Teija Niemi: Onni Afrikassa

Teija Niemi: Onni Afrikassa
Kuvitus: Timo Kästämä
Kustantaja: Pieni Karhu 2006
71 s.
Tähtiä: ***

Kenelle? Kirjaa voi suositella noin 6-7-vuotiaasta ylöspäin. Alakoululaiset saavat kirjasta varmasti jännittäviä elämyksiä ja samalla voi pohtia eri yhteiskuntien eroja.

Vaikka Etelä-Suomeenkin on tänään satanut ensilumi ja juhlitaan itsenäisyyspäivää, täällä pysytellään yhä Afrikassa! Päivän kunniaksi kurkistetaan afrikkalaiseen slummiin suomalaisen pikkupojan silmin kotimaisessa Teija Niemen kirjassa.

Onni Afrikassa on seikkailutarina kymmenvuotiaasta Onnista, joka lomamatkalla isänsä ja äitinsä kanssa eksyykin slummikierroksella vanhingossa omille teilleen. Onni säntäilee päivän rahattomana slummin kujilla, mutta onneksi häntä tulee auttamaan samanikäinen Efraim-poika. Miten Onnin käy, löytääkö isä hänet vielä ennen lentokoneen lähtöä illalla?

Onni alkoi vilkuilla kauhuissaan ympärilleen. Jostain tulisi varmasti kohta joku ryöstämään hänet.
Hän sujautti nopeasti kännykkänsä housuntaskuun.
Huomasikohan joku?
Onni silmäili arvioivasti taloja ympärillään. Tarkkailtiinko häntä ikkunoista?
Pihalla ei juuri sillä hetkellä näkynyt ketään, mutta sitten Onni huomasi jalat, jotka lähestyivät häntä narulla kuivuvien pyykkien takaa. Onnin sydän alkoi pamppailla sataa ja miljoonaa.  

Teija Niemi onnistuu kurkottamaan taitavasti kymmenvuotiaan suomalaispojan reaktioihin vieraassa, pelottavassa paikassa - ja kenen tahansa suomalaisen, joka ensimmäistä kertaa eksyy huonomaineisen slummin kujille yksinään. Järjettömät pelot saavat helposti vallan, ja mieleen muistuvat vain kaikki turisteille sattuneet onnettomuudet. Vaikka ympärillä ei olisi kuin lapsia leikkimässä, erilaisuus pelottaa. Kirjassa nousevat myös hyvin esiin arkipäiväiset erot, joita ei tyydytä kuvailemaan vain Onnin silmin, vaan myös Efraimin näkökulmasta.

- Onko sinne vielä pitkä matka? Onni kysyi, kun he vain kävelivät ja kävelivät ja kävelivät pitkin pölyisiä teitä.
- Ei, Efraim vastasi, mutta silti he jatkoivat patikoimista.
Autolla oltaisiin jo perillä, Onni ajatteli ja sanoi:
- Täällä kaikki on tosi kaukana. Eikö voitaisi mennä bussilla?
- Sekin maksaa, Efraim totesi jo vähän tuskastuneena. Kuinka hölmö tämä kalpeanaama oikein oli. ... - Eikä täällä kulje busseja joka kulmalla.

Kultuurien välinen ihmetys kumpuaa molemmin puolin, ja vetää suupielet paikoin hymyyn.

- Ei, kun sairaalaan, muuten mitä kuolen, Onni huusi jo lähes paniikissa. - Minulla on malaria!
- Ai malaria, Efraim toisti ja alkoi nauraa.
Onni tuijotti häntä järkyttyneenä. Suomessa ei kyllä vakaville sairauksille naureskeltu.
- Täällä joka toisella on malaria, Efraim hekotteli. - Ei siihen kuole...
- Ehkä afrikkalaiset eivät kuole, mutta minä olen eurooppalainen, Onni puuskahti tuohtuneena.
Se tuntui tepsivän. Efraim kallisti päätään miettiväisesti ja ajatteli, että Onni saattoi olla oikeassa. Ehkä eurooppalaiset todella olivat heikompaa väkeä.  

Onnin vierailu poppatohtorilla on kirjan hauskimpia kuvauksia.

Erilaisuutta ei juurikaan pohdita sen kummemmin, eikä tarvitsekaan. Eräässä kohdin Onni tosin hätkähtäen tajuaa, että hänhän voisi olla syntynyt tänne ja Efraim Suomeen, ja silloin Efraim saisi lähteä täältä kotiin, pelaisi hänen tietokoneellaan, ajelisi hänen polkypyörällään ja kävisi suihkussa heidän kylpyhuoneessaan.

Itseäni jää kirjassa häiritsemään nojautuminen stereotypioihin, ja jonkinlainen hämärä ylemmyydentunto jää leijumaan kirjan yllä. Vaikka kirja esittelee erilaisen maailman ja näyttää lukijalle, ettei erilaisuutta pidä pelätä ja ystäviä ja apua löytyy kaikkialta, olisin kaivannut vielä jotain viittausta siihen, että maailma, jonka Onni kohtaa, on vain yksi todellisuus Afrikan monissa todellisuuksissa. Nykyisellään se alleviivaa monia käsityksiä, jotka esiintyvät Afrikasta puhuttaessa vahvoina - slummit, köyhyys, laajennetut perheet, ja lopuksi luonnonpuistot.

Lopussa Onnin isä ojentaa Efraimille ison tukun rahaa, ja Onni - mikä ilahduttaa minua! - antaa Efraimille ystävyydenosoituksena oman kellonsa, vaarin antaman ja hänelle tärkeän onnenkellon. Ehkä se tuo Efraimillekin onnea. Vaari on samoin kuin Efraim syntynyt köyhiin oloihin, mutta kouluja käymällä menestynyt elämässään. Aiemmin Onni on ihmetellyt, miksei Efraim ole koulussa, ja tämä on vastannut, ettei siellä juuri mitään opi, kun oppilaitakin on kuutisenkymmentä luokalla. Onnin isän rahalahjoitusta jäin pohtimaan pitkäksi aikaa. Raha tuo helpotusta elämään, mutta sen esillenostaminen on usein vaikea teema länsimaalaisille.

Vaikka kirja jättää toivomisen varaa, se on silti tärkeä silta toiseen kulttuuriin nimenomaan suomalaislasten näkökulmasta, ja osuu ja uppoaa varmasti moniin noin kymmenvuotiaisiin ja heidän ajatuksiinsa ja käsityksiinsä elämästä ja maailmasta, heistä itsestään maailmassa. Maailma kännyköineen, hampurilaisineen, matkusteluineen ja sirkuksineen on varmasti tuttu. Aikuiselle se antaa loistavia keskustelunsäikeitä - miksei taloissa ole vessaa, miksi jotkut joutuvat asumaan niin ahtaasti, miksei busseja liiku kaikkialla? Parhaimmillaan kirja herättää tajuamaan, etteivät asiat ole itsestäänselvyyksiä, ja että yhteiskunnat toimivat eri tavoin. Bussit, juokseva vesi, hyvin rakennetut talot - mikään ei ole syntynyt Suomessa itsestään. Mikäpä sen parempi teema itsenäisyyteenkin liittyen. Meillä myös naiset käyvät töissä ja perhekäsitys on suppeampi kuin monessa paikassa, mikä aiheuttaa eroja yhteiskuntien välillä.

Oivallista kirjassa on tapa kääntää rooleja. Onni rahattomana - isä ja äiti maksavat kaiken luottokorteilla - joutuukin olemaan "kerjäläisen" roolissa voidakseen soittaa tai saadakseen edes palan ruokaa, ja sekös nolottaa. Tähän olisi voinut rauhassa sukeltaa syvemmälle kuin vain muutaman virkkeen verran, nyt Onni selviytyy nolouksestaan liian helposti, antamalla kännykkänsä pantiksi muutamasta kolikosta. Mutta näinhän se yleensä menee, meillä on niin paljon meille itsestäänselviä tavaroita jatkuvasti mukanamme, jotka monille ovatkin harvinaisia.

Minua viehättää myös Efraimin itsetietoisuus. Hän ei lentokoneeseen haikailua lukuunottamatta yhdelläkään lauseella ilmoita kadehtivansa mitään Onnilta. Elämä on sellaista kuin se on, leikkeineen ja työn tekemisineen, tädillä asumisineen.

Toisaalta on myös hauska, miten bisnes-äiti on kirjan jakkupukuun pukeutunut sivuhenkilö ja Sanna-tätikin huitelee maailmalla työasioissa, ja isä, Onni ja Efraim loistavat pääosissa.

Kirja herättää siis paljon ristiriitaisia ajatuksia ja toivon mukaan keskustelua sen lukijoissa. Suosittelen kirjaa alakoululaisten opettajille ja vanhemmille kansainvälisyyskasvatuksen ja yhteiskunnallisen pohdinnan teemoihin!

Teija Niemeltä on aiemmin ilmestynyt kirja Onni A. ja Onni B. (Wsoy 2006), sekä kuusi muuta kirjaa, joista mm. Bileet-nimiselle nuortenkirjalle myönnettiin Plättä-palkinto 1993.

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Muokattu 27.4.2012