perjantai 10. marraskuuta 2017

Suurenmoinen Rosabel: Kun elämä ei ole kovin suurenmoista

Malin Kivelä: Suurenmoinen Rosabel
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Liisa Ryömä
Kustannus: Teos & Förlaget 2017
Lyhyesti: Elämä ei ole aina helppoa, jos on poni sulavien hevosten keskellä, pieni ja liian pullea. Karkumatka piristää. Ja onneksi löytyy kaveri, hassu piikkinen otus. Kauniisti kuvitettu kuvakirja, jonka sanoma koskettaa monen ikäisiä aina oikeastaan (esi)teineihin asti. 



Rosabel repii kaiken, räiskii liejussa ja tulee niin likaiseksi että häntä tuskin enää erottaa nisäkkääksi. Hänen jalkansa ovat liian lyhyet radalle. Ponit eivät hypi korkeita esteitä. Kyllä hän sen tietää.
"Pullea ja painava! Sulava kuin kuollut meduusa", laulavat Iza Belle ja Sunday.
Tekijäkaksikko Linda Bondestamin ja Malin Kivelän kuvakirjat ovat hurmanneet minut useasti: Mainio herra Iloinen ja Pixonin pojat (esitelty blogissa) olivat molemmat hienoja, teemoiltaan massasta poikkeavia teoksia. Linda Bondestamin kuvitus on elävöittänyt monien muidenkin tunnettujen kirjailijoiden tekstejä, mm. Ulf Starkin, Annika Sandelinin ja Minna Lindebergin.

Uusimman kirjan, Suurenmoinen Rosabel, teemana on tyytymättömyys itseen ja omaan kehoon, kiusoittelu toisten puolelta, huonommuuden tunne, karkaaminen kotoa ja sen huomaaminen, että on sittenkin rakas juuri sellaisena kuin on! Ja ystävyys, joka löytyy yllättävästä paikasta ja näyttää oudolta. Ei ole oikein selvää, mikä otus se edes on, mutta ei sillä väliä jos on ystävä.

Tarina on tärkeä ja syvenee ensi lukemiskerran jälkeen hevos-ponitarinaa universaalimmaksi. Samalla kohdeyleisön ikähaitari laajenee. Jos kuvakirja sopii teini- tai esiteini-ikäisille, niin juuri tämä! Tuossa iässä moni on heppahullu, oma keho luo epävarmuutta, itseä vertaillaan muihin ja sosiaaliset suhteet voivat olla haastavia. Äitikin usein ärsyttää, myös tässä kirjassa – Rosabelia ärsyttää jopa hänen oma nimensä, joka ei tunnu sopivan hänelle lainkaan!



Testasin kirjaa kotona olevaan 11-vuotiaaseen esiteiniin. Näkeekö hän kuvakirjaan liitetyn usein vähän lapsellisen imagon ohi, löytääkö kirjasta mitään puhuttelevaa?

Arvio oli varovainen, mutta jotain tälläistä sain ongituksi esille: teema saattaisi kiinnostaa joitain samanikäisiä, etenkin niitä jotka ovat kiinnostuneita hevosista. Teeman ja tarinan välillä oli silti pieni ristiriita: vaikka kirja muuten sopisi, olisi tarinan pitänyt olla jännempi. (Juuri nyt uppoaa jännät jutut: Harry Potter, Magisterium, Olympoksen sankarit, Percy Jacksonit ym.)

8-vuotias poika, joka rakastaa Koiramäkeä, Me Leijonia ja eläin(tieto)kirjoja, piti kirjaa ihan ok:na. Ponin kiusaaminen hiljensi levottoman mielen. Kirja sopii siis hyvin myös tokaluokkalaiselle.

Pinkki kansi valikoi sukupuolen tietysti tehokkaasti. Ratsastus ja hevoset liitetään usein (outoa kyllä) juuri tyttöihin, vaikka poikia saattaa kiinnostaa hevoset yhtä lailla. Kirjasta olisikin voinut halutessa tehdä melko helposti sukupuolineutraalimman.

Bondestamin kuvitus on aina oivaltavaa ja huomiotaherättävää. Voimakkaat, kylläiset värit tulevat iholle ja rakentavat tarinaa ja hahmojen tunnelmia.

Huomion vie ensimmäiseksi hehkuva kansi: pinkkiä, keltaista ja harmaata. Tuntu on mukavan karhea. Sisällä kuvitus jatkuu sameampana ja tummempana, koska Rosabelin tunnelmat eivät ole tässä kirjassa auringonvalaisemia tai hattarankeveitä. Kollaasitekniikka tuo hyvää rouheutta, käsityömäisyyttä ja särmää – hevosten harjan pörheyden tai piikkisyyden miltei tuntee sormissaan.

Kieli on runollista, se pyytää lukijaa pohtimaan ja rakentamaan siltoja sanomatta jätetyn välille. Tekstiä ei ole paljon, vain oleellinen.

Korkealaatuista, modernia lastenkirjallisuutta kaikin puolin! Ja kannattaa tosiaan muistaa, että kuvakirjojen lukijat saattavat löytyä ensivaikutelmaa paljon laajemmasta ja ikähaitariltaan laveammasta joukosta – niin tässäkin!





Malin Kivelä: Suurenmoinen Rosabel
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Liisa Ryömä
Kustannus: Teos & Förlaget 2017
Mistä: Yllätys kustantajalta


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Nyt pelittää - älyttömän hyvä tietokirja!

Elina Lappalainen: Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään?
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustannus: Tammi 2017
Lyhyesti: Tarinallinen, selkeä ja monipuolinen tietokirja pelaamisesta, pelien tekemisestä ja suunnittelusta. Innostaa katsomaan pelejä uusin silmin ja kokeilemaan omien pelien luomista. Tieto-osuudet istuvat hyvin tarinaan.



– Karoliina auttaa teitä pelin suunnittelussa. Ari taas opastaa musiikin ja äänien tekemisessä. Jaakko kertoo grafiikasta ja pelihahmojen piirtämisestä, Sofian äiti esittelee. – Ja minä autan sitten pelin toteutuksessa eli ohjelmoinnissa.
– Tästä tulee mahtavaa! Oliver intoilee. 
Oliverilla ja Sofialla on koulussa työhöntutustumisjakso, ja he pääsevät tutustumaan Sofian äidin työpaikkaan, pelifirmaan, jossa Sofian äiti työskentelee koodaajana. Parin päivän aikana he pääsevät suunnittelemaan oman pelinsä, luomaan sen äänimaailmaan ja koodaamaan sen yksinkertaisilla merkeillä.

Pelin luomisen lisäksi lapset tutustuvat peliyrityksen eri työtehtäviin, pelin testaamiseen ja markkinointiin sekä pelaavat omaa peliään perheidensä kanssa. Myös rahan käyttöä peleissä, pelien koukuttavuutta ja koko perheen ruutuaikaa käsitellään.

Huh mikä tietopläjäys, monipuolinen ja hyödyllinen!

Kokonaisuus on todella onnistunut, eikä ole ihme, että Elina Lappalaisen ja Jussi Kaakisen kirjaa on laajalti kehuttu erilaisissa kirja-arvioissa. Se antaa uutta tietoa paitsi lapselle niin varmasti aikuisellekin, koska maailma pelien takana on usein vieras. Kuka keksii ideat, miten hahmot luodaan, entä musiikki ja muut äänet, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi? Ja sitten se koodaus, josta kaikkialla puhutaan.

Kirjan tärkeyttä lisää se, että pelaaminen on usein kestoaihe riitoihin aikuisten ja lasten välillä, joskus myös vanhempien keskinäisessä suhteessa. Vähemmän tai ei ollenkaan -pelaavaa kirja auttaa näkemään pelaamisen paremmassa valossa. Kirja ehdottaa myös uusia, sukupolvet ylittäviä pelaajakombinaatioita, joita ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.
Pelaaminen on viihdettä ja harrastus kuten kirjojen lukeminen tai tv-sarjojen katselu. Erilaiset ihmiset pitävät erilaisista peleistä. Joku pelaa kännykällä, toinen tietokoneella ja kolmas pelikonsolilla. Yksi tykkää rakentelupeleistä ja toinen rallipeleistä. Kaikenikäiset ihmiset pelaavat: lapset, äidit, isät, mummot ja vaarit. Isovanhempien kanssa voikin olla hauska pelata yhdessä!
Pelaamisessa (vanhempaa) saattaa hirvittää sen koukuttaminen. Kirjassa tätäkin avataan: esimerkkipelin logiikkaa avaamalla lukija saa tehdä itse oivalluksia, miten peliin tietoisesti luodaan koukkuja. Kun koukut tiedostaa ja tunnistaa, tämäkään asia ei tunnu niin oudolta.

Juonta on helppo seurata. Usein tietokirjoissa on vaikea yhdistää tarina tieto-osuuksiin, jotka keskeyttävät väkisinkin juonen. Tässä palapeli toimii ja on tasapainossa myös määrällisesti. Joukossa on myös muutamia omia tehtäviä: mieti omalle pelillesi sopivat hahmot. Kiinnitä huomiota lempipelisi musiikkiin ja äänimaailmaan. Testasimme tehtävien tekoa 8-vuotiaan kanssa keskeyttämällä välillä lukemisen, mikä toimi yllättävän hyvin: pelatessa voi tarkkailla kirjassa esiinnostettuja seikkoja. Miltä musiikki ja äänet kuulostivat? Näin kokemuksesta tulee kullekin erilainen.


Kaakisen kuvitus sopii tyyliltään hyvin kirjaan, ja sitä on sopivan paljon, jotta kirjaa jaksaa seurata melko pienikin alakoululainen.

Vaikea ja visuaalinen aihe vaatiikin paljon kuvitukselta. Sen avulla konkretisoituu abstrakti suunnittelutyö, tietokoneella kuvittaminen, peliteon vaiheet ja vaikkapa pelifirman viihtyisät tilat.

Myös hahmot, lapset ja työntekijät, ovat onnistuneita.


Kirjassa lukijalle tulee pelimaailman ohella tutuksi työpaikka yleisellä tasolla. Miltä työpaikoilla viihtyisimmillään ja aika usein näyttää: seinillä inspiroivia kuvia, ergonomiset työtilat, kahvihuone ja sohva, koirakin saattaa toimistossa olla. Töissä voi olla aika kivaa!

Ja jotta saa kivan työpaikan, kannattaa miettiä mistä itse pitää ja vahvistaa näitä taitoja. Tämä pedagoginen lisäys on ihan oma lisäykseni kirjalle, ja visioin mielessäni jo lukuisia uusia tietokirjoja, joissa kuvakirjan kautta esitellään eri ammatteja.

Kirjan muita (koko perhettä koskevia) pedagogisia, pohdittavia elementtejä on perheen tavat ruutuajan suhteen - voivatko vanhemmat uskottavasti rajoitttaa ruutuaikaa, jos itse istuvat tiiviisti iltaisin ruutujensa ääressä? Entä onko reilua kokonaan kieltää käyttämästä peleihin rahaa? Jos rahaa käyttää, mikä on hyvä summa? Näitäkin asioita käsitellään monipuolisesti – yksiselitteistä vastausta ei ole, vaan jokainen joutuu itse asiaa pohtimaan ja luomaan omalle perheelle sopivat tavat ja säännöt. 

Luimme kirjan 8-vuotiaan kanssa melkein yhdellä istumalla. Hänelle kirja sopi hyvin, mutta erittäin hyvin se sopii myös aavistuksen vanhemmalle.  

Kaikkinensa Nyt pelittää on ajankohtaisuutensa, merkittävyytensä, monipuolisuutensa ja onnistuneen toteutuksen ansiosta ihan mainio kirja. Ja hyvä ehdokas Finlandiapalkintoehdokkaaksi.
(MUOKS. Lasten sarjan ehdokkaat julkistetaan keskiviikkona 8.11. klo 10.)



Joskus pelaaminen riistäytyy käsistä. 


Musiikkia ja ääniä voi tehdä peleihin monenlaisilla esineillä, muillakin kuin soittimilla.
  
Kolmiuloitteiset kuvat luodaan aluksi verkoksi, joka väritetään ja täytetään pikseleillä. 

Kirjaan voi tutustua Elina Lappalaisen kanssa Youtubessa.

Hyvä katsaus tietokoneaiheisiin lastenkirjoihin löytyy Lastenkulttuurin vinkkari -blogista.


Elina Lappalainen: Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään?
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustannus: Tammi 2017
Mistä: Arvostelukappale

lauantai 4. marraskuuta 2017

Räppikukko Riekuussa on ainutlaatuinen idea, räppi!

Markku Hattula: Räppikukko Riekuu maailmalla
Kuvitus: Suvi Kari
Kustannus: Tekstitalli 2017
72 s.
Lyhyesti: Jos räppi innostaa, niin tämä on teille! Hauska mutta myös filosofinen romaani, jota maustavat monet kekseliäät räpit. Syvempi sanoma on ystävyyden, vapauden ja unelmien tavoittelun tärkeydessä.



Kun kirjailija Markku Hattula tarjosi kirjaansa Räppikukko riekuu maailmalla blogiini, kiinnostuin oitis. Noin mahtavalla nimellä varustettuun kirjaan ei voi olla tutustumatta, kun kotona asuu 8-vuotias räppäri. Aiemmin vastaan ei ole tullut yhtään lastenkirjaa, jossa aiheena olisi räppi.

Vaikka pääsimme hitaanlaisesti käyntiin kirjan, tarinan ja henkilöiden kanssa, niin pääsimme kuitenkin (odotukset olivat 8-vuotiaalle suuret). Ja toisen luvun lopussa olimme jo ihastuneet.

Päähenkilöinä seikkailevat omanarvontuntoinen räppäävä räppikukko Riekuu, sirkusapina Nikolai Nuorallatanssija ja rotubeagle Pate. Kaikki ovat karkumatkalla, haluavat elää oman näköistään elämää vapaana toisten määrääyksistä, rajoituksista ja rooleista. Kolmisin he perustavat poikkitaiteellisen bändin, ja menestyshän se on. Kukko räppää, Pate manageroi ja Nikolai tanssii. Kierretään kaupunkien toreja, toraillaan torimyyjän kanssa ja päädytään välillä putkaankin, josta karataan onnistuneesti. (Tämä taisi olla lasten suosikkikohtaus.)

Entäs ne räpit? Ensin en osannut ollenkaan, luin liian latteasti ja lapset nuokkuivat, kunnes toisen luvun viimeisen räpin poljento yhtäkkiä muistutti minua koko räppijutun ideasta. Rytmistä! Tiiviydestä! Äänestä huokuvasta asenteesta! Ou jee -meiningistä.

Ei se ole elämisen syy eikä onni
kun mies apinaa myy taskussa tonni
tai kukko joutuu kanoja vahtiin
ja ruokaakin saa niin harvaan tahtiin
tai koiran arvo on mallissa kuonon
olon tyhjän se tuo ja elon ikävän huonon
jos raha rupee taskussa haiseen
se tekee sieluun märkivän paiseen
jos katoaa aivoista aatteet
peitä ei sitä hienot vaatteet
onni on kaveri ja kaveri 
ja yhteinen makuulaveri

Kun olin saanut vähän harjoitusta lajiin ja päässyt tunnelmaan, meillä alkoi hauskuus! Kirjassa on nimittäin tosi monta räppiä, ja niitä on aika usein. Sanoitukset ovat oivaltavia ja humoristisia ja vievät tarinaa, henkilökuvausta ym. mukavasti eteenpäin. Samalla ne tuovat syvyyttä tarinaan. Lapset rakastivat näitä!

Humoristisen juonteen takana kulkee sanoma, jota ei voi liian nopeasti kaluta loppuun: tärkeää on ystävyys, ystävällisyys ja uskollisuus, ei raha tai ulkoiset puitteet. Vapautta on toteuttaa itseään ja elää, kuten unelmoi. Jos se on mahdollista kukolle, koiralle ja apinallekin, on se mahdollista kaikille.

Kirjassa sekoittuvat jännällä tavalla ristiriidat: tietynlainen rauhallisuus ja toisaalta vauhti ja rytmi; julkisuudentavoittelu ja elämän oikeasti tärkeät asiat; kaipuu entiseen ja halu ravistautua siitä irti.

Mainiota ääneenluettavaa iltasatumateriaalia (ei ehkä ihan unisimmille lukijoille), sopii hyvin alakoulun ensimmäisille vuosiluokkalaisille tai eskari-ikäisille. Räppifaneille must!




Kia on kirjoittanut Luetaanko tämä -blogissaan täsmällisemmän juonikuvauksen ja hyvän arvion kirjasta, kurkkaa lisää jos kiinnostuit!

Markku Hattula: Räppikukko riekuu
Kuvitus: Suvi Kari
Kustannus: Tekstitalli 2017
72 s.
Mistä: Arvostelukappale


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...