perjantai 27. kesäkuuta 2014

Mukavaa heinäkuuta...



… ja lokoisia loma- ja muita päiviä kaikille ihanille lukijoille! Elokuussa taas paneudutaan innostaviin, puhutteleviin, laadukkaisiin lastenkirjoihin. Ja nyt -
katsos, nyt se juoksi
suoraan kaislavuoteeseen
ja makaa jalat luoteeseen
ja kuono kohti kaakkoa. 

Hyvää kesää kaikille!



Runokatkelma Kirsi Kunnaksen Vanhasta Vesirotasta

torstai 19. kesäkuuta 2014

Rakkaudesta kirjoihin: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo

William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (orig. The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore)
Kuvitus: William Joyce ja Joe Bluhm
Suomennos: Kaisa Kattelus
Kustannus: Tammi 2012
Lyhyesti: Tarina pojasta, joka hoivaa kirjoja, ja kirjoista, jotka hoivaavat poikaa. Moniuloitteinen ja kaunis tarina, joka saa miettimään, mitä on hyvä elämä. Lapselle kirja avaa ehkä kirjojen tärkeyttä ja monipuolisuutta.

Voiko kirjanrakastajalle olla kauniimpaa tarinan aihetta kuin tarina pojasta, joka uppoutuu kirjoihin koko elämäkseen, elää lukemattomien tarinoiden keskellä jakaen niitä eteenpäin, kirjoittaen omaa tarinaansa.
"Jokaisen tarina on tärkeä", Morris sanoi. Kirjat olivat samaa mieltä.
Kirjat hoitavat Morrista ja hän hoitaa kirjoja. Sillä aiemmin Morrisin elämässä tapahtui jotain, joka pisti kaiken mullin mallin, eikä hänellä enää ollut paikkaa mihin mennä. Kunnes hän löysi kirjat, jotka tarvitsivat häntä lukemaan ne, ja hän tarvitsi niitä saadakseen hoivata ja helliä hapertuneita kansia.

Tarina on kiehtovan epäselvä. Se tuo mieleeni lapset, joilla ei ole paljoakaan elämässään, ja miten paljon kirjat voisivat heille antaa. Voisi antaa jos heillä olisi kirjoja, mitä heillä ei useinkaan ole. Ja se tuo mieleeni IBBY ry:n (International Board on Books for Young People) lukutaitohankkeen Keniassa, jonka kautta on perustettu kirjasto Osiri Beachiin Victoria-järven rannalle. Keniassa ei todellakaan ole siunattu lapsia samanlaisella lastenkirjojen aarreaitalla kuin suomalaislapsia, ja ne harvat lastenkirjat joita kirjakaupoista siellä asuessamme haalin, olivat enimmäkseen paperikantisia, ohuita eläinsatuja (ei niin että niissä olisi vikaa, mutta valikoima oli suppea). Joten ei tarvitse kuin ajatella hetken miten paljon kirjastotoiminta on ilahduttanut ja avartanut sinne pääsevien lasten maailmaa, niin mieletön ilo ja kiitollisuus IBBYn toimintaa kohtaan läikähtää sydämessä.

Mutta siis takaisin kirjaan. Moniuloitteisen, tulkinnanvaraisen tarinan vuoksi en osaa sanoa, onko poika oikeastaan hirveän yksinäinen kaikkien kirjojensa keskellä - ei taida olla, koska kirjat ovat hänen ystäviään. Surullinen hän ei ainakaan ole, sillä kirjat ja kirjoittaminen antavat hänen elämäänsä merkityksen. Huomaan normittavani "hyvää elämää" ja miettiväni, millaista on hyvä elämä. Kaikille kai erilaista? Elämä voi olla rikasta ja parasta mitä voi toivoa, vaikka siihen ei kuuluisikaan läheisiä ihmisiä. Kirjat ovat monille ystäviä ja antavat lohtua, seuraa, iloa ja naurua, kaikkia mahdollisia tunteita.

Kirja on kuvaus kirjojen voimasta, tarinoiden ikuisuudesta ja vangitsevuudesta, ainutlaatuisuudesta ja tärkeydestä. Aikuisten kirjoista tämä muuten muistuttaa minua Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjasta, jonka toista osaa parhaillaan kahlaan läpi (olen kahlannut jo kuukausia). Kirjat voivat muuttaa elämän.
Morris painoi hatun päähänsä ja otti kepin käteensä. Ovella hän kääntyi, hymyili ja vilkutti hyvästiksi. "Kannan teitä kaikkia mukanani täällä", hän sanoi ja osoitti sydäntään.
Kuvitus on ajaton ja siinä on vanhojen kirjojen tuntua, kellastuneita ja hapertuneita sivuja ja kirjastojen lempeää tunkkaisuutta ja rauhaa. Typografia tukee kekseliäästi tekstiä, antaa sanojen kauneudelle tilaa ja saa kirjat vaikuttamaan loputtomalta maailmalta, johon voi uppoutua vaikka ikuisuudeksi.







Kirja saa minut myös miettimään omaa suhdettani kirjoihin. Minun ei tarvitse omistaa niitä, mutta haluan hoivata yksilöitä, jotka tielleni tulevat. Sivujen taittaminen ei ole minun tapani, vaan rakastan kirjanmerkkejä. Muutamaan kiinnyn, hyvin harvaan, ja ne haluaisin hyllyyni, jotta voin palata niihin aina kuin ystäviin. Viimeksi sellainen on ollut Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Oletko lukenut? Ihan erityinen kirja omien rajojen rikkomisesta, uskaltamisesta mutta myös ihan tavallisesta arjesta, sekä tietysti tuhat vuotta sitten eläneestä japanilaisesta Sei Shogunista. Sellaisia lastenkirjojakin kävelee vastaan aika ajoin. Niissä voi olla niin sykähdyttävä kuvitus, että haluan ne sen vuoksi (Pandan zen-tarinoita, Peiton alla, Fannys fantastiska resa, ihan muutamia mainitakseni), tai joskus kieli on niin kaunis, että ihastun kirjaan sen ansiosta, kuten nyt viimeksi Kaislikossa suhisee -kirjassa. Joskus kirjan sanoma lumoaa. Usein ne kirjat kertovat erilaisuuden arvostamisesta. Sellaiset kirjat, jotka koskettavat jotain ja saavat pohtimaan elämää, ovat hyvä olla hyllyssä. Mutta jos ne eivät ole, ei se mitään, koska tärkeintä on ollut se hetki, kun kirja on koskettanut sydäntä.

Lopuksi kirja innoitti minua lahjoittamaan kaksi kirjaa eteenpäin. Molemmat kirjat ovat koskettaneet minua ja jääneet mietittymään, koska niiden sanoma on erityinen, ja nyt toivon niiden koskettavan jotakuta muuta. Jos haluat jomman kumman, laita kommentteihin viesti ja laita postiosoitteesi vaikkapa sähköpostilla viivijvf (at) hotmail.com. Jos useampi kuin yksi haluaa kirjan, arvotaan. Jätäthän kommenttisi ensi viikon perjantaihin (27.6.) mennessä, koska sitten lähden kesälomalle ja tiputan kirjat mökin vieressä olevaan asiamiespostiin. (Onpas muuten hassu sana.)

Tuula Pere: Lauri - pikku matkamies (Wick Wick) - filosofinen kirja matkan teosta ja havainnoista elämästä sekä kotiin paluusta. Kaikenikäisille.

Jeanne Willis: Äiti, rakastatko minua (Kustannus-Mäkelä) - rakkaus lapseen kestää, ihan vain siksi "koska olen äiti." Pienille sopiva kuvakirja.


William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (orig. The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore)
Kuvitus: William Joyce ja Joe Bluhm
Suomennos: Kaisa Kattelus
Mistä: Arvostelukappale

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kun nauru raikaa: Puluboin ja Ponin kirja

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Kustannus: Otava 2013
Lyhyesti: ELILAINEN kirja, joka nauratti meillä molempia lapsia, pientä kakkahuumorinsa takia, isompaa hassujen hahmojen vuoksi. Ärrättömään kieleen tottui yllättävän nopeasti, ja ihailin Salmen rohkeutta ja kirjan hassuutta. Teemoina yksinäisyys ja ystävyys.



Minulla kesti hirveän kauan aloittaa tämä kirja, vaikka sain sen käsiini jo pari vuotta sitten. Ajatus kirjasta jossa ei käytetä r-kirjainta ei huvittanut lainkaan. No, arvatkaas miten kävi? Me kaikki tietysti ihastuimme siihen. Hirveän hauska kirja, jossa 4-vuotias kieriskeli kakkahuumorissa ja 8-vuotias pyöritteli silmiään ja tirskui Puluboille ja oli kiinnostunut Ponista, tosin ei yhtä paljon kuin Puluboista.

Kirjassa on kaksi hahmoa, Pulu Puluboi joka on ISOPOIKA eikä sano sitä kirjainta jossa on ympyrä ja kaksi jalkaa koska se on luma kiljain. Hän on jo niin iso että äidin ja isän suojissa eläminen alkaa ottaa päähän, ja avala maailma, Hämeentien ylitys ja meli houkuttaa. Sitten kyllä osoittautuu, ettei avala maailma ihan niin helppo paikka olekaan olla, on sotkuisten valisten jengiä, dogeja ja muita uhkajuttuja. Sitten on Poni, joka ei ole oikeasti Poni vaan 7-vuotias tyttö, jolla on vähän ongelmia vanhempiensa kanssa, koska äidillä uhkaa mennä hermo, eikä vain uhkaa. Poni on yksinäinen ja vähän outo, koska hän leikkii olevansa jatkuvasti poni, mikä taas johtuu hänen yksinäisyydestään.

Huumori on vain pintaa, sillä kirjassa on myös surullisia kohtia. Avioeron partaalla olevat vanhemmat, lammasmainen isä joka menettää kosketuksen arkeen, Ponin huolehtiminen vanhemmistaan. Onneksi lukijakunnan iän huomioon ottaen painavat asiat eivät kestä kauaa ja pilvet väistyvät taas auringon tieltä.

Jos kaipaatte jotain hassua, suosittelen tätä! Ja ääneen luettuna, niin vanhemmatkin saavat kielensä solmuun ja tuntumaa ärrättömään puheeseen. (Se puuttui muuten vain puolet kirjassa, aina Puluboin kirjoitusvuorossa). Me olimme ekojen sivujen jälkeen h-moilasina, ja 8v. vaati palauttamaan ärrän, mutta sitten kirja vei mennessään. Myös typografia estää tylsistymisen: koko, painotus, fontti vaihtelee, joukossa on ilmoituksia ym. ym. Kuulostaa sekavalta, mutta ei häiritse! Kirjassa on siis aineksia teatteriin asti (ja itse asiassa näytös kiertää Suomen lavoja),vaikka meillä teatterit jäivät, kun esikoinen inhoaa liian eläytyvää lukemista.



Ihailin lukiessani monen monta kertaa Veera Salmen rohkeutta kirjoittaa jotain niin epätavallista ja suodattamatta - hänellä on varmaan ollut hauskaa kirjaa kirjoittaessaan. Salmi on työkseen lastentarhanopettaja, joten lasten huumori on tuttua. Hulvatonta kieltä seurasin kiinnostuneena ja ihaillen - uudelle ja hulluttelulle on aina tilaa.

Emmi Jormalaisen mustavalkokuvitus huvitti lasta. Sitä on lähes joka sivulla, joten sen rooli lukemisen keventäjänä ja huumorin lisääjänä on olennainen. Lapsenomaisena lyijykynäpiirusteluna se sopii hyvin kirjan maailmaan ja päähenkilöihin.

Kirjan jälkeen esikoinen halusi etsiä äänikirjan kirjastosta, ja Vesa Vierikon lukemana sekin on hauska. Tosin itse pidin kyllä enemmän juuri lukemisesta kuin kuuntelusta.

Puluboita on ilmestynyt jo useita (seuraavakin on lainattu kirjastosta), YLE Areenasta löytyy radiokuunnelmaa, ja ympäri Suomen kiertää näytelmää. Arvostelijat eivät ole aina rakastaneet: Päivi Heikkilä-Halttunen lyttäsi kirjan HS:n arviossa muutama vuosi sitten, lapset taas ovat yleisesti ottaen tykänneet tosi paljon (lue aiheesta HS:n artikkeli). Itse olisin mieluusti jättänyt sanan kakkapylly hieman vähemmälle, sen verran usein se esiintyi, enkä toivo että 4-vuotiaani nappaa sitä nyt mukaansa, mutta muuten kielenkäyttö oli ok.

Oletko lukenut Puluboita? Tykkäsitkö? Uskon, että tämä varmasti jakaa ihmisiä, enkä olisi itsekään uskonut tykkääväni, mutta jotain hellyttävää Puluboissa oli - ehkä tunnistin ISONPOJAN uhoilun alta jotain tuttua. :) Joku tykkää, joku ei. Me tykkäsimme.

Sonjan lukuhetkissä on myös luettu Puluboita ja Ponia, vilkaise myös kommentit, niissä lisää lukijoiden ja lasten kokemuksia.



Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Kustannus: Otava 2013
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Täyttä laukkaa maailman ympäri on rikas tietokirja

Anniina Mikama ja Carlos da Cruz: Täyttä laukkaa maailman ympäri
Kuvitus: Carlos da Cruz
Kustannus: Tammi 2014
Lyhyesti: Erittäin faktarikas tietokirja hevosista, mutta myös monesta muusta: hevosten ympärille kietoutuvasta kulttuurista sekä perinteisistä ja vähän nykyisistäkin tavoista eri puolilta maailmaa. Toteutettu niin, että asiaa on eri-ikäisille ja eri asioista kiinnostuneille. Teksti on pilkottu lyhyisiin tietoiskuihin. Raikas, hyväntuulinen kirja.



Onko olemassa hevosaiheisia tietokirjoja lapsille ja nuorille? Voi olla, vaikka en tiedä, mutta ainakaan en ole törmännyt vastaavaan kuin Täyttä laukkaa maailman ympäri. Nimi kertoo kaiken: Hevoset, niiden historiallinen ja nykyinen käyttö, eri maiden tavat ja hevosten ympärille liittyvä kulttuuri ovat kirjan idea, ja ajautuupa juttu välillä ihan muuhunkin kuin hevosiin.

Kirjassa kuvataan värikkäin piirroksin hevosia 18 eri maasta, Euroopasta (josta 10 eri hevosta), Pohjois-Afrikasta, Lähi-Idästä, Aasiasta, Australiasta ja Amerikasta. Jokaiselle hevoselle on varattu aukeama. Kirjan ideana on matkata maasta toiseen lapsen kanssa, joka tutustuu samalla paikallisiin lapsiin.

Tekstin puolesta kirja sopii vaikka kuinka isoille. Hevosista kerrotaan mm. niiden ulkonäöstä ja luonteesta sekä perinteisestä käytöstä kussakin kulttuurissa. Suomesta esitellään Suomenhevosen lisäksi ritareiden turnajaiskäytäntö, Irlannista maankiertäjät hevosiin liittyvänä elämäntapana, Mongoliasta perinteinen Naadam-juhla, jossa ratsastavat lapset, Ranskasta Mérenshevosten uhasta kuolla sukupuuttoon ja kannan elpymisestä, hevosiin liittyvistä vuoristolaisista jne.

Kuvituksen ja tekstin välillä on ehkä hienoinen ristiriita, sillä selkeästi lapsenomainen kuvitus hyvin nuorine, tekstistä toiseen seikkailevine lapsineen töksähtää varmasti esim. yläkoululaisilla tai nuoremmillakin, joille teksti uppoaisi hyvin. Pidin kuitenkin kuvituksen hyväntuulisuudesta, ja ylipäänsä siitä, että genret - tietokirja ja kuvakirja - sekoittuvat. Tietokirja ei näytä yhtään tietokirjalta, ja kaikenlaiset faktat tulevat varmasti omaksutuiksi tehokkaammin kuin tylsästi kuvitetuissa tietokirjoissa.

Eniten pidin Ranskan tapaisista aukeamista, jossa faktalaatikoissa syvennytään yhteen tai kahteen asiaan, ja lukemisesta tulee ehyt kokonaisuus. Niiden rinnalla kulkee puhekuplina pienten lasten hevosiin tai kulttuuriin liittyvä keskustelu, ja mukana on myös ripaus historiaa, faktoja hevoslajista ja vieläpä tattimunakkaan ohjekin, koska Ranskassa ollaan.

Välillä aukeamat hyppivät sinne ja tänne: Englannista kerrotaan maailmaan suurimpiin kuuluvista Shirenhevosista, Pyhästä Yrjöstä, hevosvoiman käsitteestä, hevosen pesemisestä, 1800-luvun helmiäisnappikoristelusta, erilaisista busseista historian aikana, puhekuplissa on englanninkielisiä fraaseja ja lopuksi vielä lapset juttelevat puhekuplissa ympäri aukeamaa ja tutustuvat paikallisiin lapsiin. Kun kaikki on yhdellä värikkäällä aukeamalla, ovat lukija ja kuulija jo hivenen pää pyörällä kaikesta pikkutiedosta. Valitsinkin lopuksi silmäilevämmän lukutavan, eli luin hiljaa itsekseni osan ja keskityin ääneen lukemisessä lapsia kiinnostaviin asioihin, kuten hevosen kokoon ja mm. hevosen käyttöön.

Paras lukutapa kirjalle on itsekseen, eri aiheita silmäillen ja kirjaan aina uudestaan palaten. Opettajalle kirja on hyvä lisä esimerkiksi biologian tai maantiedon tunnille: kiinnostavia tietosäikeitä ovat esim. tiedot vähemmistökansoista valtioiden sisällä.

Entäpä pienet lukijat? 4-vuotiaskin, eläimiä rakastava jaksoi kuunnella kirjaa, vaikka pitikin vähän valikoida mitä luki, jottei turhautumiskiukkua tulisi.

Tämä kirja löytää varmasti lukijoita, niin rikas ja raikas se on sisällöltään. Lasten tietokirjat ovat aina tervetulleita ja tarvittuja, Kiitos siis tekijöille valtavasta työmäärästä! On helppo kuvitella, miten vaikeaa on ollut puristaa kaikki mielenkiintoinen tieto kustakin maasta yhteen aukeamaan!





Täyttä laukkaa maailman ympäri on luettu myös mm. Sinisellä keskitiellä.

Anniina Mikama ja Carlos da Cruz: Täyttä laukkaa maailman ympäri
Kuvitus: Carlos da Cruz
Kustannus: Tammi 2014
Mistä: Kiitos tekijöille.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Ei ei ei ei!

Tracey Corderoy: Ei! (orig. No!)
Kuvitus: Tim Warnes
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2013
Lyhyesti: Aaro on ihana pieni sarvikuonon poika. Mutta sitten hän oppii uuden sanan, jota hän pian karjuu joka välissä: EI! Eikä elämä olekaan sitten enää ihan yhtä hauskaaa kuin ennen. Etenkään Aarolle.


Aaro ihastui upouuteen sanaansa. Hän käytti sitä yhä useammin. Hän sanoi sen ruokapöydässä…
EI!
Hän sanoi sen kylpyaikaan… EI!
Ja hän sanoi sen aina kun piti mennä nukkumaan… EI!
Kirja, joka kolahtaa jokaisen lapsen kohdalla: se vaihe, kun sanotaan EI, EI ja vielä kerran EI! Samoihin aikoihin kuulee paljon "MINÄ ITSE" ja tulee isoja raivareita. Joillakin lapsilla vaihe menee ohi vähän huomaamattomammin, toisilla se kestää 1-2-vuotiaasta toistaiseksi… (nim. been there!)

Tracey Corderoyn EI! on meillä ensimmäinen tekijänsä teos, Sinisellä keskitiellä Bleue kehui häntä. Eikä suotta, sillä yksinkertaisesta, silti kaikkia koskettavasta aiheesta EI! on varsin hyvä kirja kohdeikäisille, 1-vuotiaasta ehkä 3-4-vuotiaaseen. Tekstiä on vähän ja tiivistyy olennaiseen: Tilanteisiin, joissa EI raikaa ja seurauksiin, mitä sanan yltiöpäisestä käytöstä tulee. Kuten:

ei pääse mukaan leikkiin (koska ei halua leikkiä kenenkään kanssa)
ei saa herkkuja (koska huutaa ei ennen kuin tietää mitä kysytään)
ilmapiiri kotona kärsii
päiväkodin täti näyttää vihaiselta (koska ei ota muita leikkiin)
Ei ole kivaa - kellään!





Tim Warnes kuvittaa ilmeikkäästi pienen sarvikuonopojan uhmailmeet ja kiukun alla piilevän neuvottomuuden vaikeissa tilanteissa. Aukeamiin on niin helppo mennä mukaan! Isä ja äiti näyttäytyvät enimmäkseen täydellisen rauhallisina, turvallisina ja vakaina tukipilareina taaperolle, syli aina auki mikäli Ei vaihtuisikin JOOksi. Ja sylillehän on aina tarvetta… ennemmin tai myöhemmin. 

Kiva kirja tutkia vaikeita uhman tunteita yhdessä nappulan kanssa (4-vuotias oli jo vähän iso kirjalle) ja aikuisillekin melkein "terapeuttinen" kirja, koska toisten vaikeista tilanteista lukeminen auttaa aina: ei me ollakaan maailmassa ainoita vahvan lapsen ja EIn kanssa kamppailevia! Vaikka tosin Aaro oppi uuden sanan (JOO!) ehkä hieman liian nopeasti tämän äidin makuun… 

Tracey Corderoy: Ei! (orig. No!)
Kuvitus: Tim Warnes
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2013
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...