keskiviikko 22. elokuuta 2012

Heikki Prepula: Kössi Kenguru ja veturi

Heikki Prepula: Kössi Kenguru ja veturi
Kustantaja: Otava 2012
34 s.


Meillä oli tässä eräänä iltana hauska iltasatukirjauutuus – Kössi Kenguru ja veturi. Varmasti aika moni muistaa Kössi Kengurun televisiosta?

Kun näin kirjan, en ihastunut heti. Minä en muistanut! Mietin, mikä kumma tämä kömpelösti piirretty juttu oikein on. Kunnes muisti palasi…

Kysehän on tietysti Kössi Kengurusta, pomppivasta pala-animaatiosta, jonka animaatiotaiteilija Heikki Prepula (s. 1939) valmisti vuosina 1967 - 1978 ja myöhemmin 2000-luvun taitteen molemmin puolin, ja jota esitettiin lapsuudessani Pikku Kakkosessa. Kerrassaan ihan hassusta sarjasta, joka ei tehnyt minuun oikeastaan kauhean isoa vaikutusta, toisin kuin vaikkapa Rosvo Rudolf (esitysvuodet mm. 1974 - 1975, 1982, 1987 - 88).








Kössin ystävät hihkuivat riemusta ja kannustivat veturia. ”Vellu, Vellukka, Vellu, Vellukka!” Soittimet liittyivät kannustusjoukkoon ja innostuivat lyömään velluvellukatahtia.
Tam-tam-tamppadam!
Siriliding-siriliding!
Bum-bum-bumppudum!
Blim-blam-bliidadim!
Kotona iltasatuyleisönä olivat – kuten aina - 2,5- ja 6-vuotiaat lapset, ja kuinkas kävi? No, vähän yllätykseksi tämä pikku yleisö suorastaan rakasti Kössiä! He ihastuivat muun muassa äänitehosteisiin, kuten ylhäällä kuvatunlaiset hassut äänet, joita lukiessa lukija saa ottaa peliin parhaat näyttelijänkykynsä. He pitivät siitä, miten kirja oli yhtä höperöä hassuttelua alusta loppuun. Tähtiä he innostuivat antamaan noin tuhat.

Aikuisen silmiin Kössi Kenguru ja veturi on höpsö kirja, joka kertoo siitä, miten Kössi löytää veturin, joka on vanha ja ränsistynyt, supattelee vain itsekseen eikä ole moksiskaan Kössin yrityksistä saada sitä liikkeelle. Veturi menee hassusti sekaisin, ja muuttuu tureviksi (kirjaimet ovat menneet yhtä sekaisin kuin itse veturikin)Ystävien - mm. Masa Myyrän ja Anselmi Avaruusapinan - avulla Kössi saa veturinsa liikkeelle ja kaikki pääsevät yhdessä rannalle. Hassua ovat myös soitinten ja veturin äänet, jotka on kirjoitettu vinoon ja kaarevasti, tarinan elävöittäminen plom-dompsi-lommeilla, höperöt sanat ja höperö tarina. Ja silti tai sen takia … onpa kerrassaan hyväntuulinen kirja! Sellainen, jota lukiessa aivot lentävät narikkaan, tulee hassuttelu-olo ja alkaa pelleillä. Ja mikäs sen hauskempaa! Kaikkinensa Kössi toimii yllättävän hyvin kuvakirjana, vaikka välillä ajattelin, että yhtä älytöntä kuvakirjaa en ole hetkeen nähnyt! Mutta toisaalta hyväntuulisuus uppoaa täällä aina. Meillä on harvoin ollut yhtä paljon naurua iltasatua lukiessa, vaikkakin äidillä välillä epätoivosta ja lapsilla äidin epätoivosta yltyvästä riemusta.

Oli hauska lukea lapsille lapsuudesta tutusta hahmosta ajalta, jolloin kaikki oli niin paljon yksinkertaisempaa,  kuten vaikka animaatioiden ulkonäkö. Kössi-faneille ja retroilun ystäville kirja voi olla melkoinen aarre. 

Meillä nousseen lasten innostuneen vastaanoton vuoksi uskon, että Kössi vetoaa kuvakirjanakin tämän päivän lapsiin, ja toivon, että moni lapsi saisi kuulla hyväntuulisesta ja –tahtoisesta Kössistä! 

Sillä - Kössin kanssa lapset saavat olla lapsia. Ja siinä samalla aikuisetkin....

Kössistä, tekijästä ja mielenkiintoisesta pala-animaatiosta voi lukea lisää Kössi Kengurun nettisivuilla, sekä katsella YLEn arkistossa mm. täällä 

Kössistä on blogannut myös Lastenkirjahyllyn Rouva Huu sekä ei niin ihastuneena Oi Mutsi Mutsi.

Tähtiä? Hmmm, lapsilta tuhat / 5
Äidiltä 2 / 5

tiistai 21. elokuuta 2012

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär
Kuvitus: Ilon Wikland
Kustantaja: Wsoy 2009 (28. painos)
240 s.

Kesä ei ollut ikuinen, sen tiesi Birk ja sen tiesi Ronja. Mutta nyt he alkoivat elää niin kuin se olisi, ja pitivät jokaisen piinaavan talviajatuksen piilossa niin hyvin kuin kykenivät. Joka hetki, aamunsarastuksesta iltahämärään ja yöhön, he halusivat olla tietoisia kesästä ja imeä koko sen suloisuuden itseensä. Päivät saivat tulla ja mennä, he elivät kesän huumassa eivätkä suostuneet huolestumaan. Heillä oli vielä vähän aikaa. 

Tänä kesänä kesälomareissuamme Itä- ja Pohjois-Suomeen seurasivat erilaiset äänikirjat, mukaanlukien Astrid Lingrenin Ronja Ryövärintytär, ja se sai minut innostumaan bloggaamaan klassikosta. Vuosi sitten luimme kirjan yhdessä tuolloin 5-vuotiaan kanssa, nyt on ollut vuorossa äänikirja. Ritva Vepsän lukema tarina pelottomasta Ronjasta, Birk Borkanpojasta ja ryöväreistä, heidän elämästään Matiaksenlinnassa ja jännittävässä metsässä lumosivat ja kietoivat meidät otteeseensa niin herpaaantumattomasti, että auton pysähdyksetkin tuntuivat ikäviltä tauoilta kuunteluun. Ei väliä vaikka jalat olisivat olleet puoliksi halvaantuneet tuntikausien istumisesta...

Ronja elää yhdessä ryöväriruhtinas isänsä ja äitinsä kanssa Matiaksenmetsässä, ryövärilinnassa. Jo varhain hän oppii elämään linnaa ympäröivässä metsässä, varomaan ajattaria, harmaita männiäisiä ja Borkan ryöväreitä. Eräänä päivänä hän huomaa rotkon reunalla istumassa itsensä ikäisen pojan, ja jo tuolla kohtaamisella Ronja ja Birk solmivat välilleen siteen, ensin vastentahtoisesti mutta ajan myötä niin voimakkaan kuin olisivat sisaruksia. He pelastavat toinen toisensa milloin ajattarilta, milloin kakkiaisilta tai nälkäkuolemalta, ja kun Matias lopulta saa selville Ronjan ystävyydestä Birkin kanssa, lapset pakenevat isiensä verivihollisuutta Karhuluolaan. Paljon saa kuitenkin vielä tapahtua, ennen kuin viha Matiaksenmetsässä lopulta laantuu.

Ronja Ryövärintytär on tarina vahvasta ystävyydestä ja sisaruudesta, joka kestää mitä vain, sekä toisen auttamisesta. Se kertoo lapsen ja vanhempien siteistä ja tempoilusta niiden sisällä, itsenäistymisestä, menetyksistä ja ylpeydestä, oikeudenmukaisuudesta ja vanhojen riitojen unohtamisesta. Se on myös vahva kuvaus ihmisen ja luonnon suhteesta sekä luonnon kauneudesta ja jylhyydestä. Samalla se on eräs Lindgrenin vavahduttavimmista kirjoista, paikoin melkein liian surumielinen ja ahdistava. Silti jälkitunne on optimistinen. Kirjan luettuaan ei voi olla miettimättä, miten tärkeää on valita aina oma tiensä ja uskoa omiin arvoihinsa, kuten Ronja tekee, vaikka se välillä maksaa hänelle enemmän kuin sydän kestäisi. Kirja myös osoittaa, miten elämään kuuluu niin iloa kuin suruakin, mutta aina tulee kevät, yhtä varmasti kuin yön jälkeen koittaa aamu! Siitä kertoo Ronjan keväthuuto, hänen ehtymätön elämänhalunsa, joka nousee pintaan vaikka ympärillä tapahtuisi mitä, ja joka voittaa lopulta talven ja kuolemankin. 

Kirja on syvyydessään, jännittävyydessään ja moniulotteisuudessaan kertakaikkisen hieno kirja. Ilon Wiklandin mustavalkokuvitus on tärkeä osa tarinaa.

En ole ihan varma, milloin luin Ronja Ryövärintyttären ensimmäistä kertaa, varmaankin yli kymmenvuotiaana. Luulen, että olin innoissani metsän kuvailusta ja ”villistä Ronjasta”, jonka pelottomuutta ja neuvokkuutta ihailin. Muistan Ronjan takkutukan ja ystävyyden pojan kanssa. 

Sen sijaan en muistanut, miten tummasävyinen kirja paikoin on, suorastaan painostava. Tai miten koskettava on Matiaksen rakkaus Ronjaan ja sitten epätoivo tyttärensä käytöksestä. En muistanut kirjan draamaa ja voimaa, se sai minut sanattomaksi ja pohtimaan, onko vielä liian aikaista lukea kirja nyt eskari-ikäiselle. Vielä vuosi sitten saatoin ja hypinkin voimakkaimpien kohtauksien yli, mutta äänikirjassahan mitään ei voi paeta. Tunnelmat ja kohtaukset vyöryvät päälle vääjäämättä. Tyttäreni kuunteli hievahtamatta, ja alussa häntä pelottivat ajattarat ja Birkin putoaminen rotkoon, mutta sopivasti, ei liikaa. Ja kun katsoin häntä, mietin, miten hienoa onkaan, kun kuulee tai lukee ensimmäistä kertaa elämässään jotain suuren vaikutuksen tekevää teosta, kun maailma järkkyy hetkeksi tai kenties ikuisesti hieman paikoiltaan!

Näin Astrid Lindgren kertoo Ronjan synnystä:
"... kuljin kaupungilla ja kaipasin erämaata, halusin olla aarniometsässä - mutta sinne en päässyt. Silloin mielikuvitus tuli apuun."

Ja upean, kiehtovan aarniometsän Lindgren on totisesti luonut! Tukhoman Junibackenin Satujunassa on muuten kuvattu Ronja Ryövärintyttären maailmaa paljon, ja junassa istuva voi kuulla jopa Ronjan keväthuudon. Muutenkin Junibacken on ihana, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka kaikille satujen ystäville!

Tähtiä: 5 / 5
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...