Malin Kivelä: Mainio herra Iloinen

Malin Kivelä: Mainio herra Iloinen (orig. Den förtäffige herr Glad, 2004)
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Henriikka Tavi
Kustantaja: Teos & Söderströms 2010, 2. painos

Malin Kivelän kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittama Mainio herra Iloinen tekee iloiseksi! Ihastuin heti kirjan valoisaan, aurinkoiseen kuvitukseen ja kivaan tarinaan!

Herra Iloinen on niin    positiivinen kaveri, että vaikka joku tönäisee kadulla, hän hymyilee ja sanoo Anteeksi. Päivisin hän syö leivonnaisia, kävelee rannalla ja antaa tuulen puhaltaa päähänsä, astuu jäätyneeseen lätäkköön niin että saappaiden alle rapsahtelee. Sellaista kivaa.

Sitten alakertaan muuttaa sitruuna. Oikea hapannaama, joka ei ilahdu ei sitten mistään.

Hei, herra Iloinen sanoi. Keltainen ei sanonut mitään, luuti pelkästään. Hei, herra Iloinen sanoi taas.

Minä siivoan, sitruuna sanoi ja lakaisi.

Oletko muuttamassa tänne? herra Iloinen kysyi. Minä siivoan, sanoi sitruuna.

Minä asun täällä, sanoi herra Iloinen. Kerrosta ylempänä.

Sitruuna viuhtoi ympäriinsä luudallaan ja muuttui vielä happamammaksi.

Mainio herra Iloinen on kirja, joka saa väkisinkin hyvälle tuulelle. Herra Iloisen arki Kurtin kahvilassa ja nojatuolissa ja mielenkiintoinen, hapan naapuri on loistava vastaveto kevätväsymykseen tai pimeydestä johtuvaan alakuloon. Tästä kirjasta pimeys on nimittäin niin kaukana kuin se vain voi olla. Kirja vääntää rautalangasta, miten elämästä pitää nauttia! Samalla se auttaa huomaamaan, miten paljon omalla asennoitumisellaan voi vaikuttaa. Valoisuudella voi sulattaa kaikkein happamimmankin ihmisen sydämen.

Ahaa, kyse on jostain pimusta, Kurt sanoi. Mitähän me oikein keksittäisiin, pimut voivat olla nimittäin aika nirsoja, tiedätkös. Kermalinkoja? Puuteritassuja? Niin arkista, niin arkista.  

Eivätkä he sanoneet muuta. Tuli niin hiljaista kuin vain voi tulla kun jokainen tähti valaisee tarkasti kuin timantti.

Hyvää yötä neiti Sitruuna, herra Iloinen kuiskasi. Ja tervetuloa kolmanteentoista kerrokseen.

Mutta neiti Sitruunan puolelta ei kuulunut enää muuta kuin kovaäänistä kuorsausta.

Linda Bondestamin iloinen ja hauska kuvitus tulvii auringonvaloa, ja siinä ja Malin Kivelän tarinassa on jotain aivan vastustamatonta. Henriikka Tavin suomennos ja sanavalinnat on myös sitä luokkaa, että mietin, mistä hän on muistanut tai keksinyt niin loistavan, välillä kovin kummallisen sanan. Kuten vaikka luutii. Tai häntätupsumyssy. Marenkimakkara, silavasulka ja korallikettu?
Myös layout on onnistunut ja sopii hyvin kirjan hassahtaneeseen tunnelmaan.

Täydet tähdet sekä 6-vuotiaalta, jonka mielestä kirja on yliparas, ja itseltäni, jonka mielestä tämä on kuvakirja ihanimmillaan: hauska ja ilostuttava, ja peilaa huvittavasti aikuisten vakavaa elämää, joka ei olekaan yhtään vakavaa.

Tähtiä: 5 / 5, lapselta 7 / 5

Arviota muokattu 27.4.2012