Jukka Itkonen: Kaupunkiretki. Lastenrunoja.

Jukka Itkonen: Kaupunkiretki. Lastenrunoja.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kirjapaja, 2011

Me olemme viime viikolla huristelleet kaupunkiin bussilla, ja katselleet ympärillämme siellä, käväisseet museossa, kirjastossa, uimahallissa ja lätkämatsissakin huutamassa. Ihan aamupalalla. Oman pöydän äärestä, suussa mysliä ja aamukahvia. Ja huutoakin on ollut pöydän ympärillä yhtä paljon kuin lätkämatsissa ikään, kun juuri kaksi vuotta täyttänyt kuopuksemme antaa kuulua, kuka käskee ja ketä. Jotta tunnelmaan on päästy hienosti. Tällainen kiertoajelu on ollut paljon hauskempaa kuin pukea päälle kaikki vällyt ja raahautua kylmin varpain kohteesta toiseen. Ainakin aamuisin ja ainakin uhmaisen kaksivuotiaan kanssa.

Tarkemmin sanoen, me olemme kiertäneet kaupunkia Jukka Itkosen kaupunkirunojen kera. Tähän tyyliin:

JÄÄHALLI

Jään pintaan piirtää kuvioita

luistimen terä. 

Yleisö mylvii,

meneillään on kolmas erä.

Kentällä on tuomareita, 

neljä ruutupaitaa. 

JÄÄHY! JÄÄHY!

Joku taklaa toisen

ihan väärin vasten laitaa. 

Musta kiekko jälleen

maalin ohi luikerteli, 

näyttää siltä, että

tulossa on tasapeli.

Rummut lujaa pärisevät, 

TUUT-TUUT! 

torvet soittaa.

Onko se niin tärkeätä,

että omat aina voittaa?

Lapsemme ovat tykänneet. Kaksivuotias on siis möykännyt, ja viisivuotias on kuunnellut mielissään. Pankki on jo luokiteltu tylsäksi paikaksi ja kaupunginjohtajan murheet pieneksi ("... siellä hän istuu huolissaan, koska silmään on mennyt roska.") ja lätkämatsi naurattaa. Minusta tämä on hauska, koska se kertoo lapselle paikoista ja asioista joista itse en aina muista tai osaa kertoa, koska pidän niitä niin itsestäänselvyytenä. Kuten nyt vaikka Maan alla:

Mitä pitkin vesi virtaa 

kaikkiin meidän taloihin?

Mitä pitkin sähkö kulkee

noihin katuvaloihin?

Vesijohdot, kaapelit, 

putket tarvitaan, 

että kaikki kaupungissa, 

saadaan toimimaan. 

Niinhän tässä elämässä 

monta kertaa käy:

kaikenlaista tapahtuu, 

vaikkei sitä näy.