Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Kirjapaja 2010
64 s.
Empulla on tulossa 9-vuotis synttärit, ja hän päättää kutsua mukaan kummitätinsä, jonka on tavannut viimeksi ristiäisissään. Kummitäti on nimittäin muuttanut Keniaan ja hänestä on tullut maailmankuulu leijonantutkija, eikä äitikään ole kuullut sen koommin hänestä mitään.
Synttäripäivänä Emppua odottaakin oven takana iso yllätys: Amelia-täti!
Se että Amelia Jumppanen on hyvin erikoinen kummitäti, käy heti ilmi. Hän antaa Empulle lahjaksi leijonan hampaan. Täti aikoo jäädä Suomeen ainakin vuodeksi, ja samalla hänellä on Emppua varten suuria suunnitelmia. Valokuvausta harrastava Emppu saa avustaa häntä leijonantutkijoiden kongressissa sekä tutkimusapulaisena eläintarhassa. Suunnitelmat saavat kuitenkin erilaisen käänteen kuin Amelia-täti on suunnitellut.
Anna-Mari Kaskisen Kummin paluu kertoo Amelian ja Empun eriskummallisista seikkailuista muutaman viikon ajalta ja siinä samalla kummin ja pojan ystävyydestä. Se on myös eräänlainen luontokirja, sillä lukija oppii yhtä ja toista leijonista ja niiden käyttäytymisestä. Kotimaista eläinulottuvuutta edustaa Pantteri-kissa, joka kulkee Amelian kassissa ja aiheuttaa yhtä jos toista sekasortoa.
Vaikka afrikkalaisuus näkyy enimmäkseen vain Amelian vaatteissa, päähineissä ja useina halauksina, se piristää ja maustaa kirjaa mukavasti. Rehevä Amelia on monessa kuin afrikkalainen täti.
Uskonto on mukana ripauksin: Amelia haluaa kuulla lisää kummin tehtävistä liturgina toimivalta sukulaiseltaan, ja Emppu mietiskelee jo melkein unohtamansa iltarukouksen tilalle uutta, itselleen sopivampaa. Kummallekaan kirkko ei ole läheinen paikka, mutta Kaskinen nostaa mm. juuri rukouksen hienovaraisesti pohdittavaksi.
Kirjan kirkkokohtaus on toisessakin mielessä mielenkiintoinen: Amelia tuo kirkkoon mukanaan kissan, koska päivän teemana on luomakunnan sunnuntai. Pappi ei kuitenkaan suhtaudu kissaan kovin myötämielisesti. Amelian asenne tekee hänestä kiehtovan roolimallin: hän ei pohdi, mitä muut ajattelevat. Hän on tavattoman vahva nainen, joka kulkee omia polkujaan. Kirjan muut henkilöt jäävätkin täysin hänen varjoonsa, mikä näkyy hyvin Matti Pikkujämsän humoristisessa kuvituksessa: Amelia tekee, Emppu katsoo silmät suurina.
64-sivuinen kirja oli sopivasti erilainen niin leijonien ympärille rakentuvan aiheensa kuin henkilöidensäkin puolesta. Luimmekin sen hujauksessa 6-vuotiaan kanssa, ja tykkäsimme kovasti. Kuvitusta on vähän ja kokosivun kuva on 5-10 sivun välein, joten sopiva kohderyhmä lienee 5-vuotiaasta alakoululaisiin. Tekstissä on kuitenkin runsaasti dialogia ja tapahtumia, ja jännitys tiivistyy pariinkin otteeseen siinä määrin, että sivuja lehteilee eteenpäin nopeasti.
Kaikkiaan Kummin paluu on pirteä ja iloinen kirja. Erityinen napakymppi se lienee eläimistä, kaukomaista ja valokuvauksesta kiinnostuneille tytöille ja pojille.
Tähtiä: 3,5 / 5
Tustustu myös blogin muihin Afrikka-aiheisiin kirjoihin.
Muokattu 26.4.2012
Amelia oli iso ihminen. Emppu ei osannut kuvitella, että hän olisi niin nopea. Muutaman piinaavan minuutin kuluttua Amelia oli ilmestynyt jostain tielle, jota Emppu ja leijona kulkivat. Amelialla oli lihakimpale kädessään. Hän heitti sen leijonan eteen ja puhui Empulle matalalla äänellä: - Mene työhuoneeseen ja laita ovi kiinni. Älä juokse.
Anna-Mari Kaskisen Kummin paluu kertoo Amelian ja Empun eriskummallisista seikkailuista muutaman viikon ajalta ja siinä samalla kummin ja pojan ystävyydestä. Se on myös eräänlainen luontokirja, sillä lukija oppii yhtä ja toista leijonista ja niiden käyttäytymisestä. Kotimaista eläinulottuvuutta edustaa Pantteri-kissa, joka kulkee Amelian kassissa ja aiheuttaa yhtä jos toista sekasortoa.
Vaikka afrikkalaisuus näkyy enimmäkseen vain Amelian vaatteissa, päähineissä ja useina halauksina, se piristää ja maustaa kirjaa mukavasti. Rehevä Amelia on monessa kuin afrikkalainen täti.
Uskonto on mukana ripauksin: Amelia haluaa kuulla lisää kummin tehtävistä liturgina toimivalta sukulaiseltaan, ja Emppu mietiskelee jo melkein unohtamansa iltarukouksen tilalle uutta, itselleen sopivampaa. Kummallekaan kirkko ei ole läheinen paikka, mutta Kaskinen nostaa mm. juuri rukouksen hienovaraisesti pohdittavaksi.
Kirjan kirkkokohtaus on toisessakin mielessä mielenkiintoinen: Amelia tuo kirkkoon mukanaan kissan, koska päivän teemana on luomakunnan sunnuntai. Pappi ei kuitenkaan suhtaudu kissaan kovin myötämielisesti. Amelian asenne tekee hänestä kiehtovan roolimallin: hän ei pohdi, mitä muut ajattelevat. Hän on tavattoman vahva nainen, joka kulkee omia polkujaan. Kirjan muut henkilöt jäävätkin täysin hänen varjoonsa, mikä näkyy hyvin Matti Pikkujämsän humoristisessa kuvituksessa: Amelia tekee, Emppu katsoo silmät suurina.
64-sivuinen kirja oli sopivasti erilainen niin leijonien ympärille rakentuvan aiheensa kuin henkilöidensäkin puolesta. Luimmekin sen hujauksessa 6-vuotiaan kanssa, ja tykkäsimme kovasti. Kuvitusta on vähän ja kokosivun kuva on 5-10 sivun välein, joten sopiva kohderyhmä lienee 5-vuotiaasta alakoululaisiin. Tekstissä on kuitenkin runsaasti dialogia ja tapahtumia, ja jännitys tiivistyy pariinkin otteeseen siinä määrin, että sivuja lehteilee eteenpäin nopeasti.
Kaikkiaan Kummin paluu on pirteä ja iloinen kirja. Erityinen napakymppi se lienee eläimistä, kaukomaista ja valokuvauksesta kiinnostuneille tytöille ja pojille.
Tähtiä: 3,5 / 5
Tustustu myös blogin muihin Afrikka-aiheisiin kirjoihin.
Muokattu 26.4.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!