torstai 22. syyskuuta 2011

Jukka Laajarinne: Elina vieraalla maalla

Jukka Laajarinne: Elina vieraalla maalla
Kuvitus: Pekka Rahkonen
Wsoy, 2008
24 sivua

Koska meidän perheemme on ollut ja asunut paljon vieraalla maalla (ja haaveilee siitä yhä!), tämä on meille aihepiiriltään ihan erityinen kirja. Elina muuttaa vanhempiensa kanssa kauas pois ulkomaille, ja kaukana uusi paikka todellakin on. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vieraan maan ihmiset näyttävät avaruusotuksilta, puhuvat vierasta kieltä, pelottavat. Koti-ikävä on kova, ja lukija aistii kouriintuntuvasti Elinan epätoivon ja yksinäisyyden. Onneksi kaikkeen tottuu, ja ennen kuin vuosi on kulunut, Elina on oppinut uuden kielen, saanut ystäviä eikä enää pelkää. Mutta entä kun perhe kahden vuoden kuluttua palaakin taas Suomeen? Vaikka Elina on odottanut kotiinpaluuta kovasti, edessä on jälleen uusi sopeutuminen, eikä omaan kotimaahan osaakaan sujahtaa kuin kala veteen. Sopeutuminen vie taas aikansa, asiat eivät ole niinkuin muistaa, eivätkä kaveritkaan enää tunnu tutuilta. Mutta eiköhän tästäkin selvitä, tuumaa Elina!

Ja niinhän se on, kaikesta selviää ja kaikkeen tottuu. Meidän perheemme asui hiljattain kahdeksan kuukautta Keniassa, ja minusta kirja tavoittaa erinomaisesti sen, miltä ulkomailla lapsen silmissä näyttää ja miltä asiat tuntuvat. Oma viisivuotiaani oli matkamme alussa pelokas ja paniikissa, ihmiset olivat kummallisia ja monet asiat Afrikan mantereella ihmetyttivät, eikä ensimmäisinä kuukausina juuri tehnyt mieli nenää ulkona näyttää. Mutta pikkuhiljaa uuteen tottui ja yhtäkkiä hän huomasi viihtyvänsä hyvin ja saaneensa uusia kavereita. Kotiin palattuamme ikävä Keniaan on ollut suuri ja hän muistelee usein sinne jääneitä kavereita ja muita arjen asioita.

Kirja tavoittaa myös se tärkeimmän, mikä minua ulkomaille muutossa viehättää. Muutto ulkomaille ei ole lapselle eikä aina aikuisellekaan missään nimessä helppo asia, mutta kun se uskaltaa tehdä, tutustuu johonkin aivan uuteen, ja eräänä päivänä huomaakin tottuneensa ja viihtyvänsä uudessa. Löytää itsestään uusia puolia ja rohkeuksia, ja lopulta voi todeta moneen asiaan, että eiköhän tästäkin selvitä, kuten Elina! Samalla huomaa, että maailma on avara ja hyvä paikka olla ja elää, ja ihmiset ovat melko samanlaisia ollaan sitten Afrikassa, Aasiassa tai täällä Pohjolassa. Ystäviä on kaikkialla kun kulkee avoimin mielin. Ja tämä luottamus itseensä ja ympäröivään maailmaan on minusta ehkä eräs tärkeimmistä asioista mitä lapselle voi antaa.


Pekka Rahkosen kuvitus on iloinen ja hyvin oivaltava. Uudessa paikassa asiat voivat todellakin olla hyvin hassunkurisia, ja Suomeen palaavaa voi odottaa koivujen valkeus ja, ainakin tunnetasolla, harmaus. Minua viehätti myös se, miten kuvituksessa on yhdistetty eri maiden kulttuureja. Itse en osannut varmaksi sanoa, mihin maahan Elina perheineen muuttaa, vaikka arvaukseni osuukin Lähi- ja Kaukoitään.





***½

Ps. Onko teistä kenelläkään kokemuksia ulkomailla asumisesta lapsen kanssa?

2 kommenttia:

  1. loistava kirja, tämä täytyy etsiä!
    itsekin ulkomailla lapsen kanssa asuneena. tällä hetkellä elsa pian 4v kyselee paljon toisesta kotimaastaan ja ihmetyksien aiheita on monia. suomeen muuttaessamme elsa oli 4 päivää syömättä ja 2 viikkoa kokonaan sisällä. kieltäytyi totaalisesti pukemasta college-housuja ("ei tytöt sellaisia pidä"), tai talvihaalaria ("ei haalajia, ei haalajia!!!") jne.
    :)

    VastaaPoista
  2. Mia, tämä on niin totta melläkin! Yhä edelleen tyttösemme esittää joka päivä laittavansa päälle hameen ilman sukkahousuja, puhumattakaan ulkoiluhousuista, ja crocsit. Kaikista mieluiten Hello Kitty -sandaalit. Järkipuhe tehoaa huonosti, ja seuraavana aamuna sama juttu. Ulkoiluhousut ovat kauhistus ja ainainen valituksen aihe, puristavat, ovat rumat jne.:)

    Eipä silti, itsekin pitäisin mielummin sandaaleja ja mekkoja ilman takkia, myönnetään...

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...