lauantai 26. marraskuuta 2016

Välähdyksiä Finlandia-tilaisuudesta

Sain blogini kautta ilon olla mukana Finlandia-palkinnonjakotilaisuudessa, ja tässä hienosta tilaisuudesta muutama tuulahdus lasten- ja nuortenkirjojen osalta.

Kirjasäätiön puheenjohtaja Minna Castren avasi tilaisuuden. Hän kutsui vuotta 2016 vahvojen kirjojen vuodeksi. "Suomalainen kirjallisuus elää pitelemättömänä", hän totesi. Silti kaivataan innovaatioita ja konsepteja lukemisen edistämisen puolesta. "Tehdään itsenäisyyden juhlavuodesta lukemisen ja kirjallisuuden juhlavuosi", hän vetosi.  




Punaisen sametin, nojatuolein ja lukulampuin lavastetulla lavalla luettiin palkintoehdokkaista näytteitä ääneen. Lavastus oli yksinkertaisuudessaan täydellinen -  pääosassa sanat sekä tunnelma, joka veti kuulijan syvälle sanoihin.



Finlandian voittanut Juuli Niemen Et kävele yksin on minulle vielä hetkisen lukematon kirja. Mutta jos Niemen runomuotoinen, huikean hieno ja koskettava puhe romaanin synnystä (jossa toistui usein sana "SEITA") kertoo mitään, hänellä on todella voimaa ja taitoa pysäyttää lukija ja kiteyttää tärkein sanoiksi, joissa ei ole mitään liikaa.

Aiheena kirjassa on albaanitaustaisen pojan ja suomalaistytön rakastuminen, mikä kiinnostaa minua aiheena paljon.

Voittajan valinnut Vuokko Hovatta kutsui kaikkia kuutta palkintoehdokaskirjaa läpäiseviksi, hengästyttäviksi lukukokemuksiksi, jotka muun muassa tarjoavat lohdullisen turvapaikan maailmaan. Kuvakirjojen kuvitus huikaisee ja liikuttaa herkkyydellään. Kirjojen lukeminen on ollut hieno matka, hän totesi. "Jokainen lukukokemus sysää eteenpäin. Juuri tälläinen kirjallisuus saa nuoret lukemaan."

Et kulje yksin on Hovatan sanoin kuvaus elämän opettelemisesta monikulttuurisessa Suomessa, jonka elokuvallisuus, tuoksut ja maut huumaavat. Kirjassa "mieli on maailman suurin kapinallinen".

Et kävele yksin on arvioitu useassa blogissa, mm. Kristan kirjoissa ja Luetaanko tämä -blogissa.



Seita Vuorelan Lumi kiinnostaa minua kovasti. Seita Vuorela opetti minua joitain vuosia sitten eräällä kurssilla kirjoittamaan. Inspiroivalla olemuksellaan hän innoitti minua ja jätti jälkeensä lähtemättömän vaikutuksen. Juuri hän kehotti minua katsomaan tarkemmin, hidastamaan, näkemään ykstyiskohdat, tahran Siwan lattialla samalla kuin uusi elämä syttyy jossain muualla.

Vuorela pyysi minua kirjoittaessani kääntymään kohti itseäni, olemaan aina vain tarkempi, huomaamaan pienet eleet. Niiden kautta "pääsen käsiksi siihen, mikä on jaettavaa, yhteistä, samastuttavaa".

Niitä opetuksia en ikinä unohda, ja ne ovat itselleni ehkä juuri ne tärkeimmät opetukset kirjoittaessani.

Lumi on arvioitu mm. Oksan hyllyltä -blogissa.


Ihanan kannen kirja Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo Peetusta, Petrasta, joka ei ole koskaan ollut se pikkutyttö, jollaisena äiti hänet muistaa. 18-vuotta täytettyään Peetu menee korjausleikkaukseen. Sitä ennen hän vain odottaa. ”Ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on", sanoo kirja. 

Kolua on luettu mm. Kirjavuori-blogissa.


Katri Kirkkopellon Piki oli toinen kahdesta ehdolla olleesta kuvakirjaehdokkaasta. Tästäkin bloggaan lähiaikoina, samoin kuin Lena Frölander-Ulfin Minä, Muru ja metsä -kirjasta, ja kuudennesta ehdokkaasta, Sanna Iston Maanalaisista.

Toivotaan kaikille vavahduttavia ja koskettavia lukukokemuksia loppuvuoteen!



torstai 10. marraskuuta 2016

Kun kukaan ei näe eikä halua minua: Näkymätön

Elina Hirvonen: Näkymätön
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Kustannus: Lasten Keskus 2016
Lyhyesti: Kiusaamista ja leikin ulkopuolelle jättämistä käsittelevä kuvakirja päiväkoti-ikäisille (ja eskareille ja alakoululaisille). Kuvitus joka tuo mieleen Star warsin on hauska idea!





"Päiväkodissa opettaja sanoi, että jos jää aina leikistä ulkopuolelle, voi saada näkymättömän haavan joka ei parane."
Äiti ottaa Kapteeni syliin ja tutkii tämän hellästi joka puolelta.
"Minusta näyttää, että sinulla on pieni haava. Mutta se on melkein parantunut jo."


Näkymätön pukee sanoiksi ja kuviksi joka vanhemman absoluuttisen kauhu-unen: lapsi ei pääse päiväkodissa mukaan leikkiin, ei kenenkään leikkiin, eikä uskalla kertoa siitä kotona.

"Oliko kiva päivä?", kysymme aina päivän jälkeen, ja haluamme kovasti uskoa, että "oli" on totta. Mutta mitä jos se ei olekaan yhtään totta, emmekä me vain tajua sitä? Pieni toivoo, että huomenna kaikki muuttuu eikä häntä suljeta ulkopuolelle. Hymyilee niin että poskiin sattuu, jottei kukaan näe pahaa oloa. Ei halua aiheuttaa isälle ja äidille pahaa mieltä, ei kertoa, että muiden mielestä hänessä on jotain vikaa. Ehkä silloin isä ja äitikin alkavat ajatella niin.

Kiusaaminen ja leikin ulkopuolella jättäminen on aina ajankohtaista ja koskettaa jollain tasolla kaikkia lapsia. Kun teeman käsittelyyn sekoittaa raikkaasti ja yllättävästi jotain ihan muuta, kuten avaruusmaailmaa avaruustyyppeineen ja Komentokeskuksineen, lopputuloksena on kutkuttava kuvakirja. Päiväkoti-ikäisestä päähenkilösta huolimatta kirja osuu hyvin alakoululaisiinkin, sillä rouhea kuvitus venyttää kirjan kohderyhmää, ja houkuttaa ehkä ennen kaikkia poikia.







Elina Hirvosen teksti onnistuu olemaan helppolukuista ja kohdeyleisölle sopivaa, mutta nostatti silti kyyneleet silmiin. (Jälleen kerran.) Ville Tietäväisen kuvamaailma on outoa ja sopii totetukseen kuin nenä päähän. Päähenkilö on hieman yllättävästi (poikamainen) tyttö, mikä on hyvä valinta tummasävyisessä avaruuskuvituksessa.

Ulkopuolelle jätetyn lapsen ajatuksia ja tunteita sanallistetaan, mikä kehittää lapsen empatiataitoja. Mukana on myös voimaa antavia mielikuvitusystäviä (avaruustyyppejä), joilta haetaan apua, kun kukaan muu ei tunnu voivan auttaa.

Meillä 7v. poika tykkäsi kirjasta to-si paljon. Hänestä oli erityisen hyvä, että opettaja puuttuu tilanteeseen, ja sanoo, että kaikki pitää ottaa mukaan leikkiin. Kuvitus oli myös kuulemmma hyvä ja tarinaa kiva kuunnella.

Kaiken kaikkiaan hauska tuttavuus monenikäisille ja hyvä apukeino konfliktien ratkaisuun.






Elina Hirvonen: Näkymätön
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Kustannus: Lasten Keskus 2016
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta

lauantai 5. marraskuuta 2016

Pysähdy: Ennen näkymättömiä eläimiä

Ulf Stark: Ennen näkymättömiä eläimiä
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Liisa Ryömä
Kustannus: Teos 2016
Lyhyesti: Huvittavia ja liikuttavia runoja. Visuaalisesti upea teos. Taas yksi ihana runokirja.  Lastenkirjallisuuden aarteita!




Värikylläinen kirja Ennen näkymättömiä eläimiä kolahti postilaatikkooni, ja arvasin jo tekijöistä - Ulf Stark ja Linda Bondestam - että odotettavissa on hienoa lastenkirjallisuutta. Kaksikko on aiemminkin hurmannut minut (katso Diktaattori). En osannut odottaa runoja, mutta lasten runokirjat ilahduttavat melkein poikkeuksetta korkealla laadullaan. Ne ovat usein visuaalisesti huikeita, ja niin tämäkin: ilmaa ja tilaa sanoille hengittää ja ajatuksille lentää ja aukeamien ylitse avautuvia maailmoja mielikuvitusolioiden estradiksi.

Pääsin siis hetimiten tunnelmaan ja totesimme lasten kanssa kirjan tempaavan helposti mukaansa iästä viis. Kuvitus on cooool - Linda Bondestam on suosikkejani, ja tässäkin kirjassa hänen ilmeikkäät eläinhahmonsa ja vahvat, kirkkaat värinsä ovat omimmillaan. On kiinnostavaa, miten melko vähin elementein hän luo aukeamista maailmoja ja ihmeötököistä inhimillisiä.


Kaksi kymmenvuotiasta jäi sohvalle lukemaan runoja, ja he kommentoivat kirjaa näin:
"Kuvat oli tehty jännistä jutuista. Niihin oli kääritty outoja ja jänniä juttuja. Kaikki on niin värikkäitä. Yhdellä sivulla on tosi paljon värejä.
Nimet oli outoja. Tässä on hyvin hauskoja ideoita.
Runot oli hauskoja ja kivoja."




Runojen laatu on tasaista. Noin puolet niistä pääsi suosikeikseni, aika iso osuus siis. Tunnelmaltaan runot ovat huvittavia ja hauskoja, liikuttavia ja surullisiakin. Yleisesti rytmi on viipyilevä, ja kirja pyytää lukijaa pysähtymään sanojen ja kuvien luomaan maailmaan, nostamaan katseen ja hymähtämään.

Teemat käsittelevät mm. syksyn synkkyyttä, riemua elämästä, isoja kysymyksiä tai vanhenemista. Mukana on tarpeeksi tuttua ja silti mielikuvitusta kiihottavaa.

Liisa Ryömä on kääntänyt runot kauniisti. Runojen otsikot - voikuvaeltaja, könttökinttu, vauhkahyyppä, kaksisuuntaknasu jne. - ovat hienoja, ja kieli kulkee eloisasti ja luo uusia käsitteitä.

Voikuvaeltaja
Vain hetken suojaa katto majan
Voikuvaeltajan.
Ne etsivät etsimistään,
jatkavat matkaa ja luulevat näin:
on elämä parempaa tuolla päin.
Tuollapäiniä ei löydy mistään.  

Itse löysin runoista monta, jotka nykäisivät jostakin narusta. Olemme juuri palanneet pitkältä ulkomaanmatkalta, ja mietimme, haluaisimmeko jatkaa elämistä ulkomailla hetken. Kokeillako vai eikö kokeilla? Ei kai me vaan eletä pää siiven alla kuin Tökötin?

Tökötin
Ei huomaa mitään,
pään siiven alla pitää,
karillansa kököttää.
Tuumaa: Kun elää tällä lailla
ei ole mitään vailla.
Kirjan ilmestymisen ajankohtakin on mainio, kun osa runoista kertoo syksystä tai talvesta ja siihen valmistautumisesta. Syksyllä on hyvä hetki istua sohvalle ja lukea runoja, vaikka ääneen muille. Sitenhän ne usein solahtavatkin syvemmälle.



Lummikko
Kuunmarjavarvikosta
Lummikko kutoo
verkon, johon päivä putoo.
Koko kesän kestää työ,
sitten nousee kuu, alkaa talviaika, yö,
ja onnistuu se taika.

Hmm, missäköhän on itse kunkin verkko johon päivä putoo, ettei se ihan katoa marraskuuhun! Minulla se taitaa olla kudottuna auringon muistosta iholla, huulirasvan tuoksusta joka vie meren rannalle, päivän heijastuksesta lumella.


Ulf Stark: Ennen näkymättömiä eläimiä
Kuvitus: Linda Bondestam
Suomennos: Liisa Ryömä
Kustannus: Teos 2016
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...