Kaleidosscope 2018
Ranskalainen kuvakirja ketusta, joka on päätynyt kauas kotoa pohjoiseen, lumiseen metsään ja kadottanut samalla ruskean värinsä. Herkästi kuvitettu kirja vie lukijan lumiseen metsään sen sävyineen ja tunnelmineen.

Pojoisen valkea luonto on innoittanut Timothee Le Veelin kuvittamaan ja kirjoittamaan tarinan ketusta pohjoisen talvessa. Kesän loputtua kettu päättää lähteä tutkimaan maailmaa. Se herää kaukana kotoa lumen sataessa hiljalleen sen kuonolle, ja ihastuu pehmeään, valkoiseen lumeen ympärillään.

Tavatessaan karhun kettu kuitenkin järkyttyy: Mihin on hävinnyt sen kaunis ruskea turkki yön aikana?
Kettu ja karhu tapaavat metsässä kuljeskellessaan erilaisia eläimiä: jäniksen, joka haluaisi olla mahdollisimman näkymätön, ja väreistään ylpeän fasaanin.

Kuvakirja on taideteos, joka vangitsee ihastuttavasti talvisen metsän pehmeyden, hämäryyden ja utuisuuden. Sävymaailmassa on sinistä, valkoista, ruskeaa ja harmaata, vaalean ja tumman kontrastia. Akvarellin ja viivapiirroksen yhdistelmä luo herkkiä maisemia. Le Veel kuvittaa lumen ja lumisateen tavattoman kauniisti.


Timothee Le Veel on Pariisissa asuva taiteilija ja kuvittaja.
As always, play at your own risk. https://imgur.com/a/IS52Xvd https://imgur.com/a/HJ4TLB3 https://imgur.com/a/ThlPeoD https://imgur.com/a/q35tQI4 https://imgur.com/a/BhirGRG https://imgur.com/a/KYb1fQm https://imgur.com/a/5sW7LWu
VastaaPoistaWho doesn�t signify it�s bereft in advanced meets. https://imgur.com/a/kmZBhaC https://imgur.com/a/PvxpcBK https://imgur.com/a/BWOcR3o https://imgur.com/a/giNU36i https://imgur.com/a/5yHHFKZ https://imgur.com/a/ZkDYmyW https://imgur.com/a/8uyHkBL
VastaaPoista