sunnuntai 7. joulukuuta 2014

7. Erämaa on kaunis, hän lisäsi…

Rajasthanin luoteisosan aavikkoa @värikäspäivä


Erämaa on kaunis, hän lisäsi…
Ja se oli totta. Olen aina rakastanut aavikoita. Siellä voi istua hiekkaharjulle. Ei näy mitään. Ei kuulu mitään. Ja kuitenkin hiljaisuudesta säteilee jotain…
(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi. 45. painos. Wsoy 2010.)

Olin jo iso, kun luin tämän ensimmmäisen kerran. Niin iso, että luin sen saksaksi Saksassa. Vaikka vieras kieli piilotti osan kirjan taikuudesta, häkellyttävän kauniista pohdiskelevasta kielestä, olin silti kirjan lumoissa. En tiennyt (lasten)kirjaa, joka olisi koskettanut ihan samalla tavalla kuin Pikku Prinssi. Ja kun luin sen suomeksi, häkellyin kielen syvyydestä uudelleen. 

Mutta minkä ikäiselle tämän voi lukea ensimmäisen kerran? 

Kuvassa nukuimme makuupusseissa Rajasthanin luoteisosan aavikolla. Aikaisin aamulla havahduimme tähän… Yöstä muistan ällistyttävän kirkkaan tähtitaivaan. 

lauantai 6. joulukuuta 2014

6. Herra Krookin karkkipuodissa myydään Emin lempikarkkeja

Jaipurin torilla. Kuva Viivi Handolin



Äiti muistuttaa hymyillen, että on karkkipäivä. Emi saa kolikon ja lähtee karkkipuotia kohti. Herra Krookin karkkipuodissa myydään Emin lempikarkkeja, toffeekiekuroita. Hän pitää niistä tosi paljon. 

Enna Airikin (taiteilijanimen takana on Hanna Immonen) Korppipäinen mies (Karisto 2013) on yksi suosikkikuvakirjoistani. Vaikka aihe on rankka, ei sen lukeminen sitä ole, sillä jollei lapsella ole kokemusta seksuaalisesta ahdistelusta, voi tarinaa lukea vain epämääräisen pelon ja epämukavan tunteen kuvauksena, eikä tarinan koko syvyys paljastu. Todella kauniisti kuvitettu kirja.


Oikein iloista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!



perjantai 5. joulukuuta 2014

5. "En tiennytkään että viidakon apinat asuvat tässä talossa"

Kuva Viivi H.
- En tiennytkään että viidakon apinat asuvat tässä talossa, Poju sanoi,
- Joku ihmisapina rakensi talon kauan sitten, Oskarin äiti selitti. - Talo oli tyhjillään, joten me muutimme tänne ja viihdymme hyvin, varmasti tekin viihdytte.
- En oikein tiedä, tuleeko siitä mitään, Poju sanoi. - Minähän olen toista lajia, ei minulla ole häntääkään eikä…
- Ei sillä ole väliä, Oskarin äiti sanoi. - Tarvitsen jonkun, joka pitää Oskaria silmällä.
Niinpä Poju muutti taloon. Ja loppujen lopuksi se viihtyi oikein hyvin. 

(Jän Lööf: Oskarin karkumatka. Läsrörelsen & Bonnier Carlsen 2010.)


Viides päivä ja ruotsalaisen Jan Lööfin Oskarin karkumatka. Jan Lööfin kirjoja on saanut viime aikoina McDonaldsin lasten annoksen lahjana Läsrorelsen-tempausten myötä. Tässä 5v.:n suosikissa seurataan Oskari-apinan karkumatkaa eläintarhasta takaisin Afrikkaan. Tarina on viehättävän yksinkertainen ja kuvituksissa saa olla tarkkana.


torstai 4. joulukuuta 2014

4. Kadut alkavat täyttyä ihmisistä

Kuva Viivi Handolin
On varhainen aamu Pusanin kaupungissa Korean tasavallassa. Kadut alkavat täyttyä ihmisistä, jotka ovat matkalla töihin tai kouluun. Linja-autot jonottavat päästäkseen pysäkeille. Moottorit jyrisevät ja jarrut kirskuvat. Autot ajelevat ristiin rastiin soittaen villisti torviaan käsikärryille, jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

(Göran ja Monica Schultz: Me olemme Bu-Ran ja Seo-Ran Koreasta. Kustannus-Mäkelä 1990.)


Neljäs päivä Intiassa Delhin kaduilla ja Göran ja Monica Schultzin adoptiosta kertova kirja Me olemme Bu-Ran ja Seo-Ran Koreasta. Kirja kertoo kahden pienen siskoksen vaiheista syntymästä lastenkotiin ja sieltä ruotsalaisten vanhempien lapsiksi aina isoiksi tytöiksi asti. Kiva kirja adoptiosta.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3. "Se on maailman kaunein kangas, äiti"

Kuva Viivi Handolin
Kun Archie oli lähtenyt, Jamela auttoi äitiään pesemään kankaan. He ripustivat sen yhdessä kuivumaan. "Se on maailman kaunein kangas, äiti", sanoi Jamela. Äiti vain hymyili vastaukseksi.
Ja he lauloivat lauluja ja katselivat, miten keveät kuviot tanssivat lämpimässä tuulessa.

(Niki Daly: Jamelan leninki. Pieni Karhu 2001.)


Kolmas päivä Intiassa ja etelä-afrikkalainen kirjailija Niki Daly, jonka kuvittamat kuvakirjat Jamelasta sijoittuvat Etelä-Afrikkaan ja näyttävät erilaista kuvakirjamaailmaa.




tiistai 2. joulukuuta 2014

2. Hän sädehti kuin jalokivi

Kuva Viivi Handolin
Hän sädehti kuin jalokivi tai helmi tai aurinko, ja kun hän pyöri pitkin puutarhan teitä, sillä hän tosiaan oli pyöreä kuin pallo, niin hänen punainen tukkansa leiskui ja oli kuin tulta ja ihmiset sanoivat, että tänään aurinko laskee punaisena mereen. Ja kun hän nauroi, ja hän nauroi aina pyöriessään, oli niin kuin maa olisi vavahtanut ja kaikki puut ojensivat oksansa aurinkoon ja linnut lauloivat kuorolauluja, mutta soolona oli prinsessan kirkas nauru.
(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita: Pallo Pyöriäinen. 8. painos, Wsoy 1989.)

Toinen päivä Intiassa ja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita. Tykkään hirveästi Kirsi Kunnaksen runoista, mutta tämä klassikko on minulle vieraampi. Sitäkin enemmän odotan, että pääsen lukemaan sitä lapsille.

Rajasthanissa on järjestö I-India, joka tekee aivan hirvittävän hyvää työtä katulasten hyväksi. Tyttökodissa iloitaan elämästä sellaisena kuin se on.

maanantai 1. joulukuuta 2014

1. Malin otti esille suuren pesusoikon

Joulukuun ensimmäinen!

Tämä joulukuu on kahdesta syystä erilainen kuin pitkään aikaan. Ensinnäkin päätin tehdä blogissa joulukalenterin. Se on vähän erilainen, koska minulla ei missään nimessä ole 24 joulukirjaa joita esittelisin täällä, enkä itse asiassa ole ihan niin jouluihminenkään.

Toinen asia mikä tekee joulukuusta erilaisen on se, että lähdemme viikkoa ennen joulua matkalle kahdeksi ja puoleksi viikoksi, Pohjois-Italiaan. Alpit on meille rakas alue, ja olemme kaivanneet sinne. Olen levoton sielu ja kaipaan usein pois. Nyt kun näyttää siltä, että jo vuosia suunnittelemamme pitkä matka ei toteudu - ainakaan sellaisenaan kuin toivoimme - meistä riippumattomista syistä, joulukalenteri saa auttaa kaukokaipuussa.

Vieraat kulttuurit ja niiden kuvaaminen kiinnostavat minua lastenkirjoissakin erityisen paljon, ja nyt tämä asia, matkustaminen ja elämä muualla, tuli myös joulukalenteriin.

Vietimme talven reilu kymmenen vuotta sitten Pohjois-Intiassa, Rajasthanissa, ja tämän joulukalenterin kuvat kertovat kohtaamisista tuolla matkalla. Ihmisistä ja ilmiöistä. Auringosta huolimatta eletään joulun aikaa. Rakastan valokuvien voimaa, sitä miten ne tarttuvat hetkeen vääristämättä. Sanat kuvan yhteydessä kertovat sitten jostain ihan muusta, niiden kautta pääsemme taas lastenkirjoihin. Sanat kohtaavat jotain kuvassa. Sanat ovat lainauksia lastenkirjoista, usein suosikeistani, joita käteeni on sattunut, ja ne kertovat aina jostain ihan muusta kuin kuvasta. Mutta sittenkin - sanat ja kuvat kohtaavat ehkä tavalla, joka näyttää, miten samantapaista kaikkialla maailmassa onkaan.

Tervetuloa matkalle Intiaan!


Kuva Viivi Handolin

Sinä iltana Nikkarilan keittiössä ei puhdistettu yksin vauhtipyörää. Malin otti esille suuren pesusoikon, istutti Pellen siihen ja alkoi perusteellisen puhdistuksen.
- Korvien voit antaa olla, mutisi Pelle, pesin ne viime lauantaina.
Mutta Malin sanoi, ettei halua hävetä Pellen korvien takia.
- Märta-täti tulee ehkä huomenna kahville, ja jos hän saa nähdä korvasi…

Saariston lapset on meille erityisen tärkeä kirja, ja olemme paitsi lukeneet kirjaa, myös kuunnelleet äänikirjaa puhki ja katsoneet leffoja. Saaristo ja meri, vapaus ja villiys, boheemius ja huolettomuus, kirjailijaisä, suloinen huolehtiva Malin, topakka Pampula … <3 Enempää ei tarvinne sanoa.

(Astrid Lindgren: Saariston lapset. Wsoy 1965.)


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Haastavat kaverisuhteet, jännittäminen ja kiusaaminen kuvakirjoissa

Bellis kyseli aiemmin eräässä kommentissa kirjavinkkejä päiväkoti-ikäisille teemasta kaverisuhteet, jännittäminen, kiusaaminen ja erilaiset tunteet. Minusta se on niin hyvä aihe ja aina ajankohtainen, että teinkin siitä kokonaisen postauksen.

Ajattelin ensin että aiheesta on vaikka kuinka paljon kirjoja, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin, että monet niistä, jotka minulla oli ollut mielessä aluksi, käsittelivät kyllä lasten kiukkua ja riitoja, mutta usein aikuisen kanssa. Uhmaa, mustasukkaisuutta ja riitelyä oman läheisen aikuisen kanssa, kuten Pikku-Litti ja lempparieno, Vesta-Linnea ja hirviö-äiti, Kuka saa päättää?, Memmuli karkaa sirkukseen…




Mutta entä sitten kavereiden kanssa?

Suoraan kiusaamiseen sohaiseva ja pedagogisestikin neuvoja antava on Sylvia Schopfin Ollaanko kuitenkin kavereita?, jossa poika jätetään ryhmän ulkopuolelle, häntä nimitellään ja syrjitään. Tilanteeseen puuttuva opettaja tekee harjoituksen, jossa kiusaaja kokee leikin kautta samanlaisen tilanteen. Kirjan lopussa on kasvattajille osoitettua pohdintaa ja vinkkejä kiusaamistilanteiden käsittelyyn.



Empo ja oikea ystävä (Pirkko Harainen, kuv. Ulla Virkamäki) on monipuolinen kirja, jonka eräs teemoista on esimerkki siitä, millainen on kiva kaveri ja miten muiden orastavan syrjimisen ja huutelun uutta tulokasta kohtaan voi omalla esimerkillään taltuttaa alkuunsa. Kirja antaa myös hyvän pohjan joustamisesta ja muiden huomioon ottamisesta keskusteluun.

Vesta-Linnea mieli mustana (Tove Appelgren, kuv. Salla Savolainen) on voimakas tarina riidoista leikkikaverien (sisarusten) kanssa, ja siitä seuranneesta pahasta mielestä, joka on niin syvää, että Vesta-Linnea kuvittelee mielessään omat hautajaisensa ja perheensä suremaan häntä arkun ympärille. Kirja tavoittaa hyvin lapsen tunteiden vahvuuden ristiriitatilanteissa. Kirja kertoo leikin yhteensovittamisen haasteista ja riitelystä, mutta myös mustasukkaisuudesta perheessä ja omasta paikasta (uusperheen) sisaruskatraassa.



Huukon parhaat ystävät (David Melling) -kirjassa kaikilla muilla on paras kaveri paitsi Huuko-lehmällä, ja hän tuntee olonsa lopulta vähän yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kirjan lopussa Huuko kuitenkin ymmärtää, että hän voi myös ajatella asian toisinpäin: hänellä on paljon hyviä ystäviä. Sympaattinen, ihan pienillekin sopiva kuvakirja.

Tahdon voittaa (Maria papayanni, kuv. Eve Tharlet) kertoo poikien (tässä veljesten) välisestä kilpailusta ja rehvastelusta ja pahasta mielestä, joka tulee kun häviää. Pojat kuitenkin oppivat, että paljon tärkeämpää kuin se, kuka on vahvin tai nopein on se, että toista auttaa hädässä, ja että ystävyys ei ole kiinni taidoista tai voittamisesta.





Ihan pienillekin sopii myös Tracey Corderoyn Ei, jossa pieni sarvikuononpoikanen sanoo kaikkeen ei, myös päiväkodissa kaverien leikkiehdotuksiin, ja huomaa jääneensä yksin leikkimään. Pääpaino on taaperon uhmassa, mutta isompikin saanee kirjasta mietittävää.

Sari Markkasen (kuv. Meri Qvist) Tipsu ja oivallusten opus -kirjassa on monta itsenäistä lukua eri teemoilla. Esim. Tipsu ja hiirien harmit käsittelee kiusantekoa ja siitä seurannutta suuttumusta, Tipsu ja ystävyyden voima sitä, miten Tipsu lähestyy yksinäistä ja siksi vihaista näätää. Tipsu ja ärripurri kertoo kiukkuisena heräämisestä. Kaikissa tarinoissa on takana ajatus siitä, miten omaa mieltään voi tarkkailla, miten siihen ja omaan käytökseen voi vaikuttaa ja miten omia tunnetiloja tunnistetaan. Tarinat voivat olla vaikeita ensialkuun, mutta niissä on ihanaa lempeyttä ja niistä saadut oivallukset voivat helpottaa oloa huomattavasti, kun lapsi huomaa, mitkä tunteet saavat hänet itsensä ja muut käyttäytymään tietyllä tavalla.



Katri Kirkkopellon ihana Molli kertoo siitä, miten yksinäisyys tekee äreäksi ja epäluuloiseksi ja miten hankalaa voi itse asiassa olla toisen ihmisen kohtaaminen ja ystävällisyys. Sitä pitää ihan harjoitella, vaikka peilin edessä, ja kun toivoo, että toinen tykkäisi, tuleekin käyttäytyneeksi ihan hassusti.

Jännitykseen hyvä kirja on Ypöyksin näyttämöllä (Ulf Nilsson, kuv. Eva Eriksson), jossa päiväkodissa on tulossa juhla, jossa pitäisi esiintyä, mutta sepä jännittää ihan kamalasti pientä isoveljeä. Pikkuveljen usko isoveljeen sekä oman itsensä voittaminen auttaa jännittävässä tilanteessa.

Edellä mainittu Tipsu ja ystävyyden voima -tarina kertoo myös jännityksestä, joka syntyy toisen kohtaamisesta.



Kiukusta kertoviin kirjoihin en tässä syvenny enempää kuin mitä ensimmäiseksi tulee mieleen, eli
Kissa Killin Kiukkupussi (Tuula Korolainen, kuv. Christel Rönns), jossa valtava mielessä muhiva kiukku, ei vain oma vaan myös muiden, puhalletaan yhteiseen kiukkupussiin, mikä helpottaa oloa valtavasti. Kiukun suuruuden näkee ukkosmyrskyssä, joka yhteisestä kiukkupussista lopulta purkaantuu. Kiukun purkamiseen ja tunteen käsittelyyn hyvä kuvakirja.

Päivä Heikkilä-Halttunen on kirjassaan Minttu, Jason ja Peikonhäntä  - Lasten kuvakirjoja kipeistä aiheista (Avain 2010) listannut lisäksi mm. seuraavia kirjoja, joissa harjoitellaan sosiaalisen elämän aakkosia:
Gunilla Bergstömin Mikko Mallikkaissa on useita sopivia, kuten Tappelupukari Mikko Mallikas, Mikko Mallikas ja Milla, Mikko Mallikas on rohkea ja Mikko Mallikas saa kaverin.

Lisäksi Maikki Harjanteen Santtu kiusaa ja Eeva Huikon& Eliisa Isoniemen Miltä Sipukaisesta tuntuu? kiinnostavat. Viimeksi mainittu "opettaa lapsille erilaisia tunnetiloja, jotka auttavat lasta sosiaalistumisessa. Lapsi samaistuu pieneen Sipukais-peikkoon. Avuksi kasvattajille, jotka haluavat opettaa lapselle tunteiden tunnistamista. Lapsen kyky selvitä erilaisista sosiaalisista tilanteista paranee, kun hän osaa kertoa muille omat tuntemuksensa ja tunnistaa myös toisten tunnetiloja."

Lisää tunteiden käsittelyyn ja tunnistamiseen liittyviä kirjoja olen listannut täällä. (Löytyvät sivupalkista kohdasta Teemat / tunteet.)

Tässä oli muutamia kirjoja kaverisuhteisiin ja tunteiden tunnistamiseen. Unohdan varmasti jotain, mutta ei auta kuin jatkaa vaikka kommenteissa jos mieleen tupsahtaa jotain muita sopivia kirjoja. Ja ihanaa olisi, jos teille on osunut vastaan joku teemaan sopiva, esim. kaverisuhteisiin liittyvä kuvakirja, ja josta vinkkaisitte muille kommenteissa!




lauantai 29. marraskuuta 2014

Suloinen satutonttu perinteisen joulusadun ystäville

Tarja Lappalainen: Satutontun tarina
Kuvitus: Heikki Eklöf
Kustannus: Kvaliti 2014
Lyhyesti: Perinteisten tonttusatujen ystäville vanhan ajan tarina satuja punovasta Tonttu Terävästä.



Kynttilän valossa
lueskeli kirjojaan
muuta ei Tonttu Terävä
talvisin kaivannutkaan.

Tonttu Terävä  nukkuu lokoisasti sillan alla kotiluolassaan, ja alkaa sitten satujen keijun kanssa punoa lapsille satuja. Jos kuuntelet tarkasti, saatat kuulla Tontun tuohivirsujen narahtavan pihalla...

On sellaisia täydellisiä kirjoja istua sohvannurkassa ja kastaa piparia kahviin ja olla. Satutontun tarinat on sellainen. Pikkuinen, ensi näkemältä ehkä yksinkertainen tarina, mutta hitaasti nautiskeleva nauttii ajattomasta tunnelmasta. 

Heikki Eklöfin piirustuksissa on yksityiskohtien runsautta, viehättävää viimeistelemättömyyttä ja käsinkosketeltavaa käsityön jälkeä. Perinteikkyyttä alleviivaa koukeroisuus, niin fontin, anfangien kuin sivujen reunustenkin, ja sivujen vanhaa laudoitusta jäljittelevä tausta. 



Runomuotoon kirjoitettu pienimuotoinen satu saa unohtamaan ajan ja hopun. Se voisi vallan hyvin olla kirjoitettu 50-luvulla, ja tullee siksi olemaan kirja, joka johonkin perheeseen kotiuduttuaan saattaa jäädä sellaiseksi, johon kiinnytään ja jota luetaan vielä omillekin lapsille.



Tarja Lappalainen: Satutontun tarina
Kuvitus: Heikki Eklöf
Kustannus: Kvaliti 2014
Mistä: Arvostelukappale

torstai 27. marraskuuta 2014

Meidän jouluajan hitti: Joulupukin soiva laulukirja

Mauri Kunnas: Joulupukin soiva laulukirja
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2014
Lyhyesti: Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Mauri Kunnaksen Joulupukin laulukirja säestyksellä. Meillä nousi suureen suosioon, sillä valikoimassa on niin perinteisiä kuin uusiakin lauluja. Uusien laulujen määrä ilahduttaa, ja säestys on pop.



Meidän tämän joulunajan hittijuttu on tässä: Mauri Kunnaksen joulukuvituksilla varustettu joululaukukirja (43 laulua) säestyksellä. Näin kattavaa kirjaa joululauluista meillä ei ole ollutkaan. Kirja ilman säestystä ilmestyi 2012.

Mukana on tosi perinteisiä lauluja, mutta sitten, mikä ilahdutti erityisesti, uusia tuttavuuksia, joista ihastuin heti esim. Soili Perkiön Metsän juhliin (kts. alla).




Lapset ihastuivat hengästyttävän nopeaan Tuntureilla tuiskuttaa (Walter Kollo), joka on jäänyt minulle jostain syystä tuntemattomaksi. Sitten mukana on esim. Jukka Karjalaisen ja Tommi Vikstenin Joulupukin töissä (1996), Joulupukki ja noitarumpu -animaation tunnuskappale, ja muutamia tähän mennessä etupäässä ulkomailta tuttuja joululauluja, kuten Kellot soi (Silver Bells). Ainahan jotain jää kaipaamaan (itse olisin laittanut mukaan vielä suosikkini, Sylvian joululaulun ja Joulumaan), mutta muuten valikoima on hyvä: uutta ja vanhaa, mollivoittoisempaa hidasta ja pirteämpää iloista.

Säestys on kirjassa super hyvä olla mukana, sillä laskin mukana olevan jopa 18 laulua, joita en ollut joko koskaan kuullut tai joita en ainakaan osaisi laulaa ilman säestystä. Ilman säestystä laulut jäisivätkin samojen vanhojen pyörittämiseen. Nyt iso nautinto on uusien kivojen sävelien kuuntelu ja niiden opettelu. Säestyksen äänikin on yllättävän miellyttävä.

Lapset on tosi ihastuneita kirjaan. Isompi yrittää sovittaa sanoja säveliin ja pienempi kuuntelee sävelmiä. Pieniä haasteita hänelle asettaa tosin painelumekanismin hitaus. Mutta kyllä sen kanssa pärjätään.


Tuskinpa millään muulla kuvituksella kirja tuntuisi ihan samalta kuin Mauri Kunnaksen joulukirjoista tutuilla kuvilla, niin paljon jouluisia muistoja ja tunnejälkiä niihin liittyy. On hauska ajatella, että samoihin kuviin ja tietysti näihin säveliin tulee tallentumaan lastenkin joulumuistoja. Kiva, että jotkut asiat eivät muutu. Itse luen Mauri Kunnaksen joulutarinoita varmaan vielä vanhainkodissakin, samoin kuin tietysti laulan näitä joululaulujakin...

Iloista loppuviikkoa ja marraskuun viimeisiä päiviä!


Mauri Kunnas: Joulupukin soiva laulukirja
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2014
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä kiitos



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...