Kim Fupz Aakeson: Tyttö ja ihmeelliset korvat

Kim Fupz Aakeson: Tyttö ja ihmeelliset korvat

Kuvitus: Salla Savolainen

Suomennos: Outi Menna

Kustantaja: Tammi 2012

Maailman hulluimman näköinen tyttörassu omistaa ihmeelliset korvat, niin suuret, ettei hän voi missään välttyä joutumasta tuijotuksen kohteeksi. Mihin tahansa hän meneekin, ihmiset toljottavat ja supattavat.

He kuiskivat: ”Oletteko nähneet missään tuollaisia hörökorvia?”

Tai: ”Noista saisi mainiot patalaput.”

Ei totisesti ollut herkkua olla maailman hulluimman näköinen tyttö.

Mikään ei auta, eivät korkkiruuvikampaukset eivätkä kylmäpermanentit, eivät käynnit trendikkäissä vaatekaupoissa eivätkä puhvihihaiset paitapuserot. Koska tyttö kuulee suurilla korvillaan kaikki supatukset, hän tulee kovin surulliseksi ja jää lopulta nököttämään yksin kotiin. Ja silloinhan kaikki vasta kurjaa onkin. Vaikka katsookin päivät pitkät televisiota ja syö paljon pizzaa.

Ja kaikki muuttuu vielä hullummaksi, kun tyttö eräänä aamuna herää ja korvat ovat muuttuneet täplikkäiksi. Täplät eivät irtoa edes talousspriillä eivätkä tärpätillä, turpoavat vain ja tulevat kipeiksi. Seuraavana aamuna korvat ovat jo valtavat, väriltään oranssin keltaisen vihreät, kuviolliset ja kukertavat.

Silloin tyttö oivaltaa. Hän heiluttaa korviaan. Ja kyllä! Eihän hän olekaan ruma, vaan perhonen! Hän lennähtää taivaalle, ja kaikki tavalliset ihmiset kuiskivat haltioissaan, miten hän on maailman kaunein perhonen.

Kaunis tai ei, se oli perhosen itsensä mielestä yhdentekevää. Hän liihotti keveästi keltaisilla siivillään ja hänen värinsä hehkuivat auringonpaisteessa. Ylhäällä taivaalla hän tunsi itsensä melkein onnelliseksi.

Tyttö ja ihmeelliset korvat on Tanskan tunnetuimman lastenkirjailijan Kim Fupz Aakesonin ja värikkäistä ja elämäniloisista kuvituksista tunnetun Salla Savolaisen yhteistyötä. Yhteistyö toimii, kuvitusta ja tekstiä on sopivasti ja Savolainen luo tyttöön veikeää persoonallisuutta rastatukkineen. Muutoin tyttö jääkin hieman leijumaan, eikä lukijalle selviä sen paremmin hänen ikänsä kuin mitään muutakaan tytöstä, ei edes onko hänellä vanhempia. Ei muuta kuin isot korvat, jotka hallitsevat hänen jokaista tekoaan ja hetkeään.

Tytön leijumaan jättäminen mitä tulee ikään ja ympäristöön mahdollistanee sen, että hyvin monenlaiset ja monenikäiset (lapsi)lukijat pystynevät samaistumaan tyttöön. Toisaalta se tekee kirjan tunnelmasta paikoin melko raastavan. Tytöllä ei selvästikään ole yhtään ystävää, eikä hän saa lohtua mistään. Kuvaako se lapsen tai nuoren tuntoja silloin, kun on erilainen eikä ole yhtään ystävää?

Minua mietityttää myös kirjan viimeinen lause:

Ylhäällä taivaalla hän tunsi olonsa melkein onnelliseksi.

Melkein?

Savolaisen humoristinen kuvitus kuitenkin keventää tarinaa niin, ettei se tunnu liian surumieliseltä vaan saa optimistisia sävyjä. Sisäkanteen on kuvitettu tyttö istumaan yhdessä toisten perhosten kanssa. Tyttö taitaa lopulta löytää kaltaisensa, onneksi.

Kirja kurkottaa yli ikärajojen ja kuvakirjojen tavanomaisen ensisijaisen yleisön, jos nyt ylipäänsä haluaa nimetä kuvakirjoille ensisijaista yleisöä (nehän sopivat kaikille!). Tyttö kuvataan selkeästi nuoreksi – hän ostaa trendivaatteita, käy kampaajalla, diskossa, katsoo leffoja ja syö pizzaa. Toisaalta hän on pieni aikuisten silmissä, arka ja epävarma. Kirjaa kannattaisikin kokeille alakoulun isoimmille tai yläkoululaisille, miten se uppoaa sen ikäisiin. Ja totta kai kirja sopii myös kuvakirja-ikäisille. 

Kirjan teemana on erilaisuuden hyväksyminen, ja ennen kaikkea itsensä hyväksyminen. Se kumartaa kauniisti omalle erilaisuudelle ja muuttaa ruman kauniiksi, karsastetun tavoitelluksi ja ihailluksi. Siksi se antanee lohtua monelle itsensä epävarmaksi tuntevalle. Kaikkien sisällä asustaa kaunis perhonen, jonka pitää vain päästää lentoon.


Ps. Jos pidät Salla Savolaisen kuvituksista, kurkkaa myös aiemmin arvostelemani Hurraa Helsinki ja Vesta-Linnea mieli mustana. Aiemmin tekijäparilta on ilmestynyt teos Tyttö joka muisti kaiken (Tammi  2009).

Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki. Hooray for Helsinki! Our very own city.

Meillä vuorottelevat suomalainen ja ulkomainen design sopuisasti: MaM nokkamuki, Wärtsilä Finelin emalimuki, Finelin Raija Uosikkisen Primavera-kahvipannu, Pohjanmaalta löytynyt leikkuulauta, afrikkalainen hedelmäkulho...

Karo Hämäläinen: Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki.
Hooray for Helsinki! Our very own city.

Kuvitus / Illustrations: Salla Savolainen

Kustannus / Publisher: Tammi 2012

48 s. 

Tähtiä: *****

Karon Kuvalehdessä kirjailija kertoo kirjan synnystä.

For an english review please look further down. 

Omasta aamupalapöydästä käsin on riemastuttavaa tutkailla omaa lähiympäristöään upeaksi lastenkirjaksi puettuna. Miten hauskaa löytää kuvista samoja tavaroita, joita on eksynyt kotiimme mikä mistäkin, ja lukea tarinoita katukaivojen kansista, rakennuksista joiden ohi on kävellyt lukemattomia kertoja, ratikoista... itselle tärkeistä maamerkeistä ja esineistä. Joko arvaatte mistä puhun? Tämän hetken lastenkirjallisuuden yksi helmistä on meillä ollut Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki, vuoden 2012 designpääkaupungin kunniaksi ilmestynyt värikäs ja informatiivinen kuvakirja, joka esittelee suomalaista designia, suomalaisia perinteisiä arkitavaroita ja nimensä mukaisesti myös Helsinkiä. Se kertoo tarinan perheestä, joka tekee retken Arabiasta Hietalahden kirpputorille kutosen ratikalla. Tekstiä on todella vähän, mutta se on kekseliästä ja hauskaa: 

Makkara!
Äidin alkoi tehdä mieli makkaraa.
Meidän teki mieli hattaraa.
Isä sanoi, että menemme katsomaan jakkaraa.

Varsinaista tarinaa painavamman roolin saavat - lukijan niin halutessa - sinne tänne ripotellut pienet tietoiskut mm. suunnittelijoista ja matkan varrella näkyvistä rakennuksista. Kuvitus on suosikkini Salla Savolaisen tuttua ja taattua jälkeä. Infoiskut ja kuvituksesta tuttujen asioiden bongaamisen hauskuus tekevät kirjasta sopivan ensisijaista kohderyhmäänsä, 5-10-vuotiaita paljon laajemmalle lukijakunnalle. Siis ehdottomasti aikuisellekin. Hauskan bongailun voi aloittaa vaikka näistä kuvista.

One of the pearls in children's literature at the moment in our family has been the Hooray for Helsinki! Our very own city, the book which was published as a celebration to Helsinki being the Design Capital of the year. The book presents Finnish design from the famous and well known designer pieces to everyday design which surrounds us everywhere. There is a little story of a family who travels from Arabianranta to Hietalahti's flee market by tram, and takes the reader to places like Railway station, Hakaniemi market place, Esplanade park and a cafe at the Boulevard. Next to the story there are informative summaries about designers, buildings on the way etc. The book is targeted to children between 5 and 10 years, but it makes an interesting reading experience to all! Illustrations are made by one of the most popular Finnish children's books illustrators Salla Savolainen, who is also one of my personal favorites at the moment. As the book is now published in both Finnish and English, I can warmly recommend it to everyone regardless of age and language!

Hurmaavaa on, miten kuvista löytyy jokaiselle jotakin, ja miten monipuolisesti suomalaista muotoilua ja sen tekijöitä on tuotu esiin. Kerrassaan loistava teos!

I love it how the book presents Helsinki and Finnish design in so many different varieties offering something to everyone. What a great book!

Kirja on esitelty myös Opuscolon Kirjallisessa kahvilassa.

Sisarussuhteet ja mustasukkaisuus - Vesta-Linnea, Astdrid Lingren ja Vallaton vauva

Astrid Lindgren: Minäkin haluan siskon (alkup. Jag vill också ha ett syskon)

Kuvitus: Ilon Wikland
Suomennos: Kerttu Piskonen
Kustannus: WSOY 1988 (2. painos)
32 s.

Tove Appelgren: Vesta-Linnea mieli mustana (alkup. Vesta-Linnéas svartaste tanke)
Kuvitus: Salla Savolainen
Suomennos: Tittamari Marttinen
Kustannus: Tammi 2008 (2.painos)
35 s.

Thomas Svensson: Vallaton vauva tulee kotiin (Busiga bebben kommer hem)
Suomennos: Sanna Uimonen
Kustannus: Tammi 1995
28 s.

Mustasukkaisuus sisarusten välillä lienee tuttua joka perheessä. Kun pikkusisarus tulee taloon, mullistuu koko esikoisen maailma, ja kaikenlaisia pelkoja ja epäilyksiä tunkeutuu helposti mieleen. Meilläkin tunteet myrskyävät, sisarukset ovat yhtenä hetkenä toistensa kimpussa ja sitten taas ystävyksiä, joista on toisilleen suunnattomasti iloa. Poimin hyllystämme kolme kirjaa kuvaamaan ihanaa kamalaa sisarussuhdetta ja sisaruksen tuomaa muutosta

Astrid Lindgrenin Minäkin haluan siskon kuvaa isoveljen kateutta ja mustasukkaisuutta vastasyntyneen, huutavan nyytin saapuessa kotiin.

Petteri ei pitänyt ollenkaan Leenasta, kun hän tarkemmin ajatteli. Ei ollut ensinkään hauskaa, että hän oli saanut siskon. Kummallista, miten äiti ja isä saattoivat pitää tuollaisesta vauvasta, joka vain huusi. Mutta näki selvästi, että he pitivät Leenasta. Ehkä he pitivätkin enemmän Leenasta kuin Petteristä. Niin Petteri ainakin luuli. Ja koska hänellä oli sellainen luulo, hän tuli hirmun vihaiseksi Leenalle. 

Kiukun mukana tulee lyömistä, potkimista, nurkkaan joutumista. Sitten Petteri saa oman tehtävän. Hän auttaa äitiä ja on tärkeä, ja kaikki meneekin paremmin. Ja kun heille sitten myöhemmin syntyy uusi pikkuveli, eikä äidillä enää riitä paljon aikaa Petterille ja Leenalle, se ei haittaa. "Sillä Petteri ja Leena leikkivät tyynysotaa lastenhuoneessa, ja heillä oli kauhean hauskaa. Olipa hyvä, ettei Petteri ollut vaihtanut Leenaa kolmipyörään. Sillä kenen kanssa hän muuten olisi voinut leikkiä tyynysotaa?"

Ilon Wiklandin kuvittamia kirjoja on aina yhtä mukavaa lukea, sillä ne tuntuvat tutuilta kuin lapsuuden muki. Jotkut asiat tässä maailmassa säilyvät sukupolvelta toiselle: Astrid Lindgrenin sadut ja Ilon Wiklandin kuvitus.

Kotimaisia Vesta-Linneoita on ilmestynyt jo useita, ja ne ovat aivan ihania kirjoja! Vesta-Linnean uusperheeseen kuuluvat äiti, isäpuoli Viktor, isoveli Paul-Axel sekä kaksi pientä pikkusiskoa, Wendla ja Freja. Appelgren kuvaa suorasanaisesti niin lapsen kuin äidinkin vihastumista ja turhautumista, riitoja ja huonommuuden tunteita. Niissä on kertakaikkisen lohdullinen tunnelma, ja jälkeenpäin ajattelee onnellisena: "Ihanaa, muillakin on tällaista! Ehkä meidän päivämme ei ollutkaan niin kauhea..." 

Salla Savolaisen kuvitus on värikästä ja kekseliästä, ja ihailen hänen luomiaan miljöitä ja detaljeja - hän maalaa kodit iloisilla tapeteilla ja pukee henkilöt sellaisiin mekkoihin, että tuntisin oloni erityisen kotoisaksi Salla Savolaisen maailmassa! 

Vesta-Linnea lienee tässä kirjassa noin kuusivuotias, mutta kirja meni oikein hyvin jo noin nelivuotiaalle, eivätkä ne tunnu menettävän otettaan ollenkaan iän lisääntyessä. Näistä kirjoista nauttii koko perhe!

Vesta-Linnea mieli mustana -kirjassa Vesta-Linnea viettää perheineen kesälomaa saaristossa. Leikeistä yhdessä ei tahdo tulla mitään, sillä pari vuotta nuorempi Wendla on ärsyttävä. Hän ei osaa leikkiä yhtään niinkuin Vesta-Linnea haluaisi. 

"Wendlahan voisi olla leikissä jokin muu kuin prinsessa", äiti ehdottaa. "Isossa linnassa tarvitaan varmasti monenlaista väkeä."
Wendla parkuu kuin sumusireeni. "Äiti, minäkin tahdon olla prinsessa!"
Äiti näyttää neuvottamalta.
"Äiti, Wendla vain haastaa riitaa. Kuuntele nyt, miten hän kiljuu!" Vesta Linnea valittaa. Häntä ei huvita kohta koko leikki. Tällaista se aina on: pelkkää riitelyä ja kiljuntaa.

...

Vesta-Linnea kyllä tietää, ettei perheessä ole hänelle oikeastaan edes tilaa. Ei hänellä ainakaan ole suurta väliä.
"Toiset eivät varmaan edes kaipaisi, jos kuolisi", hän ajattelee ja tuntee kyynelten puskevan esiin silmäluomien alta. "He eivät varmaan edes itkisi minun hautajaisissani."

Kirja kuvaa mainiosti lapsen tunteiden ehdottomuutta ja dramaattisuutta, kun äiti VARMASTI rakastaa enemmän pikkusisaruksia. Rakastan myös kirjojen loppuja, kun äiti ja Vesta-Linnea sopivat kaikki asiat selviksi. Jutellaan, ollaan lähekkäin ja kahdestaan.

Kun muut ovat menneet nukkumaan, äiti istahtaa Vesta-Linnean sängynreunalle. "Nukutko sinä?" äiti kysyy. Vesta-Linnea nousee istumaan. "Tule", äiti kuiskaa. He kulkevat yhdessä pihan poikki rantaan. Kesäyö on hämärä. Lahdella lehahtelee lepakoita. Äiti on ottanut molemmille kylpytakit mukaan. He polskahtavat ilta-uinnille. Äiti ja hän, ihan kaksistaan. Vesta-Linnea hymyilee äidille. Hän on onnellinen. 

Vallaton vauva tulee kotiin on kevyt ja viihdyttävä kuvaus vilkkaan Viivin touhuiluista kotona, ja se huvittaa jo hieman nuorempiakin lukijoita. Me luimme sitä etenkin 3-4-vuotiaana. Viivi pistää arjen ja kattauksen uusiksi sarjan muissakin kirjoissa, ja esim. Vallaton vauva valtaa vatsan sopii vielä pienemmille lukijoille, sillä siinä pääsee kurkistamaan luukkujen avulla, mitä äidin vatsassa kasvavalle vauvalle oikein kuuluu. Tunteita niissä ei sen kummemmin pohdita, mutta suositut kirjat kuvaavat hauskasti vauvan tuomaa työtä ja hupia.

Lopuksi viittaus vielä erilaisten pulmatilanteiden ja kasvatushaasteiden oppaaseen, Päivi Heikkilä-Halttusen teokseen Minttu, Jason ja Peikonhäntä (Kustannus BTJ Finland, 2010). Siinä on esitelty kattavasti tapoja, joilla lastenkirjoja voidaan terapeuttisesti hyödyntää erilaisissa arkisissa pulmatilanteissa. Vajaa 500-sivuinen tietojärkäle sopii erinomaisesti niin vanhemmille kuin kasvatusalan ammattilaisille päivähoitoon, kouluun, kirjastoon ym., kelle tahansa joka haluaa napata lapsen kainaloonsa ja pureutua milloin mihinkin pulmaan lastenkirjan avulla. Heikkilä-Halttunen nimeää sisarkateutta käsittelemään seuraavat kirjat:

Ulla-Maija Aaltonen ja Julia Vuori: Jennin talo (Otava 1990)
Giles Andreae ja Vanessa Cappan: Äidin vatsassa on talo (Kustannus-Mäkelä 2001)
Bagge, Uhinki ja Ruokonen: Tuomon hirmuhirviö (WSOY 1994)
Ekholm Gisela & Per: Leenan musta yö (WSOY 1980)
Gunilla Hansson: Meille syntyy vauva (Tammi 1997)
Eeva Hulkko& Ritva Tuomisto: Vauva tulee valtakuntaan (Psykologien Kustannus Oy 2006)
Camilla Mickwitz: Ja sinusta tulee pelle (Weilin+Göös 1984)
Robberecht & Goossens: Tyttö, joka tahtoi takaisin äidin vatsaan (Lasten Keskus 2004)
Tony Ross: Tahdon siskon! (Lasten Keskus 1999)
Sten Uta & Tophoven: Äiti kuuluu minulle! (Kustannus-Mäkelä 2009)