Lapsen oma luontokirja

Suvi Vanhanen ja Laila Nevakivi: Lapsen oma luontokirja

Kustannus: Minerva 2012 (6. painos)

70 s.

Kompostissa pienet harmaat otukset kipittävät kiireen vilkkaa koloihinsa. Ne ovat siiroja, kummallisia pikku äyriäisiä. – Minä luulin, että äyriäiset elävät vedessä! Miihkali kummastelee.  – Rapu ja muut äyriäiset elävätkin. Me siirat pärjäämme maalla. Olemme eläneet täällä jo dinosaurusten aikaan!

Suvi Vanhasen ja Laila Nevakiven Lapsen omassa luontokirjassa (Minerva 2012) lomittuvat viehättävällä tavalla satu – Miihkali-haltia ja hänen eläinystävänsä sekä seikkailut luonnossa – ja kiinnostavat, yllättävät tiedot eläimistä ja luonnosta. Kirjaan on kerätty vtarinoita ja tietoa puroista ja soista, tuntureista ja erämaista kasveineen ja eläimineen, ja tarinat on jaettu vuodenaikojen mukaan. Kirjassa käsitellään siis koko vuoden kulku ja kuhunkin vuodenaikaan sopivia tarinoita luonnon tapahtumista. 

En esimerkiksi tiennyt, että suo on muistipaikka, johon on varastoitunut tuhansien vuosien aikana paljon tietoa luonnosta. Kuten puiden siitepölyä ja pähkinöitä 6 000 vuoden takaa, lämpimämmältä ajanjaksolta. Enkä sitä, että pölyttäjät, kuten perhoset ja mehiläiset, voivat aistia ultraviolettia, jolla ne paikallistivat mettä. Mökillä usein bongaamani hämähäkki, joka on varustettu isolla valkoisella pallolla peräpäässään, paljastuu kirjan sivuilla juoksuhämähäkiksi, joka on kova juoksemaan ja saalistaa punkkeja. Ja se pitkäkoipinen kesäiltojen lentelijä, joka eksyy usein sisälle pelottamaan yölampun valossa lukevaa, on nimeltään vaaksiainen, joka pystyy hädän tullen tiputtamaan jalkansa säästyäkseen saalistajalta, kuten kirjosiepolta.

Tuntuu, että omista biologian tunneista on jäänyt niin hataria muistijälkiä, että kirja pursuaa uutta tietoa yhtä lailla minulle kuin lapsellekin. Tieto on lomitettu tekstin lomaan niin, että ainakin meillä 7-vuotias liimautui tarinan ääreen hartaana. Toinen tekijöistä, Suvi Vanhanen, onkin biologi.

Kaikkinensa kirja oli kerrassaan nautinnollinen iltasatukirja, sillä luonnon ääreen on niin hyvä rauhoittua.

Tärkeässä roolissa on myös kaunis akvarellikuvitus, jonka ovat tehneet molemmat tekijät. Melkein joka sivulla on sekä maisemaa että yksityiskohtaisia kuvia eläimistä tai kasveista.

Huomio kiinnittyy myös rikkaaseen kieleen, mikä vielä korostuu ääneenluettaessa. On aina yhtä ihanaa törmätä lastenkirjaan, joka asettaa kielelle haasteita ja avaa mieleen maisemia!

Toukokuinen Kapustasuo litisee Miihkalin suokenkien alla. Jossain kaukana aamusumun takana huutelevat kurjet. Ruskeankirjavasta suosammalikosta pilkottavat tupasvillan keltaharmaat tähkät.

Uuii-uii. Khr. Khr, Miihkali ulisee ja korskahtaa lopuksi. Äänet saavat teeret uteliaiksi ja ne pyrähtävät katsomaan. Haltia hymyilee ja pysyy vaiti paikoillaan. Pian metsästä kuuluu töminää ja rasahtelua. Hirvi pysähtyy kuusten alle.

Tekijäkaksikolle on viime vuonna myönnetty Tietopöllö -palkinto luontoa käsittelevistä kirjoistaan. Palkintoraadin mukaan Suvi Vanhasen teksti opastaa "nuoria lukijoitaan havainnoimaan ja ihmettelemään luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta", ja kirjan herättävän samalla halua luonnonsuojeluun. 

Sarjassa on ilmestynyt myös Lapsen oma vesikirja (2009), Lapsen oma Petokirja (2010) ja Lapsen oma lintukirja (2012).

Kirja muuten houkuttaa lähtemään metsään ja suolle ja bongaamaan luonnosta kasveja ja eläimiä, joita kirjassa esitellään, joten ei muuta kuin hauskoja luku- ja metsäretkiä kaikille! 

Muokattu 16.5.2014