Malin Kivelä: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Malin Kivelä: Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo

Kuvitus: Linda Bondestam

Suomennos: Maarit Halmesarka

Kustannus: Teos & Schildts & Söderströms 2013

Pixonin pojat, Pekka, Olli, Olle ja Bille, rakastavat istua TV:n ääressä ja syödä karkkia. He keskeyttävät sen vain käydäkseen hakemassa lisää karkkia tai muroja, tai kun he pelaavat tietokoneella. Ja sen näköisiä he ovatkin: laihoja kuin luuviulut, mustat rinkulat silmien alla, kunto yhtä heikko kuin 90-vuotiaalla. 

Sitten kerran yhtenä kaameana päivänä TV menee rikki! 

Äiti! TV ei toimi! Olle kiljuu, Olli ja Pekka juoksevat ympäriiinsä, mutta äiti vastaa vain mumisemalla jotain. Eikö ihminen saa edes sunnuntaisin nukkua!
Pixonin pojat käyvät pitkäkseen lattialle. Silmiä kirvelee. He olivat tottuneet televisioon. Todellisuus on toisenlainen, haarmaampi mutta reunoiltaan terävä.
Veljekset menevät ulos rappukäytävään. Jotainhan täytyy tehdä. Elämässä.

Rapakuntoiset, ulkomaailmaan tottumattomat veljekset päätyvät rapussa tapaamiensa naapurin tätien vatkulin ääreen - jota he syövät neljä lautasellista kukin - ja lopulta pienelle kasalle katsomaan maisemia - jonne kiipeäminen kestää ikuisuuden, kunto heillä tosiaan on kuin 90-vuotiaalla! Siellä he keksivät, että jos Olle olisi lisko ja Olli lohikäärme, niin Pekka voisi olla dinosaurus ja Bille dinosaurusvauva. Leikki vie siihen tottumattomatkin mukanaan. Kun tulee ilta, on kotiinlähdön aika, mutta selviävätkö TV:n ja huonon ravinnon heikentämät pojat sinne asti? 

Malin Kivelän ja Linda Bondestamin uutuus, Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo on hillitön teos, sellainen että saa aikuisenkin hieraisemaan silmiään muutamassa kohdassa. Aihe on tuttu: lapset liikkuvat liian vähän ja syövät liian epäterveellisesti ja yksipuolisesti. Mutta sen sijaan että paasaisi terveiden elämäntapojen puolesta, kirja vetoaa vetämällä lapselle oikeista naruista: huumorista ja draamasta. Yllättävät juonenkäänteet - no, yllättävät!

Lapsen mieltä selvästi viehätti ajatus: näinkö kävisi, jos oikeasti saisi aina katsoa TV:tä ja syödä karkkia? 

Linda Bondestamin kuvitus on yhtä kekseliästä kuin aina, tällä kertaa myös dramaattista, hauskaa ja tummaa. Etenkin nämä aukeamat (vieressä ja alla) saivat lapset ensin haukkomaan henkeä järkytyksestä ja sivua käännettäessä nauramaan hillittömästi. (Koska oikeasti loppu ei ole näin synkkä...)

Kirjaan on ujutettu humoristisesti myös toinen oikeasti ihan vakava säie, äiti, joka vaikuttaa hyvin väsyneeltä, joka ostaa lapsilleen ruoaksi muroja, ja joka melkein huolestuu kun pojat ovat kokopäivän (syömättä) ulkona. Kyllä hän selvästi poikiaan rakastaa - ostaa heille sunnuntain kunniaksi ekstrasokeroituja muroja - mutta perheitä on hyvin erilaisia, ja joskus vanhempia väsyttää vähän liikaa...

7-vuotias ihastui kirjaan heti ensilukemalta mielettömästi, mutta se nauratti myös 3-vuotiasta, aikuisista puhumattakaan! 

Lääkäri kertoo: Pixonin poikien käsivarsien lihakset ovat kuin herneet. Heidän ikäisillään ne ovat yleensä kananmunan kokoiset. Heidän veressään virtailee aivan liian vähän vitamiineja. Ei oikeastaan yhtä ainuttakaan. Muroissa ja karkeissa on valitettavasti nolla prosenttia vitamiineja. 

Voin vain kuvitella, miten paljon paremmin kirja ajaa asiaa sen puolesta, että lapset innostuisivat liikkumaan ja tajuaisivat terveellisen ruoan merkityksen, kuin salaatti leivän päällä ja äidin ikuinen jankkaus... 

Ja tottakai välillä voi herkutella, syödä muroja suoraan purkista, vaikka sitten sunnuntain kunniaksi, istua koko perhe yhdessä sohvalla ja nauraa, kun "kaikki on ihanampaa kuin koskaan."  

Tähtiä 4,5 / 5

Iloista (ja kenties vähän terveellistä) viikon jatkoa!