Koska kaikkien hiukset ovat makeet! Salonki Reilukutri on iloinen kuvakirja ja oodi erilaisille hiuksille

C.A.Davis: Salonki Reilukutri (alkup. The Hair Fair, kust. Every Child Books)
Kuvitus: Mary-Anne Hampton
Suomennos: Marjukka Weide
Kustannus: Marjukka Weide 2019
32 s.
Lyhyesti: Kuvakirja hiussalongin erilaisista lapsiasiakkaista. Kirja, josta huokkuu rakkaus ja arvostus ihan jokaisenlaista lasta kohtaan ja ihan jokaisenlaisia hiuksia kohtaan.

Sillä tarvitaanhan sellaisia paikkoja,
joissa aivan kaikenlaiset lapset
ovat tervetulleita ja rakkaita. 

Ma Brownilla ja setä Jamalilla on kiireisellä kadulla hiussalonki, jonka ovi käy tiuhaan. Asiakkaat ovat lapsia, joiden erilaisiin hiuksiin kampaajamestarit taikovat mitä erilaisempia luovia luomuksia: lettejä, twistejä, keesejä, lokseja, cornrowia. Ajeltuja sivuja ja sivuilta leikattuja ja päältä tasaisia ja vaikka mitä.

Ettehän unohda Leilaa, salongin ujointa asiakasta. Ovesta hiipii niin hiljaa, ettet huomaa tätä lasta.

Violetin väliseinän vieressä hän on kuin ei oisikaan, mutta ihana pyöreä afronsa puhuu kyllä puolestaan.  

Eikä setä Jamalin ja Ma Brownin aika käy pitkäksi, sillä niin erilaisia lapsia hiussalongin ovista lykkää. Sileätukkainen kaipaa kiharoita, toinen etsii päähänsä eksperimenttiä, yksi syö herkkuja ja toinen laulaa parturin tuolissa. Pitkän päivän päätteeksi kampaajamestarit ovatkin uupuneita mutta onnellisia: "On työ raskasta mutta asiakkaat ihanat."

Kaipaan ikuisesti heterogeenisempiä henkilöhahmoja suomalaiseen lastenkirjatarjontaan, jotka uskaltaisivat kurkottaa kaiken sen varieteetin suuntaan, joita lapsissa tänä päivänä on. Tässä niitä nyt on, siitä suurkiitos kirjan suomentajalle ja kustantajalle Marjukka Weidelle. Kun kustantamoista ei näytetty vihreää valoa kirjan suuntaan, hän kääri hihat ja hoiti itse alunperin etelä-afrikkalaisen kirjan sekä kääntämisen että kustannuksen.

Lopputuloksena on kirja, josta huokkuu rakkaus ja arvostus ihan jokaisenlaista lasta kohtaan ja ihan jokaisenlaisia hiuksia kohtaan. Jokaisen hiukset ovat hyvät ja hienot ja niistä saa makeita juttuja aikaiseksi.

Lyhyesti käsitellään myös kaipausta toisenlaisiin hiuksiin, kun haluaisi ihan erilaiset hiukset kuin luontoäiti on suonut: kiinalaistaustainen Willow Chin kaipaa suoran mustan tukkansa tilalle kiharia kutreja, samanlaiset kuin parhaalla kaverilla. Mutta Ma Brown lohduttaa: "Ei kannata omaa kaunista suoran sileää lookia alkaa vaihtaa."

Tämä kaipaus on tuttua meiltä kotoakin. 5-vuotias afrotukkainen toivoo, että omat hiukset olisivat kuten äidillä, sileät ja pitkät. Ja äiti (siis minä) taas on toivonut lapsesta asti luonnonkiharia hiuksia. Vaaleahiuksinen tytär toivoo ruskeita hiuksia, 10-vuotias afrotukka pitkää otsatukkaa sivulle heitettäväksi. Ja isä toivoo edes jonkinlaisia hiuksia kaljulle päälaelle.

C.A. Davis onkin ehkä osunut johonkin syvempään ilmiöön hiuskirjallaan. Siihen, miten vaikeaa on hyväksyä itseään juuri sellaisena kuin on. Ja miten yleismaailmallista tämä on.

Afrotukkaisilla lapsilla on kuitenkin vielä oma haasteensa, kun kaikki ympäröivä kuvastomme näyttää länsimaista sileää tukkaa, eikä kampaajien ammattitaito välttämättä riitä afron työstämiseen. Siksi tämä kirja onkin niin mahtava. Suosikkiaukeamani on alla oleva, jossa perhekodin pojilla on kaikilla mitä upein kampaus.  

Lauantaina perhekodin pojat ehdottavat skabaa: "Sano, kellä fleda ja kasvot mätsäävät parhaalla tapaa."

Ajellut sivut, päältä tasainen, alta leikattu, keesi. Setä Jamal taiteilee tanssien. Kerrohan mielipiteesi! 

Kieli on kirjoitettu hauskasti lorumaiseen muotoon, mikä korostaa kirjan kepeää ja iloista otetta.

Tämä on aivan loistava kirja tietysti kaikkiin perheisiin, joissa saadaan nauttia erilaisista hiuksista, sekä kaikkiin päiväkoteihin, joissa kaikkien hiukset ovat aivan yhtä ihanat.


PS. Meillä kotonakin on tehty viime aikoina hieno tukka, siitä vielä alla kuva. Cornrowt ovat kampauksen nimi.

C.A.Davis: Salonki Reilukutri (alkup. The Hair Fair, kust. Every Child Books)
Kuvitus: Mary-Anne Hampton
Suomennos: Marjukka Weide
Kustannus: Marjukka Weide 2019
32 s.
Mistä: Arvostelukappale

Tyttö sinä olet…. niin valtavan hengästyttävän paljon

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015

Näin kirjan jo kauan sitten ensimmäisen kerran, satuin tarttumaan tähän pieneen pehmeään kirjaan jossain, ja tiesin heti, että tämä kirja on erityinen. Erityinen siksi, ettei tällaisia kirjoja voi olla liikaa. Erityinen siksi, että jokaisen tytön ja naisen täytyy saada kuulla juuri tällaisia sanoja. Jokaisen ihmisen täytyisi saada kuulla niitä, mutta tämä kirja nyt oli erityisesti tarkoitettu tytöille. Ja hyvä niin, sillä ehkä se oli juuri tyttöys, joka sai minutkin tarttumaan kirjaan. 

Vaikka ei tämä nyt minulle tietenkään ole. Ikäkysymys.

Eikä sittenkään ollenkaan mikään ikäkysymys.

Sillä kenelle eivät sopisi vaikkapa nämä sanat:

Älä sana itseäsi tyhmäksi tai väitä ettet osaa. Älä pienennä itseäsi tai vähättele saavutuksiasi. Sen sijaan kerro onnistumisistasi ja kyvyistäsi avoimesti, ja kannusta muita, kehu heidän taitojaan, kun siihen on aihetta. Rasita, vaivaa, treenaa aivojasi, vaadi niiltä aina vain enemmän ja piiskaa niitä huippusuorituksiin. (…) Ajattele että lähes kaikki on mahdollista ja vain harva asia mahdoton. (…) Kyseenalaista, ideoi, ehdota, keskustele, älä pelkää uutta. Aivot tykkäävät, kun niitä räkätään.
Aivot ovat pääsylippu unelmiisi.

Tiedän heti ainakin viisi naista, 9-vuotiaasta 82-vuotiaaseen, jolle haluaisin nämä sanat lausua. 

Kyseessä on siis tämä pieni pehmeäkantinen kierrätyspaperille (tai sen tuntuiselle) painettu kirjanen, joka keikkui juuri Suomalaisen kirjakaupan oliko se viidenneksi myydyimmän lastenkirjan paikalla, oikea voimakirja kaikille tytöille, Tyttö sinä olet… Pieni suuri kirja, Jenni Pääskysaaren ajatuksia tyttöydestä ja siihen liittyvistä teemoista.

Rohkeudesta, 

ystävyydestä, kauneudesta 

voittamisesta, johtamisesta 

erilaisuudesta, itsevarmuudesta

kuuntelutaidoista 

yksinäisyydestä

oman hyvinvoinnin vaalimisesta

jokaisen omista vahvuuksista 

Sinun ainutlaatuisuudestasi

aitoudestasi, koskemattomuudestasi, 

seksuaalisuudestasi, 

sopivuudestasi

siitä että kiltteys on hyvä koska se on toisesta välittämistä

siitä että IHAN KAIKKI ihmiset ovat tasavertaisia

siitä ettei kehoaan kannata myrkyttää

siitä millaista on olla 

sisko ja tytär

Siitä ettei ole mitään oikeaa eikä väärää tapaa olla ja elää

Lopetanko jo? Onko pakko? Se on vaikeaa, koska sivuille on kätketty niin paljon herkullisia viisauksia. Teksti ei ole aforismeja eikä irrallisia voimalauseita, vaan se on kertojan suoraa puhetta lukijalle. Jenni Pääskysaaren kerronta on niin mutkatonta ja aitoa että sanat pääsevat lukijaa lähelle. Tekstissä ei ole mitään hankalaa eikä ylevää, mutta silti se on täynnä pysäyttäviä havaintoja ja totuuksia. 

Kirjaa on vaikea laskea käsistään, mutta toisaalta se on superhyvä selailtavaksi silloin tällöin. Se kutsuu etsimään itselle tärkeät asiat ja alleviivaamaan ne, tunkemaan koulureppuun ja vetämään esiin vaikkapa ennen jännittävää esiintymistä tai kun kaipaa inspiraatiota ja uskoa päivään. 

Lomassa on pieniä haastatteluja tai sitaatteja muilta "voimanaisilta". Linda Liukas kertoo, miten sai puskettua kirjoitusurakkansa läpi ja kirjoitettua Hello Ruby -kirjansa ja miten Edith Södergranin runo rohkaisee häntä. Fatu Kekula hoiti ebolaan sairastuneita vanhempiaan ja sisaruksiaan pukemalla muovipusseja suojakseen, ja onnistui pelastamaan perheensä toivottomasta tilanteesta, sillä lääkäri ei suostunut tulemaan heidän kotiinsa. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo oivalluksistaan elämässä, ja koomikko Sarah Millican siitä, millaista kritiikkiä hänen ulkonäkönsä on saanut ja mitä hän siitä ajattelee.   

Nana Sjöblomin kepeä kuvitus keventää ja rikkoo rakennetta, pidän siitä ja myös siitä, että sitä on maltettu olla ripottelematta joka paikkaan. Teksti saa sen rauhan ja tilan, jonka sen tiheys paikoin vaatii. Myös kirjan pienehkö taskupokkarikoko ja pehmeäkantisuus on nappivalinta.  

Kuvituksesta muuten, keksin juuri, että se muistuttaa teinivuosieni Rakkautta on… aforismeja lehdissä, niistä joissa alaston tyttö ja poika halaavat ja ovat söpöjä ja kuvan alla on jokin söötti lause. 

   

 

Itse asiassa minä ihan luulen, että vaikka kirja on loistava noin kymmenvuotiaalle ja etenkin ehkä teinivuosien mahdollisissa tuskissa tai ainakin epävarmuudessa vellovalle, ja kaikille nuorille siitä eteenpäin, niin taidan ottaa alleviivauskynän käteeni ja lukea tätä ihan itselleni ja sujauttaa sen maanantaina reppuuni, kun nyt taas olen opiskelija.

Sellaiseksi pieneksi voimakirjaksi.

Ja sitten joskus annan tämän tyttärelleni ja toivon, että hän vuorostaan lukee sen hiirenkorville ja tekee omien merkintöjeni viereen omat merkintänsä ja omat alleviivauksensa ja uskoo sanat silloin, kun niitä tarvitaan.

-------

  "Olit sitten äänekäs tai hiljainen, ujo tai rohkea, pitkä tai lyhyt, tumma tai vaalea, olet ihana."

-------

Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet…
Kuvitus: Nana Sjöblom
Kustantaja: Otava 2015
140 s.
Mistä: Arvostelukappale

Metsän outo vieras peilaa suhtautumista muualta tulleisiin

Ulla Lehtonen: Metsän outo vieras

Kuvitus: Sari Airola

Kustannus: Lasten Keskus 2014

Lyhyesti: Miten suhtaudumme muualta tulleeseen, oudon näköiseen tulokkaaseen? Ennakkoluuloisesti ja pelolla vai avoimesti? Metsään sijoittuva runomuotoinen kertomus eläimistä ja uuden vieraan kotiutumisesta heidän joukkoonsa. 

Vieras vaarallinen on, hän meitä uhkaa, siroltekaa poluillenne tuhkaa, ettei eläin jälkiänne haista eikä metsämansikoita maista! 

Paras on virittää nyt ansa! Sitä vaatii koppakuoriaisten kansa. Kaivettiin jo suohon syvä kolo, siihen pudotkoon, on loppu nolo!

Metsään on tullut uusi eläin, outo muukalainen, josta kukaan ei tiedä mitään. Ennakkoluulot ja huhut nousevat ja pelätään pahinta, kunnes viisas pöllö päättää muiden puolesta: kutsutaan tulija kuultavaksi, tutustutaan ja kuunnellaan, varmaan uusi tulokas on peloissaan. Ja totta, metsän vieraat äänet ja eläimet ovat pelottaneet tulijaa, peloissaan se on piiloutunut sammalmättääseen kuusen alle, ja sieltä arkana tuijottelee muita. Eihän se olekaan pelottava, huomaavat kaikki, kun siihen tutustuu, vaan on tullut metsään ruokaa ja suojaa etsimään. Pitäisikö se nyt karkottaa? Ei tietenkään, ruokaa riittää kaikille! Tulokas paljastuu Saara-siiliksi, joka asettuu vauvansa kanssa tyytyväisenä uuteen kotiin, ystäväksi kaikille.

Ulla Lehtosen nerokkaassa kirjassa on kaksi voimakasta teemaa: luonto ja eläimet – tarina sijoittuu metsään ja tarkastelee sadun ja runon avulla eläimiä ja niiden suhtautumista uuteen tulokkaaseen, ja etenkin siiliä: siilistä on tarinan jälkeen vielä erikseen kiinnostava tieto-osuus kirjan lopussa (mikä kiinnosti etenkin 4-vuotiasta kuuntelijaa).

Toinen vahva säie on suhtautuminen kaikkeen uuteen ja tuntemattomaan, niin eläinten mutta etenkin meidän ihmisten kesken. Miten suhtaudumme ihmisiin, jotka muuttavat yhteiskuntaamme muualta, ovat meille vieraita tapoineen, ulkonäköineen, kielineen? Uskommeko pahinta, pelkäämme ja laitamme huhut kiertämään, vai tutustummeko ensin, kiellämme itseämme takertumasta ennakkoluuloihin, joihin olisi niin helppo mennä mukaan, ja annamme toisen määrittää itse itsensä?

Koska teen tällä hetkellä töitä suomen kielen opettajana maahan muuttaneiden kotoutumiskoulutuksessa ja käsittelen, joskus taistelenkin, näiden ajatusten parissa melkein päivittäin vähintään itseni kohdalla, en voi kuin ällistellä, miten taitavasti ja hienovaraisesti Lehtonen pukee ajankohtaisen ja aran asian sadun ja runon muotoon, saaden ennakkoluulot ja pelon vaikuttamaan täysin luonnollisilta. Koska sitä ne ovat. Tärkeää on kuitenkin se, miten niihin suhtautuu. Tärkeää on huomata ennakkoluulot ja niiden aiheuttamat ajatustavat itsessään, sanoutua niistä irti ja antaa toiselle itse mahdollisuus kertoa, kuka on. Koska totuushan on, että kyllä tänne mahtuu, samoin kuin metsään mahtuu uusi siili poikasineen, mahtuu ihmisiä, uusia tapoja, kieliä, makuja, taitoja, ajatuksia ja mielipiteitä.

Sari Airola on eräs lempikuvittajistani, jonka kuvittamien otusten herkän ilmeikkäät kasvot ovat aina yhtä valloittavia ja joiden jättimäiset silmät puhuttelevat. Tässäkin ne peittelemättä paljastavat epäluulon, pelon ja torjunnan, aristelun ja valtasuhteet, ja lopuksi hyväksymisen.  Värejä Airola ei kaihda tälläkään kertaa, hän yhdistää eri elementtejä ja tyylejä ja luo eläväisen, perinteisestä poikkeavan metsämiljöön tarinalle.

Runous on haastava muoto (lapsille), ainakin meillä, missä lapset usein runomitan paljastuessa puuskahtavat, että ”ei runoja”. En tiedä miksi. Esikoisen pään olen saanut käännettyä: aloitimme ja hullaannuimme ensin takuuvarmoihin Kirsi Kunnaksen runoihin, laajensimme herkkään Kaija Pakkaseen, ja viime aikoina pidimme Annika Sandelinista ja rakastuimme Johanna Kettunen-Huangin hervottomiin runoihin. Tässä kirjassa kieli on kiva, mutta aluksi se tuntui jäävän nerokkaan idean ja hienon kuvituksen rinnalla hieman varjoon. Toisella lukukerralla osasin jo nauttia Lehtosen kielen laulavasta poljennosta ja riimittelystä, ja kokonaisuus tuntui juuri sellaiselta kuin se olla pitikin. 

Kokonaisuutena kirja on siis ihana, ja hei, hyvä idea opettajille alakouluun pohdittavaksi ja kirja-analyysiin lähteeksi (jos niitä tehdään alakoulussa?), koska teema – uuteen reagoiminen ja ulkopuolisuus ylipäänsä - on tosi tärkeä!

Arvio kirjasta on ilmestynyt myös Sinisellä keskitiellä.

Ulla Lehtonen: Metsän outo vieras

Kuvitus: Sari Airola

Kustannus: Lasten Keskus 2014

Mistä: Arvostelukappale

Tähtiä 3,5 / 5

Esiintymispelosta: Ypöyksin näyttämöllä

Ulf Nilsson: Ypöyksin näyttämöllä (orig. Ensam mullvad på en scen)
Kuvitus: Eva Eriksson
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2012
Lyhyesti: Pienen pojan esiintymispelosta kertova kuvakirja. Pikkuveljen ihailu ja rohkaisu auttaa isoveljeä pääsemään esiintymispelosta yli, ja tämä huomaa esiintymisen olevan oikeastaan tosi hauskaa!

Illalla en saanut unta. Yksin näyttämöllä. Pitää puhua KOVAA. Koko sali täynnä vanhempia. Pelkkä ajatuskin oli niin kamala, että kädet alkoivat hikoilla. Entä jos en muistaisikaan, mitä minun piti sanoa? Siitä tulisi täysi fiasko!

Isoveli rakastaa laulaa ja esiintyä pikkuveljelleen, mutta kun koulussa tulee kevätjuhlan aika ja hänen pitäisi esiintyä oikealla lavalla, valonheitinten loisteessa - apua mikä painajainen! Hänen roolinaan on sanoa esityksen päätössanat. Yöllä hän näkee painajaista, jossa mörkö syö hänet näyttämöllä, ja aamulla kädet tärisevät pelosta. Kun esitys on käynnissä ja isoveljen vuoro lähestyy, hän istuukin naulakossa, piilossa ja surkeana takkien takana. Onneksi pikkuveli tulee hakemaan häntä! Ja lavalla isoveli sitten huomaa, ettei esiintyminen olekaan oikeasti kovin jännittävää - päinvastoin, se on tosi hauskaa!

Ruotsalainen tekijäkaksikko Ulf Nilsson ja Eva Eriksson ovat tehneet puhuttelevan, aiheeltaan erittäin tärkeän kuvakirjan esiintymispelosta, jännittämisestä ja ujoudesta, omien pelkojen voittamisesta sekä sisarussuhteen voimasta. Mitä voi tehdä jos esiintyminen jännittää aivan hirveästi, niin että kädet tärisevät? Aikuisten puhe katsomaan tulemisesta vain pahentaa tilannetta. Tässä kirjassa tilanne raukeaa sisarusten välisen huumorin ja toiseen uskomisen avulla.

Esiintymisjännitys on niin ikävä tunne, että on helppo muistaa kehokokemuksen kautta miltä se tuntuu, miten kädet hikoavat, sydän hakkaa kurkussa asti eikä ilma tunnu riittävän. Tunne on hirveän voimakas, kaikennielevä - ja yleinen. Kuten isoveli naulakossa miettii, on surullista jäädä pois jostain jos ei uskalla. Oma pelkuruus suututtaa, mutta keinoja sen taltuttamiseksi ei ole helppo löytää. Jännityksen kanssa ei ole hyvä elää. Siksi siitä kannattaa oppia vapautumaan niin, ettei se rajoita elämää. Mutta miten?

No, ainakin tämä kirja antaa helpottavan ja voimaannuttavan kokemuksen esiintymisjännityksestä selviytymiseen ja onnistumiseen. Kirja kertoo, että jos tuokin pystyi, minäkin voin pystyä. Enkä vain pystyä, vaan voin jopa nauttia siitä!

Jännitystä voi purkaa myös kuulostelemalla omaa oloaan. Jos on ihan krampissa, mielessä kaikki on sekavaa ja epäselvää. Vyyhtiä voi purkaa tutkimalla, missä kohdin kehoa jännitys tuntuu fyysisesti ja miten? Voisiko tuohon kohtaan hengittää vähän rentoutta ja pehmeyttä? Tästä seuraa usein mielen rauhoittuminen, ja ajatukset selkenevät. Olen myös kuullut mielikuvan onnistumisesta auttavan. Jos näkee itsensä tilanteessa itsevarmana ja onnellisena, epäluottamus itseä kohtaan voi hälvetä.

Onko sinulla hyviä vinkkejä (esiintymis)jännityksen purkamiseen ja helpottamiseen?

Muuten, jos jännittää, alla oleva kuva voi olla se tavoitekuva jonka pitää mielessä. :)

Ulf Nilsson: Ypöyksin näyttämöllä (orig. Ensam mullvad på en scen)
Kuvitus: Eva Eriksson
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2012
Kiitos kustantajalle.