Emman salainen toive hiipii ihon alle

Mari Kujanpää: Emman salainen toive
Kustannus: Otava 2016
Lyhyesti: Emma on erilainen kuin kaikki muut tytöt. Hänen äitinsä on narkkari. Emma on muuttanut mummin ja ukin luokse, ja iltaisin ennen nukahtamista hän haaveilee olevansa tavallinen tyttö. Naapuriin muuttaa hassu Harmasten perhe, jossa rakastetaan ja huolehditaan toisista. Kujanpää kuvaa hienosti kahta hyvin erilaista maailmaa ja niiden rajapintoja 11-vuotiaan tytön näkökulmasta.

Mari Kujanpään Emman salainen toive on kirja, joka hiipii ihon alle. Emma on 11-vuotias tyttö, jonka äiti on narkkari. Emmaa on riepoteltu lastensuojelun kautta eri paikoissa, vaikka suurimman osan aikaa hän on asunut äitinsä kanssa, kertomatta kenellekään, että häntä pelottaa odottaa äitiä kotiin, koska koskaan ei voi tietää missä kunnossa äiti on; ettei kotona ole koskaan ruokaa, ei edes leipää; ettei joulua tai syntymäpäiviä vietetä, eikä mikään ole niin kuin tavallisissa perheissä.

Äiti ei ole ollenkaan sellainen kuin äitien pitäisi olla. Eikä Emma ollenkaan sellainen kuin hän haluaisi olla, salaisissa toiveissaan.

Emma ei ole edes tiennyt, että hänellä on mummi ja ukki, kunnes sosiaalitädit vievät hänet heidän luokseen asumaan. Vihdoinkin Emmalla on paikka, jossa hänestä huolehditaan. Paitsi ettei Emma osaa olla sellaisessa paikassa. Hän ei osaa vastata, kun mummi kysyy, millaiset verhot hän haluaisi huoneeseensa, eikä hän tunne oloaan kotoisaksi kenenkään kanssa, sillä hän on tottunut olemaan yksin ja huolehtimaan itsestään. Hänellä ei ole koskaan ollut kavereita, eikä hän osaa vastata mitään, jos joku kysyy häneltä jotain.

Sitten naapuriin muuttaa hassu Harmasten perhe ja heidän kaksi tyttöään, Fredrika ja Saima. Isä on kirjailija ja äiti opettaja, talo on täynnä kirjoja ja kauniita asioita, kaikki on huoletonta Harmasten talossa. Emma haluaa olla Saiman kaveri, mutta Saimalla on niin paljon kaikkea, harrastuksia, kavereita, kaunis huone, hän osaa puhua kaikkien kanssa, eikä Emma sovi siihen kuvaan. Mutta Fredrika on erilainen, ja hänen myötään alkaa Emman elämään valua muutakin iloa. Kuten taitouistelu, josta hän ei ole uskaltanut kertoa mummille ja ukille harrastaneensa sitä, kun äiti oli vaatinut sosiaalihuoltoa maksamaan sen. Emma ei halua olla kenellekään vaivaksi. Emma ei vaadi mitään ja hämmentyy kaikesta mitä Harmasten tytöillä on.

Emma mietti aina illalla, kuka hän tahtoisi olla seuraavana aamuna herätessään. Useimmiten hän toivoi olevansa joku ihan tavallinen tyttö koulunpihalta, sellainen tavallinen onnellinen tyttö, jolla on isä ja jonka ei tarvitse hävetä äitiään. Sillä tavallisella tytöllä olisi koe, ja sen äiti tulisi herättämään sen suukoilla. Äiti olisi tehnyt aamupalaksi paahtoleipää ja kaatanut appelsiinimehua valmiiksi korkeaan lasiin. 

Kujanpää voitti ensimmäisellä romaanillaan Minä ja Muro (2009) Finlandia Juniorin (jota en ole lukenut), ja Emman salaisen toiveen luettuani en ihmettele. Miten kirjailija osaakaan niin oivaltavasti tulkita hiljaisen, sisäänpäinkääntyneen tytön mieltä ja menneisyyden lastia, häpeää äidistä, epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa. Kujanpää saa lukijan ymmärtämään Emmoja. Kerronta on rauhallista ja eleetöntä ja kulkee vaivattomasti, ja kirja nostaa lukijalle esiin useita teemoja mietittäväksi.

Myös Harmasten tavallinen ja hyväosainen, rakkauden ja huolehtimisen täyteinen elämä kuvataan lempeästi. Kujanpää tuo kauniisti ja kouriintuntuvasti esiin juovan, joka kahden hyvin erilaisen perheen arjen välillä on. Juovan syvyyttä ei mitenkään tajua, jos elää harrastusten, kavereiden ja kaverisynttäreiden, kirjojen ja musiikin ja kuvaamataidon ja luontoretkien ja kaiken keskellä. Kaiken sellaisen, josta Emma vain haaveilee. Kujanpään kirjan jälkeen on herkempi huomaamaan, että meitä on täällä erilaisia ja erilaisista taustoista tulevia. Ja että kaikki olemme arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme.

Voiko kirjalta enempää pyytääkään?


Kirja sopii hyvin 10+ -lukijoille.


Mari Kujanpää: Emman salainen toive
Kustannus: Otava 2016
Mistä: Lainassa

Tyttö sinä olet…. niin valtavan hengästyttävän paljon

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015

Näin kirjan jo kauan sitten ensimmäisen kerran, satuin tarttumaan tähän pieneen pehmeään kirjaan jossain, ja tiesin heti, että tämä kirja on erityinen. Erityinen siksi, ettei tällaisia kirjoja voi olla liikaa. Erityinen siksi, että jokaisen tytön ja naisen täytyy saada kuulla juuri tällaisia sanoja. Jokaisen ihmisen täytyisi saada kuulla niitä, mutta tämä kirja nyt oli erityisesti tarkoitettu tytöille. Ja hyvä niin, sillä ehkä se oli juuri tyttöys, joka sai minutkin tarttumaan kirjaan. 

Vaikka ei tämä nyt minulle tietenkään ole. Ikäkysymys.

Eikä sittenkään ollenkaan mikään ikäkysymys.

Sillä kenelle eivät sopisi vaikkapa nämä sanat:

Älä sana itseäsi tyhmäksi tai väitä ettet osaa. Älä pienennä itseäsi tai vähättele saavutuksiasi. Sen sijaan kerro onnistumisistasi ja kyvyistäsi avoimesti, ja kannusta muita, kehu heidän taitojaan, kun siihen on aihetta. Rasita, vaivaa, treenaa aivojasi, vaadi niiltä aina vain enemmän ja piiskaa niitä huippusuorituksiin. (…) Ajattele että lähes kaikki on mahdollista ja vain harva asia mahdoton. (…) Kyseenalaista, ideoi, ehdota, keskustele, älä pelkää uutta. Aivot tykkäävät, kun niitä räkätään.
Aivot ovat pääsylippu unelmiisi.

Tiedän heti ainakin viisi naista, 9-vuotiaasta 82-vuotiaaseen, jolle haluaisin nämä sanat lausua. 

Kyseessä on siis tämä pieni pehmeäkantinen kierrätyspaperille (tai sen tuntuiselle) painettu kirjanen, joka keikkui juuri Suomalaisen kirjakaupan oliko se viidenneksi myydyimmän lastenkirjan paikalla, oikea voimakirja kaikille tytöille, Tyttö sinä olet… Pieni suuri kirja, Jenni Pääskysaaren ajatuksia tyttöydestä ja siihen liittyvistä teemoista.

Rohkeudesta, 

ystävyydestä, kauneudesta 

voittamisesta, johtamisesta 

erilaisuudesta, itsevarmuudesta

kuuntelutaidoista 

yksinäisyydestä

oman hyvinvoinnin vaalimisesta

jokaisen omista vahvuuksista 

Sinun ainutlaatuisuudestasi

aitoudestasi, koskemattomuudestasi, 

seksuaalisuudestasi, 

sopivuudestasi

siitä että kiltteys on hyvä koska se on toisesta välittämistä

siitä että IHAN KAIKKI ihmiset ovat tasavertaisia

siitä ettei kehoaan kannata myrkyttää

siitä millaista on olla 

sisko ja tytär

Siitä ettei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa olla ja elää

Lopetanko jo? Onko pakko? Se on vaikeaa, koska sivuille on kätketty niin paljon herkullisia viisauksia. Teksti ei ole aforismeja eikä irrallisia voimalauseita, vaan se on kertojan suoraa puhetta lukijalle. Jenni Pääskysaaren kerronta on niin mutkatonta ja aitoa että sanat pääsevat lukijaa lähelle. Tekstissä ei ole mitään hankalaa eikä ylevää, mutta silti se on täynnä pysäyttäviä havaintoja ja totuuksia. 

Kirjaa on vaikea laskea käsistään, mutta toisaalta se on superhyvä selailtavaksi silloin tällöin. Se kutsuu etsimään itselle tärkeät asiat ja alleviivaamaan ne, tunkemaan koulureppuun ja vetämään esiin vaikkapa ennen jännittävää esiintymistä tai kun kaipaa inspiraatiota ja uskoa päivään. 

Lomassa on pieniä haastatteluja tai sitaatteja muilta "voimanaisilta". Linda Liukas kertoo, miten sai puskettua kirjoitusurakkansa läpi ja kirjoitettua Hello Ruby -kirjansa ja miten Edith Södergranin runo rohkaisee häntä. Fatu Kekula hoiti ebolaan sairastuneita vanhempiaan ja sisaruksiaan pukemalla muovipusseja suojakseen, ja onnistui pelastamaan perheensä toivottomasta tilanteesta, sillä lääkäri ei suostunut tulemaan heidän kotiinsa. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo oivalluksistaan elämässä, ja koomikko Sarah Millican siitä, millaista kritiikkiä hänen ulkonäkönsä on saanut ja mitä hän siitä ajattelee.   

Nana Sjöblomin kepeä kuvitus keventää ja rikkoo rakennetta, pidän siitä ja myös siitä, että sitä on maltettu olla ripottelematta joka paikkaan. Teksti saa sen rauhan ja tilan, jonka sen tiheys paikoin vaatii. Myös kirjan pienehkö taskupokkarikoko ja pehmeäkantisuus on nappivalinta.  

Kuvituksesta muuten, keksin juuri, että se muistuttaa teinivuosieni Rakkautta on… aforismeja lehdissä, niistä joissa alaston tyttö ja poika halaavat ja ovat söpöjä ja kuvan alla on jokin söötti lause. 

   

 

Itse asiassa minä ihan luulen, että vaikka kirja on loistava noin kymmenvuotiaalle ja etenkin ehkä teinivuosien mahdollisissa tuskissa tai ainakin epävarmuudessa vellovalle, ja kaikille nuorille siitä eteenpäin, niin taidan ottaa alleviivauskynän käteeni ja lukea tätä ihan itselleni ja sujauttaa sen maanantaina reppuuni, kun nyt taas olen opiskelija.

Sellaiseksi pieneksi voimakirjaksi.

Ja sitten joskus annan tämän tyttärelleni ja toivon, että hän vuorostaan lukee sen hiirenkorville ja tekee omien merkintöjeni viereen omat merkintänsä ja omat alleviivauksensa ja uskoo sanat silloin, kun niitä tarvitaan.

-------

  "Olit sitten äänekäs tai hiljainen, ujo tai rohkea, pitkä tai lyhyt, tumma tai vaalea, olet ihana."

-------

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015
140 s.
Mistä: Arvostelukappale