sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Anssi ja Maija Hurme: Peiton alla


Anssi ja Maija Hurme: Peiton alla
Kuvitus: Maija Hurme
Kustantaja: Schildts & Söderströms 2012



Elsa työntää lusikan kasan alle.
- Pahanhajuinen lääke on tehokasta, Elsa suostuttelee.
- Ja pahaa, kuuluu kasasta.
- Jos et ota lääkettä et parane etkä pääse leikkimään.
Sammakko kömpii esiin.
- Mutta vain vähän, sammakko myöntyy.
- Sopivasti, Elsa vastaa.
Elsa on sairas. Jokin pistelee peiton alla. Siili. Se vie Elsan peiton alle tapaamaan sairaita ystäviään. Mäyrällä on piikkejä pyllyssä. Kettua kutittaa, se poukkoilee ympäriinsä. Sammakolla on kuumetta. Elsa auttaa. Peiton ulkopuolella odottaa lämmin kaakao, ja veli.

Joskus, no itse asiassa tosi usein ihmettelen ja ihastelen, miten yksinkertaisesta tarinasta saa aikaan niin kiehtovan, upean lastenkirjan. Peiton alla on juuri tällainen. Tarina on pieni mutta monikerroksinen, ja Maija Hurmeen kuvitus herättää sen liitoon. Hänen värinsä ja sommitelmansa ovat ihania – mieleen tulevat melkein Tricia Guildin värit. Pinkkiä, turkoosia, vihreää. Kuvat ovat selkeästi piirrettyjä, herkkiä, ilmeikkäitä. Voisin laittaa ne tauluksi seinälle koska vain. Kuvitus tuo mieleen myös toisen upeasti kuvitetun lastenkirjan, Fannys fantastiska resan.

Pieneen tarinaan mahtuu paljon. Sairastamisen tylsistymistä, johon mielikuvituksen maailma hyvin mahtuu. Eläinten auttamista, toisesta välittämistä. Kuka tahansa lapsi tunnistaa vaivat. Piikkejä ei saa yksin irti, kutina on sietämätöntä. Sairastaminen kenkuttaa, lääke maistuu pahalta. Kiukku ei haittaa, tule syliin, limainen sammakko. Ja ehkä puhuttelevimpana: omista rajoista kiinni pitämistä:
Ilmassa leijuu lämpimän kaakaon tuoksu.
- Nyt minun täytyy lähteä kotiin.
- Olisi vielä nämä varpaankynnetkin ja … sammakko anelee.
- Ei. Kotiin.
Ystävällinen ja avulias on hyvä olla, mutta on niin tärkeää oppia sanomaan ei. Muuten ei jaksa olla avuliaskaan. Tätä jäimme miettimään 6v. tyttäreni kanssa. Hienoa miten se on saatu kirjaan mukaan.

Yhtä paljon kirjasta piti kohta kolmevuotias kuopukseni. Peiton alla tuntuu sopivan kaiken ikäisille. Etenkin tietysti alle kouluikäisille. Sen kanssa on hyvä käpertyä peiton alle iltasadulle. Ja tietysti, jos on sairas, se on erityisen paikallaan. 

Peiton alla on Maija ja Anssi Hurmeen ensimmäinen satukirja. Schildts & Söderströmsin sivuilla kerrotaan, että Anssi Hurme naputteli tekstin kirjaan kännykällä metrossa, jossain Herttoniemen ja Kampin välillä!

Ja nämä kuvat, oooi!






Tähtiä 4,5 / 5

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Hanna ja Antti Kallio: Velhovaari ja kultahippu

Hanna ja Antti Kallio: Velhovaari ja kultahippu
Kuvitus: Antti Kallio
Kustannus: Art House 2012
noin 30 s.

Lapin maisemia, ruskaa, sammaleiden väriloistoa ja pohjoisen eläimiä. Taikaa ja velhoutta. Sarjakuvaa ja luontotietoa yhdessä. Omanlaisensa lastenkirjauutuus on Hanna ja Antti Kallion Velhovaari ja Kultahippu (Art House 2012), joka on sarjassaan toinen velhovaarin seikkailu (ensimmäinen, Velhovaari ja Taikasieni ilmestyi 2011). Sarjassa kolme nukkea, Velhovaari, Klaara ja Kerkko osaavat velhoeliksiirin avulla herätä eloon, ja sarjan kussakin osassa he etsivät yhtä velhoeliksiirin tärkeää osaa.

Tämänkertainen seikkailu vie heidät syksyiseen Lappiin, missä nuket ylittävät hillasuon pitkospuita pitkin, yöpyvät laavussa, tapaavat tunturin laealla kodassa asustavan Lapin noidan ja huuhtovat kultaa. Lapin eläimistä tutustutaan mm. poroon, tunturisopuleihin, haapanaan, naaliin ja riekkoon. Juonen ohella luonnosta ja eläimistä kerrotaan erillisissä pienissä laatikoissa.

Taikasiiven laskeuduttua autiolle Jäkäläpään kentälle Klaara jää ihailemaan henkeäsalpaavia ruskan värejä ja kauempana siintäviä tuntureita. Velhovaari sen sijaan lähtee taikasauva ojossa loitsua mutisten etsimään suuntaa Myöhästen ja Kerkon majapaikkaan. Klaara tukahduttaa hihityksen hädin tuskin.
Tekstiä on kaikkiaan melko vähän, ja aukeaman kokoisilla, syksyn lämpimissä väreissä hehkuvilla kuvilla on tärkeä rooli lukukokemuksessa. Sarjakuvamainen piirtäminen ei ole oma suosikkini lastenkirjoissa, mutta tässä se toimii kyllä. Tarina etenee vauhdikkaasti, välillä jopa siinä määrin, että pysähtyisin mielelläni pidemmäksi aikaa hahmoihin ja tilanteisiin - niin kiinnostavia ideoita esimerkiksi Lapin noita tai kullanhuuhdonta ovat.


Emme olleet lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, mutta se ei haitannut yhtään. Tällaisille Etelä-Suomen kasvateille kuin meidän perheemme kirjan ajatus on aarre. Omilta, lapsena tehdyiltä parilta Lapin reissulta muistan selvästi kylmän mutta kuulaan sään, rauhan, pienet vaivaiskoivut ja isot kiviröykkiöt katinkultineen, mutta muuten tuo Suomeen niin erottomattomasti kuuluva alue on itselleni kovin vieras ja eksoottinen. Siksi kirjan Lappi-aihe on mainio, näitä kaivattaisiin lisää!

Kuusivuotiaaseen kokonaisuus upposi hyvin, ja hän antoikin kirjalle täydet viisi pistettä. Seuraavaksi kolmikon täytyy löytää velhoeliksiiriin suortuva Joulupukin parrasta sekä suurkuhan suomu, mitkä ovat sen verran mielenkiintoiset ainekset, että itsekin jään odottelemaan sarjan seuraavia osia! Sarja siis selvästi koukuttaa.

Kirjan lopusta löytyy tehtäviä, joissa kysellään ja kerrataan kirjan luontotietoa. Velhovaarin ja kumppaneiden ympärille on tehty myös verkkosivusto, jossa voi tehdä pelejä ja tehtäviä.

Tähtiä 3 / 5

Lapin ruskan muuten sanotaan yleisesti alkavan näinä päivinä, 10.9. plus miinus viisi päivää, mikä tekee kirjasta juuri nyt erityisen ajankohtaisen. Ajatusmatkailua Lappiin siis!




Ilokseni olen saanut myös kaksi erityistä tunnustusta, Magdalena Hailta ja Leppislampun alla -blogista. Mukavaa, kiitos!! Minä olen aika epäsäntillinen (miten hassu sana) blogien seurailija, mutta inspiraatiota minulle antavat muun muassa seuraavat blogit: Kalastajan vaimo, jonka positiivinen asenne piristää ja keventää elämää, Lumiomena, jonka herkän kaunista tekstiä ja kuvia sekä samalla ammattimaisen teräviä havainnointeja kirjoista ihailen, sekä Lastenkirjahylly, jonka ammattitaitoon ja valtavaan tietoon voi aina luottaa ja jossa pääsee tutustumaan kaikenkattavasti lastenkirjasaralle.


Kaunista syksyn alkua kaikille!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tatu ja Patu pihalla

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla
Kustantaja: Otava 2012
128 s.
"Käsikirja kaikille niille, joilla ei ole mitään tekemistä ja niille, jotka ovat unohtaneet leikkimisen jalon taidon."

Syksy on tullut. Satunnaisesta kesänlämpöisestä auringosta huolimatta pihalla olo on muuttunut. Värikkäät lehdet maassa, päivän aikana sadekuuroista kerääntyneet vedet ämpäreihin, kostea, raskas hiekka hiekkalaatikolla, makoisat ruusunmarjat. Piha täynnä uusia leikkimahdollisuuksia. Mutta jos innostus leikkiin on kateissa, voi sitä lähteä etsimään Tatusta ja Patusta, jotka kesällä ilmestyneessä uutukaisessa, Tatu ja Patu pihalla, näyttävät, miten hauskaa pihalla on! Ja mitä lukemattomia mahdollisuuksia siellä piilee. Sillä oikeastihan piha ei ole piha, vaan Sandriakan salainen laakso. Tai sukellusvene, talo, kauppa... Leikille ei ole rajoja!

Tatu ja Patu ohjeistavat mm. hiekkakakun teon vaihe vaiheelta, sitten siitä nauttimisen ja lopuksi parhaan osan, TUHOAMISEN:
Erilaisia hiekkakakun tuhoamistekniikoita 
(HUOM. Tuhoathan vain itse tekemäsi kakut. Toisten tekemiä kakkuja EI SAA tuhota ilman lupaa!)
Tekniikka 1: "Heikko kohta"
Tekniikka 2: "Hyaagh-Butum"
Tekniikka 3: "Karate"
Tekniikka 4: "Vesitys"
Tekniikka 5: "Osittainen vesitys"




Tatun ja Patun ilmeet, kirjailijoiden oivallukset ja arkipäiväisten lasten puuhien hersyvä kuvittaminen saa hymyn huulille niin pienellä kuin isollakin lukijalla! Yksi suosikeistani on myös seuraava:




Puuhun kiipeäminen - Huono kiipeilyvarustus
Seuraavanlaisia vaatteita, asusteita tai varusteita tulisi välttää:
1. sukkahousut (repeytyvät)
2. isot korvakorut (tarttuvat oksiin)
3. korkokengät (lipsuvat)

1. sombrero (osuu oksiin)
2. makuupussi (rajoittaa liikkuvuutta)
1. intiaanipäähine (voi hajota)
2. silmälaput (estävät näkemisen)
3. valomiekka (varaa yhden raajoista)
4. batman-viitta (tarttuu oksiin)

1. Puhtaan valkoinen tyköistuva silkki-iltapuku (rajoittaa liikkuvuutta, likaantuu)


Tatu ja Patu näyttävät muun muassa myös, mitä kaikkea kävyistä, heinistä ja tikuista saa aikaan, mihin kaikkeen lumi taipuu, miten tehdään kukkaseppele tai perustetaan hyvin varustettu kauppa, miten rakennetaan maja, ja mitä rajattomia mahdollisuuksia tarjoaa maahan piirtäminen!




Kirjassa on ihania oivalluksia ihan tavallisista leikeistä, mutta ne antoivat meille myös uusia ideoita. Vaaditaan kyllä poikkeuksellista kekseliäisyyttä rakentaa monipäinen lumiukko, kts. yllä, tai rakentaa pallomeri lumesta. Wau. Ja kieltämättä olin päässyt unohtamaan, miten monipuolisesti esimerkiksi tikuilla voi leikkiä. Enkä ole ikinä oppinut sitomaan kukkaseppelettä, joten kirjan puhuvat ja toistensa yli hyppivät kukat ovat juuri paikallaan. Kirjan suuri plussa onkin juuri siinä, miten se nostaa yksinkertaiset leikit esiin eikä käytä energiaa uusien keksimiseen, jotka unohtuisivat ehkä kuitenkin.

Suurin osa leikeistä on puettu sarjakuviin, ja tekstiä on vähemmän kuin monessa aiemmassa Tatussa ja Patussa, mikä sopii hyvin. Myös koko on pieni, ulos mukaan mahtuva A5. Meillä kirja ehti jo nuhjaantua hiekkaleikeissä, niin touhulla sitä selailtiin hiekkakakkujen teon lomassa kaverin kanssa, mutta käytettäväksihän kirja on tehty! Lopussa on myös muutama tehtävä, joissa kirja on tarkoitus viedä mukaan metsään ja tehdä kirjan tehtäviä ja löytää metsästä erilaisia asioita. Tehtävä innostaa koko perheen yhteiseen tekemiseen ja luonnon tutkimiseen.

Tatu ja Patu ovat aikansa klassikoita, joille on aina tilaa kirjahyllyssä, ja joihin palataan lukemattomia kertoja uudelleen ja uudelleen. Sarjassa viehättää myös sen monipuolisuus, ja uusi aluevaltaus pihaleikkeineen ja leikkiin innostamisineen on loistava. Kaikkiaan uutuus on kiva touhukirja, joka naurattaa ja innostaa lasten ohella aikuisiakin leikkiin ja yhdessä tekemiseen lasten kanssa! (Tai jos laiskottaa, loikoilemaan sängyn pohjalla ja naureskelemaan....)

Tähtiä: 4 / 5


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...