Emilian päiväkirja. Supermarsu ja outo toveri

Paula Noronen: Emilian päiväkirja. Supermarsu ja outo toveri.
Kuvitus: Pauliina Mäkelä
Kustannus: Gummerus 2010
201 s.
Kustantajan esittely täällä.
Tähtiä: ****1/2

Kenelle? Isommalla alakoululaiselle, sopii hyvin luettavaksi myös koulussa, sillä sijoittuu koulumaailmaan. Teemoina erilaisuus ja sen pelkääminen, uskallus, kiusaaminen ja itseensä uskominen. Kahdesti Finlandia Junior -ehdokkaana olleen sarjan neljäs, hauska teos, joka sekoittaa toden ja mielikuvituksen.

Supermarsun ja oudon toverin päähenkilönä on Emilia, 11v., joka saa auttaa hädässä olevia supermarsuna. (Tästä en tiedä enempää, sillä tämä oli ensimmäinen supermarsu-kirjani yhteensä neljästä ilmestyneestä!) Tällä kertaa supermarsu saakin osakseen supervaikean tehtävän - hänen pitää toteuttaa hartain toive kolmelta ihmiseltä, jotka eivät usko itseensä. Apurikseen Emilia saa valita kenet tahansa, mutta kuin vahingossa tehtävään valikoituukin läheisen vanhainkodin mummo! Meneekö nyt kaikki pieleen? Kenen toiveen he toteuttavat? Entä miten Emilia itse selviytyy parityöstään omalaatuisen Sveti-luokkatoverinsa kanssa?

Jättiläismarsun hymy sen kun vain leveni. Sen silmät olivat innosta viiruna, ja se selitti ihan tohkeissaan:

- Kun ihminen onnistuu toteuttamaan suurimman haaveensa, hän alkaa luottaa itseensä ja onnistuu sen jälkeen paljon todennäköisemmin kaikessa muussakin, mihin päättää ryhtyä. Ymmärrätkö?

- En ymmärrä yhtään, arvoisa jättiläiskarvakerä.

Kirjan teemat, outous, ennakkoluulot ja itseensä uskominen puhuttelevat, ja uppoavat yhtä hyvin aikuiseen kuin lapseenkin.

Törötimme lauteilla kuin kaksi kuumaa tattia.
- Äiti, miksi jotkut ihmiset eivät uskalla tehdä asioita vaikka osaisivatkin?
Äiti puuskutti ja laskeutui alalauteella istumaan.
- On vaikea uskaltaa, jos pelkää epäonnistumista.
- Miksi kaikki pelkäävät sitä epäonnistumista niin paljon?
Äiti puuskutti taas ja meni lattialle istumaan.
- Heitä hävettää. He ajattelevat, että kaikki nauravat heille ja pitävät heitä huonoina.
- No pitävätkö?
Äiti puuskutti yhä raskaammmin ja meni lattialle makaamaan.
- Se on Emilia sillä lailla, että kun kaikki sitä pelkäävät, niin kaikki häpeävät vain sitä omaa epäonnistumistaan eivätkä edes jaksa keskittyä muiden epäonnistumisiin. Ja jos jaksaa haukkua tai nauraa muille, niin se kertoo siitä, ettei itse uskalla ikinä yrittää mitään.
- Jaaha. Eli pitäisi vain uskaltaa yritää ja olla välittämättä niistä, jotka nauravat.
Äiti läähätti niin kuin koirat ja ryömi oven alta suihkujen luo ja huusi sieltä:
- Niin, mitä ihmeen väliä niillä on, jotka nauravat. Siinähän nauravat.

Kirja on täynnä hyvin rakennettuja, hauskoja ja sympaattisia hahmoja, joihin on helppo samaistua tai joiden esikuvia löytää omasta lähiympäristöstä. Kuten Emilian uusi luokkatoveri, kiinalais-venäläinen Sveti, jonka avulla Noronen käsittelee hauskasti kulttuurieroja. Tai reipas Toini-mummo, jonka kautta lukija huomaa, miten paljon ennakkoluuloja meidän yhteiskunnassamme vanhuksiin liitetäänkään. Hauska hahmo on myös Emilian luokkatoveri, ökyrikkaan margariinitehtailijan rasvalettipoika, jonka mielestä kaikki muut ovat alempiarvoisia. Reppanaan Räppäri-Jaskaan on helppo samaistua, sillä hän olisi erinomainen laulaja, jos vain pääsisi kahlitsevasta ujoudestaan. Emilian isä taas haaveilee kirjan kirjoittamisesta, mutta velttoilee kaiket päivät baarissa. Svetin äiti ei onnistu saamaan työtä ennakkoluulojen takia, mutta säilyttää silti ilonsa ja omanarvontuntonsa...

Kun äiti tuli äsken peittelemään, minä kysyin:

- Äiti mikä on rasisti?

Äiti näytti mietteliäältä ja sanoi sitten:

- Rasisti on sellainen, joka pelkää erilaisuutta ja on sen takia ilkeä.

- Miksi joku pelkää erilaisuutta?

Äiti oli nyt tosi miettieliään näköinen.

- Koska joskus pelottaa se, mikä ei ole tuttua.

- Taitaa olla vain aikuisten ongelmia nuo rasisti-asiat? Ei lapsia mikään erilainen pelota. 

Niinpä. Mutta kuten kirja hauskasti osoittaa, jokainen meistä on erilainen ja outo omalla tavallaan.  

Jäin kirjaan koukkuun, enkä halunnut laskea sitä käsistäni ennen kuin sain luettua sen loppuun. Koska en ollut kirjasta etukäteen kovinkaan kiinnostunut, vaikka teema ja aihe kiinnostivat, oli kirja sitä iloisempi yllätys! En ollut tiennyt sekä kirjasarjan ensimmäisen että kolmannen osan olleen Finlandia Junior -ehdokkaana. Välillä ihmettelin epäloogisuutta - eihän 1700-luvulla ollut presidenttiä, eikä 1800-luvulla moottorisahaa - mutta sitten ymmärsin, etteivät ne olekaan epähuomiossa tehtyjä virheitä vaan kuuluvat tarinaan. Ehkä se on vähän kuin lapsi kertoisi asioita, he kiinnittävät aivan eri asioihin huomiota ja ihmettelevät erilaisia juttuja. Faktat voivat olla vähän sinne päin!

Pauliina Mäkelän kuvitus maustaa kivasti kirjaa, ja herättää eloon muutaman kohtauksen hyvinkin humoristisella tavalla.

Kaiken kaikkiaan mainio kirja, joka saa kiinnostumaan sarjan muistakin osista!