perjantai 31. tammikuuta 2014

Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen

Sinikka Nopola, Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustannus: Tammi 2013
69 s.


Vilttitossu pusersi kätensä nyrkkiin.
- Alkakaa laputtaa tai tulee köniin! hän uhosi.
Jere ja Ville juoksivat hädissään opettajan luo.
- Opettaja, opettaja, Heinähattu antaa köniin! Jere valitti.
- Höpö höpö, opettaja sanoi.
- Lopettajaa kanteleminen, Heinähattu on luokan kiltein tyttö. 
Uusimmassa Heinähatun ja Vilttitossun seikkaluissa koulun aloittanut Heinähattu on lähdössä luokan kanssa onkiretkelle, ja Vilttitossu on mustasukkainen. Mustasukkainen, kun Heinähattu saa käydä koulua, oppii lukemaan, tekee läksyjä eikä ehdi leikkiä, ja pääsee vielä retkelle. Pikkusiskon näkövinkkelistä erittäin epäreilua!

Jotan täytyy tehdä, ja ratkaisu löytyy Alibullenin neitejä hyödyntäen. Vilttitossu karkaa retkelle Heinähatun sijasta. Retkellä Heinähatuksi pukeutunut raisu Vilttitossu hämmentää luokkatovereitaan ja koettelee opettajan ja poliisienkin hermoja.
Opettaja tuijotti järkyttyneenä riehaantuneita oppilaita. Luokan kiltein tyttö oli vilinnyt koko luokan, opettaja kauhisteli. Sitten hän muuttui punaiseksi ja karjaisi:
- Heinähattu, pysähdy! Sinä olet aivan kauhea!
Vilttitossu juoksi opettajan ohi ja lällätti:
- Annukka, Pannukka, paistinpannukka!
Humoristisessa kirjassa on mainiot päähenkilöt, kiltti ja hillitty Heinähattu, ja vastakohtana pitelemätön, rajoja rikkova ja impulsiivinen Vilttitossu. Aika monessa perheessä tuntuu olevan näin, sisarukset jotka ovat hyvin erilaisia persoonia, ja kirjan yksi vahvuus onkin erilaisten sisarusten kuvauksessa. Vilttitossusta on onneksi tehty tarpeeksi raisu, jotta kirjaa lukiessa voi ajatella: Huh, muillakin on tuollaisia lapsia!

Myös huumori kukoistaa, ja 7-vuotias nauroi kirjalle kovasti. Hänestä oli hauskaa, miten "Vilttitossu huuteli kokoajan luokan pojille ja ne jäi kiikkiin vaik ne ei ollu tehnyt sitä".

Itse taas nautin erityisesti siitä, miten kiltin Heinähatun käytökselle annettiin Vilttitossun muodossa vastakohta. Etenkin jos on kiltti ja ujo tyttö tai poika, voi miettiä, onko pakko olla kiltti, ja mitä tapahtuisi jos käyttäytyisikin ihan villisti ja hullusti ja olisi ihan toisenlainen?

Yksi asia kirjassa särähti korvaan. Kouluunmeno kuvataan - ainakin Heinähatun mielessä - hyvin toisenlaiseksi maailmaksi kuin leikkien täyttämä elämä ennen sitä. Heinähattu on (kuten kai ekaluokkalainen aika usein?) innoissaan läksyistä, eikä hänellä ole nyt aikaa eikä oikein huvitustakaan leikkiä koko päivää. Vakoiluleikit tuntuvat lapsellisilta, ja kirjan lopussa, kun viikonloppu koittaa, siskokset leikkivät yhdessä - koulua. Itse taas toivon, ettei koulunaloitus vielä pitkään aikaan merkitse leikkien loppumista. Satuin juuri viime viikolla lukemaan NewScientientistin artikkelin viime marraskuulta, jossa kerrottiin useiden tutkimusten osoittavan, miten leikkiminen vahvistaa oppimis- ja ongelmanratkaisukykyä. Lapsi, joka leikkii paljon, on tietoisempi omista henkisistä ja fyysistä tapahtumista, ja osaa myös paremmin säädellä niitä. Artikkelissa kannustettiin siksi lykkäämään koulunaloitusikää esim. Suomen mallin mukaiseen seitsemänteen ikävuoteen, kun muodollinen opetus Englannissa alkaa tätä nykyä jo nelivuotiaana. Hyvä siis näinkin, mutta varmasti leikki kannattaa vielä koulun aloittamisen jälkeenkin, etenkin kun koulussa joutuu istumaan pitkiä aikoja.

Kirja sopi erinomaisesti iltalukemiseksi eri ikäisille sisaruksille, etenkin jos toinen on jo koulussa tai esikoulussa, ja toinen taas saa kuulla usein olevansa "pieni". Runsas kuvitus ja isohko kirjasinkoko tekevät kirjasta paitsi helpon kuunneltavan pienemmälle, myös sopivan itseluettavaksi.

Kuvitus on Salla Savolaisen tekemä, tekijälleen ominaista, värikästä, iloista, ilmeikästä ja humoristista.

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luimme sarjassa, mutta ensimmäinen Heinähattu ja Vilttitossu on ilmestynyt jo 1989, ja kaikkiaan sarjassa on jo 15 kirjaa. Näistä 13 ensimmäistä kuvitti Markus Majaluoma.

Kaikkinensa kirja on hauska ja eloisa lastenkirja, jossa on toki samoja aineksia kuin vaikkapa Marikissa ja Liisassa tai Onnelissa ja Annelissa, mutta tähän päivään sijoittuvana, humoristisena versiona.





Sinikka Nopola, Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustannus: Tammi 2013
Arvostelukappale
Tähtiä: 3 / 5

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kyllä jännitti: Onneli ja Anneli



Kyllä jännitti mennä katsomaan uutta Onneli ja Anneli -elokuvaa, joka sai ensi-iltansa 17.1.! Onnelin ja Annelin kootut kertomukset on luettu meidän perheessä pari kertaa, ja äänikirja kuunneltu noin 2 357 kertaa. Kaikki meidän perheessä ovat ihastuneet kirjaan. Tunnelma, henkilöt, miljöö… kaikki on niin suloista.

Muistan varmasti aina kesän joitain vuosia sitten, kun luin kirjaa veneretkellä kesämökillä, kun esikoisemme oli neljä ja vaalea pää tarinoita tulvillaan. Onneli ja Anneli oli ensimmäisiä pitkiä satuja, joita sain lukea hänelle, ja olin tosi innoissani siitä, että kaikki satukirjat olivat vihdoin käsillä. Auringon heijastuminen vedenpinnasta, veneen hidas lipuminen, airojen verkkainen liike samettisessa vedessä ja kesän huolettomuus ja vapaus olla - kaikki se limittyy mielessäni vahvasti yhteen Onnelin, Annelin, Urho Ulpukan, Rouva Ruusupuun, Tingelstiinan ja Tangelstiinan sekä Vaaksanheimojen seikkailuihin. Ehkä siksikin kirjaa lukiessa tulee aina niin hyvä olo!

Ja kirja on tosi ihana. Marjatta Kurenniemen ja Maija Karman kuvittama klassikko vuodelta 1966 on oikea satu, vanhanaikainen ja samalla ajaton tarina kahden tytön ystävyydestä, omasta talosta, jännistä naapureista. On tarinassa myös vakavampia vivahteita: vanhemmat eivät edes huomaa tyttöjen poissaoloa ja Rouva Rusina kaipaa miestään niin että elämästä on kadonnut kaikki ilo. Tästä huolimatta kirja on suloinen ja keveä kuin kesäpäivä - vaikka siellä järvellä.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää jännitys elokuvaan mennessä. Pelkäsin, että kaikki olisi liian modernia. Että tytöt olisivat liian teinejä, että kaikki olisi liian samanlaista kuin muissa tämän päivän kotimaisissa lastenleffoissa, vaikkaja Risto Räppääjässä ja Ellassa (jotka ovat tosi hyviä, mutta ajoittuvat tähän päivään). Jännitti, miten Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhan saisi uskottavaksi, tai tyttöjen kodin kaikkine ihanuuksineen.

Oletko sinä jo nähnyt leffan? Mitä pidit?

Meistä leffa oli ihana! Näyttelijävalinnat onnistuivat mainiosti. Onnelin ja Annelin näyttelijät olivat tosi suloisia pikkutyttöjä, Tingelstiina ja Tangelstiina sopivan hassuja ja hupsuja, Rouva Ruusupuu, vaikka vähän nuori, niin ihan mainio, Urho Ulpukka olisi voinut olla pulleampi mutta muuten tosi hyvä hänkin. Rouva Rusina oli pikkuisen pelottavampi kuin kirjassa, ja muutama henkilö oli lisätty leffaan juonellisten seikkojen vuoksi, mutta se toimi hyvin.

Loviisa kuvauskaupunkina oli mainio valinta, Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarha hieno ja, wau, yhtä monipuolinen kuin kirjassakin, samoin tyttöjen talo - aivan ihana. Esimerkiksi makuuhuone ja ammeet olivat juuri niin söpöjä kuin olla voi.

Kirjan kesäinen, ruusuinen tunnelma oli saatu suorastaan hämmästyttävän hyvin leffaan.

Oli mukana myös pari juonnetta josta en niin välittänyt, kuten vaikkapa jäätelötehdas, tai mummo, tai veli, mutta… ei haittaa, kokonaisuus oli tosi kiva.

Parasta oli paitsi uskollisuus kirjalle!! (etenkin yksityskohdissa, juonessa oli pari jännää muutosta, joita en paljasta), hyvät näyttelijävalinnat (suloiset tytöt etunenässä), myös vanhanaikaisuus ja uuden ja vanhan sujuva yhdistäminen. Ei haitannut yhtään, että seinällä riippui vanha seinäpuhelin (onneksi!), jota tytöt eivät heti osanneet käyttää, ja kaikilla muilla taisi olla kännykät. Ruusukuja oli osaksi hyppäys johonkin menneeseen, ja ympäröivä maailma jotain uuden ja vanhan väliltä, esimerkiksi kaupungilla ajeli söpö Saab 66. Uuden ja vanhan yhdisteleminen oli niin saumatonta, ettei siihen oikeastaan kiinnittänyt juuri huomiota. Noin sen juuri piti ollakin.

Kirja on aina kirja, se paras tapa tutustua Onneliin ja Anneliin, mutta kyllä tämäkin on ihan hyvä tapa! On vain hyvä että tarina jatkaa elämäänsä leffan myötä entistä useammalle, jolta olisi voinut muuten jäädä tutustumatta kirjaan. Ja huom., sopii ehdottomasti myös pojille! Meidän 4-vuotias poika tykkää myös kovasti sekä äänikirjasta että leffasta (vaikka rosvokohtaus vähän pelotti). Ystäväni kertoi, että päiväkodissa 5-6-vuotiaiden ryhmässä pojat olivat kovasti innostuneet kirjasta. Ja etenkin, kun Vaaksanheimot Putteineen sitten vähän myöhemmin astuvat kuvioihin.

Jos et ole vielä nähnyt leffaa, niin - kip kop, pidä hauskaa, nautinnollisia hetkiä ihanissa kesäkuvissa!

Myös ainakin Sinisen linnan kirjastossa on käyty leffassa!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kurkista avaruuteen

Rob Lloyd Jones: Kurkista avaruuteen (orig. Look inside Space)
Kuvitus: Benedetta Giaufret ja Enrica Rusiná
Suomennos: Sari Kumpulainen
Kustannus: Tammi 2014
13 s. 
Kuu on autio ja hiljainen paikka. Kuussa ei ole ilmakehää, vettä, eikä mitään elämää (ei edes pikkuruisia hyönteisiä).
Miksi Kuu muuttaa muotoaan?
Kuu on aina pyöreä. Sen muoto tuntuu muuttuvan, koska näemme siitä vain sen osan, jonka Aurinko kulloinkin valaisee. 
Meille kopsahti postiluukusta kirja, joka sai lapsilta (7- ja 4-vuotiaat) innostuneen vastaanoton. Tarjolla on havainnollisia kuvia, hirveä määrä kurkistusluukkuja ja kurkistusluukkuja vielä niiden sisälle sekä tietokirjan verran infoa avaruudesta.

Tietoa on niin kuusta, avaruusasemasta, Auringosta ja tähdistä, galakseista kuin avaruustutkimuksestakin. Teksti on pilkottu kuvien ympärille siten, että kuvat havainnollistavat tehokkaasti lähes jokaista lausetta. Kysymykset elävöittävät ja herättävät pohtimaan: Miten tähdet syntyvät? Miksi tähdet tuikkivat? Onko muilla planeetoilla elämää? Miten asema on saatu avaruuteen? 

Voi kurkistusluukkujen taikaa! Ne tosiaan koukuttavat monenikäisiä lukijoita. Pahvisivuisena kirja sopii jo hyvin pienelle, mutta teksti sitten taas on sen verran faktaa, että 4-vuotias ei jaksanut sitä kuunnella. 


Ulkonäkö siis hämää - kurkistusluukkuineen kaikkineen kirjasta ei heti arvaisi, että kokonaisuutena se sopii minusta parhaiten (viskari-)eskarille tai alakoululaiselle. Mutta totta kai, iästä viis, jos avaruus kiinnostaa, sillä tekstissä on monia tasoja ja kuvia riittää! 

Kuvitus muistuttaa lastenohjelmaa, ja toteutus tuo pikkuisen mieleen ihanan, vanhan Olipa kerran elämää-sarjan, jossa kysymysten avulla avataan tiedettä. 

Avaruus on aiheena sellainen, että siitä on vähän vaikea kirjoittaa konkreettisesti: käsittämättömät välimatkat, iät, koot ja kuumuudet on pakko mainita, mutta niiden merkitys jää hämäräksi, ja avaruus on niiden lukemisen jälkeen yhtä käsittämätön kuin ennenkin. 
Auringon sisään mahtuisi noin miljoona maata.
Auringosta kohoaa protuberansseja eli kaasupurkauksia. Tämä ulottuu niin korkealle, että matka on sama kuin Maasta Kuuhun.
Sen tulinen pinta on 60 kertaa kuumempi kuin kiehuva vesi.
Ehkä tästä syystä koko kiehtova avaruus on aina jäänyt itselleni aika mystiseksi. Ja ehkä siitä syystä olen jo pitkään katsellut etsiskellen Markus Hotakaisen Tildan tähtiä (linkin takana Lumiomena on kirjoittanut kirjasta houkuttelevasti) kirppareilta tai kaupoista, mutta en ole vielä onnistunut sitä löytämään. Tietokirjoja nimittäin lukisin mielelläni lapsille lisääkin, ja herättäisin samalla tiedonjanon kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Kotimaiset tietokirjat ovat suosikkejani, ja kohdallemme osuineista parhaita ovat muuten olleet

Voiko tuulipuvussa lentää (kielen tutkiskelua, eikä välttämättä oikein tietokirja, mutta ihan mainio)

Kerro, mikä sinun tietokirjasuosikkisi on!





Rob Lloyd Jones: Kurkista avaruuteen (orig. Look inside Space)
Kuvitus: Benedetta Giaufret ja Enrica Rusiná
Suomennos: Sari Kumpulainen
Kustannus: Tammi 2014
Saatu kustantajalta, kiitos. 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Ian Bowie: Lumiukko tuli tupaan

Ian Bowie: Lumiukko tuli tupaan
Kuvitus: Keanne van de Kreeke
Suomennos: Maarit Varpu
Kustannus: Aurinko Kustannus 2013
Lyhyesti: Pikkuinen tarina lumiukon vierailusta. Kuka oven takana kolkuttaa ja mihin vieras sitten häipyikään? Talven kuvaus hehkuvin värein teki vaikutuksen. 1 - 4-vuotiaille sopivasti jännittävä tarina.



Nyt kun Etelä-Suomeenkin on satanut lumi, on juuri oikea aika blogata tästä viehättävästä pienestä tarinasta, jossa värit leiskuvat kuin ulkona pakkanen ikään!

Eräänä iltapäivänä Anna on mukavasti nojatuolissa lukemassa kirjoja, kun oveen kolkuttaa hymyilevä lumiukko kukkaruukku päässään. Se ilmoittaa kohteliaasti tulevansa viikonloppuvierailulle. Hämmästynyt Anna käy tekemässä lumiukolle kinkkuvoileivän ja mehua, mutta mitäpä hän näkeekään palattuaan? Lattialla vesilammikon ja sen keskellä lumiukon knallin.

Nyt kaikki luonnollisesti ajattelevat lumiukon lämpöistä, surullista kohtaloa - mutta ei hätää, sillä...



Lumiukko olikin vain pelästynyt aiheuttamaansa sotkua ja paennut pihalle, jossa se seisoo onnellisena!


Pikkuisessa tarinassa on viehättävää sen kepeys ja lämpö. Ja varmasti se on juuri sopivalla tavalla jännittävä pienille kuulijoille. Saadakseen pikku kuulijan täyden huomion Bowie juttelee hauskasti lukijan kanssa pitkin tarinaa.
Olet varmasti samaa mieltä, että hymyilevä lumiukko on aika kumma juttu. Sinä varmasti ihmettelet aivan kuin Anna, miksi ihmeessä lumiukko rimputti ovikelloa talvisena iltapäivänä. No, on vain yksi tapa saada asiasta selvää: luetaan eteenpäin!
Tarinan takana on Ian Bowie, joka on kirjoittanut useita mm. Suomesta humoristisesti kertovia kirjoja, ja tämä on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. Kuvituksen on tehnyt hollantilainen Keanne van de Kreek. Hänen kuvituksiaan olenkin ihaillut joskus ja jossain, mutta en muista missä. Molemmat ovat asuneet Suomessa jo pitkään. On kiva, miten kirkkaisiin väreihin van de Kreek on pukenut talvitarinan. Koska itse kaipaan juuri nyt näitä sävyjä meidän valkoiseen, kylmän kauniiseen maisemaan, on ihanaa että talvitarinoitakin ja etenkin niitä löytyy näin hehkuvasti kuvitettuna.



Söpö kirja sopii hyvin jo ihan pienille kuulijoille, parhaiten ehkä n. 1 - 4-vuotiaille. Vaikutuksen minuun teki muuten myös Annan ja lumiukon kohteliaisuus puolin ja toisin. Mainio keino tehdä hyvistä tavoista luontevia!

Kauniita talvipäiviä (ja lumiukontekoilmoja) kaikille!

Ian Bowie: Lumiukko tuli tupaan
Kuvitus: Keanne van de Kreeke
Suomennos: Maarit Varpu
Kustannus: Aurinko Kustannus 2013
Saatu yllätyksenä kustantajalta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pieni taitelija -kirjat avaavat kuvataiteita


Kuvassa Franz Marcin Keltainen lehmä (1911), kirjasta Pieni taitelija - eläimiä eri tekniikoilla.


Täällä ollaan nautittu piiitkästä tauosta arjesta, ja tietokone on pysynyt melkein viikkoja kiinni. Nyt kaapissa onkin pino hyviä, mielenkiintoisia kirjoja, jotka haluan täällä esitellä: viime vuonna ilmestyneitä, muutama hieman vanhempikin. Aihepiireiltään mm. taiteita, harrastuksia, musiikkia, talvea, kulkupelejä ja esiintymisjännitystä sivuavia.

Aloitetaan kuvataiteilla - aihe, josta voin hyvin myöntää, etten tiedä juuri mitään! Vaikka kuvataiteet on vieras alue, nautin taiteen katsomistesta (tietenkin), ja siksi tartuinkin innostuneena kahteen Nemon kustantamaan Pieni taitelija -teokseen, joista toinen on Eläimiä eri tekniikoilla, toinen Ihmisiä eri tekniikoilla.



Molemmat esittelevät kaksitoista eri tyylistä taideteosta, jotka on toteutettu eri tekniikoilla, tavoilla ja aikakausina. Teksti on melko lyhyttä ja helppotajuista, ja johdattaa lukijan huomaamaan värejä, ilmeitä ja yksityiskohtia, ja kertoo teoksen syntyhetkestä tai tilanteista sen taustalla. Erilliset infolaatikot esittelevät taitelijan ja antavat lisätietoa teoksen toteutustavasta tai taiteilijan tavasta työskennellä. Tässä yksi suosikkiteoksistani, Edvard Munchin Huuto (1893).

Munchin maalauksen hahmolla on auki ammottava suu - mutta huuto ei vaikuta tulevan sieltä. On kuin taivas ja meri parkuisivat ja hahmo yrittäisi itse asiassa vaientaa melun. Munch sanoi, että eräänä päivänä hän vaistosi kokonaisvaltaisen ja päättymättömän huudon, joka lävisti luonnon - siitä hän sai maalauksen idean. 
Katso maalauksen kuvioita, jotka kiemurtelevat ja aaltoilevat kuin kaiut. Taivas on ärhäkän punainen, ja vesi näyttää tummalta, syvältä ja kylmältä. Munchin hahmo on aavemainen ja vääristynyt, kuin ääni kimpoilisi sen pinnasta. Yleisvaikutelma on kauhistunut ja sekava - aivan kuin taiteilijan tunnekin.  

Joka aukeamalla kätkeytyy esillekäännettävän liepeen alle vinkki, miten teosta voi käyttää inspiraationa omaan taideteokseen. Esimerkiksi Munchin Huuto-maalauksesta voi kokeilla tehtä iloisen version (alla). Michelangelon Daavid-veistosta esittelevän aukeaman liepeestä löytyi hyvä vinkki siitä, miten piirtää kasvot oikeassa mittasuhteessa, ja Leonardo da Vinci inspiroi tekemään hauskoja sivuprofiileja, jotka voi lopuksi piirtää värilliselle paperille ja leikata tikun päähän tikkunukeksi.


Itse innostun etenkin Ihmisiä kuvaavista teoksista, 7v. puolestaan Eläimiä eri tekniikoilla -kirjasta. Alla kuvassa Pablo Picasson Itkevä nainen (1937):
Tarkastele maalauksen muotoja. Ne ovat teräviä, sekavia ja ahtaasti lomittain survoituneita. … Näetkö, kuinka suu ja nenä osoittavat sivuille, vaikka silmät katsovat suoraan eteenpäin? 
Vinkkinä on leikkaamalla ja liimaamalla kokoamaan samantapainen kuva, jossa kuvakulmat sekoittuvat. Itselleni tämä toteutustapa tuntuu ajatuksena kovin kömpelöltä, ja sekä minun että lapsilukijan (7v.) suosikkivinkit olivatkin maalaamiseen liittyviä, joita on ehkä noin puolet vinkeistä.


Tosi hauskaa, että tälläisiä kirjoja on tehty! Askarteluoppaita etenkin löytyy, mutta sellaisia teoksia, joissa houkutellaan katsomaan taidetta ja jotka sopivat aika pienellekin lukijalle, on vähemmän. Parhaimmillaan teksti houkuttaa lukijan salapoliisiksi etsimään teoksesta vinkkejä siitä, mitä teoksessa on hetkeä aiemmin tapahtunut. Tälläista opastusta teoksen katsomiseen olisin kaivannut vielä enemmän. 

Lisäksi on kiva, miten erityylisiä teoksia on otettu mukaan ja miten helppotajuista teksti on. Piirtämistä rakastava 7-vuotias on innostunut muutamasta eläinvinkistä (piirrä tai maalaa pörröisiä eläimiä), mutta muuten kirja ei ole herättänyt intohimoja. Itse tykkään sitten senkin edestä selailla ja tutkia taideteoksia! Pienemmänkin kanssa voi mainiosti tutkia kuvia yhdessä, joten tämä on aikalailla koko perheen kirja. 

Hauskaa viikon jatkoa ja ennen kaikkea - kivaa alkanutta vuotta kaikille!

Susie Brooks: Pieni taiteilija. Eläimiä eri tekniikoilla. (orig. Get into Art. Animals)
Susie Brooks: pieni taitelija. Ihmisiä eri tekniikoilla. (orig. Get into Art. People)
Suomennos molemmat: Nina Tarvainen
Kustannus molemmat: Nemo 2013
Kiitos kustantajalle!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...