lauantai 24. tammikuuta 2015

Kulttuuririentoja lasten kanssa

Tammikuussa blogi on ollut hiljainen kuin luminen metsä. Syy siihen löytyy sen omistajasta, joka on viimeistä hiustupsua myöten innostunut ja uppoutunut erääseen toiseen kirjoitusprojektiin (aikuisille suunnattu romaanikäsikirjoitus) ja jonka parissa menee vielä aikaa. Mutta ajattelin joka tapauksessa kirjoittaa jotain lasten kulttuuriin liittyvästä, nimittäin elokuvasta, oopperasta ja baletista.

Ensinnäkin kävimme lasten (8 & 5v.) kanssa katsomassa Paddington-elokuvan, jossa pieni Perusta matkannut karhu saa kodin lontoolaisen Brownien perheen luota.

Jännitystä ja draamaa elokuvaan tuo eläintieteellisen museon ilkeä ja kunnianhimoinen johtajatar, jolta puuttuu kokoelmistaan juuri Paddingtonin tapainen karhu. Miten perhe selviää hänestä? Entä miten he saavat jälleen iloa kovin kaavoittuneeseen elämäänsä?

Elokuva oli melkein kaikkien mielestä loistava, ja alun Peru-kohtaukset, Brownien talon huikea mielikuvituksellisuus, hyvät näyttelijät ja mielenkiintoiset henkilöhahmot toivat elokuvaan yllättävää mielenkiintoa! Koko perheen elokuva se ei välttämättä kuitenkaan ole, sillä 5-vuotias pelkäsi ehkä hieman liiaksi että olisi rakastunut, ja jopa 8-vuotiasta jännitti paikoin aivan hirveästi, mutta hänelle elokuva oli kuitenkin sopiva. Aikuiset sitten taas tykkäsivät tosi paljon. Suosittelen ja nimenomaan kouluikäisille, ja vielä yli 10-vuotiallekin elokuvassa riittää kiinnostavaa tarttumapintaa, siitä pitää huolen Brownien teini-ikäinen tytär, jonka mielestä kaikki nyt vain on niin noloa!


Monte Rosan hengästyttävän kaunis alue Italian Valle d'Aostassa, jossa olimme ensimmäistä kertaa, ja joka osoittautui ihanaksi laskettelu- ja vaelluspaikaksi. Tarkemmin sanottuna olimme Champolucissa laskettelemassa, ja  siellä oli hyvin myös pienille tai aloittelijoille sopivia rinteitä. Joulukuussa ilma oli poikkeuksellisen lämmin, ja lunta oli melko vähän, mikä sopi meille hyvin.

Sen lisäksi olemme käyneet 8-vuotiaan kanssa tammikuussa muutaman kerran oopperassa ja baletissa. Viimeksi näimme Kansallisoopperassa Don Quijoten, ja se oli aivan loistava! Kolmiosainen baletti muodostui tunnelmaltaan ja musiikiltaan erilaisista näytöksistä, siten että ensimmäinen oli täynnään rytmisiä ja espanjalaistunnelmaisia tanssiesityksiä, myöhemmät osat puolestaan häkellyttävän kauniita yksilösuorituksia ja klassisempaa balettia. Musiikki oli kautta teoksen lumoavaa, ja 8-vuotiaskin rakasti esitystä. Don Quijote on Kansallisoopperan ohjelmistossa vielä 10.4. asti.

Muutamaa viikkoa aiemmin näimme Puccinin La Bohèmen. Olen ennakkoluulottomasti vienyt esikoista melkein kaikkiin oopperoihin välttäen vain kaikkein synkimpiä ja dramaattisimpia teoksia, joita ei selvästikään ole tarkoitettu lasten silmille. La Bohémen musiikki on mukaansatempaavaa, mutta tarina on kovin tumma ja lapselle vaikeasti ymmärrettävä, joten se ei noussut hänen, eikä itse asiassa omiinkaan suosikkeihini. Esikoinen on rakastanut etenkin Taikahuilua ja Lemmenjuomaa. 

Tällä kaudelle muuten alle 25-vuotiaat, työttömät ja alle 30-vuotiaat opiskelijat saavat lipun Kansallisoopperan saman päivän näytökseen 12,50 eurolla, vinkiksi jos osut näihin kategorioihin. Moneen näytökseen on jäljellä samana päivänä vielä lippuja. 

Lastenkirjajuttuja on aina vaikea saada lehtiin, mutta ekologinen lifestyle-lehti Huili teki mukavan poikkeuksen, ja julkaisi viime vuoden viimeisessä numerossa (4/2014) vuoden 2014 parhaat lastenkirjat -taulukon, jonka sain koostaa omista viime vuoden suosikeistani. Mitäkö nostin juttuun? Valitsin seuraavat: Lumotun maan rauha - lempeä hyvänyön kirja, Zaida ja lumienkeli, Totta toinen puoli, Baletin tähti. Kertomus tanssijasta joka unohti roolinsa, Metsän outo vieras sekä Puiden tarinoita - Puuseppä.

Hupaisia ja viihdyttäviä ja upeita kirjoja on monia odottamassa tuolla hyllyssä (ja lattialla, pöydällä, joka paikassa) pääsyä blogiin, ja tänne ne pääsevätkin, mutta nyt alkuvuodesta päivitystahti on hieman hitaampi kuin viime vuonna. 

Hirveän mukavaa tammikuuta ja ilon pisaroita elämään! 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Jännittävä ja ilahduttava esikoinen

Mariel Pietarinen: Saariston suolaiset kyyneleet
Kustannus: Kvaliti 2014
288 s.
Lyhyesti: Jännittävä ja mukaansa tempaava esikoisteos menneisyyden mysteeristä, hevosista ja pienen saaren yhteisöstä. Kirja aloittaa uuden nuortensarjan Kavionjälkiä sydämessä. Ehkä ala- ja yläkoulun vaihteeseen.


Syvä hiljaisuus laskeutui metsään. Linda seisoi yhä jähmettyneenä paikoillaan. Hän oli niin häkeltynyt, ettei päässä kulkenut hetkeen ajatustakaan. Painostavan hiljaisuuden rikkoi takaa kuuluva ääni: Kilahdus. Ääni kiiri sähköimpulssin lailla läpi koko Lindan kehon ja sai vatsan kääntymään ympäri. Tuon äänen hän tunnistaisi missä tahansa. Juuri tuolta kuulosti, kun kengitetty kavio kopsahti jotakin kovaa vasten. Lindan sydän alkoi hakata. Hitaasti hän kääntyi ympäri. 

Linda on 13-vuotias turkulaistyttö, jonka vanhemmat raahaavat mukanaan voittamalleen lomalle pieneen saareen. Haluton Linda olisi paljon mielummin kotona rakkaan hevosensa sekä parhaan ystävänsä kanssa, mutta vaihtoehtoja ei oikein ole. Saari osoittautuu kuitenkin mielenkiintoisemmaksi kuin Linda on osannut kuvitellakaan, niin asukkaiden kuin siellä tapahtuneiden sattumustenkin suhteen.  Miksei saarella saa puhua hevosista, ja kuka on se tyttö, jota kaikki sanovat Lindan muistuttavan?

Luokanopettaja Mariel Pietarisen esikoisteos Saariston suolaiset kyyneleet on rakennettu hyvistä aineksista: murrosiästä ja tylsästä lomasta vanhempien kanssa, pienen saariyhteisön kuvailusta ja sen menneisyyden vaietuista mysteereistä, sekä saarella asuvasta samanikäisestä pojasta. Näistä syntyy eheä, mielenkiinnon loppuun asti yllä pitävä aavemainen jännitystarina, joka on juuri hyvällä tavalla jännittävä: sen jälkeen uskoo yhä ihmisten hyvyyteen ja tahattomiin onnettomuuksiin. Itse hotkaisin kirjan melkein yhdessä illassa, ja superherkkänä kirja sai kutkuttavasti kuulostelemaan ääniä makuuhuoneen ulkopuolelta.

Pietarinen on mukaansa tempaavimmillaan jännityksestä latautuneiden hetkien kuvaajana, mutta kirjassa on paljon muutakin: saari, joka on miljöönä onnistuneen eksoottinen (mietin kauan, missä maassa ylipäänsä ollaan), hevoset ja päähenkilö Lindan hevoshulluus, saarella asuvat sisarukset Joonatan ja Susanne, sekä rakastumisen huuma, joka säilyy muuttumattomana ajasta toiseen. Vaikka hevosteema on vahva, on hyvä, etteivät hevoset ole juonen keskiössä, joten niistä mitään tietämätönkin voi uppoutua kirjaan yhtä lailla.

Kaikkinensa kirjassa on nuorille sopivaa helppoutta, mikä sai muistelemaan Etsiväkaksosia tai Kolmea etsivää, joita ahmin nuorena. Yliluonnollisen ja toden yhdistäminen tuo mieleen myös Finlandia Junior -ehdokkaana olleen Saku Heinäsen Zaidan ja lumienkelin. Jotain houkuttavaa siinä on, että toden rajoja venytetään ja yliluonnollisena pidetty onkin jollekulle totta. Parhaiten kirja voisi toimia ylä- ja alakoulun vaihteessa?

Kirjaan on tulossa jatkoa, ja se on varmasti onnistunut päätös, sillä sen verran paljon kirja jättää mahdollisuuksia ja langanpäitä. Itse jään mielenkiinnolla odottelemaan toista osaa.

Mariel Pietarinen: Saariston suolaiset kyyneleet
Kustannus: Kvaliti 2014
Mistä: Arvostelukappale
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...