Tummaihoisia päähenkilöitä ei löydy kuvakirjoista

Vain viidesosassa Ruotsissa tehdyistä lastenkirjoista esiintyy tummaihoinen lapsi kuvituksessa. Silloinkin hänen roolinsa on olla usein statistina, seistä taustalla, puhua vähän.

Päähenkilöinä tummaihoisia on vielä paljon vähemmän: vain 15:ssa kirjassa tummaihoinen henkilö oli nostettu hyvin keskeiseen rooliin. Se tarkoittaa viittä prosenttia tarkastelluista kirjoista.

Luvut käyvät ilmi Ruotsin lastenkirjainstituutin selvityksestä, jossa tarkasteltiin 298 ruotsalaista viime vuonna ilmestynyttä kuvakirjaa.

Tarkastelun ulkopuolelle jäi käännöskirjallisuus, mutta pikainen vilkaisu näytti kertovan, että tilanne on sillä saralla huonompi.

Jos Ruotsissa näin, mikä mahtaa olla tulos kotimaassa? Seuraan suhteellisen aktiivisesti uusia ilmestyviä kirjoja, mutta kaikissa uutuuksissa en ole kartalla. Siksi joku saattaa jäädä huomioimatta.

Silti tulos on järkyttävä: vaikka kuinka kaivan muistia ja kirjahyllyjä, ei mieleeni tule yhtään kotimaista hiljattain ilmestynyttä kuvakirjaa, jossa päähenkilönä olisi tummaihoinen lapsi.

Ei yhtään.

Sen rinnalla Ruotsin 15:n kirjan tummaihoinen päähenkilö alkaa vaikuttaa varsin kunnioitettavalta määrältä.


Poikkeuksia ovat Tittamari Marttisen 12 päivää maailmalla (Lasten Keskus 2014), jossa käydään tutustumassa eri paikkoihin maailmassa paikallisen lapsen silmin. Lapsissa on myös tummaihoisia. Kirja on hyvä ja tervetullut, mutta sen asetelma eri kuin tässä haen: Kirjoja, joissa näkee, miten maailma tulee Suomeen, eikä ole vain joku juttu tuolla jossain. 

Onneksi muistan tämän: Saara Viljamaan 8-vuotiaana kirjoittama tarina Koira ja kirahvi (N-Y-T NYT Oy 2013) joka sijoittuu päiväkotiin. Siinä ketään ei varsinaisesti nosteta päähenkilöksi, vaan lapset leikkivät ryhmänä, ja keskeisessä roolissa on tummaihoinen poika.

Nyt tarkkana: kirjan on kirjoittanut lapsi. Asioista jotka ovat lapselle tuttuja. Tummaihoinen poika kertoo päiväkodissa tarinaa/leikkiä, johon muut lapset osallistuvat. Tummaihoinen poika on yksi lapsista, ei sen kummempaa. Päähenkilö siinä missä muutkin.

Kirjan kuvituksen on tehnyt Mirkka Syrjälä kertomuksen pohjalta. Onko päähenkilön tummaihoisuus lopulta kenen valinta, sitä en tiedä.


Raportti Ruotsista ja oma muistin kaivelu saa kysymään: Ollaanko me aikuiset kirjojen pääasiallisina tekijöinä ihan täysin pihalla? Onko tummaihoinen päähenkilö vielä todella niin vieras asia meille ettei tule mieleen laittaa rooliin tummaihoista lasta?

Ja kyllä, tulos myös kouristaa rintalastan alla. Ei varmasti vain minua, vaan monia muitakin monikulttuuristen lasten vanhempia. En voi olla miettimättä, miltä se todella mahtaa tuntua, kun omaa ihonväriä ei näy missään? Kun lähes kaikki ympärillä ovat vaaleaihoisia, ja sen lisäksi vielä kaikki muu ympärillämme: lehtien, kirjojen, tv:n ja syntymäpäiväkorttien henkilöt, pienen pojan ihailemat palomiehet ja poliisit, ja vieläpä heidän jakamiensa ilmaiskorttien hymyilevät hahmotkin.

Olen ollut maailman kolkissa, jossa valkoihoisuus on ollut harvinaista, ja olen herättänyt huomiota mihin menenkin. Se on tuntunut karulta, pahalta, kiukuttavalta, ärsyttävältä. Väsyneenä hetkenä tuijottavia ihmisiä on tehnyt mieli pitää pilkkanaan, mutta sitten on ajatellut, etteivät he vain satu olemaan järjen jättiläisiä. Ja EI, kaikki me tiedämme ettei se niin ole. Erilaisuus pistää silmään, se on jokin luontainen reaktio, silmä tarttuu poikkeavaan ennen kuin ehtii reagoida ja olla katsomatta.

On ollut huojentavaa saada paeta tätä matkoilla edes kirjallisuudessa. En ole tajunnut olevani onnekas.


PS.
Sanna Pellicionin Onni-poika saa uuden ystävän päähenkilö Onnilla on tärkeä tummaihoinen ystävä.
Leena Virtasen Xing-sarjassa on kiinalaistaustainen päähenkilö, Maire Soiluvan Viivi tykkää koulusta samoin.

Kerrothan, mitä muita kuvakirjoja tiedät, joissa on merkittävässä roolissa tummaihoisia lapsia.


Lähde: Bokprovning på Svenska barnboksinstitutet: En dokumentation Årgång 2014:
12 mars–28 maj 2015



Muokattu 12.4.2015

Finlandia Junior-ehdokkaissa myös kuvakirjoja

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -ehdokkaiksi on valittu tänä vuonna Saku Heinäsen Zaida ja lumienkeli, Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita. Puuseppä, Jyri Paretskoin Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Min egen lilla liten / Oma pieni pikkuruinen, Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon Olga Orava ja metsän salaisuus sekä Maria Turtschaninoffin Maresi. Krönikor från räda klostret /Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. 

Näistä olen esitellyt blogissani kolme, kolme muuta ovat minulle vielä tuntemattomia. Mikä ilahduttaa kovasti, on se, että listalla on kaksi kuvakirjaa, sillä minusta meillä on todellakin silmäänpistävän upeita kuvakirjoja aivan hirveän paljon.

Valkoinen Kirahvi kirjoitti kattavassa postauksessaan (mukana myös paljon kuvia lastenkirjatapahtuma Tarinoiden Puistosta), että Ulf Starkin, ruotsalaiskirjailijan suomalaiskustantamolle kirjoittaman kirjan mukanaolo palkintoehdokkaissa on aiheuttanut kohua. Niin. En ota tähän kantaa.  Mutta samoin kuin Opuscolossa, myös minäkin pidin tekijäkaksikon aiemmasta, yllättävästä ja raikkaasta Diktaattorista. Linda Bondestamin kuvituksia olen ihaillut moneen otteeseen, mm. Mainio herra Iloisessa tai Pixonin pojat ja TV:n kotoisassa kajossa.

Zaidan ja lumienkelin luin elokuussa, ja se on jäänyt mieleen elämään. Kirja kertoo adoptiosta ja kiusaamisesta ja ihastumisesta, ja kysyy, mikä on totta, mikä ei?

Puiden tarinoita. Puuseppä kirjaanhan ilmestyi juuri jatko-osa Ritari, taas todella hyvä satu järisyttävällä kuvituksella. Parhautta.

Olga Oravassa on todella hehkuva, upea kuvitus ja tärkeä sanoma.

Kuvakirjoja kiitelläänkin palkintolautakunnan tiedotteessa rohkeudesta ja kuvituksen itsenäisestä roolista tekstin rinnalla.

"Kuvat eivät nykyään pelkästään palvele tekstiä sen sisältöjä kuvittamalla tai tunnelmia täydentämällä, vaan kuvituksella on usein myös itsenäinen rooli: se käy vuoropuhelua tekstin kanssa, tuo siihen välillä jotakin omaa, välillä visualisoi sellaistakin, mitä teksti ei korosta. Hienoa on se rohkeus, jolla sekä kirjailijat että kuvittajat ovat tarttuneet monenlaisiin aiheisiin."

Muita en siis tunne, ehkä, toivottavasti, nekin vielä jostain löydän luettavakseni. Sillä, kuten lautakunnan puheenjohtaja Helena Sederholm sen kauniisti sanoo:

"… Jos suomalaiset ovat lukijakansaa, niin on täällä kyllä monta loistavaa tarinankertojaakin."

Finlandia Juniorin saanut kirja julkistetaan 20. marraskuuta.

Lastenkirjahyllyssä ruoditaan tarkemmin palkintoehdokkaiden heijastelemaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden murrosta ja esitellään palkintoehdokkaat tarkemmin.

Kirsi Kunnas lumosi kirjamessujen viimeisenä päivänä

Kirjamessujen neljäs päivä oli täynnä tunteikkaita kohtaamisia. Ihastelin Salla Simukkaa ja rauhoituin mindfulnessista, mutta Kirsi Kunnas vei sydämeni olemuksellaan ja sanoillaan ja haurastuneella äänellään tavalla, johon vain kirjallisuus parhaimmillaan voi: koskettamalla sielun sopukoita perustavanlaatuisesti ja ravistellen, niin että seuraavana päivänäkin pyyhkii poskilleen putoilevia kyyneleitä. 

Se alkoi ständillä, jossa seisoi Shazde Irannezhad. Hän on kirjoittanut farsin ja englannin kielellä The Book of Wisdomin, joka perustuu ikiaikaisiin oppeihin, joista kirjailija kertoo jo Buddhan ammentaneen. Runomuotoon kirjoitetut viisaudet puhuvat ihmisyydestä, ihmisen vastuusta itseään ja muita kohtaan, siitä miten ihminen voi avata itsensä niin että hän saa valaistuneen viisauden. Tai jotain niin. Irrannezhadin tapa puhua oli kaunis ja intensiivinen ja kuuntelin häntä mielelläni, ja otin kotiin viemisiksi yhden hänen korteistaan ja runoistaan:

One day, soil will all this beauty be
And hidden in Earth's heart will be.
But because love created beauty,
Again, the World, by your love, beautiful will be. 

- Shazde Irannezhad -

Sen jälkeen lumouduin Salla Simukan innostavasta karismasta ja energisyydestä nuorten Louhi-lavalla. Hän kertoi siitä, miten Lumikki-trilogia oli syntynyt, miten trilogian nimet olivat näyttäytyneet hänelle ennen ensimmäistäkään riviä, ja miten hän oli Frankfurtissa kirjakaupassa seistessään nähnyt näyn omasta kirjastaan tällä tittelillä kaupan hyllyllä. Ja mikä oudointa, palatessaan kirjakauppaan myöhemmin hänen näkynsä oli tullut todeksi, kirja oli seissyt hänen edessään juuri sellaisena kuin hän oli sen aiemmin kuvitellut.

Simukka loisti Louhi-lavalla tyytyväisyydestä nuorten lavaa kohtaan, mutta suri ja harmitteli samaan hengenvetoon sitä, että lastenkirjailijat oli siivottu Tarinalaakson eräänlaiseen telttaan, johon piti ryömiä sisään (oma kokemukseni), ja jossa lastenkirjailijoiden roolina oli hauskuuttaa väsähtäneitä lapsivieraita lukemalla näille katkelmia loistavista, hauskoista, koskettavista teoksistaan. Vaikka lastenkirjailijoilla olisi yhtä lailla vaikka mitä superkiinnostavaa sanottavaa vaikka mistä. "Hirveän sääli", hän kritisoi.

En olisi voinut olla enemmän samaa mieltä. Tarinalaakson lattialla istuminen oli kömpelöä ja hankalaa ja loi vähän ahtaanpaikankammoa, ja vaikka "teltta" olikin lapsille mukava ja turvallinen pesä, sen viereen olisi niin kaivannut toista paikkaa jossa lastenkirjailijoita olisi haastateltu! Oli kiva, että Tarinalaakso oli suht keskeisellä paikalla, mutta siis vielä, kyllä, lisää ja selkeämmin loistavan kotimaisen lastenkirjallisuuden nostamista lavalle!

Simukkaan palatakseni, oli hauska kuulla, miten lukijat pyörteisiinsä imaiseva trilogia oli syntyessään imaissut kirjailijan mukaansa samalla voimalla. "Etenkään kolmannen kirjan synnystä mulla ei ollut sen valmistuttua juurikaan muistikuvia. Ihan kuin olisin elänyt läpi leffan tai unen. Ikäänkuin Lumikki olisi tarttunut mua kädestä ja kysynyt, tehdäänkö tää yhdessä, ja sitten me juostiin kaikki läpi."

Juoksu onnistui. "Kirjoissa ei ole mitään mistä tuntuu ettei se voisi olla noin", kiittivät Simukan haastattelijat, lukiolaistytöt.


7/11 rauhoittaa lapset tehokkaasti

Simukan jälkeen rauhoitin ajatuksiani teemalla Mindfulness kouluissa, jossa mindfulnessistä lasten, ja vähän aikuistenkin, parissa kertoivat mindfulness-ammattilaiset (oma opettajani) Sari Markkanen ja Maarit Lassander. He ovat vetäneet niin lapsille kuin aikuisillekin mindfulnesskursseja ja kertoivat mindfulnessin monista hyvistä vaikutuksista lapsiin.

"Empatiakyky vahvistuu, lapset aloittavat vähemmän riitoja, he ovat avuliaampia, heidän keskittymiskykynsä paranee", ammattilaiset luettelivat. He ovat hyödyntäneet lasten kanssa työskennellessään Markkasen kirjaa Tipsu ja oivallusten opus sekä Eckhart Tollen tänä vuonna ilmestynyttä Miltonin Salaisuutta. Näistä ensimmäinen kertoo muun muassa läsnäolosta, tunteista ja niiden kanssa olemisesta, Miltonin salaisuus puolestaan on hyvä kirja mm. kiusaamistilanteissa ja vaikeissa vuorovaikutustilanteissa toimimiseen.

Mindfulnessista on huomattu olevan selvää hyötyä myös kiusaamistilanteissa. Se vahvistaa joustavaa sopeutumista ja katkaisee itsekriittisen mielen puheen siitä, miten "minusta ei tykätä, olen huono, minussa on jotain vikaa" jne. Myös kiusaajalle se auttaa selvittämään omaa käytöstään sekä tunteita ja ajatuksia sen takana.

Mieleen jäi etenkin nopea käytännön vinkki siitä, miten tunnilla tai kotona lapsia voi hetkeksi ankkuroittaa kehoonsa ja siihen hetkeen, missä kulloinkin ollaan. Harjoituksen nimi on 7/11, ja se tarkoittaa, että sisäänhengityksellä lasketaan seitsemään ja uloshengitylsellä yhteentoista. Ei sen kummempaa, mutta vaikutus on välitön. Kokeile vaikka itse.

Sanat jotka koskettavat syvältä

Päivä loppui kyyneliin. Joulukuussa 90 vuotta täyttävä Kirsi Kunnas oli saapunut lukemaan runojaan, ja mahduin juuri ja juuri johonkin pieneen rakoon lähelle lavaa, missä seisoin satojen muiden vieressä ja välissä pysähtyen hänen äänensä ja runojen yhdessä muodostamaan käsinkosketeltavaan lumoukseen, joka virisi kuulijoiden kunnioituksesta iän haurastuttamaa ja silti voimakasta, niin tärkeää hattupäistä naista kohtaan, sekä ilosta ja liikutuksesta jota runot loivat.

Oli hämmästyttävää, miten keskellä hektistä messualuetta kaikki hälinä vain katosi, kun kuunteli Kunnaksen jo haurastuneella ja hidastuneella, silti elämänilon täyttämällä äänellä lukemia runoja. Äänestä kuuli, että nämä hän tunsi, nämä olivat hänen sanojaan, hänelle tärkeitä, ja käsittämättömällä voimalla ne koskettivat minua ja ihmisiä ympärilläni. Kuten nuorta poikaa, joka oli käpertynyt pöydän alle kuuntelemaan, ja ajattelin, miten hänkin oli onnistunut siinä mitä Kunnas oli toivonut - että jokainen saisimme tässä vilinässä ja ahtaudessa oman tilamme kuunnella, ja että runojen kautta löytäisimme itsemme, sielumme, jotain joka on meissä tapahtunut.

Kunnas oli valinnut päivän teemaksi puun. Runot olivat minulle suureksi osaksi vieraita, ne koskettelivat puita, valoa joka hiipuu, kylmyyttä joka saapuu, värejä joka lakastuvat - syksyä. Jotkut olivat haikeita, toiset naurattivat. Puiden jälkeen oli muutama runo Helsingistä, ja lopuksi, sittenkin, lavalle haettiin ex temporesti Tiitiäisen satupuu, josta luontoteemaan sopivasti Metsähiisi. 

"Kuulette samalla miten se pitää lukea", ei voinut olla sanomatta Leena Kirstinä, joka siinä vaiheessa oli astunut lavalle Kunnaksen "oikeaksi kädeksi" ja jonka Kirsi Kunnaksesta toimittama elämänkerta Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa on juuri julkaistu. Tähän Kunnas vain huiskaisi kädellään, mutta aloittipa kuin aloittikin runonsa metsähiisistä kahteen kertaan "jotta kuulette miten se pitää lukea" (ainakin säkeen alut melko rivakasti yhteen, niele pois rivivaihdot). Kirstinän ja Kunnaksen sanavaihdossa oli paljon lämpöä ja perinpohjaista tuttuutta, puolitoistavuotisen kirjoitusprosessin aikana syntynyttä.

Kun Kunnas lopulta nousi ja signeerasi muutaman runokirjan ennen kuin hänen voimansa loppuivat, nousi yleisö seisoen taputtamaan, ja sumentunein silmin katsoin tuota lierihattuista naista, jonka sanat ovat antaneet niin paljon naurua meidänkin perheeseemme (etunenässä Jaakko Vaakko), jonka Tunteikas Siili ja Tiitiäisen Tuutulaulu ovat koskettaneet minua niin kauan kuin muistan ja jonka ensimmäisestä julkaisusta, runokokoelmasta Villiomenapuu on pian 70 vuotta, ja olin kiitollinen, että on sanoja ja niiden kaivertamia muistijälkiä, että on kirjallisuutta ja niiden taitureita, jotka yhdessä koskettavat tavalla johon mikään muu ei yllä.

Puut kantavat valoa

Puut kantavat valoa,
mutta hiljaisuus kevyt lintu
liitää vesiä pitkin.
Puut kantavat valoa,
mutta harmaa siipi jo viistää vettä ja taivasta
hiljaisuus, kevyt lintu,
asettuu puihin ja sytyttää pesänsä,
tulena valo nousee taivasta kohti
eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti
koska kauneus on rakastamista

Koska kauneus on tuskallista
niin kuin linnun ainoa laulu

-Kirsi Kunnas-

"Kirjoittakaa, koska se on niin mielettömän hauskaa"

Kirjamessujen kolmantena päivänä huomasin metsästäväni messuilta tapahtumia ja keskusteluja, jotka käsittelevät jotenkin kysymystä, miten tullaan kirjailijaksi ja millainen on kirjailijan ammatti. Toisaalta kuuntelin jälleen nuoria koskevia haastatteluita, joten tässä molempiin aiheisiin liittyvistä ja kuulemistani keskusteluista jonkinlainen kooste. 

Keskusteluista ensimmäinen, Kuinka tullaan kirjailijaksi, on kerännyt salin täyteen kaikenikäisiä kuulijoita, joita opastamassa ovat kirjailijat Paula Havaste ja Nelli Hietala, Otavan kustannustoimittaja ja esikoiskirjailija Antti Arnkil sekä kustantaja Touko Siltala. 

"Kirjoittakaa, ja suhtautukaa kirjoittamiseen intohimoisesti, sillä kirjoittaminen on mielettömän hauskaa", innostaa kuulijoita Paula Havaste. "Myös tekstin työstäminen on tosi hauskaa. Kirjan kirjoittaminen on kuin urheilusuoritus. Mitä enemmän näkee vaivaa, sitä parempi mieli siitä tulee."

"Kun olette saaneet tekstin valmiiksi, printatkaa se, ja aloittakaa uudelleen alusta, ihan puhtaalta pöydältä", kehottaa puolestaan Arnkil, jonka esseekokoelma Lauantaiesseet julkaistiin syksyllä. "Uskaltakaa luopua omasta tekstistä. Lähettäkää teksti moneen paikkaan, kymmeneen tai viiteentoista, ja soittakaa perään. Olkaa sinnikkäitä!"

Samanlainen on kustantaja Touko Siltalan viesti kuulijoille. Samaa sinnikkyyttä tarvittiin myös Arnkililtä hänen kirjoittaessaan esseekokoelmaasa. Hänen 5-vuotias poikansa oli ihmetellyt, miksi isä oli yhtäkkiä aina kotona. Tämän kerrottua kirjoittavansa omaa kirjaa poika oli ollut hetken hiljaa ja tuumannut sitten: ”Tuskin julkaistaan.”

Kustantajan palaute raivostutti

Nuorille suunnatulla Louhi-lavalla Terhi Rannela lähettää samankaltaisen viestin kirjailijan urasta haaveileville. ”Ole kärsivällinen, unelma toteutuu kyllä!"

Hän sai itse saman neuvon aikoinaan 17-vuotiaana lähettäessään käsikirjoituksensa kustantamoon, ja tuolloin kustantajalta takaisin saatu palaute "ole kärsivällinen ja elä elämää", raivostutti. Se osoittautui kuitenkin todeksi. Nyt 34-vuotiaana kirjailija on saavuttanut sittenkin kaiken mistä tuolloin haaveili. 

Kovaa työtä se on tietysti vaatinut. "Kirjoittakaa ja kirjoittakaa, joka päivä jotain, paitsi vapaapäivinä tietenkään - ei siihen oikein muuta neuvoa voi antaa. Ja olkaa sinnikkäitä. Luoja miten monta hylkäyskirjettä minäkin olen saanut ja kuinka olen niitä itkenyt", hän tunnustaa.

Hänen uunituoreen kirjansa Läpi yön kirjoitusprosessi poikkesi aiemmista kirjoista, sillä ensimmäinen versio vuodattui paperille viikossa - paljon nopeammin kuin hänen muut kirjansa. Hän istui kuin tatti keittiön pöydän ääressä ja lähetti miehen kauppaan hakemaan ruokaa. 

Kirjan päähenkilössä on paljon samaa kuin Rannelassa itsessäänkin: muutto pienestä kylästä yliopistokaupunkiin, kunnianhimoinen luonne, voimakas haave kirjailijan ammatista sekä kirjallisuuden opinnot. 

”Koskaan ennen en ole pistänyt itseäni samalla tavalla likoon kuin tämän kirjan kanssa, ja monessa kohdassa mietin, kirjoitanko tästä, mutta ajattelin, että nyt tai ei koskaan!”, pinkkiin pukeutunut eloisa kirjailija kertoo.

Uudessa teoksessa on paljon vaikeita aiheita, kuten alkoholistiperhe ja itsemurhaa, mutta lopussa valoa ja toivoa. "Olisin itse tarvinnut tämän kirjan nuorena. Jos kirja estää yhdenkin nuoren tekemästä vääriä lopullisia ratkaisuja, olen onnellinen.”

Vaikeat aiheet tulevat luonnostaan

Rannelan jälkeen lavalle saapuu Laura Lähteenmäki, jonka dystooppisen trilogian päätösosa Karrelle polttava helle ei sekään päästä lukijaa helpolla: teemoina ovat mm. ilmastonmuutos ja teiniraskaus.

Aihe tuli läheltä kirjailijaa. ”Katsoin eräänä talvipäivänä lastani, joka yritti raapia jotain leikkiä kokoon vihreästä nurmesta, ja tunsin yhtäkkiä suurta sääliä häntä kohtaan.  Nyt kasvavan sukupolven tulevaisuus alkoi mietityttää ja huolettaa, ja sijoitin kirjan siksi pitkälle tulevaisuuteen.”

Lähteenmäki tunnustaa kirjoittavansa nuorille mielellään siksi, että heidän maailmansa on tarpeeksi etäällä hänen omasta tämänhetkisestä, välillä tylsältä tuntuvasta elämänvaiheestaan, arjesta kahden lapsen äitinä.

”Aloitin myös kirjoittamaan nuorena, joten siitä kirjoittaminen on minulle tuttua”, hän kertoo.

Kun suosittu trilogia on nyt saatu päätökseen, on seuraavaksi vuorossa jotain ihain muunlaista. Ei kuitenkaan kevyttä tälläkään kertaa. 

”Olen kokeillut kirjoittaa kevyesti kirjoittaessani MeNaisiin jatkokertomuksen, ja huomasin sen olevan tosi vaikeaa. Haluaisin osata kirjoittaa kevyesti, mutta mukaan tulee aina jotain synkkyyttä tai pohdittavaa. Kai minussa jotain synkkyyttä on itsessäni", Lähteenmäki nauraa. Toisaalta aiheiden vakavuudesta nousee sitten teosten mielenkiinto ja puhuttelevuus.

Lähteenmäkeä ja Rannelaa kuunnellessa tulee mieleen, miten Kallion Ilmaisutaidon lukion nuoret toivoivat aiemmin torstaina nuorille suunnattua kirjallisuutta, joka ei päästäisi helpolla, haastaisi ja olisi ajankohtainen. Ainakin nämä kirjailijattaret tarjoavat vastauksen juuri tähän toiveeseen. 

_________________________

Kävin kirjamessuilla vielä sunnuntainakin, joten viimeisen päivän tunnelmista kirjoitan toivottavasti pian! Silloin kuuntelin mm. ihanaa Kirsi Kunnasta, lasten mindfulness -harjoituksista ja Salla Simukkaa. 

Muokattu 26.10.2015

Messuilla tänäänkin

…mutta voi ei, tänään mikään ei onnistunut ihan niinkuin olin suunnitellut.

Liisa Keltinkangas-Järvisen luento Maailman paras koulu? oli peruttu.

Jouduin hakemaan lasta ratikalla koulusta juuri kun oli menossa paneeli Käsikirjoituksesta romaaniksi. Sen olisin halunnut tosiaan kuulla.

En mahtunut kuuntelemaan seminaaria vuoden esikoisteoksista.

En ehtinyt aamun tilaisuuksiin Hauska oppiminen motivoi ja on tehokasta tai Erityisherkkä ihminen ja parisuhde.

Tänään myös ihmisiä oli iltapäivällä jo tosi paljon. Huh.

Mutta ostin kirjoja. Lastenkirjoja. Etsin myös pokkaria Mia Kankimäen kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, mutta en löytänyt. Ostin mm. Tinkan (Lastenkeskus), kuvakirjan joka kertoo sodan pakottamista vanhemmista, jotka joutuvat lähettämään vauvansa meren yli uuteen kotiin, Elsa lentää (Tammi), joka kertoo yöllä pelkäävästä lapsesta, Mummun kaikki rahat (Kustannus Mäkelä), jossa mummun muisti rakoilee, Viidakkotarinoita (Alligaattori) Latinalaisesta Amerikasta, Lasten kanssa Helsingissä (Minerva), jossa on vinkkejä retkikohteisiin pääkaupunkiseudulla, Stickeen, pieni urhea koira (Basam Books), jossa seikkaillaan Alaskan jäätiköillä 1880-luvulla, Peter Pan Kensingtonin puistossa (BTJ Kustannus) sekä Eckhart Tollen Olemisen mestarit (Basam Books), joka sopii kaikenikäisille.

Ostaessani kaikki nämä muistin Alligaattori-kustantamon kommentin, jossa kustantamon edustaja sanoi varastointikustannusten olevan niin kalliita että kirjoja pitää laittaa eteenpäin halvalla, ja nauroin, kun mietin, että sama pätee kotiin, ainakin meille, kun kotimme on niin pieni ja joka paikasta tippuu jo nyt päähän lastenkirjoja, että myös kodeissa varastointitila on aika kallista, ainakin näissä Helsingin neliöissä. Vielä saan kaappien ovet kiinni, mutta kirjoja on siis jo vessassakin, ovien päällä jne. Tämä siitä huolimatta, että meillä on tosi vähän aikuisten kirjallisuutta. (Niitä varten tyydyn kirjastoon.)

Niin, ja onneksi kuulin sentään jotain: nuorten Louhi-lavalla Tunnan, Rikun ja Kati Kelolan keskustelua siitä, voiko vielä matkustaa hyvällä omalla tunnolla köyhiin maihin (voi) sekä Sari Luhtasen kertomassa nuorten kirjastaan Totta Tarusta - täydellisen mokaamisen taito, mikä kuulosti hauskalta kirjalta.

Vielä huomenna messuille! Jei!

Nuoret kaipaavat lisää realistista kirjallisuutta

Haastavaa tekstiä, ajankohtaisuutta, symboliikkaa, metaforaa. Lisää realismia, joka koskettaa nuorten maailmaa: kokeiluja, päihteitä, seksiä, itsenäistymistä, kavereita, harrastuksia, koulumaailmaa. Ei liian masentavaa. Tälläisia toiveita Kallion lukion nuoret esittivät tänään Kirjamessujen tilaisuudessa Mitä nuoret haluavat lukea?, jota olin kuuntelemassa.

Lisää tilausta olisi myös dekkareille ja historialle, jota nuorten kirjoissa ei kuulemma juurikaan löydy. Fantasiaa on paljon tarjolla, joten realistista kirjallisuutta kaivataan enemmän rinnalle. Ja kun realismia kirjoitetaan, sen pitäisi olla todella ajankohtaista: ei enää irc-galleriaa tai huulikiillon levittämistä välitunnilla vessassa, koska niitä ei enää tapahdu.

Realististen kirjojen aihepiiriä pitäsi laajentaa tämänhetkisistä teemasuosikeista, urheilusta, harrastuksista ja romantiikasta. "Me olemme kaikki erilaisia ja meitä on paljon", nuoret muistuttivat. Siksi erilaista kirjallisuutta kaivataan enemmän. Erilaisia päähenkilöitä ja yllättäviä juonenkuvioita, kuten yleisesti kirjoissa hallitsevan vahvan poikatyttömäisen päähenkilön rinnalle naisellisia päähenkilöitä, tai poikia jotka valitsevat kahdesta tytöstä eikä aina toisinpäin.

Nuorten toiveet kirjoista, joita haluaisivat juuri nyt lukea, olivat aiheiltaan virkistäviä ja hauskoja ja saivat yleisön nauramaan.

"Jotain filosofista joka muuttaisi koko mun maailmankuvan", toivoi lukiolaispoika. "Heppakirja jonka tyttöpäähenkilöllä olisi kolme tyttöystävää", toivoi toinen. "Seikkailua ulkomailla, rajojen rikkomista, ihmissuhteita", toivoi kolmas. "Joku vahva tyttö yrittää saavuttaa jotain, epäonnistuu, mutta se ei haittaa", "murrosiän muutokset ei mee ihan putkeen, ja yrittää samalla maailmanvallotusta tai kapinaa", "naismainen röyhelötyttö saa tyttöpojan poikaystäväkseen".

Lukemista ei pidetä nuorten keskuudessa kovinkaan seksikkäänä, nuoret kertoivat. Mikä siis saisi nuoren tarttumaan kirjaan? "Aihetta pitäisi tykittää joka paikassa, kuten twitterissä ja instagrammissa, joissa pitäisi olla esillä nuorten kirjailijoita ja kirjoja. Tarvittaisiin myös joku julkkis, joka sanoisi joka paikassa, miten siistiä on lukea ja mitä itse lukee nyt. Nuoret tykkäävät vahvoista henkilöbrändeistä, joista esim. Salla Simukka on onnistunut", nuoret kertovat.

Kansikuva ratkaisee aina, tarttuuko nuori kirjaan. Valokuvaus on nuorten suosituimpia harrastuksia, ja kuvia selataan paljon mm. instagrammissa. Vähän utuiset lähikuvat, retro ja vintage, muotiin liittyvät, siinä kuva-aiheita jotka saisivat nuoret tarttumaan kirjaan.

Hyviä kansia on ollut esimerkiksi John Greenellä, sekä kirjoissa Kaikki viimeiset sanat, Shiver ja My Name Is Memory.

Myös takakansiteksti on tärkeä. Paljastava, mutta ei liian.

Nuoret heittävät haasteen ilmaan. Heille suosittuja brändejä ovat esim. Nike, Fjällräven, Apple, Converset, Coca Cola, McDonalds - kaikki sellaisia jotka ovat keskittyneet omaan juttuunsa, ja joiden kanssa nuoret mielellään tulevat nähdyksi. Voisiko nuorten kirjallisuus ottaa näistä brändeistä mitenkään opikseen? Vastausta ei löydy ainakaan minulta ihan heti.

Nuorten toiveet - mm. lukijan haastaminen, samaistumispinta, monipuolisia päähenkilöitä - eivät siis ole monessa suhteessa hirveän erilaisia kuin aikuisillakaan, mutta ainakin kirjojen ympäristö saa olla omanlaisensa. Ja teemat - toisaalta tabuja räjäyttävää, toisaalta ihan tavallista elämää

sillä: "tavallinen on ok."

Muistathan satupäivän 18.10.2012?

Moikka! Haluaisin vain muistuttaa valtakunnallisesta Satupäivästä, jota vietetään torstaina 18.10. 

Satupäivän teemana on tänä vuonna Satujen värit, mikä kertoo siitä, miten satujen värit "yhdistävät ja yhdistyvät meissä kaikissa ikään, kansallisuuteen tai aikaan katsomatta". Viidettä kertaa järjestettävässä Satupäivässä on runsaasti tapahtumia niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa, Asikkalasta Kuortaneelle ja Lumijoelta Mäntyharjulle, yhteensä 68 paikkakunnalla. Tarjontaa on valtavasti mm. nukketeatterista satu-, laulu ja leikkihetkiin.

Lastenkulttuuri on pop! Ajatuksia ja menovinkkejä tähän päivään

Kuva on Libuse ja Josef Palecekin kirjasta Unisatuja. 12 hyvänyönsatua, jonka on julkaissut Lasten Keskus 1984. 

Näin lauantai-iltaan vinkkaus ohjelmasta, joka esitettiin torstaina Yle Ykkösellä KULTAKUUME - Kulttuurin ajankohtaismakasiinissa, ja joka on vielä kuunneltavissa Areenalta. Jakson nimi oli Lastenkulttuurilla on nostetta, ja siinä haastateltiin mm. Mimmit-yhtyeen Pauliina Lercheä, Risto Räppääjä -elokuvien ohjaajaa Mari Rantasilaa, puhuttiin lastenkirjoista ja muisteltiin Tammen kultaisia kirjoja, joita on tänä vuonna ilmestynyt Suomessa 60 vuotta.

Tammen kultaisista kirjoista on juhlavuoden kunniaksi esillä Annantalolla näyttely, ja maaliskuussa julkaistaan Kultainen juhlakirja, johon on koottu sarjan suosituimpia kirjoja. Koska meilläkin erityisesti 2-vuotias rakastaa näitä kirjoja, palaan niihin varmasti tuonnempana. Ohjelmassa haastateltiin myös lastenkirjailijaa ja kuvittajaa Anne Vaskoa, jolla on kirjastaan Jellona Suuri ja sen pian ilmestyvästä jatko-osasta Jellona Toinen kuvitusnäyttely Hyvinkäällä. 

Ohjelmassa Pauliina Lerche ja Mari Rantasila korostivat lastenkulttuurin korkealaatuisuutta ja nostetta tänä päivänä verrattuna vaikkapa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Olen samaa mieltä! Vähän minua tuppasi häiritsemään, miten lastenkultttuurin toimijoiden pitää ohjelmassa ja sen kautta vakuutella, että kyse on tärkeästä työstä, ja että tulokset ovat ihan oikeasti laadukkaita. Tottakai ne ovat! Lapsethan ovat niin kriittinen ja tarkka yleisö, ettei heitä huijata viettämään aikaa sellaisen parissa josta he eivät oikeasti pidä. Toisaalta taas hyväksi havaitut kirjat, leffat ja musiikki leviävät kulovalkean tavoin lasten keskuudessa. 

Hyvänä esimerkkinä laadukkaasta lastenkulttuurista voisi mainita vaikkapa Mimmit-yhtyeen, jonka viimeinen levy Maailman ympäri on loistava, riemukas yhdistelmä maailman eri musiikkisuuntauksia. Levyn musiikkia voi kuunnella vaikkapa Mimmien kotisivuilla. Meillä on tuo levy, sillä ihastuin siihen heti kuultuani ensi sävelet. Suosikkini on Chapati, mukaansatempaava bollywood-kappale, sekä iki-ihana ja herkkä Siunaa koko maailmaa, jota kuunnellessani herkistyn aina totaalisesti - käykäähän kuuntelemassa!

Ethän, isä taivaan, unohda
lapsiasi sodan jaloissa
rauha anna, viha sammuta
siunaa koko maailmaa
siunaa koko maailmaa

Varjele ja siunaa Afrikkaa,
Amerikan maita, Eurooppaa,
Australiaa, suurta Aasiaa
Siunaa koko maailmaa
siunaa koko maailmaa

Mieleeni ohjelmasta jäi erityisesti kustannustoimittaja Pirkko Haraisen kommentti, että lastenkirjallisuus on hänestä tärkeämpää kuin aikuisten, sillä silloin kylvetään kiinnostus lukemisharrastukseen.

Mistä muista lastenkulttuurin tuotoksista meidän perheessä iloitaan tällä hetkellä? Siis muista kuin kirjoista...

Odotan innolla Mestaritontun seikkailua, koko perheen musikaaliesitystä, joka saa ensi-iltansa parin viikon päästä Malmitalolla. Ohjaajana on Jenny Jumppanen ja se on tehty yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelman ja Malmitalon kanssa. Esityksen valmistumista voi seurata blogista, mikä saa etukäteisjännityksen kasvamaan hienosti.

Kansallisoopperassa on ollut alkuvuoden aikana ilahduttavia esityksiä lapsille, sekä balettia että oopperaa lämpiöesityksissä. Vielä ovat jäljellä lasten taidetuokiot, joissa opetellaan niin maskeerausta, musiikin tekoa kuin lavasteiden rakentamistakin. Viikko sitten Kansallisooppera järjesti avoimet ovet, jossa sai tutustua esityksiin, pukeutua roolivaatteisiin ja osallistua työpajoihin.

Hiljattain kävimme katsomassa Tuula Korolaisen saman nimiseen kuvakirjaan pohjautuvan Nukketeatteri Sammon Kissa Killin kiukkupussin. Killin iso kiukku kasvaa tarinassa valtaviin mittasuhteisiin ja kerääntyy kiukkupussiin, niin ettei Killi enää tiedä mitä sillä tehdä...

Annantalolla kiinnostavat mm. ensi torstaina 22.3. Kirjatreffit - Tehdään taidejuttuja! -kirjan julkistamistilaisuus ja maanantaiaamujen taideneuvolat.

Kaupunginteatterissa haluaisin nähdä Kolme ilosta rosvoa sekä Yökyöpelit, Kansallisteatterissa taas Fedja-sedän, kissan ja koiran.

Varmasti jotain jää mainitsemattakin. Kuten sanottu, laadukasta tarjontaa lasten ja lastenmielisten kulttuurinnälkään on tarjolla nyt PALJON. Ja huomenna sunnuntaina kirjasto Pointissa tosiaan lastenkirjallisuustapahtuma Tottatarua, josta mainitsin viimeksi Pikku Nunuun yhteydessä.

Rouva Huun Lastenkirjahyllyssä on niin ikään kirjoitettu lastenkulttuurista asiantuntevasti ja kattavasti, kuten aina.

Valtakunnallinen lukuhetki 23.11.

Huomenna vietetään WSOY:n kirjallisuussäätiön lanseeraamaa Suomen ensimmäistä valtakunnallista lukuhetkeä. Kampanjalla haastetaan kaikki suomalaiset lukemaan keskiviikkona klo 19 - 19.15 välisen ajan.

"Lukuhetkeä vietetään, jotta muistaisimme lukemisen arvon. Lyhytkin hiljentyminen kirjan äärelle rauhoittaa, ilahduttaa ja opettaa.

Toivomme, että vanhemmat lukisivat lapsilleen tarinoita joka päivä, vaikka vain pienen hetken. Tarinat auttavat lasta jäsentämään maailmaa ja nauttimaan omasta mielikuvituksesta. Niiden kautta voi käsitellä iloa ja onnea sekä käydä läpi pelottaviakin asioita. Tarinoihin mieltynyt lapsi jatkaa lukemista luontevasti myös kasvettuaan ja opittuaan itse lukemaan. Lukutaito on yksi elämämme tärkeimmistä taidoista. Tarinat kannattelevat myös varttuneempia lapsia, nuoria ja meitä aikuisiakin elämässä eteenpäin." 

Näin todetaan WSOY:n kirjallisuussäätiön sivuilla. Kampanjan myötä kaikille Suomen noin 60 000 ekaluokkalaiselle lahjoitetaan kirja, jotka luokanopettajat jakavat oman valintansa mukaisesti oppilaille loppuvuoden aikana. Mukana on monipuolinen kattaus eri aiheista eri tasoisille lukijoille.

- Kaikilla lapsilla ei ole omaa kirjaa tai jokapäiväinen lukeminen ei ole itsestäänselvyys, muistuttaa kirjallisuussäätiön asiamies, dosentti Liisa Suvikumpu. Oman kirjan toivotaankin herättävän iloa ja ylpeyttä saajassa.

- Puolustamme lukemista digitaalisen viestinnän maailmassa, missä kirja ei enää ole itsestäänselvyys. Hektisessä nykymaailmassa kirjat ja niiden sisällöt tahtovat jäädä viihteellisempien ajanvietemuotojen alle, vaikka kirjojen tarinat ovat kiehtovin ja kehittävin mahdollinen fantasiamaailma, Suvikumpu toteaa.

Kampanja näkyy myös Facebookissa ja Internetissä kirjallisuussäätiön nettisivuilla, missä Laura Malmivaara, Minttu Mustakallio, Madventuresin Riku ja Tunna sekä
 Lauri Tähkä lukevat
 jatkoluentana Timo 
Parvelan ja Jussi Kaakisen kuvakirjaa Taro maan ytimessä (WSOY 2010). 

Koska en voisi olla enempää asian kannalla kuin mitä olen, nostan asiaa ilomielin esiin ja kannustan lukemaan ääneen! Ei lasta haittaa, vaikka aikuista sattuisi väsyttämään ja lukisi miten monotonisesti tahansa, tai vaikka vanhemman ajatukset harhailisivat välillä omille teilleen. Lapselle on tärkeintä, että saa olla vanhemman lähellä ja kanssa, ja kuunnella tarinaa, joka melko varmasti puhuttelee häntä tavoilla joista aikuisella ei ole harmainta aavistustakaan. Parhaassa tapauksessa päivän lukuhetkestä tulee tapa, jota ilman päivä tuntuu omituisen tyhjältä. Aikuiselle pysähtymishetket tekevät yhtä lailla hyvää kuin lapsellekin. 

Huomenna on jännittävä päivä myös toisesta kirjallisesta syystä, sillä silloin julkistetaan Finlandia Juniorin voittaja. Finlandia Junior -ehdokkaita on esitelty esimerksi Lastenkirjahyllyssä.