Petra Heikkilä: Lokin lokiikkaa

Petra Heikkilä: Lokin lokiikkaa
Kustantaja: Lasten Keskus 2005
47 s.
Tähtiä: 4 / 5

Lokin lokiikkaa

En lennä pilvien yllä,
mutta ajatus lentää kyllä.
Ei runon siivet koskaan katkea,
ei asiat ilman runoa ratkea.
Mun pääni on musta rasia,
johon tallentuu moni asia.
Varmaan sata pulmaa,
kaipaa lokin näkökulmaa.

Rakastan lokkien kirkunaa. Asun meren rannalla, ja olin sitten missä päin maailmaa tahansa, ne tuovat mieleen Suomen ja kodin. Viime viikolla, yhtenä noista päivistä kun aurinko paistoi läpitunkevan kirkkaasti ja lämpimästi, kuulin kevään ensimmäiset lokit! Ne kaartelivat sinisellä taivaalla riemuiten keväästä. Tervetuoa, ajattelin! Ihanaa että olette täällä.

Petra Heikkilän Lokin lokiikkaa tuo mieleeni tuon hetken. Runokokoelma paljastuu syvälliseksi elämän pohdinnaksi ja matkaksi erilaisten eläinystävien luo, joista jokaisella on omat, inhimilliset pulmansa. Lokki oivaltaa, että vaikka ei osaa lentää, hänellä on muuta käyttöä. Runot auttavat ystävien pulmissa ja antavat rohkaisua kun sitä tarvitaan, ja lokin näkökulmaa kaivataan monessa asiassa.

Unelma makeasta elämästä

Kuka ymmärtää majava-setää?
Unissaankin se hirsiä vetäää!
Majavan elämä maistuu puulta.
Silti se jaksaa heittää huulta:
- Jos en oisi arkkitehti,
oisin kai karkkitehti!

Runojen maailmaan on helppo astua, niin tuttujen pulmien kanssa lokin eläinystävät painiskelevat. Aikuiselle runot kasvavat rivejään suuremmiksi ja herättävät ajatuksia ystävyydestä, itseluottamuksesta, makean elämän unelmasta, elämän juoksupyörästä. Ne ovat niin täynnä monimerkityksistä sanaleikkiä, että välillä tulee väkisinkin mieleen, kuinka paljon lapsi saa runoista irti, mutta aikuinen pohtii turhaan sellaista. Lapset ymmärtävät ne omalla tavallaan, ja varmasti hauskemmin mielikuvin kuin aikuinen. (Pikemminkin toisin päin - lapset voisivat olla välillä huolissaan, kuinka paljon aikuiset saavat kaikesta irti...) Oli miten oli, meillä molemmat lapset pitävät runoista ja kirjasta. Heitä naurattaa riimittely ja viehättää kaunis nuotti ääneen lukiessa, ja kaksivuotiaskin hiljentyy kuuntelemaan runojen pieniä suuria tarinoita. On kiva, että runoissa on molemmille oma tasonsa. 

Entäpä kuvitus? Eläinhahmot ovat ilmeikkäitä ja suurisilmäisiä, kuten Heikkilän toisessakin teoksessa, blogissa aiemmin arvostelemassani Pikku Nunuun löytöretkessä. Paikoin ne tuijottavat lukijaa suurilla silmillään, paikoin sulkevat silmänsä, mutta yhtäkaikki ne herättävät runot eloon, ikään kuin lukija pystyisi lukemaan heidän ajatuksensa. Monet hahmot jäävät elämään mieleen vielä kirjan sulkemisen jälkeekin, ja paikoin heidän suuret silmänsä seuraavat vielä nukkumaan mennessäkin niin, että tuntuu kuin joku kurkkisi olan yli ja kertoisi tarinaansa, niin eläväksi Heikkilä on heidät maalannut. Suloisia hahmoja ja upeita kuvia. Meidän lapsivoittoisen lukijaraatimme suosikit löytyvät tältä sivulla, ylhäältä ja alhaalta.

Kaikkinensa Lokin lokiikkaa on taidokas ja koskettava kokonaisuus, joka sopii yhtä hyvin niin lapsen kuin aikuisenkin luettavaksi ja pureskeltavaksi, kepeäksi huviksi tai syvemmästi pohdittavaksi. Molempiin siinä on aineksia.

Kuusivuotiaan suosikki on tämä.

Elohiiri

Oli päivä tai synkkä yö, 
niin aina on yhdellä kesken työ. 

Lampun sisällä elohiiri, 
hiiren hallussa virtapiiri. 
Juoksu on ainoa työ ja ratto.
On hiirellä oma juoksumatto.

Jos tylsältä tuntuu juoksurata, 
tekee hiiri voltteja sata
ja hokee: - Juosta on pakko,
muuten uhkaa valolakko!

Ja jos ei olisi enää lyhtyä,
ei hiiri näkisi juoksuun ryhtyä!

Ja kaksivuotiaan...

Maailman pienin juttu

Mikä on maailman pienin juttu?
Onko se turilaan tuttu nuttu?
Hyttysen pytty?
Kyttyrän rytty?
Millin tilli?
Sillin pilli?

Ihan turha on mittatikku:
toisen jätti on toiselle pikku. 

Voi pienelle kuperkeikkailu
olla suuri superseikkailu.

Omaa suosikkia on vaikea valita monesta hyvästä. Ehkä se on tämä...

Pullopostia erakkoravulle

Sinä ystävistä parhain!
Miksi lähdit aamulla varhain?
Täällä rantakivet jo kasvaa nukkaa
ja leikata pitäisi sotkan tukkaa.
Tule tänne jo takaisin!
Sun kanssas rannalla makaisin,
sulle tekisin hiekasta hovin.
Miksi viivyit vain pienen tovin?

Sua mielestäin en voi työntää
ja nyt kai voin sen myöntää:
kun lähdit, niin mä itkin.
Tule jo tänään, kuusiltaa pitkin.  

Nautinnollisia hetkiä runojen seurassa!

Tällä kirjoituksella osallistun Opuscolon Lasten Linnoitus -haasteeseen. Käykää kurkkaamassa millaisia kirjoja siellä on haastettu lukemaan!

Enkä malta olla laittamatta vielä yhtä... kaukokaipuun nälkään.

Linnuntiellä

Mitä tekisin lentolipulla,

kun lentää voin runonipulla!

Kirja saa ilmaa sivujen alle,

pääsen sen selässä maailmalle!

Muokattu 27.4.2012