää. Mutta miten?

No, ainakin tämä kirja antaa helpottavan ja voimaannuttavan kokemuksen esiintymisjännityksestä selviytymiseen ja onnistumiseen. Kirja kertoo, että jos tuokin pystyi, minäkin voin pystyä. Enkä vain pystyä, vaan voin jopa nauttia siitä!

Jännitystä voi purkaa myös kuulostelemalla omaa oloaan. Jos on ihan krampissa, mielessä kaikki on sekavaa ja epäselvää. Vyyhtiä voi purkaa tutkimalla, missä kohdin kehoa jännitys tuntuu fyysisesti ja miten? Voisiko tuohon kohtaan hengittää vähän rentoutta ja pehmeyttä? Tästä seuraa usein mielen rauhoittuminen, ja ajatukset selkenevät. Olen myös kuullut mielikuvan onnistumisesta auttavan. Jos näkee itsensä tilanteessa itsevarmana ja onnellisena, epäluottamus itseä kohtaan voi hälvetä.

Onko sinulla hyviä vinkkejä (esiintymis)jännityksen purkamiseen ja helpottamiseen?

Muuten, jos jännittää, alla oleva kuva voi olla se tavoitekuva jonka pitää mielessä. :)

Ulf Nilsson: Ypöyksin näyttämöllä (orig. Ensam mullvad på en scen)
Kuvitus: Eva Eriksson
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2012
Kiitos kustantajalle.

Maria Papayanni: Tahdon voittaa!

Maria Papayanni: Tahdon voittaa!
Kuvitus: Eve Tharlet
Kustannus: Lasten Keskus 2013
Lyhyesti: Kuvakirja veljesten kilpailusta ja voitonhalusta. Toinen on parempi melkein kaikessa, kunnes tapahtuu jotain, josta veljekset tajuavat, kuka on kaikkein suurin voittaja. Sopii hienosti pikkuvesseleille, jotka harjoittelevat voittamisen ja häviämisen vaikeita taitoja.

"Miksi minä aina jään kakkoseksi?"
"Älä murehdi, Samu. Saat olla juuri sellainen kuin olet. Nopein ei aina ole voittaja."
Äiti katsoi hellästi pientä majavanpoikaansa ja jatkoi:
"Tiedätkös, elämä on täynnä ylä- ja alamäkiä, pimeyttä ja valoa. Joskus onnistumme, joskus emme."
"Mutta kun minä niin haluaisin voirraa", Samu nyyhkytti.
"Kyllä sinä vielä voitat", äiti lohdutti. 

Kaikki tietävät, miten paljon ottaa päähän, jos joku on aina parempi kaikessa. Itsetunto saa kolauksen eikä huvita enää edes yrittää. Mikä pahinta, häviämisillä on taipumus muuttua uskomuksiksi itsestä ja roikkua matkassa hamaan tulevaisuuteen: olen aina ollut huono tässä. Samulla, pikkumajavalla, on tällainen tilanne. Pikkuveli haluaa aina kilpailla ja voittaa kaikessa - heittää tarkemmin, syö nopeammin, kiinnittää keinun nopeammin. Isoveljeä masentaa.

Samun äiti rohkaisee poikaansa olemaan oma itsensä, niin tämäkin vielä voittaa, mutta Samun on vaikea uskoa sitä. Eräänä päivänä hän sitten kuitenkin voittaa, mutta huomaa ikävä kyllä samaan aikaan, että veli on satuttanut itsensä. Voiko silti olla iloinen ja juhlia voittoa, vai mitä sitten pitäisi tehdä?

Loppujen lopuksi veljekset huomaavat, että tärkeämpää kuin voittaminen on sittenkin toisen auttaminen.

Visaista moraalista pulmaa käsitellään sopivan yksinkertaisesti, joten 3-5-vuotias on erittäin sopivaa lukijakuntaa kirjalle. Kuvitus on selkeä ja lempeä. Majavien maailma on perinteinen (isä käy töissä ja tuo poikasille puuhailtavaa, viisas äiti kasvattaa heitä kärsivällisesti), mutta samalla eksoottinen, ja kuvitus vie Afrikkaan.

Kirja kertoo paitsi voittamisesta ja häviämisestä, myös sisarusten välisestä suhteesta, poikien kilpailuvietistä ja erilaisuudesta veljesten välillä. Meillä tämä on ollut viime aikojen suosikki 4-vuotiaalla. Hänestä kirjassa parasta on, miten "isoveli voittaa ja sitten auttaa pikkuveljeä". Nyt kun mietin, niin itse asiassa kilpaileminen on viime aikoina vähentynyt. Kirjaa on luettu jo lukuisia kertoja, ja usein sen loputtua kuuluu "uudestaan!". Se myös selvästi mietityttää, ja lukemisen lomassa on usein tuumattu, että voitoilla tuulettaminen "ei oo kivasti tehty".

Mahtava kirja siis!





Maria Papayanni: Tahdon voittaa!


Kuvitus: Eve Tharlet
Kustannus: Lasten Keskus 2013
Kiitos kustantajalle!