Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat

Sven Nordqvist: Viirun ja Pesosen joulupuuhat (Tomtemaskinen)
Tammi 2009 (7. painos)
Suomennos: Kaija Pakkanen
129 s.
Tähtiä: ****

Viiru, tuo aina niin mainio kissa, on kuullut naapurin lapsilta pukista, ja odottaa nyt malttamattomana joulun tärkeintä vierasta heillekin. Siitäpä saa Pesonen päänvaivaa. Vai että pukki, mistä hän nyt sellaisen Viirulle tähän hätään... ettei koko aatto menisi pilalle.... Ellei hän sitten itse saisi kyhätyksi kasaan jonkinlaista pukkikonetta, joka hämäisi Viirua niin ettei tämä huomaisi eroa oikean ja koneen välillä?

Siitäpä alkaa Pesosella touhu, joka vaatii paljon kahvia ja päänraapimista. Riitoja Viirunkin kanssa tulee, totta kai, sehän se on ihanan samastuttavaa Viiruissa ja Pesosissa, kun ukkoa ärsyttää ja hän haluaa nököttää yksin miettimässä asioitaan, juoda kupin kahvia. Viiru häärää ja höpöttää, haluaa osallistua kaikkeen, palaahan siinä jatkuvassa melskaamisessa pinna. Kunnes sitten taas sovitaan ja huomataan, miten toisesta tykkää. Ihanan elämänmakuista ja kovin tuttua:

- Mitä minä tekisin? On ihka tylsää, Viiru sanoi.
- Keksi itse jotain mukavaa, sanoi ukko. - Minä teen omia töitäni. En aio leikkiä kanssasi kaiken päivää. Silloin näet minä ikävystyn. Ukot tykkäävät tietyistä asioista ja kissat toisista. Mitäs muut kissat tekevät? Sanopa se! Makailevat keittiön sohvalla ja nukkuvat ja jahtaavat hiiriä... istuvat ikkunassa ja tirkistelevät...
- Sekä on sitten mukavaa? Viiru sihahti. - Minä kun en semmoista harrasta. Jahtaa itse hiiresi! Nyt minä lähden. Avaa ovi! 

Pukkikonekin edistyy, välillä takkuilen ja toivottomana, kunnes tapahtuu outouksia, mikä auttaa eteenpäin kuin itsestään. Merkillinen kauppias myy puuttuvia osia, erikoinen postinkantaja tuo ihmeöljyä... Lopulta asiat alkavat olla siinä mallilla, että Viiru saattaisi häthätää uskoa jäykkään, nopeasti vilahtavaan pukkiin, tuumaa Pesonen... jos kökötetään kynttilänvalossa ja sohvalla, kaukana ovesta...

Aattoiltana Pesonen on hermostuksesta heikkona. Miten tässä nyt käy? No, ainakin kaikki menee ihan eri tavalla kuin Pesonen oli suunnitellut. Niin kuin ne asiat nyt aika usein tuppaavat menemään, etenkin joulun taika-aikaan...

Pesonen seisoi yhä paikoillaan ja yritti käsittää asioita joita ei käsittänyt. Tapahtui niin paljon kummallista, mitä ei pystynyt selittämään. Oli oltava vain iloinen, että oli saanut olla mukana jossakin käsittämättömässä.  

Viirun ja Pesosen joulupuuhat on mainio joulukirja, hauska ja rentouttava. Meillä äiti pitää tarinasta yhtä paljon kuin lapsi, ja tämä onkin ehdottomasti niitä kirjoja, jotka viihdyttävät molempia! Pesosen sinne päin -huusholli, kaukana täydellisyydestä oleva arki, kiukut ja sanaharkat, yritteliäisyys ja halu ilahduttaa kaveria, Viirun innostus, yllättäviä taikuuksia... Välillä nauraa ääneen, ja sympaattinen tarina viihdyttää sekä ääneen luettuna että itsekseen.

Toisin kuin muut Viirut ja Pesoset, joulutarina on romaani, ja vaikka joka sivulla on kuva - Nordqvistin hurmaavaa, yksityiskohtia ja ilmeitä pursuilevaa kuvitusta - sopinee pitkä tarina varmaan parhaiten neli-viisivuotiaasta ylöspäin, heti kun vain malttaa kuunnella jatkotarinaa.

Meillä viisivuotias uskoo vielä täysillä pukkiin, ja niinpä tämä äiti on ollut varpaillaan, mitä joulukirjoja sitä uskaltaa lukea, ettei vain mikään horjuttaisi lujaa uskoa. Viirun ja Pesosen joulupuuhat menee hyvin, ei horjuta.

Muuten olen viime aikoina saanut nauttia klassikoista, sillä 5-vuotiaamme tämän joulun suosikkikirjoja ovat etenkin ihanat Elsa Beskowin Petterin ja Lotan joulu ja Mauri Kunnaksen Joulupukki. 


Entä teillä?


Iloista joulun taika-aikaa kaikille! (Toivotaan sitä taikapölyä ilmaan, että joulupukkiusko olisi tämänkin joulun jälkeen voimissaan. Äitiä jännittää...)