Herra Tiikeri villiintyy ja heittää normit romukoppaan

Peter Brown: Herra Tiikeri villiintyy (orig. Mr. Tiger Goes Wild)
Kuvitus: Peter Brown
Suomennos: Elina Vuori
Kustannus: Tactic Publishing 2014
Lyhyesti: Vähätekstinen mutta sisällöltään suuri, hauska, oivallisesti kuvitettu kirja normeihin ja odotuksiin sopeutumisesta, tai oikeastaan - niihin sopeutumattomuudesta.



















Kiristääkö vanne, ahdistaako ympyrät? Odotetaanko sinuta (lapseltasi?) jotain, mihin et oikein tunnu sopivan? Hillittyä, hallittua, sopivaa, järjestäytynyttä, kohtuullista?

Tuntuuko sinusta (lapsestasi) joskus siltä kuin olisi ainoa erilainen joukossa? Vaikka ulkoisesti, mutta etenkin sisäisesti.

Kaipaatko jotain muuta?

Niin herra Tiikerikin! 

Ja niinpä hän keksii keinon, miten ….

voi pikkaisen viillintyä...

Mutta kuten ihmistenkin maailmassa, villintyminen ja erilaisuus ja normeista poikkeaminen ja kaikki sellainen voi kohdata aikamoista vastustusta ja ihmettelyä ja paheksuntaa. Muilta tulevaa - tai sitten sen omassa päässä asuvan vilkkaasti kälättävän ja herkästi arvostelevan tyypin osalta.

Paheksuntaa ja ihmettelyä kokee myös herra Tiikeri, ja niinpä hän päättää kokeilla, olisko ruoho vihreämpää jossain muualla. Olisiko elämä mukavampaa ilman paheksuvia naapureita?

Mutta miten käy? Onko onni sittenkin siellä missä kulloinkin on? Ainakin tässä kirjassa - ikävä tulee muualla, koti-ikävä, ja sydän vetää sittenkin takaisin sinne, tuttujen ystävien lähelle, sinne minne koti on kasvanut. Vaikka ihan samanlaisena ei koti olekaan pysynyt. Sillä kun joku uskaltaa olla erilainen, uskaltavat muutkin vähän enemmän. Ja lopulta kaikilla voi olla aika paljon hauskempaa kuin alussa. 

Peter Brownin oivaltava ja hauska kirja on valloittanut etenkin minut, vaikka kyllä lapsetkin siitä tykkäävät (etenkin 5-vuotias). Brownin maanläheisin sävyin kyllästetty kuvitus, jossa Tiikeri on ainoa väripilkku, on vähäeleistä ja kuvaa kouriintuntuvasti sitä tunnelmaa, johon liiallinen kaavoihin kangistuminen voi itse kunkin sysätä. Mieletöntä, miten paljon väreillä voi kertoa! 

Lisäksi on jännittävää, miten jotkut kuvakirjat puhuttelevat nimenomaan aikuisia voimakkaasti. Koska ehkä kirjan kuvaama tympiintyminen ja paheksuminen on nimenomaan aikuisten ongelma.

Lapsista tämä kirja voi olla vapauttava etenkin sellaiselle, jonka jalat ja kädet viipottavat pikkuisen tavallista enemmän, sille, joka saa usein päiväkodista kuulla, että "nyt vähän rauhoitutaan", ja jonka temperamentti sopisi oikeasti hiukan paremmin metsiin kuin piirustuspöydän ääreen. Mutta oikeastaan -  kaikki ihmisethän tykkäävät kai pitää hauskaa ja heittää korrektiuden hiiteen, vaikka se välillä tuntuukin niin vaikealta. Siksi tarvitaan Tiikereitä (lapsia!) ja tällaisia kirjoja. 

Summa summarum - vapauttava kirja kaikille, jotka tykkäävät silloin tällöin vähän villiintyä.

Peter Brown: Herra Tiikeri villiintyy (orig. Mr. Tiger Goes Wild)
Kuvitus: Peter Brown
Suomennos: Elina Vuori
Kustannus: Tactic Publishing 2014
Mistä: Arvostelukappale

Kun erilaisuus on liikaa: Leijuva poika

John Boyne: Leijuva poika (orig. The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012)
Kustannus: Bazar 2014
Suomennos: Laura Beck
Lyhyesti: Alakouluikäisistä ylöspäin niin aikuisia kuin lapsiakin puhutteleva romaani outoudesta ja sen hyväksynnästä. Erilaisuus on jotain josta on syytä olla ylpeä. Vuoden parhaita ulkomaisia lastenromaaneja.

Täällä on mietityttänyt viime aikoina eräs kirja tosi paljon, josta tuntuu olevan vaikea kiteyttää ajatuksia yhteen. Mutta yritetään.

Olin lukenut hiljattain John Boynen kirjan Nooa Notkoniitty karkaa kotoa, jossa pieni poika karkaa kotoa, koska äiti on niin sairas. Kirja oli hyvä, joten osasin odottaa hyvää myös Boynen uutuudelta, Leijuvalta pojalta. Kirjan luvataan viihdyttävän kaikenikäisiä lukijoita ja rohkaisevan hyväksymään erilaisuus ja outous. Kiinnostavaa! Aiemmin Boynen lasten ja aikuisten kirjoja on käännetty 45 kielelle, ja hänen tunnetuimmasta lastenkirjastaan, Poika raidallisessa pyjamassa on tehty myös elokuva. (En ole lukenut sitä.)

Kaiken tämän tietäen Leijuva poika löi minut silti ällikällä. En ollut mitenkään osannut varautua siihen, että tarina olisi niin riipaiseva ja koskettava ja että sen lukeminen tuntuisi melkein pahalta, ja että se herättäisi niin paljon mietiskelyä.

Heti syntymästä asti Billy Brocket on erilainen hyvin perustavanlaatuisella tavalla. Hän nimittäin leijuu. Hänen vanhempansa ovat ihmisiä, jotka ovat tehneet normaaliudesta elämänsä tavoitteen - ainoa mitä he elämältä haluavat on olla normaali perhe ja elää normaalia elämää. Ja sitten, kahden hyvin tavallisen lapsen jälkeen, he saavat Billyn!

"Tuo on sopimatonta käytöstä", Eleanor huusi, heristi hänelle sormeaan ja tunsi sellaista suuttumusta pikku poikaa kohtaan, että pahat ajatukset palasivat hänen mieleensä. "En siedä tuollaista, Billy Borcket, kuuletko mitä mitä sanon? Minä olen sinun äitisi ja vaadin sinua lopettamaan leijailun tällä sekunnilla. Tule heti alas!"
"Mutta minä en pysty", Billy sanoi surullisella äänellä.
"Tule heti alas!" Eleanot huusi nyt kasvot raivosta punaisina.
"En tiedä miten", Billy sanoi. "Minä vain olen tällainen."
"Sitten olen pahoillani", Eleanor sanoi päätään pudistaen ja hiljentäen vihdoinkin ääntään. "Mutta minun täytyy sanoa, että jos olet tuollainen, en pidä sinusta kovin paljon."

Eräänä päivänä Billyn vanhemmat tekevät peruuttamattoman päätöksen. Sen seurauksena Billy tutustuu moniin uusiin ihmisiin, joilla kaikilla on kokemuksia siitä, ettei heitä ole hyväksytty sellaisena kuin he ovat. Eri ihmisillä tämä kokemus johtaa erilaisiin ratkaisuihin ja kohtaloihin. Mitä Billy päättää, millaisen elämän hän valitsee?

Kirja paiskaa lukijan eteen yhteiskunnan normatiivisuuden ja pakon olla "tavallinen" ja samanlainen, se raastaa lukijan sielua ja saa aikaan huonoa omatuntoa ja oman käytöksen pohdintaa, se heittää päälle leijumaan kysymyksen, hyväksyykö toiset, ja ennen kaikkea, luoja, hyväksyykö lapsensa sellaisina kuin he ovat? Se nostaa esiin tunteita, jotka ovat monelle meistä tuttuja jollain tasolla, mutta samalla se on järkyttävä tarina jostain ihan muusta, etenkin sen puuttumisesta, minkä haluaisi uskoa olevan ikuista, tai oikeastaan, monta järkyttävää, riipaisevaa tarinaa.

Samalla kirja on kertomus hyväksymisestä, niin toisten kuin itsensäkin. Kirjasta välittyy luja usko siihen, että erilaisuus on hyvä, hieno asia, josta on syytä olla ylpeä. Jos joku ei voi hyväksyä sinun erilaisuuttasi, se on hänen menetyksensä, ei sinun. Erilaisuutta on hyvin, hyvin monenlaista, ja aina löytyy joku, joka ihmettelee, pelkää tai kauhistelee jotain. Mutta aina löytyy myös ihmisiä, jotka auttavat ja välittävät, jotka eivät välitä erilaisuudesta tai joista se on hieno asia, ja jotka näkevät sinut aivan toisin silmin. Niiden silmien alle kannattaa jäädä, sellaisia ihmisiä kannattaa omaan elämäänsä valita.

Perhe ja sisaruus ovat teemoja jotka kulkevat vahvasti mukana, eikä Boyne ota kantaa suuntaan tai toiseen, vaan antaa ymmärtää, että elämässä jokainen tekee oman valintansa hyväksymisestä ja anteeksiantamisesta.

Tarinan jää lopulta ilmaan leijumaan yllättävine loppuineen, ja lukija jää leijumaan siinä mukana, kysymyksineen ja elämän ja oman itsensä kyseenalaistuksineen.

Kirjan mustavalkoinen, sarjakuvamainen ja melko eleetön kuvitus on Oliver Jeffersin, ja sen keskiössä on usein ihmisen pienuus luonnonvoimien rinnalla.

Itselleni kirja nousi paljon merkittävämmäksi kuin Boynen aiempi kirja kotoa karkaavasta Nooa Notkoniitystä, ja mielestäni kirja on ehdottomasti tämän vuoden ulkomaisten lastenkirjojen parhaimmistoa. Suosittelen matkaamaan Billyn seurassa!

John Boyne: Leijuva poika (orig. The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012)
Kuvitus: Oliver Jeffers
Kustannus: Bazar 2014
Suomennos: J. Hollo
269 s.
Mistä: Arvostelukappale
Tähtiä: 4,5 / 5

Ystävät ympäri maailman näyttää, miten helppoa on ystävyys

Catherine ja Laurence Anholt: Ystävät ympäri maailman (orig. One World Together)
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2014
Suomennos: Raija Rintamäki
Lyhyesti: Aika pikkuisillekin passeli kirja monikulttuurisesta maailmastamme, jossa kuvituksella on tärkeä rooli kulttuurien kuvauksessa. Muutamalla lauseella per aukeama saadaan lapset eri puolilta maailmaa vaikuttamaan hyvin, hyvin samankaltaisilta keskenään. Toimiva kirja.



Erilaiset ja samanlaiset tapamme ja kulttuurimme kiinnostavat aina, toki, kun saan olla päivittäin erimaalaisten ihmisten kanssa, samoin ystävystymiset kansallisuusrajojen yli. Tämä kirja näyttää muutamalla lauseella, miten samanlaisia me ihmiset sitten kuitenkin olemme, ja miten samanlaisia ovat tapamme ja arkemme.

Brasilia: Paulon isällä on moottoripyörä. Brasialaiset rakastavat jalkapalloa. Varsikin Paulo.
Venäjä: Galinalla on hieno maatuskanukke. Galina herää aikaisin ja pitää kovaa meteliä.
Intia: Vani haluaa tulla kuuluisaksi laulajaksi, jolla on kaunis sari ja paljon rannerenkaita. Äiti levittää öljyä Vanin hiuksiin, jotta niistä tulee kauniin kiiltävät. 

Nämä KAIKKI voisivat yhtä hyvin olla meidän lastemme kertomaa, ja se on minusta aika ihmeellistä. Vaikka Galina asuu Venäjällä ja Vani Intiassa, heidän arkensa voi olla tosi samanlaista kuin meidän lastemme arki. Toki erojakin on:

Japani: Yuki ja hänen kaverinsa kumartavat opettajalleen. Kotona Yuki vaihtaa ulkokengät sisätoissuihin. Hän rakastaa sushia (mutta sitten taas niin rakastaa meidänkin kuopus, ja päiväkodissa on tossut).
Kenia: Lukas ja hänen kaverinsa kävelevät kouluun (niin täälläkin). "Keniassa on paljon upeita eläimiä", hän kertoo. (Niin täälläkin, vaikka ihan erilaisia.) "Vettä ei saa tuhlata", Lukas sanoo. (Sama juttu.) Lukas nukkuu moskiittoverkon alla. (Niin meidänkin tekisi mieli, kesällä mökillä!)

Kirja muistuttaa laulusta "Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan, jos vain hiukkasen onnistaa, niin uuden ystävän saan. Kun sanon päivää, hän sanoo… ", Jambo, kuten kirjassa sanotaan Kenian kohdalla. Kirjan idea on nimittäin tämä: "Tapasin pojan, jonka nimi oli Lukas. Jambo!" Sitten kerrotaan vähän Lukaksen elämästä Keniassa, ja lopuksi todetaan että "Lukaskin olisi mainio ystävä".

Kirjan takakannessa on aukilevitettävä, neljän sivun kokoinen maapallo, jossa kaikki kirjan lapset ympäröivät maapalloa, sekä teksti: Ystävyys. Yhdessä olemme maailma!

Niin. se. on. Ystävyys ei katso ihoa, ei aina edes kieltä, ei arjen tapoja, ei asuinpaikkaa, ei mitään. Vain sydämellä ja hymyllä on merkitystä.

Kauniita kohtaamisia kaikille!

Catherine ja Laurence Anholt: Ystävät ympäri maailman (orig. One World Together)
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2014
Suomennos: Raija Rintamäki
Mistä: Kiitokset kustantajalle!

Metsän outo vieras peilaa suhtautumista muualta tulleisiin

Ulla Lehtonen: Metsän outo vieras

Kuvitus: Sari Airola

Kustannus: Lasten Keskus 2014

Lyhyesti: Miten suhtaudumme muualta tulleeseen, oudon näköiseen tulokkaaseen? Ennakkoluuloisesti ja pelolla vai avoimesti? Metsään sijoittuva runomuotoinen kertomus eläimistä ja uuden vieraan kotiutumisesta heidän joukkoonsa. 

Vieras vaarallinen on, hän meitä uhkaa, siroltekaa poluillenne tuhkaa, ettei eläin jälkiänne haista eikä metsämansikoita maista! 

Paras on virittää nyt ansa! Sitä vaatii koppakuoriaisten kansa. Kaivettiin jo suohon syvä kolo, siihen pudotkoon, on loppu nolo!

Metsään on tullut uusi eläin, outo muukalainen, josta kukaan ei tiedä mitään. Ennakkoluulot ja huhut nousevat ja pelätään pahinta, kunnes viisas pöllö päättää muiden puolesta: kutsutaan tulija kuultavaksi, tutustutaan ja kuunnellaan, varmaan uusi tulokas on peloissaan. Ja totta, metsän vieraat äänet ja eläimet ovat pelottaneet tulijaa, peloissaan se on piiloutunut sammalmättääseen kuusen alle, ja sieltä arkana tuijottelee muita. Eihän se olekaan pelottava, huomaavat kaikki, kun siihen tutustuu, vaan on tullut metsään ruokaa ja suojaa etsimään. Pitäisikö se nyt karkottaa? Ei tietenkään, ruokaa riittää kaikille! Tulokas paljastuu Saara-siiliksi, joka asettuu vauvansa kanssa tyytyväisenä uuteen kotiin, ystäväksi kaikille.

Ulla Lehtosen nerokkaassa kirjassa on kaksi voimakasta teemaa: luonto ja eläimet – tarina sijoittuu metsään ja tarkastelee sadun ja runon avulla eläimiä ja niiden suhtautumista uuteen tulokkaaseen, ja etenkin siiliä: siilistä on tarinan jälkeen vielä erikseen kiinnostava tieto-osuus kirjan lopussa (mikä kiinnosti etenkin 4-vuotiasta kuuntelijaa).

Toinen vahva säie on suhtautuminen kaikkeen uuteen ja tuntemattomaan, niin eläinten mutta etenkin meidän ihmisten kesken. Miten suhtaudumme ihmisiin, jotka muuttavat yhteiskuntaamme muualta, ovat meille vieraita tapoineen, ulkonäköineen, kielineen? Uskommeko pahinta, pelkäämme ja laitamme huhut kiertämään, vai tutustummeko ensin, kiellämme itseämme takertumasta ennakkoluuloihin, joihin olisi niin helppo mennä mukaan, ja annamme toisen määrittää itse itsensä?

Koska teen tällä hetkellä töitä suomen kielen opettajana maahan muuttaneiden kotoutumiskoulutuksessa ja käsittelen, joskus taistelenkin, näiden ajatusten parissa melkein päivittäin vähintään itseni kohdalla, en voi kuin ällistellä, miten taitavasti ja hienovaraisesti Lehtonen pukee ajankohtaisen ja aran asian sadun ja runon muotoon, saaden ennakkoluulot ja pelon vaikuttamaan täysin luonnollisilta. Koska sitä ne ovat. Tärkeää on kuitenkin se, miten niihin suhtautuu. Tärkeää on huomata ennakkoluulot ja niiden aiheuttamat ajatustavat itsessään, sanoutua niistä irti ja antaa toiselle itse mahdollisuus kertoa, kuka on. Koska totuushan on, että kyllä tänne mahtuu, samoin kuin metsään mahtuu uusi siili poikasineen, mahtuu ihmisiä, uusia tapoja, kieliä, makuja, taitoja, ajatuksia ja mielipiteitä.

Sari Airola on eräs lempikuvittajistani, jonka kuvittamien otusten herkän ilmeikkäät kasvot ovat aina yhtä valloittavia ja joiden jättimäiset silmät puhuttelevat. Tässäkin ne peittelemättä paljastavat epäluulon, pelon ja torjunnan, aristelun ja valtasuhteet, ja lopuksi hyväksymisen.  Värejä Airola ei kaihda tälläkään kertaa, hän yhdistää eri elementtejä ja tyylejä ja luo eläväisen, perinteisestä poikkeavan metsämiljöön tarinalle.

Runous on haastava muoto (lapsille), ainakin meillä, missä lapset usein runomitan paljastuessa puuskahtavat, että ”ei runoja”. En tiedä miksi. Esikoisen pään olen saanut käännettyä: aloitimme ja hullaannuimme ensin takuuvarmoihin Kirsi Kunnaksen runoihin, laajensimme herkkään Kaija Pakkaseen, ja viime aikoina pidimme Annika Sandelinista ja rakastuimme Johanna Kettunen-Huangin hervottomiin runoihin. Tässä kirjassa kieli on kiva, mutta aluksi se tuntui jäävän nerokkaan idean ja hienon kuvituksen rinnalla hieman varjoon. Toisella lukukerralla osasin jo nauttia Lehtosen kielen laulavasta poljennosta ja riimittelystä, ja kokonaisuus tuntui juuri sellaiselta kuin se olla pitikin. 

Kokonaisuutena kirja on siis ihana, ja hei, hyvä idea opettajille alakouluun pohdittavaksi ja kirja-analyysiin lähteeksi (jos niitä tehdään alakoulussa?), koska teema – uuteen reagoiminen ja ulkopuolisuus ylipäänsä - on tosi tärkeä!

Arvio kirjasta on ilmestynyt myös Sinisellä keskitiellä.

Ulla Lehtonen: Metsän outo vieras

Kuvitus: Sari Airola

Kustannus: Lasten Keskus 2014

Mistä: Arvostelukappale

Tähtiä 3,5 / 5

Muutama koulun aloituksen ja monikulttuurisuuden yhdistävä kirja

Maire Soiluva: Viivi tykkää koulusta

Kuvitus: Jutta Varjus ja lapset

Kustannus: Adoptioperheet ry 2009

Leena Virtanen: Xing ja sukulaiset

Kuvitus: Salla Savolainen

Kustannus: Tammi 2010 (2. painos)

Koulun alku voi herättää lapsessa kaikenlaisia ajatuksia ja mietteitä. Se voi nostaa pintaan kysymyksiä omasta taustasta tai menneisyydestä. Koulussa huomaa, että toiset oppivat nopeammin ja toiset hitaammin kuin toiset, ja että kaikki ovat taitavia eri asioissa. Kaikilla on erilainen perhe ja erilaisia mielipiteitä.

Näin voisi tiivistää kahden erilaisen kirjan yhtäläisyyksiä. Molemmissa kirjoissa, Xing ja sukulaiset sekä Viivi tykkää koulusta, päähenkilö aloittaa ekaluokan, ja hän on myös adoptoitu (Kiinasta). 

Kirjoja ei ole kuitenkaan missään nimessä suunnattu vain adoptoiduille, vaan ne sopivat kaikille. Etenkin Viivi tykkää koulusta käsittelee kaikenlaista erilaisuutta makumieltymyksistä lähtien. Monipuolisessa kirjassa mietitään myös mm. koulun arkea kokonaisuudessaan, opetellaan olemaan toisten kanssa, pohditaan hyvän naurun ja vahingonilon eroa, lasten erilaisia taitoja ja tutustutaan uusiin ruokalajeihin. Luokkaan mahtuu monenlaisia oppilaita ja taustoja.

Siinä missä Viivi tykkää koulusta –kirjassa kohdataan aiheita ja kysymyksiä etenkin ryhmänä ja koululuokan näkökulmasta, liikutaan Xingissä ja sukulaisissa pienen tytön pään sisällä: siitä, miten adoptoidun elämässä sekoittuvat lähtökulttuuri ja suomalaisuus, suomalaiset ja biologiset sukulaiset tai miltä tuntuu epävarmuus omasta taustasta. Sitäkin mietitään, miksi toisilla on erilaisia vauvakuvia kuin toisilla, ja miten Kiinassa käydään koulua.

Molemmissa kirjoissa on runsaasti kuvitusta. Xing-kirjan on kuvittanut Salla Savolainen, Viivin Jutta Varjus ja lapset. Molemmissa kuvituksessa erilaiset taustat nousevat voimakkaasti esille. Hyvä niin. Mitä enemmän lastenkirjojen kuvituksessa pääsevät esille erilaiset ihmiset, sitä itsestäänselvempää meille on kohdata erilaisuutta ympärillämmekin.

   

Joku on sanonut, että nykypäivän lapset pääsevät kohtaamaan niin paljon erilaisuutta koulussa ja päiväkodissa, että he ovat itse asiassa paljon taitavampia monikulttuurisia osaajia kuin me vanhemmat (pätee ainakin meidän kotinurkillamme). Monikultturinen tai interkulttuurinen osaaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei lokeroi tai stereotypioi ihmisiä minkään ulkoisen perusteella, vaan tietää, että olemme yhtä aikaa erilaisia ja samanlaisia. Ja toisaalta on tietoinen oman taustan aiheuttamista ajatusmalleista tai ennakkoluuloista, joita väistämättä omaksuu.

Interkulttuurisia taitoja hiovat tehokkaasti myös molemmat kirjat. Viivi tykkää koulusta alleviivaa suvaitsevaisuutta jopa siinä määrin, että mietin monesti lukiessani sen olevan tarkoitettu ainakin yhtä lailla aikuisille ja opettajille työkaluksi asioiden pohtimiseen ja käsittelyyn luokassa. Suosittelen jos mietit näitä asioita ja kaipaat käsittelyyn tukea!

  

Summa summarum, hyviä ja kiinnostavia kirjoja, ennen kaikkea monitasoisuutensa vuoksi ja (monikulttuurista) hyväksyntää edistävinä. Etenkin opettajien ja kasvattajien kannattaa tutustua!

Tuula Kallioniemi: Karoliina ja nokkela Neema

Tuula Kallioniemi: Karoliina ja nokkela Neema 

 Kuvitus: Marika Maijala

Kustannus: Otava 2013

92 s.

Karoliina ja nokkela Neema kertoo ekaluokkalaisesta Karoliinasta ja tämän luokkakavereista, ja on pidetyn ja suositun sarjan jo seitsemäs osa. Minulle tämä uusin on kuitenkin ensimmäinen osa minkä luen, mutta hirveän hyvin tarinaan pääsi siitä huolimatta kiinni. 

- Hi, jina langu ni Neema! Musta tyttö seisoo luokan ovella ja hymyilee ujosti. Eka B katsoo tyttöä silmät soikeina. Kerrankin kaikki ovat hiiren hiljaa. Opettaja Juho Marjanen sanoo. - Huomenta kaikki. Tässä on uusi luokkatoverinne Neema. Hän... - On afrikkalainen! Eikö hän osaa suomea? Karoliina huudahtaa. - Minä osaan kyllä englantia. Ai lav juu! - Mistä hänet on adoptoitu? Lin kysyy unohtaen viitata. - Oliko siinä maassa sota, mistä Leema lähti pakoon? Paskeri utelee. 

Neema on tansanialainen, Suomessa jo vuosia asunut tyttö, reipas ja hauska, johon kaikki luokkakaverit nopeasti ihastuvat ja jonka ystäviksi kaikki haluavat. Neema ei kuitenkaan välitä valita ketään yhtä "bestistä", vaan haluaa olla kaikkien kaveri, sillä yhdessä on paljon hauskempaa. Karoliinalla on sen sijaan hankalaa. Entinen paras kaveri Lin yrittää omia Neeman itselleen eikä tunnu välittävän Karoliinasta enää yhtään. Karoliinakin haluaisi Neeman bestikseksi, mutta välillä tuntuukin, että on ihan yksin!

Karoliina ja nokkela Neema on osuva kuvaus ekaluokkalaisten elämästä ja erityisen ilahduttava sekä monikulttuurisuusteemansa että tyttöjen ystävyyskuvioidensa ansiosta! Meilläkin on kotonakin 7-vuotias tyttö, ja leikkimiskuviot ja paras kaveri mietityttävät tosiaan pikku päätä usein! Kuka on kenen paras kaveri ja leikittäiskö huomenna vaan kahdestaan? Neema on kuitenkin mainio hahmo, sillä hän haluaa olla kaikkien kaveri, ja yhdistää jopa luokan tytöt ja pojatkin leikkimään yhdessä.

Ja sitten kulttuurinen moninaisuus. Kiswahilin kielellä alkava kirja tekee kyllä vaikutuksen! Kallioniemi onnistuu jo ensimmäiselle sivulle (kts. lainaus) lataamaan syvältä kulttuuristamme juontuvat ennakko-oletukset, joilla erinäköistä lasta katsomme. Adoptoitu vai sotaa paennut, ainakin suomea taitamaton, ja afrikkalaisena toki hyvin tuttu leijonien ja kirahvien kanssa? Neema ei kuitenkaan osu ennakkokäsityksiin, vaan on ihan tavallinen tansanialaistyttönen, jonka suomikin soljuu jo sujuvasti. Afrikkalaisuusteema ohitetaan kirjassa melko nopeasti, lapset tottuvat erilaisuuteen omaan nopeaan tapansa, ja jopa ihailevat Neemaa tämän vuoksi. Sen sijaan Kiinasta adoptoitu Lin kohtaa sanomista erilaisuudestaan:

- Hae itse, senkin kiinalainen, Karoliinalta lipsahtaa. Hän ei tajua itsekään, mistä moinen lause tuli hänen mieleensä. Eihän Lin ole kiinalainen vaan suomalainen. Tai no, hänet on toki adoptoitu Kiinasta, mutta entä sitten. Mitä tarkoittaa "senkin kiinalainen"? Onko kiinalainen muka jotenkin huonompi kuin suomalainen? Ja jos on, niin miksi ihmeessä?

Tässä on yksi monista kohdista kirjassa, johon voi lukiessa pysähtyä miettimään ajatuksia erilaisuudesta ääneen, etenkin jos aikuinen lukee kirjaa lapselle. Aivan herkullinen tilaisuus tulla tietoiseksi omista ennakkoluuloista, jotka piilevät jossain syvällä usein tiedostamattomina mutta ohjaavat toimintaamme etenkin yllättävissä tilanteissa.

Marika Maijalan kuvittamat hahmot mainioine ilmeineen sopivat hauskasti kirjan henkeen ja tekevät lukemisesta entistä mukavampaa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli kiva tuttavuus, helposti luettava ja monella tavalla ja tasolla kiinnostava. Se sopii hyvin myös vasta lukemaan oppineille. Koulu- ja kaverimaailman autenttisuus (ainakin aikuisen silmistä katsottuna) vetosivat meillä kohta ekaluokkansa aloittavaan. Sopii hyvin myös luokassa luettavaksi ja monin tavoin työstettäväksi, ja itse lukisin ehdottomasti pojallekin. Pientä romanssia ja rakastumistakin kirjan sivuilla leijailee...

Tähtiä 4 / 5
... ja lapselta täydet 5!

Mary Hoffman: Meidän ja muiden perheet

Mary Hoffman: Meidän ja muiden perheet
Kuvitus: Ros Asquith
Suomennos: Maisa Savolainen
Kustannus: Lasten Keskus 2010

Monet lapset asuvat yhdessä äitinsä ja isänsä kanssa, mutta monet asuvat vain isänsä kanssa
tai vain äitinsä kanssa.
Jotkut asuvat isoäitinsä ja isoisänsä kanssa.
Joillakin lapsilla on kaksi äitiä ja kaksi isää.
Ja jotkut on adoptoitu tai otettu kasvattilapsiksi. 

Perheiden moninaisuuden toteamiseen lasten kanssa on olemassa useampikin hyvä kirja, joista yksi, selkeä ja kattava teos on Meidän ja muiden perheet. Myös kuvitus on hauska ja täynnä runsaita yksityiskohtia ja onnistuu hyvin pukemaan kuviksi erilaisuuden kirjon, joka ympärillämme (toivottavasti) vilisee.


Perhemalleissa vilahtavat suuret ja pienet perheet, adoptioperheet, yhden vanhemman perheet, isovanhempien luona asuvat lapset, kahden äidin tai isän perheet, suuret suvut ja pienenpienet suvut.

Erilaisten perhesuhteiden lisäksi kirja tuo liki myös elämisen muunlaisen kirjon. Kuten työn, koulun, ruokailun, pukeutumisen, juhlat, harrastukset, lemmikit, onpa mukana liikkuminen ja tunteiden näyttäminenkin. Joissakin perheissä näytetään tunteet avoimesti ja meluisasti, toiset ovat ujompia, tai haluavat pitää tunteet yksityisinä. Jotkut lapset saavat aina uusia vaatteita, toisilla on aina käytettyjä vaatteita. Jotkut viihtyvät juhlatamineissa, toiset farkuissa, toiset taas pukeutuvat miten lystäävät.

Vaikka kaikkia teemoja on käsitelty vain pienellä pintaraapaisulla ja aukeaman verran, riittää se avaamaan silmiä erilaisuudelle ympärillä. Kirjassa ei keskitytä pohtimaan miksi asiat ovat kuten ovat, vaan toteaminen asioiden tilasta riittää. Lapsi voi aikuisen kanssa yhdessä sitten pohtia, miksi toisissa perheissä ostetaan ruoka valmiina ja miksi toisissa kokataan innolla itse. Tai miksi toisissa perheissä kaikilla on töitä, miksi joskus vain toinen vanhempi käy töissä (kts. kuva alla kiireisestä äidistä), ja miksi toiset eivät saa ollenkaan töitä. Myös erilaisia koulunkäyntitapoja katsastetaan.

Kuvitus jättää hienosti liikkumavaraa niin, että keskustelu voi pysytellä joko kotimaassa ja lähiympyröissä, jokapäiväisessä arjessa, tai laajentua erilaisten kulttuurien ja tapojen kirjoja pohtivaksi. Mikä sitten milloinkin on kussakin perheessä tapetilla ja ajankohtaista. Tai miksei kirja samalla tarjoaisi virikkeitä perheen tapojen muuttamiseenkin. Esimerkiksi töitä käsittelevällä aukeamalla (alla) tummaihoisessa perheessä lapsetkin touhuvat mukana kotitöissä.

Kuvitus on toteutettu niin tasapuolisesti, ettei montaakaan maailmankolkkaa ole jätetty kuvituksen kautta käsittelemättä. Erilaisuutta ei alleviivata, se vain on.

Kulttuuritapojen eroista poikii hauskoja kohtauksia, kuten islaminuskoisen perheen dialogi joulukuusen ympärillä. Tunnelma on riemukas, joulukuusi kaunis ja ilmapallotkin puhallettu, mutta äiti ihmettelee hyväntahtoisesti, että mitäs tässä nyt juhlitaankaan, johon isä, että "kaikkea!".

Niinpä niin: on suuria, pieniä, onnellisia, murheellisia, rikkaita, köyhiä, äänekkäitä, hiljaisia, vihaisia, hyväntuulisia, huolten painamia tai huolettomia perheita. Useimmat perheet ovat silloin tällöin kaikkea tätä. Millainen sinun perheesi on tänään?

Tähtiä 3,5 / 5

Meidän ja muiden perheet on arvioitu myös Kirkko ja kaupunki -lehdessä.

Meille on eksynyt myös mainio Tavalliset perheet -korttipeli, jota pelataan Hullunkuristen perheiden idealla, mutta jonka kortit ovat virkistävän uudenlaiset. Perheinä ovat perinteisen perhemallin sijasta mitä moninaisemmat perheet, sijaisperheestä sateenkaariperheeseen ja lapsettomasta perheestä pitkäaikaissairaan lapsen perheeseen, ja kaikkea siltä väliltä. Kortit ovat lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin lisäämiseen keskittyneen Emma & Elias -avustusohjelman lanseeraamat, ja ohjelmasta voinee kysellä lisätietoa myös korttipelistä, mikäli kiinnostus heräsi.

Toinen hyvä ja ajatuksia avartava tietopaketti minkä löysin erilaisiin perhemalleihin ja asiasta puhumiseen liittyen on Sateenkaariperheiden tuottama tieto-opas Sateenkaariperheet päivähoidon ja koulun asiakkaina. Aikuisille suunnatussa oppaassa oli mm. vinkkejä siihen, miten puhua erilaisista perheistä päivähoidossa ja koulussa. Oppassa on esitelty myös muiden lasten ajatuksia sateenkaariperheistä. Kahden isän omaavasta lapsesta toinen lapsi voi ajatella vaikkapa näin: "Kun Antilla on kaksi isää ja yksi äiti, Antti saa varmasti hirmuisen paljon joululahjoja." Usein siis hieman eri tavoin kuin vanhemmat pelkäävät tai ajattelevat!

Oppaassa annetaan myös vinkkejä usein kovin perinteisten kirjankuvitusten lukemiseen. Jos kirjassa on vaikkapa kuva, jossa isä ja äiti leipovat pipareita kahden lapsen kanssa, voi kuvaa sanoittaa seuraavasti: "Kuvassa on äiti ja isä leipomassa pipareita kahden lapsen kanssa, mutta yhtä hyvin siinä voisi olla kaksi isää ja lapsi leipomassa pipareita." Etenkin lapselle, jonka perhe poikkeaa valtavirrasta tämä on tärkeää.

For you are a Kenyan child

Kelly Cunnane: For you are a  Kenyan child
Art by Ana Juan
Published by Simon and Chuster 2006

”Una taka cheza?” Do you want to play? he asks. ”Kabisa!” Of course! You shout, and run without thinking of anything else in the world you have to do but kick the ball with your friend.

For an english review, please down further down.

On aina kiinnostavaa tutustua muiden maiden lastenkirjoihin ja katsoa, millaisin silmin niissä katsotaan maaailmaa ympärillämme ja millainen on lasten rooli ja asema kirjoissa. Kelly Cunnanen kirjoittama ja Ana Juanin kuvittama For you are a Kenyan child kuvaa pienen pojan yhtä päivää kenialaisessa kylässä. Hän saa tehtäväkseen huolehtia isoisän lehmistä, mutta mielenkiinto ajelehtii pian kiinnostavimpiin asioihin. Lukija kohtaa pojan kautta afrikkalaisen kylän tavallisia tapahtumia: poika pelaa räteistä tehtyä jalkapalloa kaverinsa kanssa, napsii taivaalta herkullisia hyönteisiä suuhunsa, nautiskelee isoäidin hiilellä makeuttamaa maitoa, jahtaa apinoita ja pitelee kyläpäällikön sauvaa. 

Illalla poika muistaa kauhistuneena tehtävänsä ja kiiruhtaa takaisin lehmien luo, mutta niitä ei näy enää missään! Onneksi isoisä on lempeä ja viisas, hän on tullut huolehtimaan lehmistä, eikä ole lapsenlapselleen vihainen. 

Take the cows home with Grandfather. Do not stray, for you are a kenyan child and have been everywhere and seen everything in this african village today.

Yöllä koko kylä nukkuu, mutta jos kuuntelet tarkasti, saatat kuulla apinaäidin kertovan pienokaiselleen tarinaa apinaa jahtaavasta pojasta. 

Kirja on mielenkiintoinen, pienimuotoinen kuvaus kenialaisesta kyläelämästä ja kohtaamisista ihmisten välillä. Autenttisuus ja taiteilijan vapaus ovat löytäneet jonkinlaisen keskitien, sillä rehevissä kuvissa ja tarinan yksityiskohdissa on paljon tunnistettavaa: peltiastiat, vaatetus, paljaat jalat. Myös pyöreitä, mudasta, tuhkasta ja lehmän lannasta tehtyjä majoja, manyattoja, näkyy vielä etenkin maasai-heimon asumuksina. Tosin perinteet muuttuvat Keniassakin, ja lisäksi paikalliset terveysviranomaiset ovat tosielämässä ottaneet majat hampaisiinsa, sillä tiiviit, vettä erinomaisesti pitävät manyatat ovat myös oivallinen leviämispaikka tuberkuloosille ja malariasääskille! Siksi viranomaiset yrittävätkin nyt saada ihmisiä korottomaan majojen kattoja ja tekemään ikkunoita, jotta ilmanvaihto saataisiin paremmaksi.

Kirjan teksti on melko lyhyttä, runollista ja soljuvaa. Sitä elävöittävät swahilinkieliset repliikit, mitkä ovat onnistunut lisä tekstiin, etenkin kun kirjan alussa löytyy sekä ääntämisohjeet että käännökset. Swahilihan on englannin ohella Kenian toinen virallinen, yhteinen kieli. 

Ana Juanin* värikylläinen ja täyteläinen taide luo ison osan kirjan ainutlaatuisuudesta. Hahmot ovat suurisilmäisiä ja ilmeikkäitä, värit intensiivisen lämpimiä, auringonlaskun sävyisiä, ja karkottavat marraskuisen harmauden hetkessä! Kirja viekin lukijansa aivan erilaiseen maailmaan pelkästään kannen aukaisemalla. Erilaisuus tekee kirjan lukemisesta elämyksen ja muistuttaa toisenlaisen todellisuuden olemassaolosta. Lisäksi hehkuvat värit tekevät lämpimän olon! Juuri nyt hyvin monessa paikassa paistaa aurinko... (ja Suomessakin, vaikka pilvien takana, niin siellä se kuitenkin on!)

Tähtiä: 4 / 5

* Madridissa asuva Ana Juan on järjestänyt useita taidenäyttelyitä ympäri maailmaa, kuvittanut monia kirjoja, ollut kuvittajana aikakaus- ja sanomalehdissä sekä voittanut kirjallaan The Night Eater Ezra Jack Keats New Illustrator Awardin. 

I’m always interested in reading children’s books around the world, observing how they illustrate the world around us, how they describe the lifes of the children. For you are a Kenyan child is written by Kelly Cunnane and illustrated by Ana Juan, who has published her illustrations in many magazines and newspapers and illustrated several children's books. The book describes an ordinary day of a Kenyan child living in the countryside, supposed to take care of grandfather’s cows but instead enjying his day to the fullest around the village, playing football with a rag ball, eating tasty bugs from the sky, drinking grandmothers sleeping milk sweetend with crushed charcoal, chaising monkeys, having chapatis and holding village chief’s stick.

The book is an exciting and interesting description of the kenyan rural life with it’s curiosities, combining authenticity and artist's freedom rather successfully. The text is poetic and simple. Art in the book is just fabulous, intensively warm and colourful, offering the reader a welcome glimpse of a very different world and at the same time a welcome escape from the finnish november. The colours shine like the setting sun. A few kiswahili words and sentences give an authentic feel to the book, and there are pronouncing instructions in the beginning of the book. 

I like the book, the way it takes you into another world in the moment you open the cover. I can imagine small readers enjoying the book, the art and the story of boy's games during the day.

Me kaikki synnymme vapaina

Me kaikki synnymme vapaina. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus lapsille. (We Are All Born Free)
Suomennos: Maisa Savolainen
Kustannus: Lasten Keskus 2008
Yhteistyössä Amnesty Internationalin kanssa
Kuvittajat: katso alla

Kuvittajat: John Burningham, Niki Daly, Korky Paul, Jane Ray, Marie-Louise Fitzpatrick, Jan Spivey Gilchrist, Ole Konnecke, Piet Grobler, Fernando Vilela, Polly Dunbar, Bob Graham, Alan Lee, Hong Sum Dam, Frané Lessac, Sybille Hein, Marie-Louise Gay, Jessica Souhami, Debi Gliori, Satoshi Kitamura, Gusti, Catherine ja Laurence Anholt, Jackie Morris, Brita Granström, Gilles Rapaport, Nicholas Allan, Axel Scheffler, Chris Riddell, Marcia Williams

29 maailmankuulua kuvittajaa, taiteilijaa, lastenkirjakuvittajaa ja kirjailijaa Aasiasta, Afrikasta, Euroopasta, Australiasta ja Etelä-Amerikasta. YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus vuodelta 1948. Maailman käännetyin asiakirja, joka on käännetty yli 360 kielelle. Kirjoitettu lapsille yhteisyössä Amnesty Internationalin kanssa. Humoristisia, syviä, pysäyttäviä kuvia, taideteoksia. Painavia sanoja. Pohdituttavia kokonaisuuksia.

Timo Parvela on kirjoittanut kirjaan loistavat alkusanat, jotka alkavat näin:
"Minä toivoisin, ettei tätä kirjaa olisi olemassa. Että ketään ei tarvitsisi muistuttaa siitä, että jokaisella lapsella on oikeus omaan nimeen. Kaikilla ihmisillähän nimi on. Ja kaikki lapset saavat käydä koulua ja aikuiset suojelevat heitä. Eikö niin?
Ei."

Tuohon ei:hin sisältyy kaikki. Se todellisuus, missä lukemattomat lapset elävät. Maailmassa, myös Suomessa, tässä. Ongelmien suuruus on suhteellista, mutta vaikka ongelmat näyttäisivät ulkoisesti pienemmiltä täällä kuin jossain muualla, se ei vähennä niiden aiheuttamaa tuskaa jokaisen lapsen kohdalla, joka niitä joutuu kohtaamaan.

Tälle kirjalle on niin paljon tarvetta. Siitä puhuminen ei ole turhaa, täällä eikä siellä.

Opettajalle tämä on ihan pakollinen. Loistava työväline monenlaiseen pohdintaan.

Itse olen ollut vapaaehtoisena katulasten parissa Intiassa ja elänyt arkea Afrikassa. Kokemuksista on saanut uskoa, toivoa ja suunnattomasti iloa. Lapset ovat antaneet minulle. Nimenomaan niin päin. Välillä tuntee itsellään olevan niin vähän vaikutusvaltaa mihinkään. Mutta ei se olekaan niin. Iloa voi antaa jokainen, huomata maailman ympärillään. Saman voi tehdä missä vain, kauppamatkalla tai bussissa. Tärkeää on puuttua aina, kun huomaa jotain väärää. Aikuisilla on valtaa vaikuttaa lasten asioihin.

Meillä kaikilla on oikeus levätä työstämme ja rentoutua. 

Kuvittaja Jackie Morris.

Meillä on oikeus omiin mielipiteisiin. Saamme ajatella mitä haluamme ja sanoa mitä ajattelemme. Meillä on oikeus jakaa ajatuksemme muiden kanssa. 

Kuvittaja Debi Gliori.

Ehkä pysäyttävin kuva minusta on tämä. Nuken ylöspäin sojottavat kädet kuin lapsen avuttomuus ja luottamus. Hymy. Veritahrat ja polttojäljet kertovat oman tarinansa.

Kukaan ei saa vahingoittaa meitä tai kiduttaa meitä.

Kuvittaja Jane Ray.

Kukaan ei saa pitää meitä orjina. Me emme saa pitää ketään orjina. 

Kuvittaja Korky Paul.

Meillä kaikilla on oikeus kotiin ja riittävään toimeentuloon sekä hoitoon, jos sairastumme. Musiikki, taide ja urheilu on tarkoitettu jokaisen iloksi. 

Kuvittaja Catherine ja Laurence Anholt.

Kukaan ei saa vangita meitä ilman syytä, pitää meitä vankilassa tai ajaa meitä pois maastamme. 

Kuvittaja Piet Grobler.

Kaikilla on oikeus elämään ja vapauteen ja turvallisuuteen. 

Kuvittaja Niki Daly.

Kim Fupz Aakeson: Tyttö ja ihmeelliset korvat

Kim Fupz Aakeson: Tyttö ja ihmeelliset korvat

Kuvitus: Salla Savolainen

Suomennos: Outi Menna

Kustantaja: Tammi 2012

Maailman hulluimman näköinen tyttörassu omistaa ihmeelliset korvat, niin suuret, ettei hän voi missään välttyä joutumasta tuijotuksen kohteeksi. Mihin tahansa hän meneekin, ihmiset toljottavat ja supattavat.

He kuiskivat: ”Oletteko nähneet missään tuollaisia hörökorvia?”

Tai: ”Noista saisi mainiot patalaput.”

Ei totisesti ollut herkkua olla maailman hulluimman näköinen tyttö.

Mikään ei auta, eivät korkkiruuvikampaukset eivätkä kylmäpermanentit, eivät käynnit trendikkäissä vaatekaupoissa eivätkä puhvihihaiset paitapuserot. Koska tyttö kuulee suurilla korvillaan kaikki supatukset, hän tulee kovin surulliseksi ja jää lopulta nököttämään yksin kotiin. Ja silloinhan kaikki vasta kurjaa onkin. Vaikka katsookin päivät pitkät televisiota ja syö paljon pizzaa.

Ja kaikki muuttuu vielä hullummaksi, kun tyttö eräänä aamuna herää ja korvat ovat muuttuneet täplikkäiksi. Täplät eivät irtoa edes talousspriillä eivätkä tärpätillä, turpoavat vain ja tulevat kipeiksi. Seuraavana aamuna korvat ovat jo valtavat, väriltään oranssin keltaisen vihreät, kuviolliset ja kukertavat.

Silloin tyttö oivaltaa. Hän heiluttaa korviaan. Ja kyllä! Eihän hän olekaan ruma, vaan perhonen! Hän lennähtää taivaalle, ja kaikki tavalliset ihmiset kuiskivat haltioissaan, miten hän on maailman kaunein perhonen.

Kaunis tai ei, se oli perhosen itsensä mielestä yhdentekevää. Hän liihotti keveästi keltaisilla siivillään ja hänen värinsä hehkuivat auringonpaisteessa. Ylhäällä taivaalla hän tunsi itsensä melkein onnelliseksi.

Tyttö ja ihmeelliset korvat on Tanskan tunnetuimman lastenkirjailijan Kim Fupz Aakesonin ja värikkäistä ja elämäniloisista kuvituksista tunnetun Salla Savolaisen yhteistyötä. Yhteistyö toimii, kuvitusta ja tekstiä on sopivasti ja Savolainen luo tyttöön veikeää persoonallisuutta rastatukkineen. Muutoin tyttö jääkin hieman leijumaan, eikä lukijalle selviä sen paremmin hänen ikänsä kuin mitään muutakaan tytöstä, ei edes onko hänellä vanhempia. Ei muuta kuin isot korvat, jotka hallitsevat hänen jokaista tekoaan ja hetkeään.

Tytön leijumaan jättäminen mitä tulee ikään ja ympäristöön mahdollistanee sen, että hyvin monenlaiset ja monenikäiset (lapsi)lukijat pystynevät samaistumaan tyttöön. Toisaalta se tekee kirjan tunnelmasta paikoin melko raastavan. Tytöllä ei selvästikään ole yhtään ystävää, eikä hän saa lohtua mistään. Kuvaako se lapsen tai nuoren tuntoja silloin, kun on erilainen eikä ole yhtään ystävää?

Minua mietityttää myös kirjan viimeinen lause:

Ylhäällä taivaalla hän tunsi olonsa melkein onnelliseksi.

Melkein?

Savolaisen humoristinen kuvitus kuitenkin keventää tarinaa niin, ettei se tunnu liian surumieliseltä vaan saa optimistisia sävyjä. Sisäkanteen on kuvitettu tyttö istumaan yhdessä toisten perhosten kanssa. Tyttö taitaa lopulta löytää kaltaisensa, onneksi.

Kirja kurkottaa yli ikärajojen ja kuvakirjojen tavanomaisen ensisijaisen yleisön, jos nyt ylipäänsä haluaa nimetä kuvakirjoille ensisijaista yleisöä (nehän sopivat kaikille!). Tyttö kuvataan selkeästi nuoreksi – hän ostaa trendivaatteita, käy kampaajalla, diskossa, katsoo leffoja ja syö pizzaa. Toisaalta hän on pieni aikuisten silmissä, arka ja epävarma. Kirjaa kannattaisikin kokeille alakoulun isoimmille tai yläkoululaisille, miten se uppoaa sen ikäisiin. Ja totta kai kirja sopii myös kuvakirja-ikäisille. 

Kirjan teemana on erilaisuuden hyväksyminen, ja ennen kaikkea itsensä hyväksyminen. Se kumartaa kauniisti omalle erilaisuudelle ja muuttaa ruman kauniiksi, karsastetun tavoitelluksi ja ihailluksi. Siksi se antanee lohtua monelle itsensä epävarmaksi tuntevalle. Kaikkien sisällä asustaa kaunis perhonen, jonka pitää vain päästää lentoon.


Ps. Jos pidät Salla Savolaisen kuvituksista, kurkkaa myös aiemmin arvostelemani Hurraa Helsinki ja Vesta-Linnea mieli mustana. Aiemmin tekijäparilta on ilmestynyt teos Tyttö joka muisti kaiken (Tammi  2009).