perjantai 30. marraskuuta 2018

Välähdyksiä Finlandia-palkintojenjaosta ja Lukuliikkeestä


Ensin uutinen, joka ei ole enää uutinen, sillä se on jo vanha: Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous sai vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Toimittaja ja tv-tuottaja Riku Rantala teki tänä vuonna valinnan. Mahdottoman valinnan, kuten hän sanoi. Kun mukana on yksi tietokirja, kaksi kuvakirjaa ja kolme kaunokirjaa, erottuu jokainen kilpailijoistaan. "Kaikki ovat omintakeisia, kiinnostavia ja taiten tehtyjä", hän kehui ehdokkaita.

Sillä siitä Finlandia-palkinnossa ehkä nimenomaan onkin kysymys: prosessista, joka nostaa monia upeita kirjoja julkisuuteen. Tätä painotti myös kaunokirjallisuuden sarjan voittajan valinnut, kirjallisuustoimittaja ja Turun kirjamessujen 2018 ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen.

Rantala kannusti ihan jokaista tutkimaan lasten- ja nuortensarjan ehdokaskirjojen maailmoja. Tai oikeastaan määräsi, diktaattorin mahtikäskyllä, kuten hän yleisöä nauratti.

"Lukekaa nämä! Sillä tämän vuoden ehdokkaat vahvistavat vanhaa viisautta: juuri lasten- ja nuortenkirjallisuus kuvaa parhaiten tätä hetkeä ja tulevaisuutta, ajan ilmiöitä ja kipukohtia, asioita, joista ei ole ennen puhuttu", hän summasi.

Tuhatkuolevan kirousta hän kiitti romaaniksi, joka "kertoo suuren, kansainvälisen tason tarinan, pitää otteessaan ja inspiroi pohtimaan. Sen herättämät kysymykset jäävät elämään mielessä pitkään."

Samaa puhuttelevuutta, valtioiden rajojen ja vuosikymmenten ylitse ulottuvia säikeitä kiittelivät myös tiede- ja kaunokirjasarjojen voittajien valitsijat Virpi Suutari ja Seppo Puttonen. Ilmastonmuutos ja ylipäänsä asioihin tarttuminen nousivat esiin monissa puheenvuoroissa.



Lasten- ja nuorten lukeminen petaa koko kansakunnan lukemisen tulevaisuutta. Ja sen nykyhetki herättää kirja-alan toimijoissa huolta.

Siksi hihat onkin kääritty ylös ja haasteeseen vastattu Lukuliikkeellä, jonka avulla halutaan edistää suomalaisten lukemista kaikin mahdollisin tavoin. Sen taustalla on valtavan monipuolinen joukko erilaisia järjestöjä, opettajia, kirjailijoita, tutkijoita sekä kirjastojen, kustantamojen, kaupunkien ja yliopistojen edustajia.

Kuka tahansa voi aloittaa oman lukemiskampanjansa somettamalla siitä aihetunnisteella #lukuliike.

"Lukemisen eteen tehdään paljon töitä, ja Lukuliike konkretisoi ja vetää toimijat yhteen", sanoi Suomen Kirjasäätiön puheenjohtaja Minna Castren aloituspuheenvuorossaan.

Lukeminen on tärkeää, sillä kuten kaunokirjallisuuden Finlandian teoksellaan Taivaanpallo voittanut Olli Jalonen sen kauniisti summasi: "Lukeminen ei ole vain lukemista, se on ymmärtämistä. Lukemisessa piileskelee vapauden valtakuntia."

Siksi ihan jokaisen panostusta tarvitaan, jotta lukemisen arvostus säilyisi Suomessa korkeana ja lasten lukutaito sujuvana ja monipuolisena. Iltasadut, lukemiseen positivisesti suhtautuminen, aikuisten lukeminen lasten nähden, positiiviset roolimallit, kaikki tämä luo lukemiseen kannustavan ilmapiirin.

... Jotta kaikille avautuisivat samat mahdollisuudet ymmärtää, avata vapauden valtakuntien ovia.

Alla vielä kuvat lasten- ja nuortenkirjasarjan muista upeista Finlandia-ehdokkaista.

Mattila, Riina: Järistyksiä 

Vuori, Sanna Sofia. Kuvitus: Linda Bondestam: Ägget / Muna 

Anttonen, Taru & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Teos voitti Lukijoiden suosikki -äänestyksen.

Hai, Magdalena: Royaumen aikakirjat 1: Kolmas sisar

Hurme, Maija & Anssi: Skuggorna / Varjostajat


maanantai 26. marraskuuta 2018

Villojen kukissa kohtaavat Lappi ja Helsinki

Pia Pesonen: Villojen kukat
Kuvitus: Petri Makkonen
Kustannus: Teos 2018
48 s.
Lyhyesti: Lapin ja Helsingin tunnelmaa ja murretta ihastuttavasti yhdistävä kuvakirja kahden tyttön ystävyydestä ja muutamasta kesäpäivästä Helsingin Ruoholahden villoilla. Hauska ja jännittävä tarina korostaa myös luonnon säilyttämisen tärkeyttä, pohtii kateutta ja varastamista ja näyttää ystävyyden kauneuden. Voimakas kuvitus luo tarinalle hyvin omintakeisen kehyksen.



Helsingissä on valtailevia kivitaloja, mahtailevia laivoja ja leventeleviä autoteitä. Kaupunki pursuaa varjoja, harmaata ja porttikongeja.
Aivan Helsingin ytimessä sijaitsee kuitenkin yksi pikkupaikka joka pullottaa väljää, vihreää ja valoa. Siellä on puutaloja, vanhoja pensaita ja kapeita hiekkateitä. 

Tulppaani on asunut Helsingin Villoissa koko ikänsä, ravistellut kriikunapuuta, istunut raparperin ala ja ulkoiluttanut naapurin kissaystävää. Eräänä päivänä Villoille muuttaa Ruusu, tyttö Suomen käsivarresta.
- Ei minunkaan synttäreille tullut kukkaan, koska ei ollut kettään. Meillä päin Lapissa ei ollut edes vauvoja.
- Me ollaan tossa mielessä samiksia.
- Mie olen puoleksi saami, saamelainen.
- Mä en tajua tosta mitään, mutta helsingiksi samis on samanlainen. 
Kaksi eri tavalla puhuvaa ja eri paikoissa kasvanutta tyttöä löytää toisensa. He ihmettelevät toistensa kieltä, juhlivat huviloiden kesäjuhlia ja etsiä kapellimestari Kajanteen tahtipuikkoa. Se on hukassa, ja iso konsertti uhkaa mennä lyttyyn. Samaan aikaan Villoille ilmestyvät Kaupunginisä ja Neiti Virkamies, jotka haluavat tasata Villat maan tasalle. Vihreä keidas kaupungin keskellä ei istu tehokkuuden pirtaan. Vai onko taustalla sittenkin kateutta?

Polveileva tarina pitää pituudestaan huolimatta kiinnostuksen mainiosti yllä. Hauskat ja jännittävät tapahtumat ja oivaltava kieli ihastuttavat. Kuvakirjojen henkilöhahmot jäävät usein kirjojen lyhyyden vuoksi kevyiksi, mutta tässä niin ei ole. Villojen puutarhassa ja tympeissä virkamieshahmoissa aistii Peppi Pitkätossun maailmaa.

Erityistä kirjassa on se, miten Lappi ja Helsinki kulkevat käsi kädessä niin puheessa kuin tunnelmassakin. Helsingin puhekieli ja Lapin murre kohtaavat toisensa kekseliäästi! Harvassa lastenkirjassa hyödynnetään suomenkielen variaatioita kuten tässä kirjassa. Ääneen lukeminen olikin erityisen nautittavaa.

Kirja nostaa monia teemoja pohdittavaksi: ystävyyttä, luontoa, kateutta, naapuruston yhteisöllisyyttä...  Lapista muuttaneella Ruusulla on kaipuu kotiin. Asiat kääntyvät lopuksi kuitenkin aina parhainpäin. Sillä tärkeää on etsiminen, matkanteko. Teko.



Kuvataitelija Petri Makkosen kuvitus on kiinnostavaa ja vahvaa eikä päästä lukijaa helpolla. Omintakeisessa, monipuolisessa tyylissä hahmoilla on voimakkaat kasvot ja väritys vie kaupungin harmaasta villojen pinkkiin ja vihreään.

Tyttöjen hahmot on sekä kuvitettu että kuvattu tekstissä niin, että heidän ikäänsä on vaikea sanoa. Siksi kirjakin sopii monen ikäisille, ehkä etenkin eskari-ikäisistä ylöspäin (pitkälle ylöspäin). Me luimme kirjan 12-vuotiaan kanssa, ja nauroimme monesti ääneen. Hän piti hyvän tarinan ohella erityisesti kuvituksesta.


Pia Pesonen: Villojen kukat
Kuvitus: Petri Makkonen
Kustannus: Teos 2018
48 s.
Mistä: Yllätyskappale kustantajalta


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Älyä tunteet – viljele hyvää tekeviä ajatuksia


Solfrid Raknes: Älyä tunteet. Apukäsi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen.
Kuvitus: Per Finne
Kustannus: Pesäpuu ry 2017
61 s.
Lyhyesti: Opas tunteiden säätelystä ja omiin ajatuksiin vaikuttamisesta kouluikäisille lapsille sekä vanhemmille ja muille lasten kanssa toimiville. Pienet nuket konkretisoivat hyvää ja huonoa tekeviä ajatuksia, ja täytettävä apukäsi auttaa pilkkomaan tunteita ja ajatuksia pieniin paloihin, joten lapsen on helpompi lähestyä asiaa itsenäisestikin.



Jos sairastut, tarvitset hyvää hoitoa. Jos saat naarmun, haava on hyvä puhdistaa ja laittaa laastari. Mutta tiedätkö, miten kannattaa toimia, jos on niin peloissaan, vihainen tai surullinen, että sisälle sattuu?

Mielen harjoittaminen on vahva työkalu arjessa, ja sitä kannattaa kehittää aina kuin vain voi. Lasten mieli on erityisen taipuisa oppimaan ja omaksumaan uusia tottumuksia. Siksi kiinnostuinkin heti kuullessani Pesäpuun julkaisemasta oppaasta Älyä tunteet – Apukäsi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen. Meni silti kuukausia, että sain testattua sitä käytännössä, ja sitten vielä blogattuakin.

Selkeästi kirjoitettu opas auttaa siis käsittelemään tunteita. Se auttaa huomaamaan tunteet kehossa: missä ja miten ne tuntuvat? Kuinka voimakkaita ne ovat? Opas auttaa myös erottamaan tunteista nousevat rohkaisevat ja hyvää tekevät eli vihreät ajatukset ja haitalliset ja vahingoittavat eli punaiset ajatukset. Punaiset ajatukset ovat usein vahvempia, ja siksi on tarpeen tunnistaa ja vahvistaa hyvää tekeviä ajatuksia.

Opas on kirjoitettu niin, että kouluikäinen lapsi voi käyttää sitä itsenäisesti. Tekstiä on sopivasti ja puhuttelu on suoraa: "Mitä tunnet, kun olet vihainen?" Sarjakuvamainen kuvitus ilahduttaa! Oppaan lopussa on useita malliksi täytettyjä apukäsiä erilaisista hankalista tilanteista, sillä mitenkään helppoa asian omaksuminen ei ole.


Miten opasta sitten testasin? Tänä kesänä elämä vei minut ja perheeni kenialaiseen kouluun ja lastenkotiin vapaaehtoistöihin. Hetken siellä elämää ihmeteltyäni päätin kokeilla oppaan ohjeita 13-vuotiaiden luokalla. Pidin lyhyen mindfulness-tuokion ja tunnustelimme tunteita kehossa ottaen malliksi jonkun menneen tapahtuman, joka on pelottanut. 

Sen jälkeen aloimme ohjeiden mukaisesti pohtia tilanteessa herääviä ajatuksia: Millaisia punaisia eli vahingollisia ja pelkoa lisääviä ajatuksia tilanne voi laukaista? Millaisia vihreitä eli rohkaisevia ja hyvää tekeviä ajatuksia tilanteessa voisi ajatella? Mitä tilanteessa voi itse tehdä? Kuka voi auttaa?

Oppilaat täyttivät havaintojaan apukäteen, ja rohkeimmat kertoivat ääneen ajatuksiaan. Jouduin hetken nieleskelemään pelkojen vakavuutta, niin erilaisia ne olivat suomalaisten ikätovereiden peloista – sairaus voi aina tarkoittaa kuolemaa, ryöstetyksi tuleminen ei ole kaukainen ajatus, eikä toisiin ihmisiin luottaminen ole kovinkaan selvää. En ollut osannut myöskään varautua uskonnon suureen rooliin. Aina lähtiessämme miettimään, millaisia rohkaisevia ajatuksia kussakin hankalassa tilanteessa voisi pohtia, oli ensimmäisenä vastauksena Jumalan apu. Pääsimme kuitenkin pohtimaan myös muita vahvistavia ajatuksia ja toimia. Kirja toimi siis hyvin myös pienistä kulttuurieroista huolimatta.

Pidin kovasti selkeästä, tiivissanaisesta oppaasta, ja se toimi oivallisesti ryhmäopetuksessa. 13-vuotiaat olivat täydellinen kohdeyleisö aiheelle, mutta yhtä hyvin se olisi toiminut esimerkiksi 8-vuotiaalle. Asian opettaminen oli helpompaa luokalle kuin omille lapsilleni, luultavasti johtuen opettajan rooliin astumisesta ja hipihiljaisesta yleisöstä, mutta yhtä suositeltava se on vanhemmille tai kenelle vain, joka haluaa joko opettaa lapsille tunnetaitoja tai ohjata lasta tai nuorta siihen itsenäisesti.

Kuvista puuttuvat pakettiin vielä kuuluvat veikeät muovinuket, vihreä ja punainen, joilla voi leikkiä ajatusten kanssa. Punainen yrittää tukahduttaa vihreät, onhan se värinäkin huomiota herättävämpi, mutta vihreää kannattaa voimistaa, vaalia ja vahvistaa.


Solfrid Raknes: Älyä tunteet. Apukäsi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen.
Kuvitus: Per Finne
Kustannus: Pesäpuu ry 2017
Mistä? Arvostelukappale


torstai 31. toukokuuta 2018

Millainen minä? Lasten tunnetaitoja osa 1

Jenni Erkintalo: Millainen minä?
Kuvitus: Jenni Erkintalo
Kustannus: Etana Editions 2016
Lyhyesti: Perustunteita ilmeikkäästi esiin tuova kirja, joka hurmaa yksinkertaisuudella, värien ja siveltimen vetojen kekseliäällä käytöllä ja osuvilla kielikuvilla. Kirjan kanssa on hyvä tarkastella sitä, missä kohtaa kehoa tunteet tuntuvat. Ihan pienellekin sopiva kirja. Plussaa pienestä koosta.

Iiiiik, olen ujo. Ujous estää jalkojani.
Voiiiiiii, olen surullinen. Suru valuu silmistäni. 

Kuvakirjat, jotka opettavat erilaisia tunteita ja niiden kanssa olemista, ovat mahtavia. Yksi mainio kotimainen muutaman vuoden takaa on Jenni Erkintalon Millainen minä? 

Pienikokoisessa kirjassa käydään läpi kaikkein yleisimmät tunteet näennäisen yksinkertaisesti, mutta oivaltavasti, hauskasti ja monipuolisesti. Muutamalla siveltimenvedolla Erkintalo on jäljittänyt ilmeet kullekin tunteelle. Tunnetiloja vahvistetaan vielä sopivilla väreillä.

Käsiteltyjä tunteita on yhteensä neljätoista, rauhallisuudesta pelkoon ja yllättyneisyydestä ylpeyteen.

Kaiken kruunaa muutama rivi siitä, miltä ja missä tarkalleen kehossa tunne tuntuu. Esimerkiksi viha kiehuu päässä, nolous kuumottaa korvia, uteliaisuus kutkuttaa nenää ja kateus kurkkaa kurkusta. Ihastelen kielen kekseliäisyyttä ja sitä, miten se osuu naulan kantaan muutamalla sanalla.

Kirja voi toimia hienosti keskustelunavaajana lasten kanssa. Miksi kateus kurkkaa kurkusta, mitä silloin tulee usein sanottua?



Meillä on luettu kirjaa etupäässä kolmevuotiaan kanssa. Häntä naurattaa etenkin kirjan kieli, kuten se, kuinka uteliaisuus saa kysymään mitämitä?

Ihan samanlaista (ihan pienillekin sopivaa) perusteosta tunteista ei tule mieleen, joten tämä on mainio! Ja aivan valtavasti pidän siitä, miten kirja keskittyy olennaiseen eikä mukana ole yhtään ylimääräistä sanaa tai viivaa!



*****


Ps. Blogi on ollut pitkään tauolla. Ei loppunut kuitenkaan! Jatkan edelleen vanhalla tutulla linjalla, tosin joitain ulkomaisia vaikutteita ja yllättäviä hyppyjä lastenkirjasaralla saattaa tulla lähipostauksissa vastaan. Stay tuned, ja valoisaa kesää!


Jenni Erkintalo: Millainen minä?
Kuvitus: Jenni Erkintalo
Kustannus: Etana Editions 2016
Mistä: Arvostelukappale

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...