Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

Taru Anttonen ja Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Kustannus: Into Kustannus Oy 2018
Lyhyesti: Inspiroitua, nauttia, saada tietoa, lukea kertomuksia, koukuttua, ahmia, unohtaa ajankulu. Niistä aineksista on hyvän tietokirjan lukuhetki tehty. Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) on juuri sellainen tietokirja. Finlandia junior -ehdokas, monenikäiselle mainio.

Vain yksi nainen oli Saria ennen hakenut palopelastajaksi, mutta ei ollut läpäissyt pääsykokeita. Moni kuvittelikin, että testit olisivat naisille liian rankat. Sari oli kuitenkin harjoitellut kuntosalilla niin paljon, että tiesi pärjäävänsä. (Sari Rautiala)

Oi mikä inspiraatiopläjäys Sankaritarinoita tytöille on! Hyväntuulisesti kerrottuja tarinoita toinen toistaan kiinnostavammasta naisesta, jotka ovat tuulimyllyjä vastaan taistellen, itseensä uskoen ja omaa sydäntään kuunnellen seuranneet omaa mutkaista polkuaan.

Ja päässeet sinne, mistä ovat haaveilleet!

Kirjan naiset ovat usein alalla, jolle kovin moni nainen ei ole vielä tallannut polkua. Siksi he saavat vastaansa hämmentyneitä isäntiä, pisteliäitä kollegoja ja epäluuloisia vanhempia.

Tästä kirjasta oli kerrassaan hankala kirjoittaa, sillä aina kun ryhdyin siihen, huomasin uppotuneeni kirjaan jälleen yhdeksi tunniksi! Se kertookin kaiken olennaisen: Lyhyitä, kahden sivun mittaisia tarinoita jää ahmimaan, sillä henkilöt ovat vaihtelevia ja kiinnostavia. Kieli on eloisaa ja etenee hyvin, ja taidokas kuvitus jäsentää kirjaa onnistuneesti.

Henkilöiden kavalkadi on laaja: Palopelastajasta tubettajaan, maanmittarista malliin, lotasta nyhtökauran keksijään. Luonnontietelijöitä, taiteilijoita, tiedenaisia, yhteiskunnallisia vaikuttajia, urheilijoita, lentäjiä, seikkailijoita...

Yhteensä 60 naissankaria, 1500-luvulla eläneistä 1990-luvulla syntyneisiin. Painopisteenä ovat 1900-luvun jälkeen syntyneet naiset.

Kirjoittaja- ja kuvittajakaartina on iso joukko, mikä on hyvä valinta, sillä tarinat eivät toista itseään. Ja kuvitus! Alla otteita enimmäkseen värikylläisistä kuvista, ilmeikkäistä hahmoista ja erilaisista tyyleistä.




Kirjaa on kehuttu paljon siitä, että se nostaa esille myös tavallisempia, vähemmän tunnettuja sankareita.

Itse pidän etenkin siitä, miten kirjassa on taiten yhdistetty tieto ja kertomus, ja tarinoita kerrotaan jopa saduista tuttuja rakenteita  hyödyntäen. Tilanteet avautuvat lukijalle kuin näyttämökirja, ja lukija saa hetkeksi astua kulloisenkin henkilön elämään ja yhteen merkittävään hetkeen tämän elämässä. Tuo hetki on lähtölaukaus henkilön myöhemmälle elämälle, hänen arvoilleen ja saavutuksilleen.

Kerran kauan sitten erään helsinkiläisen kodin ikkunassa saattoi nähdä vaaleatukkaisen ja rusoposkisen tytön katselemassa kadulle isoilla sinisillä silmillään. 

Tuon tytön nimi oli Helene, ja hän tunsi olonsa usein yksinäiseksi. (Helene Schjerfbeck)  

Onneksi näistä kirjoista on tullut niin suosittuja! Olen ollut niin iloinen nähdessäni 12-vuotiaan tyttäreni nenä kiinni näissä ainutlaatuisista ja itseensä uskovista naisista kertovissa kirjoissa. Itselleni tälläisistä erilaisista elämäntarinoista, erilaisista henkilöistä ja erilaisista eämäntavoista lukeminen on melkein kuin hengittäminen, yhtä tarpeellista!

Hän ei ollut oikeastaan missään vaiheessa tavallinen tyttö, koska tavallisia tyttöjä ei olekaan. (Kaarina Maununtytär)

Siis lennetään, purraan hammasta, onnistutaan, yritetään, jatketaan! Valoisaa kevättalvea kaikille!

 

Taru Anttonen ja Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Kustannus: Into Kustannus Oy 2018
Mistä? Arvostelukappale

Älyä tunteet – viljele hyvää tekeviä ajatuksia

Solfrid Raknes: Älyä tunteet. Apukäsi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen.
Kuvitus: Per Finne
Kustannus: Pesäpuu ry 2017
61 s.
Lyhyesti: Opas tunteiden säätelystä ja omiin ajatuksiin vaikuttamisesta kouluikäisille lapsille sekä vanhemmille ja muille lasten kanssa toimiville. Pienet nuket konkretisoivat hyvää ja huonoa tekeviä ajatuksia, ja täytettävä apukäsi auttaa pilkkomaan tunteita ja ajatuksia pieniin paloihin, joten lapsen on helpompi lähestyä asiaa itsenäisestikin.

Jos sairastut, tarvitset hyvää hoitoa. Jos saat naarmun, haava on hyvä puhdistaa ja laittaa laastari. Mutta tiedätkö, miten kannattaa toimia, jos on niin peloissaan, vihainen tai surullinen, että sisälle sattuu?

Mielen harjoittaminen on vahva työkalu arjessa, ja sitä kannattaa kehittää aina kuin vain voi. Lasten mieli on erityisen taipuisa oppimaan ja omaksumaan uusia tottumuksia. Siksi kiinnostuinkin heti kuullessani Pesäpuun julkaisemasta oppaasta Älyä tunteet – Apukäsi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen. Meni silti kuukausia, että sain testattua sitä käytännössä, ja sitten vielä blogattuakin.

Selkeästi kirjoitettu opas auttaa siis käsittelemään tunteita. Se auttaa huomaamaan tunteet kehossa: missä ja miten ne tuntuvat? Kuinka voimakkaita ne ovat? Opas auttaa myös erottamaan tunteista nousevat rohkaisevat ja hyvää tekevät eli vihreät ajatukset ja haitalliset ja vahingoittavat eli punaiset ajatukset. Punaiset ajatukset ovat usein vahvempia, ja siksi on tarpeen tunnistaa ja vahvistaa hyvää tekeviä ajatuksia.

Opas on kirjoitettu niin, että kouluikäinen lapsi voi käyttää sitä itsenäisesti. Tekstiä on sopivasti ja puhuttelu on suoraa: "Mitä tunnet, kun olet vihainen?" Sarjakuvamainen kuvitus ilahduttaa! Oppaan lopussa on useita malliksi täytettyjä apukäsiä erilaisista hankalista tilanteista, sillä mitenkään helppoa asian omaksuminen ei ole.

Miten opasta sitten testasin? Tänä kesänä elämä vei minut ja perheeni kenialaiseen kouluun ja lastenkotiin vapaaehtoistöihin. Hetken siellä elämää ihmeteltyäni päätin kokeilla oppaan ohjeita 13-vuotiaiden luokalla. Pidin lyhyen mindfulness-tuokion ja tunnustelimme tunteita kehossa ottaen malliksi jonkun menneen tapahtuman, joka on pelottanut. 

Sen jälkeen aloimme ohjeiden mukaisesti pohtia tilanteessa herääviä ajatuksia: Millaisia punaisia eli vahingollisia ja pelkoa lisääviä ajatuksia tilanne voi laukaista? Millaisia vihreitä eli rohkaisevia ja hyvää tekeviä ajatuksia tilanteessa voisi ajatella? Mitä tilanteessa voi itse tehdä? Kuka voi auttaa?

Oppilaat täyttivät havaintojaan apukäteen, ja rohkeimmat kertoivat ääneen ajatuksiaan. Jouduin hetken nieleskelemään pelkojen vakavuutta, niin erilaisia ne olivat suomalaisten ikätovereiden peloista – sairaus voi aina tarkoittaa kuolemaa, ryöstetyksi tuleminen ei ole kaukainen ajatus, eikä toisiin ihmisiin luottaminen ole kovinkaan selvää. En ollut osannut myöskään varautua uskonnon suureen rooliin. Aina lähtiessämme miettimään, millaisia rohkaisevia ajatuksia kussakin hankalassa tilanteessa voisi pohtia, oli ensimmäisenä vastauksena Jumalan apu. Pääsimme kuitenkin pohtimaan myös muita vahvistavia ajatuksia ja toimia. Kirja toimi siis hyvin myös pienistä kulttuurieroista huolimatta.

Pidin kovasti selkeästä, tiivissanaisesta oppaasta, ja se toimi oivallisesti ryhmäopetuksessa. 13-vuotiaat olivat täydellinen kohdeyleisö aiheelle, mutta yhtä hyvin se olisi toiminut esimerkiksi 8-vuotiaalle. Asian opettaminen oli helpompaa luokalle kuin omille lapsilleni, luultavasti johtuen opettajan rooliin astumisesta ja hipihiljaisesta yleisöstä, mutta yhtä suositeltava se on vanhemmille tai kenelle vain, joka haluaa joko opettaa lapsille tunnetaitoja tai ohjata lasta tai nuorta siihen itsenäisesti.

Kuvista puuttuvat pakettiin vielä kuuluvat veikeät muovinuket, vihreä ja punainen, joilla voi leikkiä ajatusten kanssa. Punainen yrittää tukahduttaa vihreät, onhan se värinäkin huomiota herättävämpi, mutta vihreää kannattaa voimistaa, vaalia ja vahvistaa.


Solfrid Raknes: Älyä tunteet. Apukäsi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen.
Kuvitus: Per Finne
Kustannus: Pesäpuu ry 2017
Mistä? Arvostelukappale

Nyt pelittää - älyttömän hyvä tietokirja!

Elina Lappalainen: Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään?
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustannus: Tammi 2017
Lyhyesti: Tarinallinen, selkeä ja monipuolinen tietokirja pelaamisesta, pelien tekemisestä ja suunnittelusta. Innostaa katsomaan pelejä uusin silmin ja kokeilemaan omien pelien luomista. Tieto-osuudet istuvat hyvin tarinaan.

– Karoliina auttaa teitä pelin suunnittelussa. Ari taas opastaa musiikin ja äänien tekemisessä. Jaakko kertoo grafiikasta ja pelihahmojen piirtämisestä, Sofian äiti esittelee. – Ja minä autan sitten pelin toteutuksessa eli ohjelmoinnissa.
– Tästä tulee mahtavaa! Oliver intoilee. 

Oliverilla ja Sofialla on koulussa työhöntutustumisjakso, ja he pääsevät tutustumaan Sofian äidin työpaikkaan, pelifirmaan, jossa Sofian äiti työskentelee koodaajana. Parin päivän aikana he pääsevät suunnittelemaan oman pelinsä, luomaan sen äänimaailmaan ja koodaamaan sen yksinkertaisilla merkeillä.

Pelin luomisen lisäksi lapset tutustuvat peliyrityksen eri työtehtäviin, pelin testaamiseen ja markkinointiin sekä pelaavat omaa peliään perheidensä kanssa. Myös rahan käyttöä peleissä, pelien koukuttavuutta ja koko perheen ruutuaikaa käsitellään.

Huh mikä tietopläjäys, monipuolinen ja hyödyllinen!

Kokonaisuus on todella onnistunut, eikä ole ihme, että Elina Lappalaisen ja Jussi Kaakisen kirjaa on laajalti kehuttu erilaisissa kirja-arvioissa. Se antaa uutta tietoa paitsi lapselle niin varmasti aikuisellekin, koska maailma pelien takana on usein vieras. Kuka keksii ideat, miten hahmot luodaan, entä musiikki ja muut äänet, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi? Ja sitten se koodaus, josta kaikkialla puhutaan.

Kirjan tärkeyttä lisää se, että pelaaminen on usein kestoaihe riitoihin aikuisten ja lasten välillä, joskus myös vanhempien keskinäisessä suhteessa. Vähemmän tai ei ollenkaan -pelaavaa kirja auttaa näkemään pelaamisen paremmassa valossa. Kirja ehdottaa myös uusia, sukupolvet ylittäviä pelaajakombinaatioita, joita ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.

Pelaaminen on viihdettä ja harrastus kuten kirjojen lukeminen tai tv-sarjojen katselu. Erilaiset ihmiset pitävät erilaisista peleistä. Joku pelaa kännykällä, toinen tietokoneella ja kolmas pelikonsolilla. Yksi tykkää rakentelupeleistä ja toinen rallipeleistä. Kaikenikäiset ihmiset pelaavat: lapset, äidit, isät, mummot ja vaarit. Isovanhempien kanssa voikin olla hauska pelata yhdessä!

Pelaamisessa (vanhempaa) saattaa hirvittää sen koukuttaminen. Kirjassa tätäkin avataan: esimerkkipelin logiikkaa avaamalla lukija saa tehdä itse oivalluksia, miten peliin tietoisesti luodaan koukkuja. Kun koukut tiedostaa ja tunnistaa, tämäkään asia ei tunnu niin oudolta.

Juonta on helppo seurata. Usein tietokirjoissa on vaikea yhdistää tarina tieto-osuuksiin, jotka keskeyttävät väkisinkin juonen. Tässä palapeli toimii ja on tasapainossa myös määrällisesti. Joukossa on myös muutamia omia tehtäviä: mieti omalle pelillesi sopivat hahmot. Kiinnitä huomiota lempipelisi musiikkiin ja äänimaailmaan. Testasimme tehtävien tekoa 8-vuotiaan kanssa keskeyttämällä välillä lukemisen, mikä toimi yllättävän hyvin: pelatessa voi tarkkailla kirjassa esiinnostettuja seikkoja. Miltä musiikki ja äänet kuulostivat? Näin kokemuksesta tulee kullekin erilainen.


Kaakisen kuvitus sopii tyyliltään hyvin kirjaan, ja sitä on sopivan paljon, jotta kirjaa jaksaa seurata melko pienikin alakoululainen.

Vaikea ja visuaalinen aihe vaatiikin paljon kuvitukselta. Sen avulla konkretisoituu abstrakti suunnittelutyö, tietokoneella kuvittaminen, peliteon vaiheet ja vaikkapa pelifirman viihtyisät tilat.

Myös hahmot, lapset ja työntekijät, ovat onnistuneita.


Kirjassa lukijalle tulee pelimaailman ohella tutuksi työpaikka yleisellä tasolla. Miltä työpaikoilla viihtyisimmillään ja aika usein näyttää: seinillä inspiroivia kuvia, ergonomiset työtilat, kahvihuone ja sohva, koirakin saattaa toimistossa olla. Töissä voi olla aika kivaa!

Ja jotta saa kivan työpaikan, kannattaa miettiä mistä itse pitää ja vahvistaa näitä taitoja. Tämä pedagoginen lisäys on ihan oma lisäykseni kirjalle, ja visioin mielessäni jo lukuisia uusia tietokirjoja, joissa kuvakirjan kautta esitellään eri ammatteja.

Kirjan muita (koko perhettä koskevia) pedagogisia, pohdittavia elementtejä on perheen tavat ruutuajan suhteen - voivatko vanhemmat uskottavasti rajoitttaa ruutuaikaa, jos itse istuvat tiiviisti iltaisin ruutujensa ääressä? Entä onko reilua kokonaan kieltää käyttämästä peleihin rahaa? Jos rahaa käyttää, mikä on hyvä summa? Näitäkin asioita käsitellään monipuolisesti – yksiselitteistä vastausta ei ole, vaan jokainen joutuu itse asiaa pohtimaan ja luomaan omalle perheelle sopivat tavat ja säännöt. 

Luimme kirjan 8-vuotiaan kanssa melkein yhdellä istumalla. Hänelle kirja sopi hyvin, mutta erittäin hyvin se sopii myös aavistuksen vanhemmalle.  

Kaikkinensa Nyt pelittää on ajankohtaisuutensa, merkittävyytensä, monipuolisuutensa ja onnistuneen toteutuksen ansiosta ihan mainio kirja. Ja hyvä ehdokas Finlandiapalkintoehdokkaaksi.
(MUOKS. Lasten sarjan ehdokkaat julkistetaan keskiviikkona 8.11. klo 10.)

Joskus pelaaminen riistäytyy käsistä. 

Musiikkia ja ääniä voi tehdä peleihin monenlaisilla esineillä, muillakin kuin soittimilla.

  

Kolmiuloitteiset kuvat luodaan aluksi verkoksi, joka väritetään ja täytetään pikseleillä. 

Kirjaan voi tutustua Elina Lappalaisen kanssa Youtubessa.

Hyvä katsaus tietokoneaiheisiin lastenkirjoihin löytyy Lastenkulttuurin vinkkari -blogista.


Elina Lappalainen: Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään?
Kuvitus: Jussi Kaakinen
Kustannus: Tammi 2017
Mistä: Arvostelukappale

Napakkaa tekstiä ihmisestä

Iiris Kalliola: Ihminen napakasti
Kuvitus: Väinö Heinonen
Kustannus: Avain 2016
62 s.
Lyhyesti: Napakka ja selkeä tietokirja ihmiskehosta. Parhaimmillaan alakoululaisella, ehkä etenkin noin 10-vuotiaalle termiensä vuoksi.

Ihminen napakasti on tietokirja, jonka keskiössä on kiehtova ihmiskeho: solujen olemus, luuston rakenne, lihasten toiminta, sisäelinten merkitys, aistit ja ihmiselämän kaari syntymästä vanhuuteen. Tekijöinä ovat nimekkäät tietokirjailijat Iiris Kalliola (mm. Suomen lasten luontokirja) ja Väinö Heinonen (mm. Evoluution kuvittaja).

Ensimmäiseksi kirjaa lukiessani kiinnitin huomiota tekstin niukkuuteen ja lyhyisiin lauseisiin. Syykin selkeni, kun huomasin kirjan saaneen valtion selkokirjatukea. Erinomaista. Ihmiskehon toiminta on sen verran monimutkaista hommaa, että teksti menee helposti liian kovaa ja korkealta ohi.

Vaikka ei kehon toiminta suorastaan helpoksi muutu vieläkään. Lauseista on kuitenkin yritetty tehdä mahdollisimman selkeitä ja mukana on myös puhekielimäisiä elementtejä. Heinosen kuvitus on selkää, informatiivista ja eläväistä - lisäpisteitä erivärisistä ihmisistä kirjassa. Välillä kuvitus olisi voitu linkittää vielä selkeämmin tekstiin. Pääosin kuvituksessa on kuitenkin yritetty avata juuri niitä kehon monimutkaisimpia toimintoja, ja sitä todella tarvitaan lasten tietokirjassa.





Ihailen sitä, miten perusteellista työtä tekijäpari on kirjan kanssa tehnyt. Tietenkään en ole likimainkaan ihmiskehon ammattilainen, mutta en keksi sisällöllisesti mitään, mitä kirjasta puuttuisi tai mitä siihen toivoisin lisää. Pidän selkeästä ulkoasusta ja taitosta, tekstin jaottelusta lyhyiksi mutta ei liian lyhyiksi kokonaisuuksiksi, ja kuvan ja tekstin suhteesta - paljon kuvaa, ilmavaa tekstiä, niin kuin vaikea aihe vaatiikin. Jos jotain toivon, niin ehkä teksti olisi voinut olla paikoin vielä sidosteisempaa, yhtenäisempää ja yksinkertaisempaa. Nyt termit ja teksti tuntuivat kaikesta huolimatta välillä yhä vaikeilta.

Kattava kirja, johon tulemme varmasti vielä palaamaan, kun ekaluokkalaisellakin on nyt kevään teemana sopivasti ihmiskeho.

Kirjasta on pidetty Kian Luetaanko tämä -blogissa, ja selkokielisyyttä ja kieltä on pohdittu paneutuvasti Tuijata-blogissa.



Iiris Kalliola: Ihminen napakasti
Kuvitus: Väinö Heinonen
Kustannus: Avain 2016
Mistä: Arvostelukappale

Erilainen on uusi tavallinen. Meidän perhe!

Katri Vuorinen, Tiina Eskola: Meidän perhe
Kuvat: Martti Lintunen ja Pieni Karhu
Kustannus: Pieni Karhu 2016
52 s.
Lyhyesti: Kostailematon ja elämänläheinen kirja, joka kuvaa tämän hetken moninaisia perheitä Suomessa. Ei tietokirjamainen aiheestaan huolimatta. Valokuvakuvitus ja ihmisten avoimuus tekevät kirjasta poikkeuksellisen lämpimän ja mieleenjäävän. Tälläiselle oli tilaus!

 Meidän perhe on tälläinen. Vähän erilainen kuin naapurin perhe, mutta ihana juuri tälläisenä.

Näin ajatellaan varmaan monessa perheessä. Perheiden moninaisuus on onneksi tänä päivänä niin suurta, ettei tavallista perhettä enää oikeastaan juuri olekaan. Esimerkiksi omien lasteni luokalla on perheitä toisesta kulttuurista, perhe, jossa on myös adoptiolapsia (siis me), perheitä, joissa toinen vanhempi on toisesta kulttuurista, eronneita vanhempia, kahden äidin perheitä, romaniperheitä, yksinhuoltajaperheitä, ja sitten perheitä, joissa on isä ja äiti ja lapsia. Yhden lapsen perheitä ja seitsemän lapsen perheitä, aikuisia sisaruksia tai vastasyntyneitä. Perheitä, joissa on liskoa tai frettiä, joissa ratsastetaan, pelataan jääkiekkoa, uidaan, sirkuskouluillaan, piirretään, ei harrasteta mitään. Joissa puhutaan kolmea kieltä tai vain yhtä.

Juuri tämän hienon, mielettömän rikkauden ja perheiden moninaisuuden Meidän perhe -kirja tuo esiin. Sen sijaan, että erilaiset perheet esiteltäisiin tietokirjamaisesti, on tarina ja juoni, alku ja loppu, kaunokirjallinen tapa käsitellä teemaa.

Kaikki alkaa siitä, kun Annin mummin koira karkaa, ja Anni lähtee etsimään Suloa naapurustosta. Hänen oma perheensä on vastaanottoperhe, johon lapset tulevat väliaikaisesti, ennen kuin palaavat kotiin tai muuttavat sijaisperheeseen. Naapurustossa asuu iso kirjo erilaisia perheitä, yllä mainittujen lisäksi mm. sijaisperhe, kolmosperhe, uusperhe, kehitysvammaisen pojan perhe ja isossa maatalossa asuva perhe.



Kerronta on konstailematonta ja hyvin etenevää, viihdyttävää ja vaivihkaa informativista. Perheiden erilaisuutta onnistutaan olemaan alleviivaamatta millään tavoin, kaikki esitellään ihailtavan luontevasti ja vaivattomasti. Mikään ei ole hämmentävää saati sitten mustavalkoista. Kaikilla perheillä on omat tapansa, ja kaikissa on paljon samaa. Asutaan, syödään, leikitään, riidellään, jutellaan, lomaillaan yhdessä, käydään koulussa ja yleensä töissä, tavataan tuttuja.

Kuvitus hoituu runsain valokuvin. Perheillä on sukunimet ja etunimet ja ihmiset tulevat liki, käyvät melkein tutuiksi.



Jotenkin kirja onnistuukin mielettömän hyvin suhteellisen pienellä tekstimäärällään (juuri sopivalla) siinä, missä moni yritys epäonnistuu: avaa silmiä toisten arjelle, auttaa ymmärtämään toisten tapoja ja taustoja, ja ennen kaikkea sitä, että hei, on ok ja tosi tavallista, että me kaikki ollaan tälläisiä perheitä kuin ollaan, erilaisia ja silti aika samanlaisia.

Kerrassaan pop kirja! Kirja, jota myös 10-vuotias luki tosi mielellään (löysi itse asiassa kirjan, tarttui siihen ja kysyi heti ekan sivun luettuaan, että saako lukea tämän (ihan kuin nyt joskus kieltäisin lukemasta kirjaa). Kirja, jolle oli tilausta, joka sopii hienosti tähän hetkeen ja opettajien avuksi ja kaikkiin perheisiin - jottei me vaan vahingossakaan pudottaisi siihen tavalliset ja epätavalliset perheet, tällaiset kuin me ja sitten noi muut -kuoppaan!

Lue myös, mitä Lastenkirjahylly kirjoittaa Meidän perhe -kirjasta.

Katri Vuorinen, Tiina Eskola, Martti Lintunen: Meidän perhe
Kuvat: Martti Lintunen ja Pieni Karhu
Kustannus: Pieni Karhu 2016
52 s.
Mistä: Lahja

Tyttö sinä olet…. niin valtavan hengästyttävän paljon

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015

Näin kirjan jo kauan sitten ensimmäisen kerran, satuin tarttumaan tähän pieneen pehmeään kirjaan jossain, ja tiesin heti, että tämä kirja on erityinen. Erityinen siksi, ettei tällaisia kirjoja voi olla liikaa. Erityinen siksi, että jokaisen tytön ja naisen täytyy saada kuulla juuri tällaisia sanoja. Jokaisen ihmisen täytyisi saada kuulla niitä, mutta tämä kirja nyt oli erityisesti tarkoitettu tytöille. Ja hyvä niin, sillä ehkä se oli juuri tyttöys, joka sai minutkin tarttumaan kirjaan. 

Vaikka ei tämä nyt minulle tietenkään ole. Ikäkysymys.

Eikä sittenkään ollenkaan mikään ikäkysymys.

Sillä kenelle eivät sopisi vaikkapa nämä sanat:

Älä sana itseäsi tyhmäksi tai väitä ettet osaa. Älä pienennä itseäsi tai vähättele saavutuksiasi. Sen sijaan kerro onnistumisistasi ja kyvyistäsi avoimesti, ja kannusta muita, kehu heidän taitojaan, kun siihen on aihetta. Rasita, vaivaa, treenaa aivojasi, vaadi niiltä aina vain enemmän ja piiskaa niitä huippusuorituksiin. (…) Ajattele että lähes kaikki on mahdollista ja vain harva asia mahdoton. (…) Kyseenalaista, ideoi, ehdota, keskustele, älä pelkää uutta. Aivot tykkäävät, kun niitä räkätään.
Aivot ovat pääsylippu unelmiisi.

Tiedän heti ainakin viisi naista, 9-vuotiaasta 82-vuotiaaseen, jolle haluaisin nämä sanat lausua. 

Kyseessä on siis tämä pieni pehmeäkantinen kierrätyspaperille (tai sen tuntuiselle) painettu kirjanen, joka keikkui juuri Suomalaisen kirjakaupan oliko se viidenneksi myydyimmän lastenkirjan paikalla, oikea voimakirja kaikille tytöille, Tyttö sinä olet… Pieni suuri kirja, Jenni Pääskysaaren ajatuksia tyttöydestä ja siihen liittyvistä teemoista.

Rohkeudesta, 

ystävyydestä, kauneudesta 

voittamisesta, johtamisesta 

erilaisuudesta, itsevarmuudesta

kuuntelutaidoista 

yksinäisyydestä

oman hyvinvoinnin vaalimisesta

jokaisen omista vahvuuksista 

Sinun ainutlaatuisuudestasi

aitoudestasi, koskemattomuudestasi, 

seksuaalisuudestasi, 

sopivuudestasi

siitä että kiltteys on hyvä koska se on toisesta välittämistä

siitä että IHAN KAIKKI ihmiset ovat tasavertaisia

siitä ettei kehoaan kannata myrkyttää

siitä millaista on olla 

sisko ja tytär

Siitä ettei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa olla ja elää

Lopetanko jo? Onko pakko? Se on vaikeaa, koska sivuille on kätketty niin paljon herkullisia viisauksia. Teksti ei ole aforismeja eikä irrallisia voimalauseita, vaan se on kertojan suoraa puhetta lukijalle. Jenni Pääskysaaren kerronta on niin mutkatonta ja aitoa että sanat pääsevat lukijaa lähelle. Tekstissä ei ole mitään hankalaa eikä ylevää, mutta silti se on täynnä pysäyttäviä havaintoja ja totuuksia. 

Kirjaa on vaikea laskea käsistään, mutta toisaalta se on superhyvä selailtavaksi silloin tällöin. Se kutsuu etsimään itselle tärkeät asiat ja alleviivaamaan ne, tunkemaan koulureppuun ja vetämään esiin vaikkapa ennen jännittävää esiintymistä tai kun kaipaa inspiraatiota ja uskoa päivään. 

Lomassa on pieniä haastatteluja tai sitaatteja muilta "voimanaisilta". Linda Liukas kertoo, miten sai puskettua kirjoitusurakkansa läpi ja kirjoitettua Hello Ruby -kirjansa ja miten Edith Södergranin runo rohkaisee häntä. Fatu Kekula hoiti ebolaan sairastuneita vanhempiaan ja sisaruksiaan pukemalla muovipusseja suojakseen, ja onnistui pelastamaan perheensä toivottomasta tilanteesta, sillä lääkäri ei suostunut tulemaan heidän kotiinsa. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo oivalluksistaan elämässä, ja koomikko Sarah Millican siitä, millaista kritiikkiä hänen ulkonäkönsä on saanut ja mitä hän siitä ajattelee.   

Nana Sjöblomin kepeä kuvitus keventää ja rikkoo rakennetta, pidän siitä ja myös siitä, että sitä on maltettu olla ripottelematta joka paikkaan. Teksti saa sen rauhan ja tilan, jonka sen tiheys paikoin vaatii. Myös kirjan pienehkö taskupokkarikoko ja pehmeäkantisuus on nappivalinta.  

Kuvituksesta muuten, keksin juuri, että se muistuttaa teinivuosieni Rakkautta on… aforismeja lehdissä, niistä joissa alaston tyttö ja poika halaavat ja ovat söpöjä ja kuvan alla on jokin söötti lause. 

   

 

Itse asiassa minä ihan luulen, että vaikka kirja on loistava noin kymmenvuotiaalle ja etenkin ehkä teinivuosien mahdollisissa tuskissa tai ainakin epävarmuudessa vellovalle, ja kaikille nuorille siitä eteenpäin, niin taidan ottaa alleviivauskynän käteeni ja lukea tätä ihan itselleni ja sujauttaa sen maanantaina reppuuni, kun nyt taas olen opiskelija.

Sellaiseksi pieneksi voimakirjaksi.

Ja sitten joskus annan tämän tyttärelleni ja toivon, että hän vuorostaan lukee sen hiirenkorville ja tekee omien merkintöjeni viereen omat merkintänsä ja omat alleviivauksensa ja uskoo sanat silloin, kun niitä tarvitaan.

-------

  "Olit sitten äänekäs tai hiljainen, ujo tai rohkea, pitkä tai lyhyt, tumma tai vaalea, olet ihana."

-------

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015
140 s.
Mistä: Arvostelukappale

Kotipihan kasvit johdattaa kesään

Liisa Sääskilahti: Mummon ja lasten luontokirja 2, kotipihan kasvit
Kuvitus: Liisa Sääskilahti
Kustannus: N-Y-T NYT 2015
Lyhyesti: Tarinallinen tietokirja mummosta ja lapsenlapsista kesäisessä luonnossa, jossa jutellaan tutuista kasveista.

- Nuo kauniit purppuranpunaiset ovat terälehtiä. Laskekaahan kuinka monta!
- Yksi, kaksi, kolme, neljä. Jokaisessa kukassa on neljä lehteä, huomaa Leevi. Miksi aina saman verran?
- Joskus luonnossa on poikkeuksia, mutta aika harvoin. Onhan sinullakin yhtä monta varvasta kummassakin jalassa. Kai se on sopiva määrä, mummo tuumaa.

Voi sentään, sehän on kesä ihan kohta taas! Riemua ja keveyttä! Ja kesäfiiliksiä korostavat luonnon heräämisestä kertovat kirjat. Kuten Liisa Sääskilahden Mummon ja lasten luontokirja 2, kotipihan kasvit.

Kirja jatkaa Sääskilahden kirjoittamaa ja kuvittamaa kirjasarjaa, jossa mummo ja lastenlapset yhdessä tutkivat luontoa kodin lähellä ja jutustelevat siitä kysellen ja kertoen. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin kotipihan ötököihin, tässä toisessa osassa kotipihan kasveihin. Lapset löytävät pihalta mm. voikukan, piharatamon, mesiangervon, kulleron, apilan, väinönputken ja muita putkikasveja sekä sinivuokon.

Kirjailija on saanut inspiraation kirjasarjaan omasta elämästään. Lapsenlapsille ei tahtonut löytyä kirjaa, jossa luontoon tutustuttaisiin tarpeeksi helpolla kielellä mutta silti informoivasti. Niinpä hän tarttui siveltimeen ja näppäimistöön, ja tulos on tässä. Hyvän vastaanoton saanut sarja saa jatkoa tulevaisuudessakin.

Omasta elämästä syntyneen inspiraation huomaa kirjaa lukiessa oitis. Sääskilahti on todella osannut vangita dialogiinsa lasten kanssa jutustelun eloisuuden ja sävyt. Kieli on lapselle ominaista ja dialogi soljuu henkilöstä ja aiheesta toiseen juuri niin vaivattomasti ja yllättävästi kuin normaalistikin. Lapsenkin on mukava kuunnella juttelua, sillä asioista puhutaan helpolla, pienen lapsen tasoisella kielellä. On kuin mummo tulisi juuri siihen viereen selittämään asioita.

Kirja tuntui aluksi nimenomaan luonnon ympärille kiertyvältä tarinalta, ja kirjan tietokirjallinen funktio avautui minulle jostain syystä hitaammin kuin Kotipihan ötököissä. Mutta paljon tietoa on tässäkin: Esimerkiksi ratamon ja mesiangervon kohdalla on aina ihania perinteisiä käyttövinkkejä (näitä olisin kaivannut enemmän), sitten kuullaan kasvien leviämisestä ja kimalaisten ja muurahaisten tärkeistä tehtävistä, selitys sille miksi kasvit ovat vihreitä, mikä funktio on kauniilla terälehdillä ja valkoisilla "viiksikarvoilla", jne. jne.

Kirjassa on myös mainioita oivalluksia, kuten luvussa lemmikistä. Mummo aloittaa tarinan nimen syntyperästä, jota lapset ja pappa sadutuksen tavoin jatkavat. Samalla tavalla kuin osaisi itse kertoa lapsille asioiden synnystä - että he saisivat itse olla tarinan kehittäjiä ja luojia, ja opittava asia tulisi siinä samalla kuin ohimennen!

Lappi on kirjassa läsnä mummon kotipaikkana, ja välillä eksytään kasveista muuallekin, kuten kartan pariin tai vaikkapa onnellisuuteen (onneksi lyhyesti).

Kirjan kutoutuu eri kasvilajien ympärille, ja jokaiseen kasviin tutustutaan omassa luvussaan. Se, että kaikki muu kuin hetket luonnossa jätetään ulkopuolella, tekee kokonaisuudesta hiukan hyppelevän eikä tarinallisesti kovinkaan eheätä, mutta sopii tietokirjamaiseen rakenteeseen. Samalla ratkaisu saa viehättävästi mummon ja lapset olemaan yksinkertaisesti "ikuisesti" ja tauotta luonnossa, metsässä ja pihalla. Viikkojen kulumisen huomaa vain kasvien vaihtuvuutena kesän kulun mukaan.

Sääskilahti on kuvittanut kirjan akvarelleilla, jotka ovat herkkiä, utuisia ja kesäisiä, ja sopivat kirjaan. Jos jotain toivoo, niin ehkä kuvituksesssa olisi voinut olla lisää kasvien ulkonäöllisiä yksityiskohtia ja havainnollisuutta. Esimerkiksi putkikasvien kohdalla jää epäselväksi, miltä se myrkyllinen versio nyt näyttääkään. Runsaampi kuvitus olisi myös vielä helpottanut kasvien ja tarinan seuraamista.

Kaikkinensa kirja jättää jälkeensä hyvän ja rauhallisen olon, ehkä jonkin muistuman tai aavistuksen "lapsuuden kesästä".

Itse pidin silti kuitenkin ehkä enemmän Kotipihan ötököistä, sillä ötökät ovat minulle kasveja vieraampia, ja lukemiseen sisältyi siksi enemmän ihmettelyn iloa.

Noista oikeista kotipihan kasveista muuten oma suosikkini on ehdottomasti nokkonen! Se on mm. super rautarikas. Nyt on juuri oikea aika kerätä sitä, kun versot ovat n. 15-20 cm. Sen voi joko kuivattaa tai ryöpätä nopeasti, puristella kuivaksi ja laittaa pakkaseen, ja sitten vaikka lettutaikinaan tai smoothiin sekaan.

Liisa Sääskilahti: Mummon ja lasten luontokirja 2, kotipihan kasvit
Kuvitus: Liisa Sääskilahti
Kustannus: N-Y-T NYT 2015
Mistä? Yllätyksenä kustantajalta.

Veden valtiaat. Totta & tarua.

Marjut Hjelt: Veden valtiaat. Totta & tarua. 

Kuvitus: Christer Nuutinen

Kustannus: SKS 2012

Lyhyesti: Kattava ja satumainen, totta ja tarua yhdistävä teos vedenväkeen liitetyistä uskomuksista meillä ja muualla. Runsas, kekseliäs kuvitus tekee kummallisimmatkin vesistön olennot tutuiksi. 

Kun kuvasin nämä kuvat, seisoin järven jäällä ja takanani kumisi jää. Sellaisena kuin se keväällä kumisee, kaikuvana ja syvänä, kuin jokin liikkuisi jään alla. Aurinko oli juuri laskemassa järven toiseen päähän, ja jää heijastui kirkkaana, valkoisen ja sinisen leikkinä, kylmänä ja elävänä.

Kohta on aika, että jäät lähtevät, ja vesi on vapaa. Odotan joka vuosi hartaasti sitä hetkeä. Kun vesi on vapaa, kesää ei pidätä enää mikään. Meri on jo auennut, ja sen kylmä liikkumattomuus on kaunista. Se kutsuu melomaan, kastamaan aamu-uniset kasvot kylmään veteen. Mikään ei voita sellaista herätystä.

Vesi on kiehtova. Se on kiehtonut ihmiskuntaa jo aikojen alusta, ja siksi siihen liittyy paljon uskomuksia ja tarinoita. Vesiolennnot asuvat vedessä, ja ihmisten usko niihin on ollut vahva. Vedenväen on uskottu vaikuttavan ”säähän, ravintoon, elinkeinoihin ja jopa rakkaussuhteisiin”.

Marjut Hjeltin tietoteos Christer Nuutisen runsaalla kuvituksella on kuin avaisi oven veden alle. Kuka mökin järvessä asuu? Entä merellä? Millaiseen vedenväkeen suomalaiset ovat uskoneet? Entä millaista väkeä uskotaan tai uskottiin asuvan Amazon-virrassa, antiikin Kreikassa, Japanissa, Grönlannissa, Intiassa, Afrikassa? Tai suomen sukukansojen keskuudessa, Udmurtiassa tai komien ja marien keskuudessa?

Mami Wataa palvotaan joissakin Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan maissa. Tässä suhteessa hän muistuttaa merenjumalatar Yemanjaa. Mami Watan ympärille on kehittynyt uskonnollinen kultti pappeineen ja meedioineen. He kertovat Mami Watan viestejä kultin jäsenille ja tulkitsevat jumalatteren lähettämiä sairauksia ja siunauksia. Jotkut uskovat, että suurin osa sairauksista on Mami Watan lähettämiä.

Veden valtiaat, Totta & Tarua on suorastaan mielettömän laaja teos vesiin liitetyistä uskomuksista meillä ja muualla, ihan kaikkialla. Vedenväki on nimittäin hirvittävän monipuolista, huvittavaa ja pelottavaa: on hyväntahtoisia vesisetiä, jotka taistelevat vesidemoneita vastaan, merimiehiä houkuttavia (hyviä ja pahoja) neitoja ja keppostelevia vesilapsia, jotka keikuttavat kanootteja Pohjois-Amerikan länsiosissa. Ja sitten kaikenlaisia olioita keijuista hirviöihin, jopa keittopadan hahmon ottaviin demoneihin. Näille Nuutinen on luonut kekseliäitä, kauniita, rumia, hirvittäviä ja hassuja hahmoja – ihan niin kuin vedenväkikin on. Runsas ja vaikuttava kuvitus on puolet kirjan lumosta.

Vellamo

Kirjan kattavuus ja lumo tihentyy asiaa tuntemattomalle pikku hiljaa. Olin hiljattain lukenut antiikin Kreikan tarinoita, joten niiden vedenväestä oli helppo aloittaa, ja suomalainen vedenväestö on tuttua tarinoista – ainakin nimitasolla. Mutta että hauet perinteisesti opettavat Vellamon ja Ahdin lapsia, vartioivat vedenväkeä ja vetävät Ahdin vaunuja – tätäkään en tiennyt.

Suomen järvien syvänteissä asuu miespuolinen vedenhaltija näkki. Se yrittää hukuttaa kaikki liian syvälle uskaltautuvat uimarit tarttumalla niiden jalkaan. Ennen sanottiin, että suonenveto johtui näkin otteesta. Silloin piti lähteä nopeasti kohti rantaa, jotta näkki ei saanut vedetyksi veden alle. Oli hyvä sanoa ennen uimaan menemistä: ”Näkki maalle, minä veteen.” Kun tultiin uimasta, sanottiin toisinpäin: ”Näkki veteen, minä maalle.” Näin pystyi suojaamaan itsensä näkiltä.

Jumalten ja hahmojen ja henkien moninaisuus kirjassa ei aukene nopeasti. Ehkä jonkinlainen kartta kirjassa esiintyvistä hahmoista, tai joku muu rautalankamalli (vaikkapa hahmojen järjestäminen maanosittain) sekä typologiset seikat (selkeämmät otsikoinnit) olisivat voineet helpottaa lukijaa ja yhtenäistää kuvaa.

Tekijöiden valtava urakka on kuitenkin ainutlaatuinen, ja tämä kirja onkin helmi niille, joita kiinnostavat historialliset uskomukset niin Suomessa kuin muuallakin veden väestä. Sillä …

Vesi on ollut portti toisiin todellisuuksiin. Kuolleiden maa sijaitsee usein virran takana, joten vesi on erottanut elävät kuolleista. Emme selviä ilman vettä, mutta selviämmekö ilman vedenolentoja? Monet menneet kansat eivät selvinneet. … Kaikista uskomusolennoista vedenväkeä tunnetaan eniten.

Marjut Hjelt: Veden väki. Totta & tarua. 

Kuvitus: Christer Nuutinen

Kustannus: SKS 2012

Mistä: Kustantajalta

Leonardo da Vinci - käsittämätön nero

Marjatta Levanto: Leonardo oikealta vasemmalle

Kuvitus: Julia Vuori

Kutannus: Teos 2014

Lyhyesti: Häkellyttävän hieno teos häkellyttävän neron ajatuksiin, suunnitelmiin ja pyrkimyksiin. Kaunis taidekirja ja tietokirja yhdessä. Kaikille, ikään katsomatta. 

Ihastuttava tietokirja tältä syksyltä on Leonardo da Vincistä kertova Marjatta Levannon Leonardo oikealta vasemmalle. 

Se on kaunis sukellus Leonardon ajatuksiin, muistiinpanoihin ja tavoitteisiin ja hämmentävää luettavaa. Miten hauskasti nero tekikään muistiinpanojaan, miten sekavasti ja vielä peilikirjoituksella! Samalle sivulle on hahmoteltu muotokuva, piirustuksia kasveista, koneista, hevosista, ympyrän jakamista osiin, tekstiä…



















Sitaatteja on runsaasti, ilahduttavasti, samoin kokosivun luonnostelmia ja muistiinpanoja, kaikessa hajanaisuudessaan ja luultavasti keskeneräisyydessään.

Kirjassa on ihanan ilmava taitto, typografian eläväisyys ja vaihtelu, kuville ja suunnitelmille ja ajatelmien ympärille jätetty tila.

Tämä tekee kirjasta tietokirjan lisäksi taidekirjan, ja juuri tästä syystä kirja on niin onnistunut, antaessaan monenlaiselle ja monenikäiselle (aikuiselle ja lapselle) lukijalle jotain. (Itse en tätä vielä tokaluokkalaisen kanssa ryhtynyt tutkimaan, odotellaan luontaista kiinnostusta.)

Ilmaperspektiivin mestarillinen hallinta kertoo selkeästi sen, että maalaustaide oli Leonardolle tiedettä. Ja totta onkin, tiede ja taide eivät ole koskaan ole olleet niin toisiinsa limittyneitä kuin Leonardon taiteessa, eivätkä ne koskaan hänen jälkeensä tulleet sitä enää olemaan. 

Leonardon aivoitusten moninaisuus käy ilmi aiheiden valtaisuudessa. Kuvataide, ihmisvartalon tutkiminen ja mittaaminen, hämmästyttävän kauniit luonnostelmat ihmiskasvoista ja -vartalosta, Leonardon halu lentää ja lukuisat yritykset sen toteuttamiseksi, pyrkimys ympyrän neliöimiseksi, veden liikkeen tutkiminen ja tallentaminen, sodankäynnin laitteisto….

Leonardolla oli loputon kiinnostus ihmisvartaloon, sen mittoihin ja suhteisiin. Tutkimustyötä vain vaikeutti suuresti se, että ihmisruumiita oli vaikea saada tutkimuskäyttöön.

Ihmisen kuvaaminen oli Leonardon taiteen suurin haaste. Kun ihmisruumiin keskinäiset suhteet oli saatu selvitettyä, koko maailman järjestys selvisi. 

Leonardon tekemisiin liittyy paljon arvoituksia. Miksi Luolamadonnassa Jeesuslapsella on jättiläismäiset jalkaterät? Mitä Leonardo halusi viestittää maalaamalla kärpän naisen syliin ja naisen kädet suhteettomat suuriksi?

Sattumaa se ei ollut, sillä ihmisruumiin mitat hän tunsi.

"Etäisyys isovarpaan kärjestä kohtaan, missä jalka yhtyy sääreen, on yhtä pitkä kuin etäisyys leuan alta hiusrajaan."

Tai onko Mona Lisaan kätketty maailman muotokuva? Mihin viittaa naisen asettelu, valon lankeaminen, maisema taustalla…? Monan Lisan maalauksen lähempi, yksityiskohtainen tarkastelu on kirjan mielenkiintoisimpia aiheita.

Lukija huomaa sfumaton, Leonardon käyttämän ääriviivojen pehmennyksen ja valon ja varjon vuorottelun, kohteiden välisen ilman, joka saa valon kohtaamaan varjon portaattomasti. Miten käsittämättömän taitavaa se todella onkaan.



Leonardon metodeja ja tutkimustapoja on onnistuneesti avattu mm. eri maalausten kautta. Jotta Leonardo sai maalaustensa silmät niin tavattoman eläviksi, hänen piti tietää, miten silmät heijastavat mielen liikkeitä, ja jotta sen sai tietää, piti tutkia perinpohjin silmien ja kallon yhteys ja rakenne.

Kuvittaja Julia Vuori on rohkea antaessaan kuviensa asettua Leonardon kuvien viereen. Hänen muutamat kokosivun aukeamansa kokoavat Leonardon ajatuksia ja tavoitteita yhteen. Ne tekevät kirjasta myös "lapsiystävällisemmän" ja keventävät tunnelmaa, ja niiden suhden Leonardon kuviin sekä tekstiin on onnistunut. Olen aina pitänyt Vuoren sympaattisista eläinhahmoista, siitä lähtien kun näin niiden kuvittavan YK:n vuosituhattavoitteita korteissa ja julisteissa, ja tässä ne jatkavat samaa väreillä ilottelua ja hyväntuulisuutta.

Ei voi todeta muuta kuin - ihmeellinen nero, ihmeellinen kirja!
Loppuun Leonardon sitaatti. Mahtoiko se olla hänen punainen lankansa työssään?


"Vältä sellaista vaivannäköä, jonka tulokset kuolevat tekijänsä myötä."

Marjatta Levanto: Leonardo oikealta vasemmalle

Kuvitus: Julia Vuori

Kustannus: Teos 2014

Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä suuri kiitos. 

1000 erilaista eläintä

Jessica Greenwell (toim.): 1000 erilaista eläintä (orig.1000 Animals)
Kustannus: Aurinko Kustannus 2014
Lyhyesti: Nimi kertoo kaiken. Tekstitön, pahvisivuinen kirja, jossa tuhat värikästä, kivaa ja suomalaisin nimin höystettyä kuvaa eläimistä mereltä maan alle, metsistä ja maatiloilta aavikoille ja Etelämantereelta Australiaan.

Tästä kirjasta meillä ilahduttiin! Olin kysynyt kustantamosta ekologisia kirjoja erästä lehtijuttua varten, mutta jutun aihe muuttuikin sitten vuoden parhaiksi (kotimaisiksi) lastenkirjoiksi (koska tänä vuonna ei ollutkaan ilmestynyt lastenkirjoja, joissa olisi kestävä kehitys jollain tavoin mukana), mutta kustantamo lähetti kuitenkin tämän tutustuttavaksi, ja kiva niin, sillä tällaiselle yksinkertaisella idealla toteutetulle eläinkirjalle löytyy aina lukijoita. Lapset (8 &5v.) tykästyivät kirjaan kovasti.

Meillä on ollut iso hitti eräs Intiasta kauan sitten ostettu samantapainen, vain paljon paksumpi eläinkirja, josta on ollut mukava katsella eläinten kuvia, mutta olen aina tuskaillut englanninkielisten nimien kanssa - miten ne voivatkin olla niin vieraita ja outoja! Nyt saimme nimet suomeksi, ja - nimet ovat edelleen outoja! Kergueleninmerikarhu, jääahven, kultatöyhtöpingviini, myssypingviini??? Hah haa.

Nimien ohella Nikki Dysonin kuvatkin ovat aika mainioita - eivät mitään ehdoin tahdoin vitsikkäitä, mutta eläimillä on ilmeikkäät, kohti katsovat silmät ja hauskoja ilmeitä.

Oli mukavaa, että kirjasta löytyi myös kotimaisia eläimiä, kuten perhosia, arktisia eläimiä (eli meidän metsäeläimemme), lintuja, kaloja, hyönteisiä ja lemmikkieläimiä. Eläinten monipuolisuus toimi, enkä oikein keksi aluetta mikä olisi unohdettu. Kiina? Lähi-itä? Toisaalta sielläkin asustavat eläimet voivat olla esiteltyinä vaikkapa täplikästä ja juovikasta -osastossa, mistäpä sen tietää.




Kirja sopii varsin hyvin itse lukevalle, ja meillä esikoisella kului tovi jos toinenkin eläinten nimiä tavaillen. (Ihmettelen muuten usein kuopuksen kärsivällisyyttä kuuntelussa, nämä nimet tosissaan haastavat juuri lukemaan oppinutta.)

Hyvää syysloman jatkoa kaikille, jotka sellaisella sattuvat olemaan!

Jessica Greenwell (toim.): 1000 erilaista eläintä (orig.1000 Animals)
Kuvitus: Nikki Dyson
Suomennos: Maarit Varpu
Kustannus: Aurinko Kustannus 2014
Mistä: Kustantamosta