perjantai 27. tammikuuta 2012

H.A. ja Margret Rey: Utelias Vili

H.A. ja Margret Rey: Utelias Vili: Aarreaitta.
Kuvitus: H.A.Reyn tapaan Vipah Interactive ja Martha Weston
Suomennos: Aura Sevón
Kustannus: kids.fi, 2011
Tähtiä: 3,5 / 5, lapsilta 5 / 5

Koin riemastuneen nostalgiatunteen, kun vuosi sitten näin ruotsalaisilla ystävillämme nurkistaan käpristyneen, iäkkään kirjan pienestä kujeilevasta apinasta nimeltä Nicke Nyfiken, englanniksi Curious George. En ollut nähnyt pikkuapinaa aikoihin, enkä vieläkään tiedä mistä tunnen tuon apinan ja olenko lukenut Vilistä kertovia kirjoja pienenä. Sen kuitenkin tiedän nyt, että  H.A. ja Margret Rey kirjoittivat ensimmäisen Vilistä kertovan kirjansa 1941, ja niitä on ilmestynyt useita ainakin 60-luvulle asti. Aikoinaan kirjailijat pakenivat Pariisista saksalaisia miehittäjiä vuonna 1940 polkupyörällä, kainalossaan lukuisia lastenkirjakäsikirjoituksia, mukaan lukien Utelias Vili. Nyt hiljattain tyttäreni kertoi innostuneena uudesta kirjasta päiväkodissa, ja näytti sitä minulle. Ja mikäs muukaan se oli kuin Utelias Vili! Olipa kiva yllätys löytää kirjasta uusi painos!

Vilin ystävä, keltahattuinen mies, on tuonut Vilin Afrikasta mukanaan suureen kaupunkiin, jossa pieni apina luo kokolailla hämmennystä ympärilleen! Tarinoiden juoni on usein tämä: Vili ei malta olla kokeilematta kaikenlaista mielenkiintoista, mistä joku aikuinen yleensä suuttuu, ja Vili pakenee paikalta. Hän halusi vain auttaa, eikä ainakaan halunnut aiheuttaa hankaluuksia. Erilaisten kokemusten kautta kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Usein Vili tuo tempuillaan paljon iloa muille, etenkin lapsille, ja hänestä tulee sankari. Lopussa myös ystävä, keltahattuinen mies löytyy.

Tässä yksinkertaisessa juonenkaaressa on jotain, joka saa lapsilukijat harvinaislaatuiseen koukkuun. Meillä kirjaan ovat totaalisen ihastuneita molemmat lapsemme, siis sekä lähes kuusivuotias että kaksivuotias vilperttimme, ja olemmekin lukeneet Viliä iltasaduksi jo yli kuukauden melkein joka ilta. Harvinaislaatuinen kirja! Myös aikuinen jollain tavoin rauhoittuu lukiessa. Söpö Vili on malttamattomuudessaan kuin innokas lapsi, ja voisinpa kuvitella kaksivuotiaamme moneenkin samanlaiseen tilanteeseen kuin mihin Vili joutuu. Kaikesta kuitenkin selvitään sen suuremmitta katastrofeitta, hyväntuulisen näköinen keltahattuinen mies ei koskaan suutu eikä hermostu vaan vain ilahtuu löytäessään taas Vilin, ja loppujen lopuksi pikku sähläri on luonut ympärilleen paljon iloa - vaikka eri tavalla kuin kukaan on kuvitellut.

Onko Vili muille tuttu? Suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos se on vielä tuntematon! Mietin, koska mahtaa olla ilmestynyt ensimmäinen suomennos? Tämän kyseessä olevan Utelias Vili: Aarreaitta on siis julkaissut Bonnier Kirjat 2011, ja kokoelma sisältää kahdeksan tarinaa. Kuvitus on tehty H.A.Reytä mukaillen, ja vaikka siinä on hieman sarjakuvamaisuutta mukana, on se melko hyvin onnistunut säilyttämään vanhanaikaisen luonteensa.



Nyt enää haikailen kirjasta vanhoja painoksia ja alkuperäistä H.A.Reyn kuvitusta, niine käpristyneine sivunkulmineen ja kellastuneine kansineen...

perjantai 20. tammikuuta 2012

Tuula Karjalainen: Kuin silloin ennen

Tuula Karjalainen: Kuin silloin ennen. Lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana.
Kuvitus: Rudolf Koivu
Kustannus: Minerva Kustannus 2011
65 s.
Kustantajan esittely täällä.
Tähtiä: 4 / 5
Kenelle? Noin 5-vuotiaasta ylöspäin, yhteisesti luettavaksi ja keskusteltavaksi isovanhempien kanssa tai koulussa.
Talvella pidettiin paksuja käsinkudottuja villasukkia, jotka saattoivat kutittaa sääriä. Ne pysyivät ylhäällä paitaliivien avulla, joissa oli napit kumisia venyviä sukkanauhoja varten. Joskus sukat roikkuivat makkaralla ja saattoivat jopa valahtaa alas, kun sukkanauha tai sukkanappi petti. 
Näin kerrotaan entisajan talviasuista Tuula Karjalaisen kirjoittamassa Kuin silloin ennen. Lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana. Kirja on kerrassaan hurmaava kuvaus entisajan elämästä, asioista jotka ovat omalle sukupolvelleni vielä jollain tasolla tuttuja, mutta eskari-ikäisille ja pienille koululaisille jo vieraita. Ellei niitä kerrota! Karjalainen on tehnyt kirjan nimenomaan isovanhempien ja lasten yhteisiin hetkiin, yhteisesti keskusteltavaksi ja kirvoittamaan muistoja ja tarinoita omasta suvusta.

Kirjassa kuvataan niin leikkejä ja itsetehtyjä leluja kuin työntekoon osallistumistakin. Terveys saa oman lukunsa kulkutauteineen ja lonksuvine, putoilevine tekohampaineen, pukeutuminen omansa tyttöjen lettinauhoineen ja sukkanauhoineen. Markus-sedän lastentunnitkin mainitaan. Koulunkäyntiä kuvataan elävästi, ja puhtaus-ja käytösopista kerrotaan seuraavaa:
Tunneilla oli oltava hiljaa ja tarkkaavaisena ja istuttava kädet ristissä pulpetilla. ... Oppilailla tuli olla puhtaat vaatteet, kädet ja kynnenaluset. Mukana piti olla puhdas nenäliina, tytöillä esiliinan ja pojilla housujen taskussa. Saatettiin myös tarkistaa, ettei hiuksissa ollut täitä. Puhtaustarkastukset olivat yleisiä.  




Moni löytää kirjasta varmasti paljon tuttua - joko omasta, vanhempien tai isovanhempien lapsuudesta tuttuja tapoja ja käytäntöjä. Kirjassa on paljon löytämisen riemua ja muisteluun houkuttelevia kohtauksia.

Moni asia on myös sellainen, jonka suomalaisena tunnistaa selkärankaan iskostetuksi. Heräsinkin miettimään suomalaisia arvojamme ja yhteiskunnan muutosta. Ja mikä muutostahti meillä onkaan ollut! Suomen muuttuminen maataloudesta palveluyhteiskunnaksi noin 15 vuodessa oli Euroopan mittakaavassa huomattavan nopeaa, ja siksi olemmekin tilanteessa, jossa vanhempamme ja mummomme muistavat aivan erilaisen Suomen kuin me! Osa kirjan tarinoista juontaa juurensa jo aikaan ennen omia, 50-luvulla syntyneitä vanhempiani, edellisen sukupolven lapsuuteen, osa pätee pikemminkin vain maaseudun lapsiin, mutta yhtäkaikki, kirja on lumoava kuvaus entisajan elämästä!


Ja kuvitus sitten. Aivan hurmaavaa! Upeaa ja loistavaa. Mitä muuta voi sanoa Rudolf Koivun kuvituksesta! Kuvilla on yhtä iso rooli kuin tekstilläkin, ja lapsen mieleen ne piirtyvät varmasti voimakkaasti. Minut ne hurmasivat ensimmäisenä ja saivat tarttumaan kirjaan alun alkaen. Myös kohta kuusivuotiaan tyttäreni kuvat lumosivat. Teksti sopii erityisen hyvin sen ikäiselle, toki myös vanhemmalle! Kirja tarjoaakin kerrassaan herkullista luettavaa ja keskusteltavaa koulun alaluokille tai eskariin! Ja hurmasi kirja äitinikin. Hampaankiskomiskuva sai hänet huudahtamaan, että oi, tuohonkin hänellä on tarina. Olenkin tosi onnellinen, että kirjan avulla suvun tarinat tulevat kerrotuksi eteenpäin!

Ps. Tämä bloggari on joutunut rypistämään viime aikoina ison opintojutun pois alta ja sairastanut sitkeän flussan, joten blogin kirjoittaminen joutui tahtomatta tauolle. Nyt sille on taas aikaa entiseen tapaan. Hauskaa!


Päivitetty 27.4.2012
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...