Tuula Karjalainen: Kuin silloin ennen

Tuula Karjalainen: Kuin silloin ennen. Lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana.
Kuvitus: Rudolf Koivu
Kustannus: Minerva Kustannus 2011
65 s.
Kustantajan esittely täällä.
Tähtiä: 4 / 5
Kenelle? Noin 5-vuotiaasta ylöspäin, yhteisesti luettavaksi ja keskusteltavaksi isovanhempien kanssa tai koulussa.

Talvella pidettiin paksuja käsinkudottuja villasukkia, jotka saattoivat kutittaa sääriä. Ne pysyivät ylhäällä paitaliivien avulla, joissa oli napit kumisia venyviä sukkanauhoja varten. Joskus sukat roikkuivat makkaralla ja saattoivat jopa valahtaa alas, kun sukkanauha tai sukkanappi petti. 

Näin kerrotaan entisajan talviasuista Tuula Karjalaisen kirjoittamassa Kuin silloin ennen. Lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana. Kirja on kerrassaan hurmaava kuvaus entisajan elämästä, asioista jotka ovat omalle sukupolvelleni vielä jollain tasolla tuttuja, mutta eskari-ikäisille ja pienille koululaisille jo vieraita. Ellei niitä kerrota! Karjalainen on tehnyt kirjan nimenomaan isovanhempien ja lasten yhteisiin hetkiin, yhteisesti keskusteltavaksi ja kirvoittamaan muistoja ja tarinoita omasta suvusta.

Kirjassa kuvataan niin leikkejä ja itsetehtyjä leluja kuin työntekoon osallistumistakin. Terveys saa oman lukunsa kulkutauteineen ja lonksuvine, putoilevine tekohampaineen, pukeutuminen omansa tyttöjen lettinauhoineen ja sukkanauhoineen. Markus-sedän lastentunnitkin mainitaan. Koulunkäyntiä kuvataan elävästi, ja puhtaus-ja käytösopista kerrotaan seuraavaa:

Tunneilla oli oltava hiljaa ja tarkkaavaisena ja istuttava kädet ristissä pulpetilla. ... Oppilailla tuli olla puhtaat vaatteet, kädet ja kynnenaluset. Mukana piti olla puhdas nenäliina, tytöillä esiliinan ja pojilla housujen taskussa. Saatettiin myös tarkistaa, ettei hiuksissa ollut täitä. Puhtaustarkastukset olivat yleisiä.  

Moni löytää kirjasta varmasti paljon tuttua - joko omasta, vanhempien tai isovanhempien lapsuudesta tuttuja tapoja ja käytäntöjä. Kirjassa on paljon löytämisen riemua ja muisteluun houkuttelevia kohtauksia.

Moni asia on myös sellainen, jonka suomalaisena tunnistaa selkärankaan iskostetuksi. Heräsinkin miettimään suomalaisia arvojamme ja yhteiskunnan muutosta. Ja mikä muutostahti meillä onkaan ollut! Suomen muuttuminen maataloudesta palveluyhteiskunnaksi noin 15 vuodessa oli Euroopan mittakaavassa huomattavan nopeaa, ja siksi olemmekin tilanteessa, jossa vanhempamme ja mummomme muistavat aivan erilaisen Suomen kuin me! Osa kirjan tarinoista juontaa juurensa jo aikaan ennen omia, 50-luvulla syntyneitä vanhempiani, edellisen sukupolven lapsuuteen, osa pätee pikemminkin vain maaseudun lapsiin, mutta yhtäkaikki, kirja on lumoava kuvaus entisajan elämästä!

Ja kuvitus sitten. Aivan hurmaavaa! Upeaa ja loistavaa. Mitä muuta voi sanoa Rudolf Koivun kuvituksesta! Kuvilla on yhtä iso rooli kuin tekstilläkin, ja lapsen mieleen ne piirtyvät varmasti voimakkaasti. Minut ne hurmasivat ensimmäisenä ja saivat tarttumaan kirjaan alun alkaen. Myös kohta kuusivuotiaan tyttäreni kuvat lumosivat. Teksti sopii erityisen hyvin sen ikäiselle, toki myös vanhemmalle! Kirja tarjoaakin kerrassaan herkullista luettavaa ja keskusteltavaa koulun alaluokille tai eskariin! Ja hurmasi kirja äitinikin. Hampaankiskomiskuva sai hänet huudahtamaan, että oi, tuohonkin hänellä on tarina. Olenkin tosi onnellinen, että kirjan avulla suvun tarinat tulevat kerrotuksi eteenpäin!

Ps. Tämä bloggari on joutunut rypistämään viime aikoina ison opintojutun pois alta ja sairastanut sitkeän flussan, joten blogin kirjoittaminen joutui tahtomatta tauolle. Nyt sille on taas aikaa entiseen tapaan. Hauskaa!

Päivitetty 27.4.2012