Nora Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus
Kuvitus: Pirkko-Liisa Surojegin
Kustannus: Otava 2012
104 s.
Valo talven keskellä. Joulu. Jokin ihmeellinen asia, jokin mikä valaisee synkimmänkin talven. Untu ajatteli, että jos joulu oli olemassa, oli se jotakin sellaista, mikä oli ehdottomasti löydettävä. Rannikon talvi oli pimeä ja synkkä, vuosien vieriessä sen väritkin tuntuivat Untusta haalistuneen. Ajatus iloisesta kirkkaudesta synkkyyden keskellä oli suorastaan vastustamaton.
Untu ja sydäntalven salaisuus on kertomus pienestä Untusta etsimässä talven mystistä valoa, joulua, josta se kuulee ensi kertaa löytäessään rannalta merestä huuhtoutuneen ruttuisen joulukortin. Ajatukset joulusta eivät anna rauhaa, ja niin Untu lähtee kohti pohjoista, etsimään joulun valoa.
Matkalla Untu tapaa monenmoisia metsän olentoja, kuten mahtavan, juhliin valmistautuvan Kekrin, ahkerasti puuhastelevia muppeleita, hitaita, viisaita hämyläisiä, metsän kuninkaan karhun, suuren Poukko Pannahisen ja monia muita. Kaikki ne auttavat häntä eteenpäin, ja niiden sekä susilauman avulla Untu selviää myös salakavalasta, lumen alla luikertelevasta rautamadosta, joka iskee silloin kun kaamoksen pimeys tuntuu kaikkein synkimmältä ja epäilys valon olemassaolosta melkein valtaa mielen. Lopulta porot johdattavat Untun nuotion kajossa joulun ukon luo, joka saa Untun ymmärtämään, mistä joulussa on kysymys. Joulun valo ammennetaan muistoista, ystävistä, teoista ja sanoista.
Kuvissa näkyy osa kirjan taiasta. Kuvittaja Pirkko-Liisa Surojegin on täyttänyt sivut vuoroin hämyisillä ja sumuisilla, vuoroin salaperäisillä tai pakkasen sinertämillä kuvilla, joita katsoessaan haistaa kostean metsän mullan tuoksun tai kuulee lumen narskeen kengän alla ja tuntee poskissaan pakkasen nipistyksen. Yhtä upeaa kuvitusta näkee harvoin. Joulun ukko on mystinen, sarvipäinen hahmo, hitaat hämyläiset kahvipannuineen (kannessa) naavaisia puuvanhuksia. Kuvitus avaa polun Suomen syksyiseen ja talviseen metsään sen kaikessa salaperäisyydessään. Surojegin on kuvittanut aiemmin myös mm. Suomen lasten Kalevalan ja Suomen lasten eläinsadut.
Fantastisen kuvituksen rinnalla kulkeva Nora Surojeginin teksti on miellyttävää lukea. Tarinassa on mukana paljon suomalaista perinnettä ja entisajan viehätystä, ja Lapin mystiikka ja olot kiehtovat. Pidin myös tavasta, jolla joulun taika avataan joulun valoa etsivälle: ystävät, teot, muistot ja sanat tuovat joulun. Lapsille kirja on viristävän erilainen näkökanta jouluun ilman totuttua joulupukkia tai lahjoja, ja kaupallisuus on kirjasta niin kaukana kuin vain olla voi!Luimme kirjan 6-vuotiaan kanssa, joka syventyi kuuntelemaan kirjan tarinoita herpaantumatta. Kuvitus kiehtoi sekä häntä että 3-vuotiasta suuresti, etenkin karhu-kuva! Karhu metsän kuninkaana teki suuren vaikutuksen, meillä kun on jostain syystä viime aikoina useammin luettu lastenkirjoja, joissa leijona näyttäytyy eläinten ehdottomana kuninkaana. Kirjaa lukiessamme nautinkin siitä, miten se monin tavoin syvensi suomalaista kulttuuria ja perinteitämme.
Kaikkinensa kirja on mainio jouluun ja talveen virittäjä. Niin tarinassa, kuvituksessa kuin sanomassakin on mystiikkaa ja salaperäisyyttä, joka sopii loistavasti erityisesti tähän vuodenaikaan!
Tähtiä meidän perheeltämme 4 / 5
Lapin luonnosta kertoo myös sarjakuvamainen Hanna ja Antti Kallion Velhovaari ja kultahippu (Art House 2012) jonka olen esitellyt blogissa aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!