Otava 1989
Venäjänielinen alkuteos: Kolobok idjot po sledu 1987
Suomentaja: Martti Anhava
Kuvitus: Viktor Tsizikov
32 sivua
... sillä siellä Kiireellisten Hyvien Töiden Toimistossa odottavat johtaja Limppu sekä johtajan apulainen Pullava, ja ratkovat katoamistapauksia, häiriöitä ja pieniä rikoksia.
Pullava leväytti oven selko selälleen, ja sisään astui vanhanpuoleinen täti, nuorekkaan urheilullista tyyppiä, sarjakattila kädessään. Limppu tuijotti tätiä läpitunkevin katsein.
- Te olette poissa tolaltanne, Limppu sanoi.
- Mistä te sen arvasitte?
- Teillä on takki nurinpäin ja jokin pytty päässä.
- Herratunaika! huudahti täti ja tempaisi päästään muovise kukka-astian. - Toden totta. Minulta on hävinnyt lapsi, pojanpoika, leikkikouluikäinen. Hänet on ryöstetty.
Kirjan herkullinen ulkoasu ja kuvitus saivat minut tarttumaan tähän kirjaan kirpputorilla. Ja toki silläkin oli vaikutusta, että kyseessä on Eduard Uspenski. Minusta Fedja-setä on valloittava kaikessa kummallisuudessaan, ja olin kovasti kiinnostunut tutustumaan tähänkin tuntemattomampaan teokseen.
Huolimatta ajoittain vaikeahkosta sanastosta kirja piti meitä, sekä lukijaa että 5-vuotiasta tytärtäni ottessaan. Limppu ja Pullava ratkovat kadonneen pojanpojan arvoitusta, ja Pullava joutuu noudattamaan pojan päivärytmiä saadakseen johtolankoja missä ja miten katoaminen on voinut sattua. Käy ilmi, että Neuvostoliiton ajalle ominaisesti poika on kovassa opissa tullakseen fyysikoksi, akateemikoksi, viulutaiteilijaksi, tiedemieheksi ja tulevaksi isänmaan ylpeydeksi. Pullava joutuukin niin lenkille, englanninkieliselle huilutunnille, taitoluistelutunnille, uimaopetukseen, matematiikan tunnille kuin taideaarteita ihailemaankin. Pullava karkaa ja samalla ratkeaa pojanpojan arvoituskin. Kukapa moista myllytystä kestäisi?
Kirja oli hauska ja viihdyttävä, saimme nauraa monessa kohtaa. Hieman minua häiritsi, että kuvat ja teksti kulkivat eri paria ja usein piti palata edelliselle sivulle jotta näki tekstiin liittyvän kuvan. Ajankuvaus ja katsaus naapurimaamme kulttuuriin tarinan lomassa oli aikuiselle herkullista luettavaa.
He tulivat jäähalliin. Ja sillä välin kun Vera Antonovna jutteli muiden vanhempien kanssa Moskovan tuoreimmista uutisista, Pullava harjoitteli lasten kanssa kaikkea sitä mitä tulevan maailmanmestarin pitää osata.
- Nyt kyykistelyä, opettaja komensi. - Nyt hanhenmarssia!
Pullava kyykistyi tottelevaisesti. Hanhenmarssiin hän ei enää voinut osallistua, koska oli pyllähtänyt istualleen jäälle.
- Nyt tehdään vaaka! opettaja komensi. - Kuuleppas sinä uusi, kun tehdään vaaka, ei käsillä saa ottaa tukea jäästä.
Kirja jäi humoristisuudestaan huolimatta mietityttämään. Vaikka onneksi lasten arki Suomessa on tällä hetkellä kovin kaukana kirjan maailmasta, haluaisin löytää kultaisen keskitien. Vapaata leikkiä, erilaisiin harrastuksiin tutustuttamista, rohkaisua, mahdollisen lahjakkuuden tunnistamista ja oikeanlaista kannustamista, tarvittaessa myös kovempaa tsemppaamista ja ehkä joskus vaatimistakin - siinäpä monta aspektia, jotka haluaisin osata yhdistää taitavasti, sopivassa määrin ja lapsen huomaamatta!
**½
Ps. Minun piti hieman muuttaa blogin konseptia. Vaikka alunperin ajattelin kirjoittavani vain lastenkirjoista, tämä postaus toi mieleeni ihanan kirjan, jonka ostin Keniasta: Life journeys - seeking destiny. Kirja kerto vahvoista kenialaisista naisista ja heidän valinnoistaan ja elämänkatsomuksestaan. Eräs nainen nimittäin puhui itseltään vaatimisesta, siitä ettei päästä itseään liian helpolla, vaan tunnistaa vahvuutensa ja kehittää itseään niissä periksi antamatta. Siinä on miettimisen aihetta näin mukaanvuudenhaluiselle henkilöille kuin minä! Tästä ja monesta muusta eteentulevasta, mukaansa vievästä kirjasta kirjoittaisin mielelläni täällä, joten olkoon tämä nyt sitten blogi, joka kertoo yleensä lastenkirjoista mutta joskus myös muista mielenkiintoisista kirjoista ja yllätyksenä toki tulla joskus jotain muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!