Tyttö sinä olet…. niin valtavan hengästyttävän paljon

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015

Näin kirjan jo kauan sitten ensimmäisen kerran, satuin tarttumaan tähän pieneen pehmeään kirjaan jossain, ja tiesin heti, että tämä kirja on erityinen. Erityinen siksi, ettei tällaisia kirjoja voi olla liikaa. Erityinen siksi, että jokaisen tytön ja naisen täytyy saada kuulla juuri tällaisia sanoja. Jokaisen ihmisen täytyisi saada kuulla niitä, mutta tämä kirja nyt oli erityisesti tarkoitettu tytöille. Ja hyvä niin, sillä ehkä se oli juuri tyttöys, joka sai minutkin tarttumaan kirjaan. 

Vaikka ei tämä nyt minulle tietenkään ole. Ikäkysymys.

Eikä sittenkään ollenkaan mikään ikäkysymys.

Sillä kenelle eivät sopisi vaikkapa nämä sanat:

Älä sana itseäsi tyhmäksi tai väitä ettet osaa. Älä pienennä itseäsi tai vähättele saavutuksiasi. Sen sijaan kerro onnistumisistasi ja kyvyistäsi avoimesti, ja kannusta muita, kehu heidän taitojaan, kun siihen on aihetta. Rasita, vaivaa, treenaa aivojasi, vaadi niiltä aina vain enemmän ja piiskaa niitä huippusuorituksiin. (…) Ajattele että lähes kaikki on mahdollista ja vain harva asia mahdoton. (…) Kyseenalaista, ideoi, ehdota, keskustele, älä pelkää uutta. Aivot tykkäävät, kun niitä räkätään.
Aivot ovat pääsylippu unelmiisi.

Tiedän heti ainakin viisi naista, 9-vuotiaasta 82-vuotiaaseen, jolle haluaisin nämä sanat lausua. 

Kyseessä on siis tämä pieni pehmeäkantinen kierrätyspaperille (tai sen tuntuiselle) painettu kirjanen, joka keikkui juuri Suomalaisen kirjakaupan oliko se viidenneksi myydyimmän lastenkirjan paikalla, oikea voimakirja kaikille tytöille, Tyttö sinä olet… Pieni suuri kirja, Jenni Pääskysaaren ajatuksia tyttöydestä ja siihen liittyvistä teemoista.

Rohkeudesta, 

ystävyydestä, kauneudesta 

voittamisesta, johtamisesta 

erilaisuudesta, itsevarmuudesta

kuuntelutaidoista 

yksinäisyydestä

oman hyvinvoinnin vaalimisesta

jokaisen omista vahvuuksista 

Sinun ainutlaatuisuudestasi

aitoudestasi, koskemattomuudestasi, 

seksuaalisuudestasi, 

sopivuudestasi

siitä että kiltteys on hyvä koska se on toisesta välittämistä

siitä että IHAN KAIKKI ihmiset ovat tasavertaisia

siitä ettei kehoaan kannata myrkyttää

siitä millaista on olla 

sisko ja tytär

Siitä ettei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa olla ja elää

Lopetanko jo? Onko pakko? Se on vaikeaa, koska sivuille on kätketty niin paljon herkullisia viisauksia. Teksti ei ole aforismeja eikä irrallisia voimalauseita, vaan se on kertojan suoraa puhetta lukijalle. Jenni Pääskysaaren kerronta on niin mutkatonta ja aitoa että sanat pääsevat lukijaa lähelle. Tekstissä ei ole mitään hankalaa eikä ylevää, mutta silti se on täynnä pysäyttäviä havaintoja ja totuuksia. 

Kirjaa on vaikea laskea käsistään, mutta toisaalta se on superhyvä selailtavaksi silloin tällöin. Se kutsuu etsimään itselle tärkeät asiat ja alleviivaamaan ne, tunkemaan koulureppuun ja vetämään esiin vaikkapa ennen jännittävää esiintymistä tai kun kaipaa inspiraatiota ja uskoa päivään. 

Lomassa on pieniä haastatteluja tai sitaatteja muilta "voimanaisilta". Linda Liukas kertoo, miten sai puskettua kirjoitusurakkansa läpi ja kirjoitettua Hello Ruby -kirjansa ja miten Edith Södergranin runo rohkaisee häntä. Fatu Kekula hoiti ebolaan sairastuneita vanhempiaan ja sisaruksiaan pukemalla muovipusseja suojakseen, ja onnistui pelastamaan perheensä toivottomasta tilanteesta, sillä lääkäri ei suostunut tulemaan heidän kotiinsa. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo oivalluksistaan elämässä, ja koomikko Sarah Millican siitä, millaista kritiikkiä hänen ulkonäkönsä on saanut ja mitä hän siitä ajattelee.   

Nana Sjöblomin kepeä kuvitus keventää ja rikkoo rakennetta, pidän siitä ja myös siitä, että sitä on maltettu olla ripottelematta joka paikkaan. Teksti saa sen rauhan ja tilan, jonka sen tiheys paikoin vaatii. Myös kirjan pienehkö taskupokkarikoko ja pehmeäkantisuus on nappivalinta.  

Kuvituksesta muuten, keksin juuri, että se muistuttaa teinivuosieni Rakkautta on… aforismeja lehdissä, niistä joissa alaston tyttö ja poika halaavat ja ovat söpöjä ja kuvan alla on jokin söötti lause. 

   

 

Itse asiassa minä ihan luulen, että vaikka kirja on loistava noin kymmenvuotiaalle ja etenkin ehkä teinivuosien mahdollisissa tuskissa tai ainakin epävarmuudessa vellovalle, ja kaikille nuorille siitä eteenpäin, niin taidan ottaa alleviivauskynän käteeni ja lukea tätä ihan itselleni ja sujauttaa sen maanantaina reppuuni, kun nyt taas olen opiskelija.

Sellaiseksi pieneksi voimakirjaksi.

Ja sitten joskus annan tämän tyttärelleni ja toivon, että hän vuorostaan lukee sen hiirenkorville ja tekee omien merkintöjeni viereen omat merkintänsä ja omat alleviivauksensa ja uskoo sanat silloin, kun niitä tarvitaan.

-------

  "Olit sitten äänekäs tai hiljainen, ujo tai rohkea, pitkä tai lyhyt, tumma tai vaalea, olet ihana."

-------

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015
140 s.
Mistä: Arvostelukappale

Aika ja odottaminen pohdituttavat Karusellissa

Timo Parvela: Karuselli

Kuvitus: Virpi Talvitie

Kustannus: WSOY 2008

77 s.

Lyhyesti: Ajan ja odottamisen ympärille kietoutuva kaunis, vähän utuinen kirja, joka puhuttelee viisaudessaan. Tärkeä, hieno kirja, joka koskettaa yhtä lailla lasta ja aikuista.

Seuraavana aamuna Kattila istui taas kivellään odottamassa, että toiset saapuisivat karuselliin. Odotti ja odotti. Aurinko heräsi sinä aamuna hitaammin kuin eilen, mutta kun sen valo osui hiekkakenttää ympäröiviin puihin, unni Kattila ymmärsi. Se näki puiden lehtien muuttuneen kaikenvärisiksi. Aika, joka yleensä oli niin hidas, olikin tehnyt äkkiloikan. Syksy oli tullut. 

Aika on erilainen riippuen asiasta johon se liittyy. Talvella aika menee hitaammin kuin kesällä. Ystävän kanssa aika sujahtaa nopeasti, puulla on täysin eri aika. Erotessa aika sekoaa. Odottaessa... niin, silloin ehtii paljon kaikenlaista.

Lapselle aika on usein abstrakti. 8-vuotiaalta kysyin ajasta, hän vastasi näin: tunti on toooodella pitkä aika. Pienempi ei oikein edes käsittänyt mitä kysyn. Ei kai ajasta voi kysyä noin vain, jos ei tiedä, mihin se liittyy. Isompi selitti pienen puolesta: aika on aika hankala pienenä. Aikuinen taas yrittää hallita aikaa kalenterein, suunnitelmin, optimoinnein ja laskelmin, ja määrittää aikaa niin tarkasti kuin mahdollista. Onnistummeko siinä? 

Timo Parvelan kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Karuselli-kirja innostaa pohtimaan ajan liukasta, muuttuvaista olemusta, ja sitä, miten aika itse asiassa muuttuu merkitykselliseksi vasta sen myötä, mitä ajassa ehtii tehdä. 

Kirjassa tunnustellaan myös odottamista, yksin jäämistä, ystävyyttä sekä unelmiin ja tavoitteisiin uskomista. Päähenkilöt, pieni unni Kattila ja haitara Onni ystävystyvät, koska niitä yhdistää odottaminen. Unni ei ole päässyt muiden unnien kanssa lentämään talveksi Afrikkaan, koska se ei pysty lentämään. Rikkinäinen karuselli on sen elämässä tärkeä, se haluaa korjata sen, mutta korjaajakin asuu Afrikassa. Kattila ajattelee, että jos se istuttaa kävyn karusellin alle, kasvava mänty nostaa karusellin pystyyn, ja unni kierittää sen Afrikkaan. 

Onni epäilee suunnitelman toteutettavuutta, mutta - toiset asiat vain vaativat enemmän aikaa kuin toiset. Lopulta kaikki unelmat voivat toteutua, mikseivät voisi? Ne täytyy vain pistää alulle joskus. 

Parvelan tekstissä on pysättävää viisautta ja puhuttelevuutta. Aika on niin tärkeä meidän ajassamme -jostain olen lukenut että rikas onkin se, jolla on aikaa. 

Virpi Talvitien kuvitus sopii hyvin tekstiin, se on pitkälle epätarkkaa ja vähän hahmotonta kun on kyse ajasta, silti ilmeikästä ja tuo Onnin ja Kattilan tuntemuksia esiin.

Karuselli on kirja, johon haluan palata aina uudelleen, ja jossa puhuttelevat aina eri asiat. Tällä kertaa, syksyn kynnyksellä, ajattelin erityisesti ajankulun muuttumista vuodenkierron mukaan. Työelämähän käy kokoajan samalla kellolla, se ei muuta käyntiään ihmisten tuntemusten tai luonnon takia. Ehkä itse voi kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä itse itseltään odottaa eri aikoina ja eri asioihin liittyen. 

Kirja vetoaa juuri nyt myös siksi, että odotan kovasti jotain, olen odottanut jo melko kauan. Eikä odottaminen ole kovin hauskaa. Kuten Kattila ajattelee:

Toisia ei vain kuulunut, mutta Kattila jaksoi kyllä odottaa. Vielä vähän. Sekunnin, sitten toisen. Sekunti on melko lyhyt aika odottaa. Minuutissa ehtii jo vähän pitkästyä. Tunnissa kaikki puut on laskettu kahteen kertaan. Päivässä toivo herää ja sammuu pilvien kulkiessa auringon editse. Viikossa kasvaa taas pikkuisen ja kuukaudessa vähän enemmän. Vuoteen mahtuu pienen koko elämä. 

Tai: 

Odottavalla on aikaa ja sitä voi käyttää monella tavoin. 

Sekunnissa ehtii hymyillä. 

Minuutissa voi nauraa ja naurattaa. 

Tunnissa saattaa käydä polveilevan keskustelun. 

Päivässä on paljon hiljaisia hetkiä, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. 

Kuukaudessa pikkuinenkin kasvaa vähän enemmän. 

Vuosi on jo niin pitkä aika, ettei sitä saata ajatella.

Lapsen kanssa kirja antaa pohdittavaa paitsi koko ajan käsitteeseen, myös odottamiseen. Odottaminen on usein lapselle vaikeaa, eikä se muutu helpoksi koskaan. Mutta jos unni Kattila jaksaa odottaa, että sen maahan kaivama käpy kasvaa puuksi ja työntää karusellin pois paikoiltaan, ehkä mekin jaksamme odottaa. Aika monen odotus on loppujen lopuksi sittenkin lyhyempi kuin unni Kattilan.  

Tekijäkaksikon edellinen teos, yksinäisyyttä käsittelevä Keinulauta sai muuten Finlandia Junior-palkinnon.

Timo Parvela: Karuselli

Kuvitus: Virpi Talvitie

Kustannus: WSOY 2008

77 s.

Mistä: Kaupasta

Tähtiä: 5 / 5