Jon J. Muth: Pandan zentarinoita

Jon J. Muth: Pandan zentarinoita
Kustannus: Basam Books 2012
Suomennus: Lauri Porceddu
40 s.

Eikö ole suloisen näköinen kirja? Nimittäin Jon J. Muthin Pandan zentarinoita. Se on kirja joka on mietityttänyt minua viime aikoina. Kirjassa on kolme sisarusta, jotka tutustuvat eräänä päivänä naapurissaan asuvaan karhuun, Tyyneen Veteen. Jokainen lapsi käy vuorollaan kyläilemässä Tyynen Veden luona, ja karhu kertoo jokaiselle pienen tarinan, zentarinan, pienen mietteen elämästä, joka sopii tilanteeseen ja usein lapsen mielialaankin. Tarinoissa on iätöntä lumoa, sillä niitä on kerrottu satoja vuosia, ellei kauemminkin, taolaisuuden ja zenbuddhalaisuuden parissa. Zen tarkoittaa japaniksi mietiskelyä, ja zenissä Buddhan opetuksia on välitetty opettajalta oppilaalle, kerrotaan kirjan takasivuilla. Zentarinat hiovat kykyämme toimia intuitiivisesti, haastavat meidät tarkistamaan tottumuksiamme, halujamme, käsitteitämme ja pelkojamme.

Kirjan kehystarina on kuvitettu vesivärein, mutta zentarinoiden kuvituksena ovat kauniit, mustavalkoiset, itämaistyyliset piirrokset. Japani heijastuu kuvissa vahvasti - se on tullut kylään amerikkalaisen perheen luo.






Ensimmäisessä tarinassa, Ry-setä ja kuu, Tyyni Vesi kertoo Addy-tytölle Ry-sedästään, jonka taloon murtautuu varas. Ry-setä kohtaa varkaan, tervehtii ystävällisesti ja haluaa antaa vieraalle jotain. Sedällä ei ole kuitenkaan muuta annettavaa kuin kaapu päältään, ja jälkikäteen setä säälittelee, miten mielellään hän olisikaan antanut miesparalle taivaalla olevan kauniin kuun. Ry-sedän hahmo pohjautuu rakastettuun japanilaiseen runoilijaan Ryookan Taiguun, joka eli 1758 - 1831. Tarina saa Addyn miettimään, olisiko hän itse valmis vastaavaan. Samalla ehkä kyseenalaistuu materian tärkeys.






Toinen tarina on suosikkini, vuosituhansia vanhasta taolaisuudesta periytyvä Maanviljelijän onni (yllä). Se kertoo sattumuksesta maanviljelijän kotona, joka johtaa yhä uuteen tapahtumaan, välillä hyväonniseen, välillä huono-onniseen. Tapahtumien jatkumossa hyvä ja huono onni kietoutuvat yhteen. Tarinan loputtomuus (myös tosielämässä) naurattaa. Koskaan ei voi tietää, onko jokin asia hyvä vai huono, sillä ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Viimeisessä tarinassa, Raskas taakka, Tyyni Vesi kertoo isoveljeensä suuttuneelle Karlille kahdesta munkista, jotka kohtaavat matkallaan ylpeän ylhäisen neidon. Vanhempi munkeista auttaa neitoa saamatta kiitosta avustaan. Neidon kopea käytös jää harmittamaan nuorempaa munkkia. "Minä laskin naisen maahan jo monta tuntia sitten", vanha munkki vastasi. "Miksi sinä kannat häntä vieläkin mukanasi?"

Zentarinoissa tuntuu olevan ilmiselvää taikaa, viisautta, niin että ne jäävät mietityttämään pitkäksi aikaa. Ehkä ne juuri siksi ovat säilyneet ihmiskunnan ikiaikaisina tarinoina, vuosisadoista ja -tuhansista toiseen kirjallisuudessa ja tarinankerronnassa. Jokainen kuulija kuulee ne omasta näkökannastaan käsin, tarttuen niihin seikkoihin tarinoissa joita hän kulloinkin tarvitsee. Tarinat ovat pieniä, mutta niiden sisällöt valtavan suuria. Miten niin vanhat tarinat osaavatkin yhä koskettaa kuulijaa?

En ainakaan muista nähneeni vastaavanlaisia zentarinoita suomennetussa lastenkirjallisuudessa (kerrothan jos tiedät!), joten on tosi ilahduttavaa, että Basam Books on julkaissut kirjan Suomessa. Kirjan tenhosta kertoo jotain se, että vaikka yleensä 6-vuotias tyttäreni saa itse valita iltasadun, halusin välttämättä yhtenä iltana lukea tämän. Hän oli eri mieltä, hän olisi halunnut paljon pidemmän kirjan, joten iltasatuhetki alkoi melko myrtyneissä tunnelmissa. Emme ehtineet kääntää kuitenkaan kuin muutaman sivun, kun tarinaa kuunneltiin hipihiljaa, sekä 6- että 3-vuotias kuulija, ja vaikka zentarinat menivät ehkä vielä molemmilta ohi (tai hetkinen, mikä tylsä kommentti, pikemminkin he kuulivat ne omalla tavallaan!), itse kirja viehätti ensikuulemalta, ja olen varma että tarinoiden taika avautuu molemmille, kun luemme kirjaa yhä uudestaan. Kuten kävi itsellenikin. Sillä joskus nämä pienet tarinat tarvitsevat aikaa puhutellaksemme mieltämme. Minusta kuitenkin tuntuu, että mitä enemmän niitä kuulee ja lukee, sitä enemmän ne tosiaan kehittävät intuitiotamme. Ja sitä enemmän löytää uusia ajatuksia ja puolia, joita ei tullut aluksi ajatelleeksikaan.

Kuvitusta on muuten kirjassa niin runsaasti, että kirja sopii oikein hyvin jo 3-vuotiaalle kuulijalle. Hän on tosi viehättynyt isosta karhusta istumassa milloin teltassa, milloin puussa, milloin uima-altaassa, mutta myös zentarinoista. Kaikkinensa koko perheen kirja, joka saa meiltä kauniin kokonaisuutensa ansiosta täydet tähdet.

Tähtiä: 5 / 5

Innostuin muuten lukemaan lisää puhuttelevista zentarinoista. Muun muassa täältä ja täältä löytyy 10 tarinaa englanniksi. Minusta oli tosi kiinnostavaa lukea, millaisia ajatuksia eri lukijat tarinoista löytävät, sillä kuten sanottu, jokainen kuulee ne omalla tavallaan.