Mauri Kunnas: Joulutarinat

Mauri Kunnas: Joulutarinat + äänikirja
Kustannus: Otava 2011
n. 140 s.

Täällä meillä leijailee vielä ihan selvästi jonkinlaista joulumieltä ilmassa (katsoimme juuri perheen kanssa Napapiirin pikajuna -elokuvan), joten blogataan vielä yhdestä joulukirjasta, joka on Meri Savosen Tonttulapset ja seikkailujen joulu -kirjan ohella ollut meillä suosikki tänä jouluna. Mikäpäs muu se olisikaan kuin suomalaista lastenjoulukirjaperinnettä ainakin itselleni vahvimmin edustava Mauri Kunnaksen Joulutarinat. Yhteisnide kolmesta kirjasta julkaistiin 2011, kun Kunnaksen Joulupukki-kirjan julkaisemisesta tuli kuluneeksi komeat 30 vuotta.

Joulupukki (1981) -tarinan lisäksi kirjasta löytyvät myös Kaksitoista lahjaa joulupukille (1987) sekä Joulupukki ja noitarumpu (1995). Kirjojen lisäksi nide sisältää äänikirjan samoista kirjoista, mikä ilahdutti meitä erityisesti, sillä äänikirjat ovat aina ihania. Kunnaksen Joulutarinoiden lisäksi meillä onkin kuunneltu paljon Suomalainen Tonttukirja -äänikirjaa, joka itse asiassa on itselleni ainoa Kunnaksen joulukirjoista, jota luin paljon lapsuudessani. Muistin vuosikymmenten tauonkin jälkeen elävästi Välikaton Feetun ja Saunatontun, joka tietämättömuudessään uinahtaa paljuun löytääkseen itsensä aamulla suureksi kauhukseen puhtaana ja noettomana. Kunnaksen piirrokset tontuistaan ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni ja kuuluvat itselleni tärkeisiin lastenkirjamuistoihin.

Nyt kuitenkin tarkempi katsaus Joulutarinoihin. Joulupukki-kirja on kuulunut lasteni jouluihin jo hetken, sen sijaan kaksitoista lahjaa joulupukille -kirjaa ollaan lainattu vain joskus kirjastosta, ja Joulupukki ja noitarumpu oli vallan tuntematon. Ehkä siksi 6-vuotias esikoinen ihastuikin juuri siihen kaikkein eniten.

Joulupukki ja noirarumpu -tarinassa on metka juoni: ensin löytyy vanhannäköinen kirje, jossa on kummallinen piirrustus ja allekirjoituksena Vekara. Kaikki mestaritontut tulkitsevat piirroksen omalla tavallaan ja alkavat valmistaa Vekaralle lahjaa. Samalla Korvatunturilla tapahtuu kummia. Joku tekee jatkuvasti pieniä tihutöitä: joulupuuroon on kaadettu pippuria, suklaakonvehtikone menee sekaisin ja Bertta Bitin tietokoneeseen ilmestyy virus. Tihutöitä säestää omituinen, matala rummutus. Loppuratkaisu on kummallisempi kuin kukaan olisi osannut arvata, sillä jäljet johtavat 50 vuotta vanhaan tapahtumaan ja itse shamaaniin, lapinnoitaan. Onneksi epäselvyydet saadaan ratkottua ja pukki saa samalla itselleen uuden, innokkaan apulaisen.






Joulupukissa ja noitarummussa piirrosjälki (kts. yllä) eroaa selvästi kahdesta muusta. Tyyli muistuttaa Don Rosan rosoisesta piirrosjäljestä, ja tuntuu alkukankeuden jälkeen kokoajan paremmalta, kun siihen tottuu. Kunnas on kirjoittanut teokseen alkupuheen, jossa kertoo mielenkiintoisia kaikkien tarinoiden syntyvaiheista ja niiden kuvituksesta. Joulupukki ja noitarumpu -tarina kirjoitettiin alunperin animaatioelokuvaan, ja samalla syntyi sitten kirjakin. Elokuva, kuten myös kirja, on ilmestynyt monilla kielillä, itse en ole vain koskaan siihen törmännyt. Hassu tarina ärhäkästä (ja vähän hellyyttävästäkin) lapinnoidasta valloitti kuitenkin 6-vuotiaan nyt ihan kokonaan.

Tarinoista vanhin, iki-ihana Joulupukki kertoo aattoon valmistautumisesta ja Korvatunturin monista puuhista etenkin tonttujen näkokulmasta, ja lopulta joulupukin matkasta aattona lasten luo. Kuvituksesta löytyy roppakaupalla perinteisiä suomalaisia talonpoikaisesineitä ja yksityiskohtia, joita jaksan aina ihailla Kunnaksen vanhimmissa kirjoissa. Itselleni Joulupukki onkin ehkä kaikkein ihanin kolmesta tarinasta, niin läpikotaisin suomalaisen joulun oloinen ja vahvasti perinteikäs.

Kirjan keskimmäinen tarina, Kaksitoista lahjaa joulupukille kertoo pienestä Ville-tontusta, hyvää tarkoittavasta pienestä säheltäjästä, joka haluaa ja yrittää parhaansa mukaan ilahduttaa joulupukkia jokaisena jouluaattoa edeltävänä päivänä. Usein lopputulos on jonkinlainen hassu kommellus tai haaveri, mutta tärkeintä on, että joulupukkia Villen tempaukset naurattavat, ja sehän se joululahjassa tärkeintä onkin. Kunnas itse kertoo kirjan alussa, että siinä missä Joulupukki-tarinan kuvitus ammentaa vielä suomalaisesta jouluperinteestä olkikoristeineen, on Kaksitoista lahjaa joulupukille -kuvitukseeen hiipinyt ruotsalainen henki sievine ykstyiskohtineen esineissä ja sisustuksessa. Tässä kuvituksessa onkin ehkä eniten yksityiskohtia ja tekstin ulkopuolle jätettyjä pikkuhahmoja, jotka touhuavat omissa askareissaan.

Yhteisniteen yksi antoisimmista seikoista on Kunnaksen kirjoittama esipuhe kirjojen kuvituksista ja syntyvaiheista. Hän paljastaa mm. Kaksitoista lahjaa joulupukille kuuluvan omiin suosikkeihinsa koko tuotannostaan, ja kirjaan saaneen alkunsa perheen viettäessä joulua Kaliforniassa vuonna 1985. Koti-ikävän iskiessä ei auttanut muu kuin ottaa kynä käteen ja hahmottaa perheelle skandinaavista joulutunnelmaa. Oli myös mielenkiintoista lukea, miten alkuperäiseeen Joulupukki-kirjaan oli piirretty jopa joulupukin ja YK:n pääsihteerin tapaaminen. Valmiista kirjasta kuva jäi kuitenkin pois, vain rauhankyyhky jäi jäljelle. "Onneksi", toteaa Kunnas nyt.

Kaikkinensa Kunnaksen paksu (140-sivuinen!) joulun yhteisnide on sellainen suomalainen klassikko, joka on kiva kaivaa esiin joka joulu ja palata kunnasmaiseen maailmaan tuttuine, mieleenpainuvine piirroksineen, ja jonka haluan ehdottomasti siirtyvän taas yhden sukupolven eteenpäin. Äänikirjaa kuunnellessa on aikaa paneutua kuvitusten loputtomiin yksityiskohtiin, Korvatunturin elämäniloon ja värien runsauteen. Siinä missä suomalaista lastenkirjallisuutta ei voi kuvitella ilman Kunnasta, ei joulupukkia ja tonttujakaan voi enää nähdä mielessään ilman Kunnaksen kynänjälkeä.