torstai 20. lokakuuta 2011

Topeliuksen satuhelmiä

Zacharias Topelius: Topeliuksen satuhelmiä
Kuvitus: Leena Lumme
Suomentajat. V. Tarkiainen, Valter Juva ja Ilmari Jäämaa
Wsoy 2006
205 sivua

Voi, mikä kirja nostaa esiin täälllä! Ja voi, mitä satuja! Pelottavia, liikuttavia, hupaisia, nautittavia. Suomalaisia, luonnonläheisiä, isänmaallisia, uskonnollisia. Vahvasti moraalisia, opetuksellisia, mahtavia! Minulta loppuvat sanat. Pitkästä aikaa olen todella todella innostunut lukiessani. En joka sadun kohdalla, tietenkään, mutta useammin kuin kerran on käynyt niin, että iltasatu venähtää tunnin mittaiseksi, koska luemme ensin yhden, sitten toisen, jota emme malta jättää kesken kunnes on pakko, ja jatkamme sitä seuraavana iltana. Ja itse jatkan vielä lapsen nukahdettua...

Haluaisin tosi mielelläni kuulla, mitä mieltä olette Topeliuksen saduista? Ovatko ne tuttuja, onko joku erityisen tärkeä? Miltä niiden maailma tuntuu nykypäivänä? Vattumato, Adalminan helmi, Koivu ja tähti, Aallottaren hopeamalja, Luistelija, Valtterin seikkailut, Pariisilaishattu....

Minulle kirjan antoisimpia satuja ovat Vattumato, koska siinä on niin ihanaa sadun lumoa kuin vain voi olla, kilttiä sellaista:

... Tytöt katsahtivat hiukan hämmästyneinä ympärilleen ja huomasivat pienen, ystävällisen, valkeapukuisen, punalakkisen ukon, joka tuli ontuen esiin pensaiden takaa, sillä hän aristeli vähän vasenta jalkaansa. Ei Teresa eikä Aina voinut hämmästyksestä sanoa mitään.

"Älkää peljästykö, pikku tytöt", sanoi ukko ja virnisti ystävällisesti heille, sillä nauraa hän ei oikein osannut, hänen suunsa oli vinossa. - Tervetuloa valtakuntaani! Oletteko nukkuneet hyvin ja syöneet ja juoneet hyvin? hän kysyi.

Tai Prinsessa Kultakutri, koska se on niin jännittävä. Sadussa liikutaan itämaista Lappiin ja tuodaan kauniisti esiin molempien kulttuurien piirteitä:

Auringon punainen kehrä jo hipoi taivaanrantaa. Luonto oli äänetön; kylmä ja kostea iltasumu, hallan edelläkävijä, levisi harsoksi ketojen ja kukkuloiden yli. Kaikki kasvava, joka vähän aikaa sitten oli uskaltanut kukoistaa Lapissa, oli nyt kuoleman kourissa. 

Topelius on mestari kuvaamaan luontoa. Lappi on hänelle kiehtova maisema ja hän sijoittaa satujaan mielellään sinne, susien ja noitien ja paukkupakkasten maisemiin. Tarinat ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia luonnonkuvauksia ja melkeinpä ylistystä Suomen luonnolle, kuten sadussa Mistä satuja saadaan?

... Mene kesällä kävelemään aikaisin aamulla, kun maassa on vielä kastetta, ja etsi pitkin ojanvarsia, siellä kimaltelee satuja kuin helmiä tuhansittain. Mene sitten järven rannalle, kun vedenpinta väreilee pikku aaltoja, välissä sileitä raitoja; ne ovat sinisillä kirjaimilla kirjoitettuja satuja; niitä sinun on opittava lukemaan. Kuuntele syksyllä suurten honkien huminaa, jotka kertovat jättiläissatuja muinaisajoilta. Tai etsi niitä kanervikosta, se tietää sanomattoman paljon, ja keltaisista lehdistä, (...) Lue talvella jääkukkien hienoja runosäkeitä ikkunanruuduista ja tavaile kaikki kauniit kuvat, joita kuura kutoo puiden oksille. Kun kevät taas tekee tuloaan, tarkkaile värien leikkiä iltataivaalla; sieltä löydät kaikkien satujen kullanhohtoiset taikalinnat. 

Olen käynyt ala-asteeni vanhakantaisen (mainion) opettajan opissa, ja löydän tarinoista todella paljon tuttua. Ikään kuin 1800-luvulla eläneen Topeliuksen saduissa olisi täsmälleen samanlainen ajatuksenjuoksu kuin millaisena opettajani arvomaailma minulle näyttäytyi. Se saa minut miettimään, onko Suomi todella pysynyt niin samanlaisena ja vasta viimeiset vuosikymmenet ovat tuoneet valtavan muutoksen arkipäiväämme ja myös lasten kasvatukseen. Esimerkiksi tämä näyte Luistelijan alusta tuntuu niin tutulta:

On hyvä ja oikein lukea läksynsä, silloin kun on läksyn aika, ja istua kamarissa kirjan ääressä eikä jättää sitä, ennen kuin kaikki on valmiina koulua ja huomispäivää varten. Jollei läksy tahdo tarttua muistiin, niin lyö kirjalla otsaasi ja ala jälleen alusta, ole helittämätön niin kuin valjastettu hevonen; älä anna rohkeutesi lannistua vaan ole karski ja ajattele itseksesi. Onnistuuhan se muille, täytyy sen siis onnistua minullekin! Ja katso, kun ajattelet virkeästi ja teet työtä uutterasti, se kyllä onnistuu, onnistuu ihan varmasti, ja poloinen se, joka huuli pitkällä itkeä tihertää: -Tätä en saa koskaan päähäni!
Mutta sitten kun läksy on luettu, älä istu sisällä äläkä rupea heikoksi lellipojaksi, joka ei kestä Jumalan vapaan ja raittiin tuulen puhallusta taivasalla. Riennä silloin ulos vuorille ja mäille, kesällä ja talvella, helteessä tai pakkasessa, se on samantekevää. ...

Saduissa törmää hyvin vahvaan arvomaailmaan, ja etenkin poikien pitäisi olla reippaita ulkoilmaihmisiä, ei heikkoja itkupillejä vaan vahvoja ja urheilullisia taistelijoita. Tekstin edessä suorastaan jähmettyy:  

Onhan sinun hyvä ja lämmin istua sisällä ja lämmitellä käsiäisi tulen ääressä. Pysy vain siinä, hemmoteltu poika, ja naura toisille, jotka ovat tarpeeksi tyhmiä juoksennellakseen ulkona talvipakkasessa. Sanonpa sinulle jotakin, jota et ehkä ole tullut ennen ajatelleeksi. Lellipojasta ei koskaan tule kunnon miestä. Pahempaa kuin paleltuneet sormet on olla koko ikänsä velttona raukkana. Sellaisen olisi parempi istua lasikaapissa tai elää ja kuolla saunan lauteilla. Sillä maailma ja elämä ovat usein kovakouraisia vastustajia. Pojalle ei sovi hieno neidin hipiä, joka ei mitään siedä, sillä silloin hän saa varmasti kokea paljon kovaa maailmassa.
 (Valtterin seikkailut. Valtteri toinen seikkailu, joka eräänä päivänä sattui Taivasmäen Sokerimaassa.)

Lopuksi tulee vielä isänmaallisuuus. Ja hurskaus, nöyryys, vanhempien kunnioittaminen ja tottelevaisuus. Näitä arvoja ja omaa suhtautumistaan niihin kannattaa miettiä itsekseen, ennen kuin lukee sadun lapselle. Myös siksi sadut kannattaa lukea ensin itse, että osaa arvioida, sopiiko satu omalle lapselle. Osa kirjan saduista jää odottamaan tulevaisuutta meidän perheessämme. Satu, kuten kaikki muukin lapsille esitettävä, saattaa olla liian pelottava tai hämmentävä. Joskus lapsi tuntuu kypsemmältä kuin onkaan, mutta kuultu tai nähty voi jäädä kummittelemaan mieleen ja jättää sinne turhaan kysymyksiä ja ajatuksia, joita pienen ei tarvitsisi vielä ollenkaan miettiä. Siksi joskus on tärkeää varjella lapsiaan myös saduilta. Mieleeni tulee esimerkiksi Topeliuksen tunnetuimpiin kuuluva Koivu ja tähti, jonka alussa kerrotaan näin: 

Lähes kaksisataa vuotta sitten oli Suomessa suuri hätä. Sota raivosi yltympäri maata, kaupunkeja ja kyliä paloi, viljavainioita tallattiin ja ihmisiä kuoli sadointuhansin miekkaan, nälkään, maanpakolaisuuteen ja hirvittäviin tauteihin. Silloin ei nähty eikä kuultu muuta kuin huokauksia ja kyyneleitä, valitusta, surua, tuskaa ja verta; ja ne joissa toivo kauemmin eli, eivät lopulta enää tienneet, mitä heillä oli toivottavaa. Sillä Jumalan vitsaus kulki yli maamme kurittaen sitä ankarasti; sen ajan muistot eivät koskaan unohdu.
Tämän suuren onnettomuuden aikana tapahtui myös, että monta perhettä hajosi; jotkut vietiin vihollismaahan, toiset pakenivat metsiin ja korpiin tai kaukaiseen Ruotsiin; vaimo ei enää tiennyt miehestään, ei veli sisarestaan, eikä isä ja äiti tienneet lapsistaan, olivatko he vielä elossa vai jo kuolleet. Sen tähden, kun rauha viimein tuli ja vielä elossa olevat palasivat kotiin, oli harvassa niitä, joiden ei tarvinnut ketään omaistansa kaivata ja itkeä.

Minä itse asiassa luin tämän, mutta onneksi me keskustelimme tästä heti, kesken sadun. Mutta olisin kyllä voinut jättää lukemattakin. Joskus arvioi väärin, kun kokonaisuus tekee niin vahvan, tietynlaisen jäljen. Ja tästä voi keskustella - olin juuri Satupäivän tapahtumassa, missä satua kertonut lastenkirjailija kertoi sodasta, ja toinen kirjailija keskeytti hänet ja muistutti kuulijakunnan nuoruudesta. Tähän toinen kirjailija vastasi, että hänestä viisivuotiaat voivat kuunnella sodasta ainakin tiettyyn rajaan asti, kun eivät näe kuvia. Kuvat on ne jotka vahingoittavat. Mitä mieltä sinä olet? 

****

Ps. Satupäivä, jota vietettiin valtakunnallisesti neljättä kertaa viime tiistaina, 18.10., Sadun päivänä, oli hieno tapahtuma, joka ainakin Helsingissä kirvoitti monia hyviä tapahtumia. Satupäivän nettisivut löytyvät täältä. Tästä kannattaa vihjata päiväkodeissa tai kouluissa ympäri Suomen, sillä he voivat tilata sadunkertojia vierailulle päiväkotiin, tai osallistua muulla tavoin Satupäivän moniin tapahtumiin. Itse olin Kaapelitehtaalla mainiossa Teatterimuseossa (jota voi suositella menovinkiksi kaikille!) kuuntelemassa paneelikeskustelua mm. pahuuden käsittelystä saduissa. Vinkin Satupäivään sain muuten Lastenkirjahyllyn mainiosta lastenkirjablogista, kiitos Rouva Huulle että mainostit päivää. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään taas Sadun päivänä 18. lokakuuta.

Topeliuksen hengessä liikutaan myös arvostelemassani Tuula Karjalaisen hurmaavassa kuvakirjassa Kuin silloin ennen. Lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana. 
Erilaisen, kansainvälisen tuulahduksen satuihin antaa puolestaan arvioni Tarinatie-satukirjasta.


Muokattu 27.4.2012

7 kommenttia:

  1. Hei Viivi ja kiitos ihanasta blogista! Kirjoitat kauniisti ja houkuttelet tosiaan kirjojen pariin! Onnea opintoihin, kuulostaa mielenkiintoiselta!!! Terkkuja kaikille!

    VastaaPoista
  2. Moikka Ullis, kiva kun piipahdit täällä! Aihepiirit voivat kiinnostaa suakin, uskoisin. Terkkuja sinne kovasti!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kun tulit kommentoimaan blogiani. Luen juuri Suomen linnoista kertovaa lastenkirjaa juurikin sen Topeliuksen Turun linnan tonttu-ukko -sadun innoittamana. Oli mukava löytää blogisi. Minuakin lastenkirjat kiinnostavat.

    Täytyy tutustua joskus tuohon Topeliuksen satuhelmiä -kirjaan. Monet mainitsemasi sadut olivat minulle tuttuja, mutta osa aivan vieraita.

    Itse luin omaa Topeliuksen satukirjaani joskus ala-asteikäisenä. Suhtauduin ahdistuksella kaikkeen pelottavaan. Varsinkin sota pelotti, kun siitä puhuttiin niin paljon. En kuitenkaan muista, että esimerkiksi Koivu ja tähti olisi koskaan minua ahdistanut.

    Sitä ihmettelin, että kuinka koivun alla oli ristejä. Kysyin siitä äidiltäkin, joka sanoi, että perheen muun lapset olivat kuolleet. Sitä minun oli vaikea ymmärtää. Suhtauduin siihen lähinnä hämmästyneesti. En käsittänyt kuinka lapset voivat niin vain kuolla.

    VastaaPoista
  4. Hei Annika! Kiitos kommentistasi! Mielenkiintoista kuulla, ettei Koivu ja tähti pelottanut sinua. Minustakin kokonaisvaikutelma sadusta oli kaikkea muuta kuin pelottava - siihen satuun mahtuu niin paljon; iloista ja surullista, haikeaa ja rohkaisevaa. Mutta koskaan ei voi tietää, mikä jää lapsen mieleen tai tekee lähtemättömimmän vaikutuksen, kuten sinuun ristit koivun alla, joita itse en edes pistänyt merkille. Itsekin muistan ala-asteella pelänneeni sotaa. Pelkoa kylvivät eivät suinkaan sadut vaan uutiset.

    Olisi kiinnostavaa kuulla mikä on tuo Suomen linnoista kertova lastenkirja?

    VastaaPoista
  5. Moi Viivi ja kiitos ihanasta blogista! Sattumalta luettiin juuri Topeliuksen satuhelmiä. Löysin muutossa kaksi vanhaa tauluani, toinen sadusta Koivu ja tähti ja toinen Adalminan helmestä. Laitoin taulut Kallen seinälle ja kaivoin satukirjan esiin. Oli hassua saada tarina tuttujen kuvien ympärille, ja Kallekin sai tauluihinsa uutta merkitystä. T. outi

    VastaaPoista
  6. On ihan totta, että joskus kannattaa satujakin itse esilukea, ennen kuin luetaan lapsille. Vaikka moni Topeliuksen satu omissa muistikuvissa on kaunis ja lempeä, niin en minä vain muistanut, että Koivu ja tähti alkaa noin hurjasti!

    Oliko tämän kirjan sadut uusia suomennoksia? Minun Topeliukseni ovat vanhoja, joten niissä kielikin on vanhanaikaista. Itsekseni luin yhden sadun ja viehätyin kärpäsläpsästä ja louhikäärmeestä :)

    VastaaPoista
  7. Heippa Outi ja Maija, kiitokset kommenteista. Outi, kukakohan mahtaa olla kuvittanut ne Kallen huoneen taulut? Aika aarteita joka tapauksessa.

    Maija, Topeliuksen satuhelmien suomentajat ovat V. Tarkiainen, Valter Juva ja Ilmari Jäämaa. Suomennokset ovat siis (käsittääkseni) vanhoja.
    Tuo Louhikäärme-juttu minua kiinnostaa, sillä olen törmännyt sanaan Kaarina Helakisan ihanassa Rubiinisydän-sadussa. Mietin, mistä sana mahtaa olla peräisin ja keneltä?
    Kärpäsläpsä taas on mainio sana, se kuvaa hyvin touhuun liittyvää läpsäystä! Hauskaa.

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...