Orianne Lallemand & Elen Lescoat: Äiti ihana

Orianne Lallemand: Äiti ihana (Maman merveille)
Kuvitus: Elen Lescoat
Kustannus: Uusi Tie 2012
28 s.

On niitä päiviä, kun hän on vihainen. Silmät leiskuvat kuin salamat. Tahtoisin silloin olla pieni mato, joka kaivautuu maan alle. Äiti ukonilma.
On niitä päiviä, kun hän on hilpeä, täynnä naurua ja höpsötystä. Lähdemme retkelle, leikimme piilosta tai pukeudumme hassusti. Äiti yllätys.

Ranskalaisten Orianne Lallemandin ja Elen Lescoatin kirjoittama ja kuvittama Äiti ihana herättää huomion karkkipaperinvärisellä suloisuudellaan ja pehmustetuilla kansillaan. Joka aukeamalla on hempeä kuva suurisilmäisestä äidistä ja lapsesta, ja joka aukeamalla äiti on erilainen. Milloin pehmeä, salaperäinen, milloin hyväntuoksuinen, sädehtivä, välillä taas ärsyttävä tai surullinen. Mutta yhtä kaikki äiti on ihana, ja kun hän on poissa, äitiä on ikävä. Äiti oma rakas. Taivaan isä, siunaa äitiä.

Kun näin kirjan, toivoin heti, että tyttäreni olisi vielä kolme, ja käpertyisi lukemaan kirjaa kanssani! Kirja sopii nimittäin juuri 1-3-vuotiaille, ja pinkkisävyisestä värityksestä johtuen luokittelin sen melkoisen tyttökirjaksi. Kirjassa lapsena on kuitenkin poika, eli kyllä tämä sikäli sopii pienille pojillekin. Oma 3v. vilperttini, joka on henkeen ja vereen innostunut paloautoista ja kuorma-autoista, ei ensilukemalla jaksanut katsella ja kuunnella kirjaa kokonaan (vain äidin kiukku ja salamat taivaalla kiinnostivat, kts. kuva alla) mutta toisella kerralla kirja päästiin jo loppuun. Nähtäväksi jää, palataanko siihen vielä. Mutta ei siis ulkosasustaan huolimatta pelkästään tyttökirja, sillä sanoma koskee kaikkia lapsia. Äiti on välillä tuollainen ja sitten taas ihan toisenlainen, mutta silti niin tärkeä.

Yritin etsiä tietoa kuvittaja Elen Lescoatista, mutta ranskaa taitamattomana en ymmärtänyt juuri muuta kuin että hän näkyy kuvittaneen useita lastenkirjoja. Äiti ihanan kuvista näkyy selvästi äidin ja lapsen ainutlaatuinen läheisyys ja ilo toisistaan, pienen lapsen riippuvuus äidistään ja äidin ihailu. Uhma ja kaikki kielteisyys lapsen puolelta loistaa poissaolollaan, varovaisuus ja huolestuneisuus ovat vahvimmat lapsen tunteet. Myös äidin kiukku näyttää kovin lempeältä. Äiti ihana onkin naivistisuudessaan parhaimmillaan ihan pienille, äidin ja lapsen yhteisiin hellyttelyhetkiin.

En osaa ihan päättää, onko kirja enemmän lapsille vai äideille, mutta olisin voinut haluta sen lahjaksi tuoreena äitinä äitienpäivänä vaaleanpunaisen leivoksen kanssa. Tai voisin antaa tämän vauvan saaneelle ystävälle lahjaksi. Olen taipuvainen uskomaan että yhtä paljon kuin lapsi kirjasta tykkää myös äiti. Joka tapauksessa kirjaa on mukava lukea yhdessä lapsen kanssa, sillä se tuo mieleen kivat yhteiset hetket, ja on lisäksi armollinen niille ei-niin-kivoille-hetkille. Kirja saa myös aikaan jonkinlaisen "Hyvä me kaikki äidit"-olon - me olemme hyviä juuri tällaisinä!

Kirjan on kustantanut Uusi tie, joka kustantaa pääasiassa kristillistä kirjallisuutta, mutta viime vuosina yhä enenevässä määrin lasten kirjallisuuttakin.

Tähtiä: 3 / 5

Benjamin Chaud: Hei hei, Luppis

Benjamin Chaud: Hei hei, Luppis (orig. Adieu Chaussette)
Suomennos: Mikael Ahlström
Kustantaja: WSOY 2011
40 s.

Minun pehmopupuni nimi on Luppis. ... Täytyy sanoa, että leikkikaverina se on aika surkea. Surkea jalkapallossa ja surkea tappelemaan, eikä se oikein ikinä ole ymmärtänyt, mitä eroa on cowboylla ja intiaanilla. Nyt vain on niin, että minä en voi enää pitää pupua parhaana kaverinani. En ole enää mikään vauva.
Olen siis päättänyt hankkiutua siitä eroon. 

Näin virkistävästi ja päättäväisesti alkaa Benjamin Chaudin Hei hei, Luppis. Ihastuin ensi vilkaisulta kirjan ideaan - poika haluaa päästä eroon pehmolelustaan, koska hän tarvitsee oikeitakin kavereita, ja yrittää hylätä paksun, leppoisan pehmopupunsa metsään. No, eihän se ihan niin helppoa ole, kuten tietää jokainen, joka on joskus rakastanut pehmolelua oikein kovasti.

Kuvittelin mielessäni, miten 2,5-vuotias poikani, joka raahaa pehmoleluaan joka paikkaan, eläytyisi tarinaan. Mutta eihän sekään ihan niin mennyt. Tarina meni yli käsityskyvyn. Kirja sopineekin paremmin 4-5-vuotiaille, sillä metsä on kuvattu välillä melko uhkaavana ja pojan tunteita kuvataan vahvasti. Ne ailahtelevat kyllästymisestä huoleen ja hätääntymisestä pelkoon.

Ajatushan on vinkeä - sitoa pehmopupu puuhun ja juosta pois. Hylkäämisen hetki jätetään lyhyeksi, vajaan sivun mittaiseksi, ennen kuin katumus valtaa mielen, mutta yhtä kaikki lukijan mielessä herätellään kysymystä siitä, saako niin tehdä? Pehmopupua voi verrata niin eläimiin - siltähän se näyttää nököttäessään avuttomana, puuhun kiinni sidottuna  - kuin uskolliseen ystäväänkin. Tietenkään kumpaakaan ei saa sitoa puuhun ja hylätä yksin, ja tästä saakin hedelmällistä juteltavaa. Mutta silti - Luppis on kuitenkin vain pehmolelu. Ja pojan ajatus on kaunis: kanit tykkäävät elellä villinä luonnossa, siellä niillä on parempi. Oikeastaan asian kaksijakoisuus tekee kirjasta kovin mielenkiintoisen.

Vaikka kokonaisuus on moni tavoin hyvä, jokin siinä vähän häiritsee. En saa kuitenkaan kiinni, mikä. Onko aihetta lähestytty liian sarkastisesti ja aikuisen silmin? Vai häiritseekö minua sittenkin itse tarina? Joka tapauksessa pidän lopusta - se on onnellinen ja onneksi myös aavistuksen yllättävä. Ja hiukan epäselvä, sillä leikki ja todellisuus kietoutuvat jännästi yhteen.

Chaudin kuvitus on veikeää, melko humoristista, ja Luppiksen korvat viuhtovat milloin mihinkin suuntaan. Mikael Ahlströmin suomennos pelastaa kirjan monin paikoin:

Sanon sille, että alahan laputtaa, Luppis, olet vapaa, mutta se ei liikahdakaan. Se katselee minua pikkuruisilla prinsessansilmillään ja yrittää saada minut heltymään. Sen tempun se tekee joka kerta, kun se haluaa, että minä hoivaan sitä. 

Kirjan koko on muuten haastava. Korkeutta piisaa sen verran, ettei se tahdo mahtua hyllyyn.

Tähtiä 2 / 5

Syksyllä 2011 ilmestynyttä Hei hei, Luppista on pohdiskeltu ainakin blogeissa Hyllyjen uumenista nuorille ja naperoille ja Lastenkirjahylly.

Annelore Parot: Aoki

Annelore Parot: Aoki
Suomennos: Viia Viitanen
Kustantaja: Wsoy 2011
32 s.

Annelore Parotin Aoki on pulleine pehmustettuine kansineen kuin lahjapaketti, kaunis kuin taulu. Olen itse asiassa pitänyt tätä jo viikkoja hyllyllä taulun asemasta, ihan vain kannen ansiosta... Herkulliseen omenanvihreään taustaan on ommeltu kiinni elegantti japanilainen kokeshi-nukke, kuin kirsikka omenatarhassa.

On hyvin helppo uskoa, että Aoki vetoaa etenkin kauniita asioita rakastaviin 3 - 4 + tyttöihin, sillä viehättävä kuvamaailma jatkuu sisällä. Kuvitus on pinkinsävyistä ja japanilaisaiheista ja piiloutuu osaksi avattavien läppien taakse. Lukija saa etsiä kuvista tekstin nimeämiä asioita ja arvata samalla vastauksia pieniin arvoituksiin.

Aokin kanssa Tokion-seikkailu on lastenleikkiä! Aoki vie pikkulukijansa ja Pouny-pandan suurkaupungin vilskeeseen Yokon vieraaksi. Tarina aukeaa lukijalle kurkistaen ja kokeshien runomaisia repliikkejä seuraten. Kokeshien kanssa opitaan myös hieman japania ja tutustutaan japanilaiseen ruokaan, tietysti kirsikkapuiden alla. Vielä ennen unen tuloa ihaillaan Tokion valojen välkettä Fuji-vuoren huipulla.

Tarina ei ole monimutkainen, ja tekstiä on todella vähän. Lukemisen lumo syntyykin osittain runomuotoisen tekstin, kuvien arvoitusten, erilaisten tilanteiden ja kauniin, omaleimaisen japanilaisvaikutteisen kuvituksen avulla. Samalla kirja on pieni matka Japanin kulttuuriin, sillä kirjassa tutustutaan mm. tervehdyksiin, julkisilla matkustamiseen, ruokaan, pienen tytön lempikauppaan ja kirsikkapuistoon. Mukaan on siroteltu japaninkielisiä sanoja ja kirjoitusmerkkejä.

Itse viehätyin kovasti sivujen kauniista sommitelmista, upeista kimonoista ja kirjan värimaailmasta. Uppouduin tutkimaan yksityiskohtia - joita oli välillä ehkä hieman liikaakin - ja etsimään kuvista tuttuja asioita, kuten susheja, kasveja, vaatteita.

Suosittelen kirjaa, jos haluat viedä pienet lukijat matkalle Japaniin. Tämä on myös kaunis lahja. Sarjassa on ilmestynyt lisäksi ainakin ystäväkirja, Yomista kertova kuvakirja sekä kansio, joihin voi tutustua WSOY:n Kokeshi-sivuilla.

Aokista on kirjoitettu myös Lastenkirjahyllyssä ja The Book Chookissa.

Tähtiä: 3 / 5

Charlotte Gastaut: Fannys fantastiska resa

Charlotte Gastaut: Fannys fantastika resa (orig. La Grand Voyage de Mademoiselle Prudence)
Translation: Sofia Hahr
Publisher: Rabén & Sjögren
48 pages
Publishers official pages here.

Greetings from Stockholm's Junibacken and it's fascinating book department! This colourful book of French artist and illustrator Charlotte Gastaut captured my attention right away with it's beautiful illustrations and joyful idea. Since Fannys fantastika resa (La Grand Voyage de Mademoiselle Prudence) is not (yet?) published in Finland I had to buy it right away to present it to my 6 year old, who after a few moments hesitation really enjoyd the book and especially it's idea of Fanny's mother nagging and nagging all day (FÖR SISTA GÅNGEN: VAR ÄR DINA SKOR?) and Fanny escaping the scene into her dreams. Like this:

The book is a fantastic mix of fantasy and everyday realism in a family with children! I love Gastauts pictures and her colourful style rich in fine details. Since my pictures don't give credit to these beautiful masterpieces, please have a look at the artists pictures at the google images.

In the blog I'll read anything once is presented another Gastauts book, Poucette (Thumbelina).