Voihan Wilson! Positiivisia tarinoita

Wilson Kirwa, Heikki Saure: Voihan Wilson! Positiivisia tarinoita
Kustantaja: Pieni Karhu 2009
103 s.

Lyhyesti: Satusetä ja juoksija Wilson Kirwa kertoo satu- ja tietokirjassa lapsuudestaan jännittäviä ja hauskoja tarinoita, joita lumoutuu kuntelemaan hipihiljaa. Miten Wilson selviää törmätessään yöllisellä vessareissulla virtahepoon, tai miten käy, kun hän piiloutuu puhvelia hyeenan pesäkoloon?

Puissa kiipeilevät apinat tarkkailivat usein kyläläisten touhuja. Eräänä kauniina aamuna näimme kauhuksemme, miten apina laskeutui puusta ja nappasi mukaansa pehmeässä ruohikossa nukkuvan pienen vauvan. Apina roikotti lasta jalasta ja kiipesi puuhun. Kylämme asukkaat katselivat järkyttyneinä apinaa, joka istui korkealla puussa ja tarkkaili vauvaa, joka roikkui pää alaspäin ja parkui suoraa huutoa. 

Samanlaisia mukaansa tempaavia kohtauksia ja tarinoita pursuilee Voihan Wilson -kirja. Siinä suomalaistunut juoksija ja satusetä ja muutama vuosi sitten Suomen positiivisimmaksi henkilöksi valittu Kirwa kuvailee jännittävää ja suomalaisin silmin kovin eksoottista elämäänsä pienessä kylässä Kenian maaseudulla, sekä myöhempiä vaiheitaan juoksijana Suomessa.

Parasta kirjassa ovat lumoavat ja paikoin hengästyttävät tarinat Wilsonin koulunkäynnistä ja 8 km:n koulumatkoista, joilla sai pinkoa pakoon milloin mitäkin villieläintä. Ja jotka piti perjantaisin juosta pussillinen lehmänlantaa kainalossa, jolla koulun lattia tasoitettiin...

Upeita ovat myös kuvaukset lapsuudesta ja nuoruudesta, joita värittivät ankara, vihamielinen isä, viisas äiti, perinteet ja villin luonnon välitön läheisyys. Kirwa on kohdannut lähes kaikki villieläimet ja selvinnyt tilanteista perinnetiedolla sekä nopeudellaan ja oveluudellaan, ja hän kertoo kohtaamisista tavalla, joka naulitsi meidät istumaan hipihiljaa ja odottamaan seuraavaa käännettä. Aina ei tiedä mikä on totta ja mikä tarua, mutta ei sillä niin väliä.

Jännite ei jaksa pysyä yllä ihan kirjaan loppuun asti, ihan kuin Kirwa väsyisi kertomiseen. Hän kertoo elämästään Suomessa melko pikaisesti. Koko kirjan mukana kulkenut puhekielisyysmäisyys ja aukkoja jättävä kertomistyyli alkaa häiritä. Sen sijaan loppuun sijoitetut kenialaiset eläinsadut - joita voi lukea lisää Kirwan satukirjoissa Amani-aasi ja sisäinen kauneus (2005) ja Amani-aasi ja kuuluisa krokotiili (2007, molemmat Pieni Karhu) - ovat herkullisia juonivine hahmoineen, opetuksineen ja onnellisine loppuineen, ja ne ovatkin meidän perheessämme tosi pidettyjä!

Kirja toimii loistavasti ääneen luettuna, ja se oli täydellinen lukuelämys kuusivuotiaalle kuulijalle, joka on juuri innostunut tietokirjoista ja haluaa kuulla jännittävistä jutuista. Poikakuuntelijaa kirjan taistelukohtaukset elänten kanssa olisivat innostaneet varmasti vielä aivan eri tavalla! Ainoastaan kirjan alussa olevaa hurjaa kuvausta vihamielisen isän käytöksestä ei voinut lukea ääneen:

Isäni halusi tappaa minut ja olin monta kertaa vähällä päästä hengestäni. Kun olin kolmevuotias, isäni heitti minut 200 lehmän joukkoon. Selviydyin täpärästi, kun lehmät osasivat väistää pientä poikaa. Kerran isäni yritti hukuttaa minut, mutta naapurin mies ehti väliin.

Yhtä mielellään kuin kuusivuotias kirjaa kuitenkin lukee aikuinenkin! Suosittelen tutustumaan ja matkaamaan Kirwan mukana toisenlaiseen maailmaan, sinne missä norsua pitää juosta pakoon myötätuuleen ja missä nälkäinen opettaja saattaa syödä oppilaan eväät tämän juostessa koulua ympäri muka nukuttuaan tunnilla.

Tustustu myös blogin muihin Afrikka-aiheisiin kirjoihin.

Tähtiä 4 / 5

Muokattu 27.4.2012