Kustannus: Avain 2011
64 s.
Jani Kaaron kirjoittama ja Väinö Heinosen kuvittama Evoluutio on kattava ja monipuolinen tietokirja maailman, eläinten ja ihmisen kehityksestä. Sen 64 sivua on runsaasti kuvitettu humoristisilla, värikkäillä kuvilla, joiden ansiosta teksti aukenee helposti monenikäiselle lukijalle.
Parhaiten kirja sopii alakoululaisille, mutta meillä myös kuusivuotias tyttäremme innostui kirjasta kovasti. Vaikka hän supattikin yhtenä iltana korvaani, ettei ollut tajunnut kirjasta juuri mitään, se ei tuntunut tahtia haittavan! Vielä monta viikkoa jälkeenpäin hän muistaa, mistä dinosaurus tai ihminen on syntynyt.
Kirja jakautuu neljää osaan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan Charles Darwiniin, joka ymmärtää, miten eri lajit ovat lähteneet kehittymään samasta lajista, ja miten pienimmissäkin eläimissä on yksilöllisiä eroja, jotka puolestaan mahdollistavat eläinlajien kehittymisen ja selviytymisen. Toiseksi tutustutaan geeneihin ja ominaisuuksien periytymiseen. Sen jälkeen pureudutaan maapallon syntymiseen ja eri kausilla eläneisiin eläimiin. Lopuksi kysytään, miten ihminen on kehittynyt, mitkä ovat lähisukulaisiamme, ja mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan ihmisen kehityksessä?
Kirja onnistuu antamaan vastaukset kaikkiin kysymyksiin selkeästi, helppotajuisesti ja humoristisesti, kohderyhmää unohtamatta. Se on kirjoitettu niin, että lukemisesta nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin.
Nuorta Charlesia ihmetytti, miksi eläimet olivat yhtäältä niin erilaisia ja toisaalta niin samanlaisia. Sammakko oli kaikin tavoin kovin erilainen kuin ihminen, mutta kun sitä katsoi kasvoista kasvoihin, tuli hassu tunne - kuin olisi peiliin katsonut. Sammakollakin oli kaksi silmää, nenä ja suu, ja etujalat ja takajalat.
Lasten tietokirjassa kuvan ja tekstin sommittelu ja kuvitus on ensiarvoisen ratkaisevassa roolissa. Tässä sekä sommittelu että Väinö Heinosen kuvitus on onnistunut erinomaisesti ollen hauska ja kekseliäs, hieman sarjakuvamainen.
Vaikka kirja oli koko perheen keskenkin luettuna ihana löytö, yhtä paljon nautin sen lukemisesta itsekseni. Ja koin melkein riemua, kun naistenlehteä lukiessani seuraava lause Galápagossaarten merileguaaneista aukesi ihan uudella tavalla: Jokaisella Galápagoksen saarista on hiukan erilaiset merileguaanipopulaatiot. Jotkut ovat mustia, toiset kellertäviä tai puna-vihreitä. (Olivia 5/12)
Kun lause olisi ennen herättänyt vain mietoa kiinnostusta, sai se nyt aikaan uuden oivalluksen: Ahaa, saaret ovat siis olleet eristyksissä ja evoluutio on tehnyt tehtävänsä!
Suosittelen tätä loistavaa tietokirjaa kaikkiin perheisiin!
Tähtiä 4,5 / 5
6-vuotiaalta 6 / 5
Evoluutiosta on kirjoitettu monessa kirjablogissa, mm. Sinisen Linnan Kirjastossa sekä Järjellä ja tunteella -blogissa.
Kirjoitus osallistuu Opuscolon Lasten Linnoitus -haasteeseen.
Muokattu 27.4.2012
Hei osaatko vinkkaa mist tän kirjan vois poistaa? En löytäny nopeella google-tsekkauksella mitää paikkaa, ees suomalaisesta ei löytyny, ei ainakaa Tampereelta. :-(
VastaaPoistaNorppa, mäkään en nähnyt kun etsiskelin hieman. Pidä silmällä toria, huuto.nettiä ja vaikka antikkaa, niistä usein itse metsästän kirjoja.
Poista