Mitä nyt luetaan? Marraskuun lukulistaa.

Monessa blogissa on ollut tapana kerätä kuukauden aikana luettuja kirjoja yhteen postaukseen, ja heräsin lopulta itsekin tajuamaan muiden blogeista, miten kiva niitä on lukea. Sitapaitsi siten saan kirjoitetuksi myös niistä kirjoista, joita luemme, mutta joista en kirjoita mitään blogiin. Se voi olla kiinnostavaa vaikkapa lukijoille, jotka etsivät lukuvinkkejä samanikäisille lapsille kuin meillä on.

Ja samalla pääsen kertomaan, jos olen itse lukenut jotain erityistä. En tosin aina, sillä saatan jämähtää johonkin kirjaan moneksi kuukaudeksikin.

Mitäpä meillä on siis luettu viime aikoina? Vähän aikaa sitten aloitin erityisesti 5-vuotiasta pikkuveljeä silmällä pitäen iltasatuna Katto Kassisen. Ajattelin, että hänen kujeilunsa voisivat huvittaa kuopusta. Olen itse aina tykännyt pulleasta, maailman parhaasta lentelevästä ukosta kovasti ja kirjan huumori naurattaa minua, joten on ollut tosi kiva palata kirjaan. Mutta, huumori meneekin vielä ohi 5-vuotiaalta - hän ei ymmärrä mitä huvittavaa on itseään jatkuvasti kehuvassa, sähläävässä ja asioita rikkovassa Kassisessa. (Niin, läheltä liippaa…) Kyllä hänkin kirjaa kuuntelee, mutta 8-vuotias nauttii sen sijaan kirjasta täysillä.

Pikkuveljelle luetaan paljon erilaisia kuvakirjoja ja sitten hän kuuntelee vielä isosiskon valitseman iltasadun. Viime aikojen ylivoimaiset suosikit hänellä ovat olleet omia lapsuudenkirjojani, Sanoma-kirjakerhoon kuuluvat Walt Disneyn Roope-Ankan joulu sekä Keskiyön haukku, joka kertoo dalmatialaiskoirista ja rosvoista. Tämän kirjakerhon kirjat 80-luvulta ovat kuluneet meillä ihan hirveästi, ensin minun ja veljeni, nyt molempien lasten käsissä.

Muutama ilta sitten pikkuveli kävi jälleen hakemassa hyllystä Lea Pennasen Me Leijonat -kirjan (molempien suursuosikki 4-5-vuotiaana) ja Christine Nöstlingerin Tomaanien elämä (löytyy myös blogin sivupalkista "helmenä", sillä sitä tämä kirja erilaisuudesta ja omana itsenään olemisesta on). Hän on vihdoinkin alkanut lukea (=selata rivakasti kirjoja) myös yksin sängyssä, jos uni ei tule. (Riemua!)

8v. isosiskolle taas luetaan Katto Kassisen ohella Rudyard Kiplingin Alkutarinoita ja Kolmea iloista rosvoa. Itse hän kahlaa läpi kaikkea hyllystään, nyt hän on lukenut mm. yllä mainittuja Sanoman kirjakerhon kirjoja, Roald Dahlin Kekseliästä kettua (mainio tarina ja sopii pienemmällekin Quentin Blaken runsaan kuvituksen ansiosta), Me Rosvoloita ja uusinta Puluboita, Andrew Daviesin Tohtori Pullia (ihania huvittavia pikkusatuja 70-luvulta hassusta miehestä ja hänen eläimistään, molemmat lapset tykkäävät kovasti), Shirle Barberin Keijukaisten satuhelmiä (tähän ylisöpöön kirjaan keijukaisista hän on aina ollut ihastunut) Enna Airikin vavahduttavaa ja upeaa ja vähän pelottavaa Korppipäistä miestä, sekä Annukka ja Samuli Aikion vanhaa saamelaissatua mukailevaa Tyttöä joka muuttui kultaiseksi koskeloksi (Kirjapöllö-ehdokas 2010, tunnelmaltaan omaleimainen satu Mika Launiksen upealla kuvituksella. On muuten tarjouksessa Adlibriksessä.) Tänään iltakirjaksi näytti valikoituneen Tove Applegrenin Vesta-Linnea mieli mustana (Vesta-Linneat ovat minusta kuvakirjojen parhaimmistoa lapsentasoisen tunnemaailman, aiheiden suorasukaisen käsittelyn ja Salla Savolaisen kuvituksen ansiosta, myös lapset tuntuvat löytävän kirjoista paljon samaistumispintaa).

Hän lukee paljon, sekä kuvakirjoja että pidempiä romaaneja, tosin jättää pidempiä jatkuvasti kesken ja vaihtelee kirjoja illasta toiseen. Kaksivuotiaana hänellä oli tapana nukahtaa kirjan alle, ja kuulimme vain kopsahduksen viereiseen huoneeseen, kun kirja tömähti hänen otsaansa. Ei lukuinnostus ole ollut yhtä suuri kokoajan, mutta tällä hetkellä taas on, kun itsekseen lukeminen on nopeutunut. On kiva huomata, miten kiinnostus kuvakirjoihin ei ole laimennut oikeastaan lainkaan, ja nyt itse luettuna ne ovat lähes yhtä suosittuja kuin ennenkin. Suosittelen rohkeasti antamaan kuvakirjoja vielä kouluikäisellekin vaikka lahjaksi.

Itse luin Mirjam Lohen Hissimusiikkia. Ei ihan helppo, ja välillä mietin, haluanko oikeastaan lukea tätä (ehkä välillä vähän masentava), mutta joka tapauksessa pidin kirjasta kovasti, etenkin sen kauniista kielestä, ajatusten katkeilusta ja hyppelehtimisestä, jonkinlaisesta läsnöolosta tässä hetkessä. Lohen taito kertoa erilaisista ihmistyypeistä ja heidän maailmankatsomuksistaan (ja murteistaan!) oli herkullista luettavaa ja nauroin usein ääneen. Luin myös miehelle katkelmia, mutta hän ei pitänyt.

Sitten luin Tuulisen saaren kirjakauppiaan, joka oli ihana, kuin raikas tuulenhenkäys vakavan rinnalla. Se kertoi kirjakaupan omistajasta ja kustantamon työntekijästä ja kirjoista ja myös vähän niiden kirjoittamisesta. Gabrielle Zevin on julkaissut Amerikassa useita kehuttuja teoksia, Tuulisen saaren kirjakauppias on ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Kirja sopii mainiosti kirjojen ystäville.

Näitä ennen luin Haruki Murakamin Norwegian Woodin. Se oli ensimmäinen kirjani Murakamilta, ja luin kirjaa pitkään. Taitavaa kerrontaa, ajassa kumpuileva tarina, koskettavia ihmiskohtaloita, ja kaiken ympärille kietoutuva kiinnostava Japanin kuvaus. Etenkin vuoristoseudun luontokuvaukset saivat kaipaamaan Murakamin kirjan sisään. Mutta ei missään nimessä hänen henkilöidensä pään sisään (mikä kamala ajatus juuri tässä kirjassa). 

Sellaisia lukuelämyksiä tällä erää. Ja on aina yhtä kiva kuulla kommentteja sinun lukuelämyksistä, jos kohdalle on osunut joku mistä innostuit!

Iloista viikon jatkoa, lukuiloa!


Ps. Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Juniorin sai viime viikolla Maria Turtschaninoff kirjallaan Maresi: Punaisen luostarin kronikoita, suomentajana ruotsista Marja Kyrö. Turtschaninoff on siksikin mielenkiintoinen kirjailija, että myös hänen toinen teoksensa, Arra (2008) on ollut ehdolla Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Maresin teema naisten ja tyttöjen yhteisöstä, jossa he puolustavat itsemääräämisoikeuttaan, on paitsi muutenkin, erityisesti tyttölapsen äitinä kiinnostava. Maresia on luettu monessa blogissa, kuten Ullan luetuissa kirjoissa, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissa sekä Notko, se lukeva peikko -blogissa. Itse en ole kirjaa vielä lukenut. Lämpimät onnittelut voittajalle, sekä myös kaikille ehdokkaiksi valituille!

Rydyard Kiplingin Alkutarinat kestävät aikaa

Rydyard Kipling: Alkutarinoita (orig. Just So Stories 1902)
Kuvitus: Rydyard Kipling
Kustannus: Art House 2013
213 s.
Lyhyesti: Hassuja ja ajattomia tarinoita siitä, miten eläimet saivat nykyisen muotonsa ja miten mm. aakkoset syntyivät. Kertomuksissa on melkoisesti ronskiutta, huumoria ja oivallista kieltä!

Viime aikoina olemme viihtyneet - jo aika pitkään - lasten kanssa Rudyard Kiplingin Alkutarinoiden parissa. Kirjasta on tullut kuin joku tuttu ja vanha hansikas, jonka pariin palaamme aina tauon jälkeen, kun olemme välissä ahmineet jotain muuta.

Miten Leopardi sai täplänsä ja Etiopialainen ihonvärinsä, Kameli kyttyränsä, Sarvikuono raapiutuneen ja roikkuvan nahkansa tai Norsu kärsänsä? Ja itselleni erityisen kiinnostavaa (koska eläintarinoita olen lukenut Afrikkaan liittyen paljonkin) miten syntyivät ensimmäinen kirje ja aakkoset?

Kannen kuva paljastaa jotain krokotiilin ja norsun kohtaamisesta ja samalla kirjan tyylistä: ronskiutta ja suorasukaisia kohtaamisia, ei aina kovin helliä, mutta sellaistahan luonto on.

Onko tarinoissa viisautta tai opetuksia? On varmaan, paljonkin, mutta eivät ne ensimmäisinä mieleen jää. Pikemminkin luonnehtisin niitä hassuiksi ja ajattomiksi tarinoiksi, jotka sopivat joka puolelle maailmaa. Alkuperäinen nimi "Just So Stories" kuvastaa niitä hyvin.

Huumori kuplii pinnan alla ja tulee esimerkiksi kirjailijan erikoisesta tavasta toistaa joka kerta nimen jälkeen pitkä määritelmä ja kursivoida joka kerta eri sana, kuten:

"Muukalainen (ja hän oli kotoisin Tewarasta)"

niin että lukija alkaa pakonomaisesti miettiä, mikä se Tewara oikein on, vaikkei se tarinan kannalta sitten olekaan yhtään mitenkään merkityksellinen.

Hassuus tulee myös olentojen oudosta tavasta puhua ja kielen mutkikkuudesta, sekä kirjailijan tavasta puhua suoraan lukijalle, "oi pieni ystävä", mikä tekee ääneen lukemisesta lapsille eloisampaa.

Silloin Kaksivärinen-Pyton-Kallio-Käärme tuli alas rantaäyräältä ja kietoutui kaksoissolmuun Norsunlapsen ympärille ja sanoi:
- Harkitsematon ja kokematon matkalainen, meidän tulee nyt vakavasti antautua pieneen korkeajännitykseen, sillä ellemme niin tee, käsitykseni on, että tuo itsepotkuroiva sotalaiva, jonka yläkansi on panssaroitu (ja tällä, oi pieni ystävä, se tarkoitti Krokotiilia), lopullisesti turmelee sinun tulevan urasi.
Tällä tavoin kaikki Kaksiväriset-Pyton-Kallio-Käärmeet aina puhuvat. 

Tarinat ilmestyivät jo vuonna 1902, eli jonkin verran on hiekkaa valunut tiimalasissa niiden ilmestymisen jälkeen, mutta sata vuotta on kyllä mitätön aika ajattomien tarinoiden rinnalla.

Jaakko Anhavan suomennos on mainio. Todella kekseliästä, monipuolista kieltä, mikä pääsee ääneenluettuna ehdottomasti oikeuksiinsa.

Tämä sai Pantterin ja Etiopialaisen ymmälleen, mutta ne läksivät etsimään alkuperäistä kasvikuntaa, ja monen monituisen päivän perästä ne äkisti näkivät suuren, korkean, uljaan metsän, joka oli täynnä puunrunkoja ja niitten seassa kerrassaan täplikkäitä ja laikukkaita ja läikikkäitä ja läiskikkäitä ja läikähteleviä ja häilähteleviä ja heilahtelevia ja ristiin heittyviä varjoja. (Sano se nopeasti ääneen, niin huomaat, kuinka tavattoman varjoinen se metsä olikaan.)

(Ainoastaan neekeri-sana suomennoksessa saa ärtymään, kts. alas. *)

Entäs R. Kiplingin alkuperäisetkuvitukset sitten? Kuten tekstikin, vähän hassuja nekin, ehdottomasti ainutlaatuisia, täynnä sivutarinoita pienissä yksityiskohdissa, joita jaksaa parhaimmillaan tuijottaa pitkään.

Hassuja ovat myös pitkät, sivun mittaiset kuvatekstit, joista etenkin 8-vuotias piti. Itse tarinan ääneenlukemista ne kuitenkin hieman häiritsivät, sillä ne vievät fokuksen tarinasta.

Ylipäänsä Kipling rikkoo kerronta- ja kuvitustyylillään niin monessa sitä, mihin olemme tottuneet, että se on silmiinpistävää. Virkistävää myös.


















Alkutarinoiden edellinen suomennos on 1950-luvulta. On upeaa, että vanhoista klassikoista tulee uusia suomennoksia ja uusia painoksia. Tässä on uutena mukana alkuperäinen kuvitus ja runot.

Alkutarinoita on luettu ja niistä mielenkiintoisesti kirjoitettu myös blogeissa Kirjojen keskellä ja Sinisen linnan kirjasto.

Ja kuten Sinisen linnan kirjastossa toivotaan, alkusanat ja taustat kirjan synnystä ja suomentamisestakin olisivat olleet kiinnostavia. R. Kipling muuten sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1907.

Onko Rudyard Kiplingin Viidakkokirja (1894, 1895) teille tuttu? Kaivoin sen piharoskiksesta vuosia sitten ja avasin hiljattain ekaa kertaa, kun kuopus halusi kuulla sitä. Mutta ei me päästy kovin pitkälle. Silti halu lukea se jäi. Myöhemmin.


*)  Niin, ja siitä neekeri-sanasta. Ei nyt enää sitä sanaa. Tästä voisi kirjoittaa niin paljon. Mielessä on hyvin Ruotsissa syksyllä käyty kekustelu neekeri-sanan poistamisesta Peppi Pitkätossu-elokuvasta. Minusta sen vaan voisi jättää pois, liikaa painolastia ja ikävää kaikua. Vaikka mustaa ihoa kivasti tarinassa ihaillaankin!

Rydyard Kipling: Alkutarinoita (orig. Just So Stories 1902)
Kuvitus: Rydyard Kipling
Kustannus: Art House 2013
213 s.
Mistä: Arvostelukappale

Muutamia kirjallisia joululahjavinkkejä

Itse olen aina kauhean myöhässä joululahjojen kanssa, mutta suurin osa varmaan ei...

(muistan tosin ikuisesti ollessani Stockmannilla myjänä, miten jouluaattoaamuna ihan matti myöhäisimmät - yleensä miehet - säntäilivät ympäri kauppaa alusvaateosastolla, lasi- ja posliiniosastolla, missä vain, etsimässä sopivaa annettavaa :) 

… ja siksi kirjoitin ylös muutamia suosituksia siitä, mitä kirjoja voisi tänä vuonna laittaa pukin konttiin. Kirjoja, joista olen/ olemme itse tykänneet (lapset siis 8 ja 5-v.).

Jos nimi on linkki, tarkempi kuvaus löytyy linkin takaa, jos ei, olen ihastunut kirjaan pelkästään selailemalla, ja aion blogata siitä lähiaikoina.

Perinteisten ja myös uudenlaisten satujen ystäville

Ötökkämaan tarinoita (Ville Hytönen, kuvitus Virpi Penna (Tammi 2014). Ihana kuvitus ja hauskan oloisia tarinoita. Tuntuu sopivan jo pienestä (3-vuotias?) alakoululaiseen asti.

Alkutarinoita (Rudyard Kipling, Art House 2013). Klassikko. Vähän isommille kuulijoille (n. 5-vuotiaasta ylöspäin), sillä mustavalkokuvitusta on melko vähän ja kieli on koukeroista, mutta todella herkullinen kirja, joka kertoo siitä, miten eläimet saivat nykyisenkaltaisen hahmonsa, ja miten mm. aakkoset syntyivät.

Baletin tähti. Kertomus tanssijasta, joka unohti roolinsa. (Juhani Koivisto, kuvitus Ulla Sainio. Aurinko Kustannus 2014). Prinsessoista, baletista, kaikista kauniista tykkääville. Hitti monelle perheelle, jossa näista asioista innostunut lapsi. Noin 3-vuotiaasta ylöspäin.

Puiden Tarinoita - Puuseppä. (Iiro Küttner, kuvitus Ville Tietäväinen, molemmat Books North 2014)
Puiden Tarinoita - Ritari. 
Syvällisiä satuja uudenlaisella modernilla kuvituksella. Loppuun asti hiottuja laadukkaita, tyylikkäitä kotimaisia kirjoja. Puuseppä oli myös Finlandia Junior -ehdokkaana. Noin 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Lumotun maan rauha (Mirva Soinio, Basam Books 2014). Erilainen, kauniisti kuvitettu pehmeäkantinen ohuehko kirja, jonka kansien välissä paljon viisautta ja puhuttelevuutta. Perheisiin, joissa tykätään mietiskellä, pysähtyä, ollaan kiinnostuneita tunnetaidoista tai ehkä mindfullnessista. Noin 5-vuotiaille ja siitä ylöspäin sopivia lyhyitä tarinoita.






Tietokirjoja ja askartelukirjoja ym.

Joulupukin soiva laulukirja (Mauri Kunnas, Otava 2014). Uusia ja vanhoja lauluja Mauri Kunnaksen kuvituksilla, joihin saa säestyksen nappia painamalla. Takuuhitti joululahjaksi, myös meidän suosikkeja.

Kurkista avaruuteen  ( Rob Lloyd Jones, Tammi 2014)  Voi kurkistusluukkujen taikaa! Pahvisivuisena kirja sopii jo hyvin pienelle, mutta teksti sitten taas on sen verran faktaa, että menee vielä alakoululaisellekin. Tietoa on niin kuusta, avaruusasemasta, Auringosta ja tähdistä, galakseista kuin avaruustutkimuksestakin.

Pieni taiteilija. Eläimiä eri tekniikoilla (Molemmat Susie Brooks, Nemo 2013) Pieni taitelija. Ihmisiä eri tekniikoilla. Aikalailla koko perheen kirjoja perheisiin, joissa ollaan kiinnostuneita kuvataiteista. Pientä piirtäjää ohjataan piirtämään ihmisiä tai eläimiä, kirjasta riippuen, samalla tutkitaan taitelijakuuluisuuksien töitä. 

Leonardo vasemmalta oikealle (Marjatta Levanto, kuvitus Julia Vuori, Teos 2014). Koululaiselle sopiva runsaskuvitteinen taide- ja tietokirja yhdessä, joka kuvaa Leonardo da Vincin keksintöjä ja taidetta. Todella kaunis kokonaisuus kaikkiin perheisiin. 

Lasten lintukirja  (Pertti Koskimies, Kids.fi 2014) Kotimainen, helppo, pahvisivuinen, kuunneltava lintukirja 80 linnusta, joista 30:stä on mukana ääninäyte. Sopii luonnosta pitäviin perheisiin, iältään kaikille vauvasta ylöspäin. 

Täyttä laukkaa maailman ympäri (Anniina Mikama, kuvitus Carlos da Cruz, Tammi 2014).

Heppojen ystäville. Erittäin faktarikas tietokirja hevosista, mutta myös monesta muusta hevosten ympärille kietoutuvasta kulttuurista sekä perinteisistä ja vähän nykyisistäkin tavoista eri puolilta maailmaa. Sopii myös perheisiin, joissa eri-ikäisiä lapsia, koska paljon kuvia ja faktaa.

Kuvakirja- ja muita helmiä

Baudeliero ja Mette-Rotta. Vauvarunoja ja villejä riimejä. (Annika Sandelin, kuvitus Karoliina Pertamo, Teos & Schildts & Söderströms 2014) Runoja perheeseen, jossa eri-ikäisiä lapsia, sopivia vauvoista koululaisiin. Finlandia Junior -ehdokkaanakin olleessa kirjassa on upea kuvitus ja arkiläheinen asenne. (Korjaus, kiitos kuvittajan valppaudelle: ei tämä olekaan Finlandia Junior -ehdokkaana, vaan toinen Karoliina Pertamon kuvittama kirja, jossa Mila Teräksen teksti: Olga Orava ja metsän salaisuus). 

Elsa uimahallissa ja Elsa luistelemassa (Oppi&Ilo 2014). Päiväkoti-ikäiselle tai hieman vanhemmalle sopivia harrastuskirjoja, joissa on tarina, kiva kuvitus sekä vinkkejä uintiin tai luisteluun. Molemmat sopivat myös hyvin talveen, sillä uimakirjassakin ollaan uimahallissa. 

Totta toinen puoli (Lena Frölander-Ulf, Teos&Schildts&Söderströms 2014). Mainio lahja etenkin isovanhemmilta lapsille, koska ideana on kertoa, millainen menneisyys isovanhemmilla (tai tädeillä ja sedillä) on ollut ennen lapsia, lapsenlapsia jne.

Zaida ja lumienkeli (Saku Heinänen, Tammi 2014). Isommille, alakoulun loppuun ja yläkouluun, maagisuutta ja realismia yhdistelevä mielenkiintoinen lukukokemus, joka oli myös Finlandia Junior -ehdokkaana.



Bleue on Sinisellä keskitiellä suositellut lisää kirjoja, myös lisäksi etenkin perheen pienemmille sopivia kirjoja, kurkatkaahan!


Seuraavaksi onkin sitten tulossa muutamia jouluntuoksuisia tonttu- ja joulu(laulu)kirjoja esittelyyn, mutta myös muita, ei-yhtään-jouluisia kirjoja. Nyt täällä alettin jo leipomaan pipareita, joten piparintuoksuista marraskuun jatkoa kaikille!

Leonardo da Vinci - käsittämätön nero

Marjatta Levanto: Leonardo oikealta vasemmalle

Kuvitus: Julia Vuori

Kutannus: Teos 2014

Lyhyesti: Häkellyttävän hieno teos häkellyttävän neron ajatuksiin, suunnitelmiin ja pyrkimyksiin. Kaunis taidekirja ja tietokirja yhdessä. Kaikille, ikään katsomatta. 

Ihastuttava tietokirja tältä syksyltä on Leonardo da Vincistä kertova Marjatta Levannon Leonardo oikealta vasemmalle. 

Se on kaunis sukellus Leonardon ajatuksiin, muistiinpanoihin ja tavoitteisiin ja hämmentävää luettavaa. Miten hauskasti nero tekikään muistiinpanojaan, miten sekavasti ja vielä peilikirjoituksella! Samalle sivulle on hahmoteltu muotokuva, piirustuksia kasveista, koneista, hevosista, ympyrän jakamista osiin, tekstiä…



















Sitaatteja on runsaasti, ilahduttavasti, samoin kokosivun luonnostelmia ja muistiinpanoja, kaikessa hajanaisuudessaan ja luultavasti keskeneräisyydessään.

Kirjassa on ihanan ilmava taitto, typografian eläväisyys ja vaihtelu, kuville ja suunnitelmille ja ajatelmien ympärille jätetty tila.

Tämä tekee kirjasta tietokirjan lisäksi taidekirjan, ja juuri tästä syystä kirja on niin onnistunut, antaessaan monenlaiselle ja monenikäiselle (aikuiselle ja lapselle) lukijalle jotain. (Itse en tätä vielä tokaluokkalaisen kanssa ryhtynyt tutkimaan, odotellaan luontaista kiinnostusta.)

Ilmaperspektiivin mestarillinen hallinta kertoo selkeästi sen, että maalaustaide oli Leonardolle tiedettä. Ja totta onkin, tiede ja taide eivät ole koskaan ole olleet niin toisiinsa limittyneitä kuin Leonardon taiteessa, eivätkä ne koskaan hänen jälkeensä tulleet sitä enää olemaan. 

Leonardon aivoitusten moninaisuus käy ilmi aiheiden valtaisuudessa. Kuvataide, ihmisvartalon tutkiminen ja mittaaminen, hämmästyttävän kauniit luonnostelmat ihmiskasvoista ja -vartalosta, Leonardon halu lentää ja lukuisat yritykset sen toteuttamiseksi, pyrkimys ympyrän neliöimiseksi, veden liikkeen tutkiminen ja tallentaminen, sodankäynnin laitteisto….

Leonardolla oli loputon kiinnostus ihmisvartaloon, sen mittoihin ja suhteisiin. Tutkimustyötä vain vaikeutti suuresti se, että ihmisruumiita oli vaikea saada tutkimuskäyttöön.

Ihmisen kuvaaminen oli Leonardon taiteen suurin haaste. Kun ihmisruumiin keskinäiset suhteet oli saatu selvitettyä, koko maailman järjestys selvisi. 

Leonardon tekemisiin liittyy paljon arvoituksia. Miksi Luolamadonnassa Jeesuslapsella on jättiläismäiset jalkaterät? Mitä Leonardo halusi viestittää maalaamalla kärpän naisen syliin ja naisen kädet suhteettomat suuriksi?

Sattumaa se ei ollut, sillä ihmisruumiin mitat hän tunsi.

"Etäisyys isovarpaan kärjestä kohtaan, missä jalka yhtyy sääreen, on yhtä pitkä kuin etäisyys leuan alta hiusrajaan."

Tai onko Mona Lisaan kätketty maailman muotokuva? Mihin viittaa naisen asettelu, valon lankeaminen, maisema taustalla…? Monan Lisan maalauksen lähempi, yksityiskohtainen tarkastelu on kirjan mielenkiintoisimpia aiheita.

Lukija huomaa sfumaton, Leonardon käyttämän ääriviivojen pehmennyksen ja valon ja varjon vuorottelun, kohteiden välisen ilman, joka saa valon kohtaamaan varjon portaattomasti. Miten käsittämättömän taitavaa se todella onkaan.



Leonardon metodeja ja tutkimustapoja on onnistuneesti avattu mm. eri maalausten kautta. Jotta Leonardo sai maalaustensa silmät niin tavattoman eläviksi, hänen piti tietää, miten silmät heijastavat mielen liikkeitä, ja jotta sen sai tietää, piti tutkia perinpohjin silmien ja kallon yhteys ja rakenne.

Kuvittaja Julia Vuori on rohkea antaessaan kuviensa asettua Leonardon kuvien viereen. Hänen muutamat kokosivun aukeamansa kokoavat Leonardon ajatuksia ja tavoitteita yhteen. Ne tekevät kirjasta myös "lapsiystävällisemmän" ja keventävät tunnelmaa, ja niiden suhden Leonardon kuviin sekä tekstiin on onnistunut. Olen aina pitänyt Vuoren sympaattisista eläinhahmoista, siitä lähtien kun näin niiden kuvittavan YK:n vuosituhattavoitteita korteissa ja julisteissa, ja tässä ne jatkavat samaa väreillä ilottelua ja hyväntuulisuutta.

Ei voi todeta muuta kuin - ihmeellinen nero, ihmeellinen kirja!
Loppuun Leonardon sitaatti. Mahtoiko se olla hänen punainen lankansa työssään?


"Vältä sellaista vaivannäköä, jonka tulokset kuolevat tekijänsä myötä."

Marjatta Levanto: Leonardo oikealta vasemmalle

Kuvitus: Julia Vuori

Kustannus: Teos 2014

Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä suuri kiitos. 

Finlandia Junior-ehdokkaissa myös kuvakirjoja

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -ehdokkaiksi on valittu tänä vuonna Saku Heinäsen Zaida ja lumienkeli, Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita. Puuseppä, Jyri Paretskoin Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Min egen lilla liten / Oma pieni pikkuruinen, Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon Olga Orava ja metsän salaisuus sekä Maria Turtschaninoffin Maresi. Krönikor från räda klostret /Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. 

Näistä olen esitellyt blogissani kolme, kolme muuta ovat minulle vielä tuntemattomia. Mikä ilahduttaa kovasti, on se, että listalla on kaksi kuvakirjaa, sillä minusta meillä on todellakin silmäänpistävän upeita kuvakirjoja aivan hirveän paljon.

Valkoinen Kirahvi kirjoitti kattavassa postauksessaan (mukana myös paljon kuvia lastenkirjatapahtuma Tarinoiden Puistosta), että Ulf Starkin, ruotsalaiskirjailijan suomalaiskustantamolle kirjoittaman kirjan mukanaolo palkintoehdokkaissa on aiheuttanut kohua. Niin. En ota tähän kantaa.  Mutta samoin kuin Opuscolossa, myös minäkin pidin tekijäkaksikon aiemmasta, yllättävästä ja raikkaasta Diktaattorista. Linda Bondestamin kuvituksia olen ihaillut moneen otteeseen, mm. Mainio herra Iloisessa tai Pixonin pojat ja TV:n kotoisassa kajossa.

Zaidan ja lumienkelin luin elokuussa, ja se on jäänyt mieleen elämään. Kirja kertoo adoptiosta ja kiusaamisesta ja ihastumisesta, ja kysyy, mikä on totta, mikä ei?

Puiden tarinoita. Puuseppä kirjaanhan ilmestyi juuri jatko-osa Ritari, taas todella hyvä satu järisyttävällä kuvituksella. Parhautta.

Olga Oravassa on todella hehkuva, upea kuvitus ja tärkeä sanoma.

Kuvakirjoja kiitelläänkin palkintolautakunnan tiedotteessa rohkeudesta ja kuvituksen itsenäisestä roolista tekstin rinnalla.

"Kuvat eivät nykyään pelkästään palvele tekstiä sen sisältöjä kuvittamalla tai tunnelmia täydentämällä, vaan kuvituksella on usein myös itsenäinen rooli: se käy vuoropuhelua tekstin kanssa, tuo siihen välillä jotakin omaa, välillä visualisoi sellaistakin, mitä teksti ei korosta. Hienoa on se rohkeus, jolla sekä kirjailijat että kuvittajat ovat tarttuneet monenlaisiin aiheisiin."

Muita en siis tunne, ehkä, toivottavasti, nekin vielä jostain löydän luettavakseni. Sillä, kuten lautakunnan puheenjohtaja Helena Sederholm sen kauniisti sanoo:

"… Jos suomalaiset ovat lukijakansaa, niin on täällä kyllä monta loistavaa tarinankertojaakin."

Finlandia Juniorin saanut kirja julkistetaan 20. marraskuuta.

Lastenkirjahyllyssä ruoditaan tarkemmin palkintoehdokkaiden heijastelemaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden murrosta ja esitellään palkintoehdokkaat tarkemmin.

Ihana Koiramäen tarinat

Mauri Kunnas: Koiramäen tarinat
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2013
Lyhyesti: Viisi klassikkotarinaa yhdessä: Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko ja Koiramäen lapset ja näkki. Tarinat ovat vuosilta 1980-2007.

Kuvaushetkellä vielä kesän valoa ja vehreyttä

Mauri Kunnas on aina Mauri Kunnas. Hänen omintakeinen tyylinsä, kuvituksen hupaisuus ja tiedon valtaisa määrä kirjoissa tekee niistä kirjoja, joita voi lukea lähes loputtomasti. Koiramäen tarinat, viiden kirjan yhteisnide, tuo eläväksi 1800-luvun elämän esineineen, touhuineen, ammatteineen ja tapoineen, ja on yksinkertaisesti ainutlaatuinen tietovarasto ja nautinnollinen kuvakirja Suomen historiasta. Tällä kertaa ihailen etenkin tiedon valtavaa määrää ja Kunnaksen taitoa pukea se kirjoiksi, joita jo parivuotias jaksaa seurata. Niin ja yksityiskohtaisesti kuvitettujen, autenttisten, kauniiden vanhojen esineiden yltäkylläisyyttä. 

Koiramäen tarinat sisältää seuraavat kirjat:

Koiramäen talossa on Kunnaksen toinen kuvakirja, se on tehty vuonna 1980 ja kuvaa 1800-luvun elämää maaseudulla: arjen puuhia ja työtä sekä niissä tarvittuja työkaluja. Itselleni tämä on läheisin näistä kirjoista. (Ensimmäinen Kunnaksen kirja on muuten Suomalainen tonttukirja (1979), ja se oli myös meidän perheen ainoita Kunnaskirjoja lapsena.) 

Koiramäen lapset kaupungissa syntyi 1987, ja sijoittuu 1853-luvun paikkeille. Materiaalia tarinaan Kunnas on ammentanut Turussa sijaitsevasta museoidusta käsityöläiskorttelista. Tekstiä on tässä tarinassa huomattavasti ensimmäistä enemmän ja tiedon määrä valtaisa: Millaista oli meritse tapahtuva kaupunkäynti, millaista kaupunkielämä, millaisia ammatteja ja tehtäviä oli, entä koulunkäynti, tehtaiden tuleminen… Pieni henkilökohtainen ilonhetki: löydän sivuilta pumpernikkelin, lapsuuden herkun jota olen metsästänyt lähikaupoista viime aikoina. Ilmeisesti kyseessä on herkku jo 1800-luvulta (ehkä, sillä Kunnas sanoo esipuheessa ottaneensa itselleen ottanut taiteilijanvapauksia).  

Kirjasta Koiramäen lapset kaupungissa

Koiramäen talvessa (1988) ollaan jälleen maaseudulla ja metsässä, ja tutustutaan myös juhliin - jouluun, laskiaiseen ja pääsiäiseen - ja niihin liittyviin perinteisiin ja uskomuksiin. 

Laskiainen on hauska päivä. Silloin syödään rasvaista ruokaa niin että suupielet ja sormet kiiltelevät, ja tietysti papusoppaa.
Äiti, Tilta, Miina ja Heta harjaavat hiuksiaan pitkin päivää. Sen pitäisi vaikuttaa tulevan kesän pellaviin. Työt lopetetaan aikaisin ja mennään saunaan. Saunassa ei saa hiiskahtaa sanaakaan ellei halua hyttysenpistoja seuraavana päivänä.
Iltapäivällä koko Koiramäen väki menee kelkkamäkeen. Siellä on iloinen hulina. Kaikki lähiseudun asukkaat ovat tulleet mäkeä laskemaan. 

Koiramäen joulukirkon (1997) Kunnas piirsi ja kirjoitti, kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko oli tuhopoltettu, ja taiteilija halusi kuvata kirkon jouluista tunnelmaa iloisena ja kauniina. Tässä kirjassa tämä tarina on ensimmäistä kertaa isossa koossa. 

Koiramäen lapset ja näkki (2007) -kirjassa kuullaan kummitusjuttuja ja muita jänniä tarinoita, joita entisaikaan kerrottiin: hiisistä, kummituksista, trulleista, roisvoista, haamuista. Ne Kunnas on kerännyt joko suvustaan ja omasta lapsuudestaan tai murretutkijoilta. 

Kirjasta Koiramäen lapset ja näkki

Kirjasta Koiramäen lapset ja näkki

Sivujakin tässä teoksessa on ihan hirrrveästi, 200. Mieletön - ja nautinnollinen - tietopläjäys siis. 

Olisipa hauska kuulla, mikä on kenenkin oma Kunnas-suosikki? Minulla se lienee Joulupukki, siinä on vain niin ihana tunnelma. Mutta palatakseni oman lapsuuteni Kunnas-kirjaan, Suomalaiseen tonttukirjaan, kyllä Välikaton Feetu on sittenkin jäänyt kaikkein parhaiten muistiin.



Mauri Kunnas: Koiramäen tarinat
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2013
Mistä: Kustantamosta

Lastenkirjallisuutta Helsingissä!

Helsingissä alkoi eilen 1.2. asti kestävä elämyksellinen lastenkirjallisuustapahtuma Tarinoiden Puisto, josta luin (vasta eilen) Rouva Huun Lastenkirjahyllystä. Löytäessäni tapahtuman ilahduin ja yllätyin! Kuinka paljon päiväkodeille, kouluille ja perheille sopivaa ohjelmaa tarjolla seuraavan kolmen kuukauden aikana! 

Pro lastenkirjallisuuden Kaupungintalolla järjestämässä tapahtumassa on kaikkien aikojen suurin kotimaista lastenkirjallisuutta esittelevä näyttely, jossa on mukana lähes 40 nykykuvittajaa. Kirjoihin saa tutustua, niitä saa lukea tai kuunnella lukuisissa lukutapahtumissa, tai osallistua työpajoihin.   

Esimerkiksi isänpäivänä järjestetään Hei, keksitään ihan oma tarina! ja Kerro minusta -työpajat, joissa vanhempi ja lapsi yhdessä kirjoittavat, piirtävät tai tarinoivat. On myös yhteinen lukuhetki ja tehdään isänpäivälahja maanväen tyyliin.

Viikonloppuisin on runsaasti lasten- ja nuortenkirjojen lukuhetkiä, myös niin että kirjailijat lukevat itse teoksiaan, sitten on runohetkiä (mm. koko joulukuun ajan joka päivä uusi runo), työpajoja vaikka mistä aiheista, musiikkia…

Muutamia esimerkkejä:

Trio Pullakka esiintyy! 14.12.2014 klo 14 & 15 

Trio Pullakka on neljän soittajan muodostama akustinen yhtye, joka esittää Laura Ruohosen ja Jukka Itkosen runojen innoittamaa musiikkia. Yhteessä kaikki laulavat ja soittimina kuuluvat mm. viulu, basso, kitara, kellopeli ja ksylofoni.Trio Pullakan musiikkikuvaelmassa "Säpinää" on yö. Isä ja äiti yrittävät nukkua, mutta perheen pienin ei. Hän tahtoisi olla rapu ja hän tahtoo säpinää.

Onni-työpaja 11.1.2015 klo 12 Vetäjänä kuvittaja Sanna Pelliccioni

Sanna Pelliccioni kertoo Onni-poika-kirjoistaan ja lukee lapsille pienessä satupiirissä kirjan Onni-poika menee mummolaan. 

Jutellaan yhdessä omista mummoista ja papoista. Sen jälkeen piirretään onnimaisiin "kehyksiin" potretti omista isovanhemmista tai muista läheisistä!

Satupiirin ja työpajan yhteiskesto noin 30 min. Noin 2-7-vuotiaille.

Joka tiistai-ilta tunnetut kuvittajat puolestaan kertovat, miten heidän kuvituksensa syntyvät. Ensi tiistaina klo 18 Jukka Lemmetty ja klo 18.45 Marika Maijala.

Sitten on keskustelutilaisuuksia, kuten

TIETOKIRJA.FI: Mistä on hyvät lasten tietokirjat tehty? 26.11.2014 klo 17.30-19.00 

Millainen on onnistunut lasten tai nuorten tietokirja? Millä tavalla lasten tietokirjat syntyvät? Mitä lukijana tai vanhempana kannattaa ottaa huomioon tietokirjoja lapselle valitessa? Entä miten digitaalistuminen vaikuttaa tähän kaikkeen? Tule tietokirjailijailtaan kuulemaan lasten ja nuorten tietokirjoista palkittujen kirjailijoiden ajatuksia näistä ja monista muista aiheista.

Keskustelemassa ovat Markus Hotakainen, Iiris Kalliola, Marjatta Levanto ja Markku Löytönen. Puheenjohtajana toimii kirjailija Kari Vaijärvi.

Kouluille puolestaan on kirjavinkkausta ja päiväkodeille lukuisia työpajoja (nämä olivat lähes kaikki tosin jo täynnä, mutta vielä mahtui joihinkin tilaisuuksiin).

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, ja valikoima on valtava. Kaikki tapahtumat täällä.

Mennään -kö? Mennään -hän?

Kuva lukutoukka @ Anja Reponen

Lauantaina mindfulness-tilaisuus lapsille Tipsu-kirjan johdattamana

Muistatko kirjaa Tipsu ja oivallusten opus (Basam Books 2013), jossa on kymmenen tarinaa metsän eläimestä Tipsusta. Itseään kuuntelemalla Tipsu tajuaa monia elämän suuria opetuksia: sen, että lempeys on paras lääke äkäisyyteen, miten omilla ajatuksilla saa koko päivän muuttumaan joko onnelliseksi tai karmeaksi, miten kiitollinen voi olla erilaisista asioista, ja miten onni ei tule, jos aina ajattelee sen tulevan sitku.

Kirjan kirjoittaja, mindfulness-ohjaaja ja luokanopettaja Sari Markkanen on vetänyt kouluissa useita mindfulness-kokonaisuuksia, ja kertoo, miten harjoituksilla lasten keskittymiskyky kohenee, luokkahenki paranee, itsetuntemus ja itseluottamus kasvaa ja opettajankin työ helpottuu.

Tulevana lauantaina (8.11.) järjestetään Basam Booksin tiloissa klo 13 Tipsuun liittyvä tapahtuma, jossa Sari Markkanen ohjaa lapsille helppoja mindfulness-harjoituksia kirjan Tipsu ja oivallusten opus johdattamana. Tässä vielä Basam Booksin facebooksivulta napattu kutsu.

Lämpimästi tervetuloa lauantaina 8.11. klo 13 lasten ja vanhempien yhteiseen mindfulness-satutuokioon Basam Booksin tiloihin osoitteeseen Hämeentie 155 A 6, Helsinki. Sari Markkanen tutustuttaa osallistujat tietoisen läsnäolon harjoittamiseen kirjan Tipsu ja oivallusten opus johdattamana. Ohjelmassa on helppoja, lapsille suunnattuja mindfulness-harjoituksia: hämmästelemme hengitystämme ja tutkimme kokemustamme tässä ja nyt. 

Soveltuu lapsille 5-vuotiaasta 10-vuotiaaseen ja tarkoitus olisi, että vanhemmat olisivat mukana. Oviraha 5 euroa. 

Ilmoittautuminen tilaisuuteen: sari.markkanen@yahoo.com

Mukaan mahtuu noin 20 aikuista lapsineen

http://www.sarimarkkanen.com/tipsu.html

Puiden tarinoita - Ritari vie syvälle satuun ja palauttaa pinnalle vaikuttuneena

Iiro Küttner: Puiden tarinoita - Ritari.

Kuvitus: Ville Tietäväinen

Kustannus: Books North 2014

Lyhyesti: Vanhan ajan satu voimakkaalla, modernilla kuvituksella ja tarinan oivalluksilla, jotka kytkevät sadun vahvasti tähän päivään ja arvoihin, jotka ovat ehkä kuitenkin ikiaikaisia: aikaan, rakkauteen ja luontoon.

Ritarin surmaamista edeltävänä yönä Prinsessa tuli tapaamaan Varakuningasta. Hän rukoili sedältään armoa Ritarille. Prinsessa paljasti kummastuneelle sedälleen, että hän oli rakastanut Ritariin - koko sielustaan - eikä mistään syystä halunnut rakkaansa kuolemaa tunnolleen. Paljon mielummin hän kohtaisi kuoleman itse. 

Puiden tarinoita - Ritari on vanhan ajan satu, satu luonnon voittamattomuudesta ja vahvuudesta, rakkauden ja uskollisuuden suuresta merkityksestä. 

Kirja on toinen, itsenäinen osa Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita -sarjassa, jonka ensimmäisestä osasta Puuseppä, kirjoitin keväällä. Tuo kirja jäi mietityttämään tuolloin, ja valitsin sen sittemmin listaani vuoden siihen mennessä ilmestyneistä parhaista kirjoista, jonka laadin erääseen lehteen (tästä lisää myöhemmin). Puuseppä sopii yhtä hyvin aikuisille kuin lapsillekin, vaati monta lukukertaa eikä ollut ihan helppo, mutta ehdottoman puhutteleva. 

Tämä toinen, käsissäni olevan kirjan tarina on helpompi, ehkä koska sen ainekset - lohikäärme ja ritarit, rohkeus, rakkaus - ovat vanhoista saduista tuttuja. Kuitenkin luonto on (tavallaan) moderni elementti: tammi ja tammenterho ovat ihmistä ja lohikäärmeitä ja kuninkaita voimakkaampia. Luonnon lisäksi aika ja sen merkitys ihmiselle on mukana kauniilla, oivaltavalla tavalla. Sillä onhan aika - itse asiassa ja todellakin - tärkeimpiä asioita, mitä ihmisellä on, ja sen menetys paljon raastavampaa kuin kaikkien maallisten aarteiden. 

Mukana on myös filosofinen kysymys siitä, ajatteleeko vain itseään, vai luopuuko jostain tärkeästä muiden, rakkauden vuoksi? Voiko onnea saada tekemällä itsekkäitä valintoja? 

Kuvitus on vahvaa ja tummasävyistä, syventää tarinaa maisemiin ja yksityiskohtiin ja imaisee lukijansa vastustamattomasti mukaansa. Tähän kirjaan kuvittaja Ville Tietäväinen on luonut Puuseppää vahvemman, paikoin vähän pelottavankin tunnelman. Kuvitus ja teksti kulkevat yhdessä sopusoinnussa, eikä kirjaan voisi tämän nähtyään kuvitella mitään muuta kuvitusta. Loppuun asti hiottu ja mietitty ja toteutettu kokonaisuus tekee vaikutuksen, jälleen.

Pieni varoituksen sana: perinteistä satua muistuttava teksti yllättää paikoin raakuudellaan (kuten monet perinteisetkin sadut tekevät), ja sen vuoksi ajattelin ensin, ettei satua voisi lukea alle kouluikäisille. No, viisivuotias kuuli sadun sitten kuitenkin, ja lukuunottamatta yhtä suht raakaa mutta lyhyttä kohtausta se soveltui täysin hyvin. (Ehkä koko kohtaus meni häneltä vähän ohi.)

Meillä satu sai aikuisilta todella hyvän vastaanoton ("ihan mahtava!"), lapsilta vähän hitaammin lämpenevän.

Itse nostan kirjan yksinkertaisesti kotimaisen lastenkirjallisuuden aarteisiin, ehdottomasti suositeltaviin, niihin teoksiin, jotka imaisevat kerronnallaan mukaansa, mitä kuvitus vielä tehostaa, ja jotka jättivät lukijan istumaan tarinan loputtua vaikuttuneena ja hetken hiljaisena, yksinkertaisesti iloisena hyvästä kirjasta.

Koulussa se voisi toimia erityisesti esim. arvokeskustelun pohjustuksena (?) tai luonnon voimakkuuden (ja sitä kautta vaikkapa luonnonsuojelun tärkeyden) pohtimisessa.  

Tekijöistä lyhyesti, vaikka kovin lyhyeen eivät enää mahdu tekijöiden ansiot: Iiro Küttner on Aalto-yliopiston käsikirjoittamisen professori ja Jussi-palkittu elokuvakäsikirjoittaja, ja graafikko, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Ville Tietäväinen on voittanut sarjakuva-Finlandian ja ollut Junior-Finlandia ehdokkaana kirjallaan Vain pahaa unta, joka voitti myös Tulenkantaja-palkinnon v. 2014.

Iiro Küttner: Puiden tarinoita - Ritari.

Kuvitus: Ville Tietäväinen

Kustannus: Books North 2014

Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä kiitos!


Muokattu 5.11.2014